Piirinmestikset

Ei tultu piirinmestareina tai edes nollien kanssa takaisin, mutta hirveän tyytyväisinä kuitenkin!
Arvonnassa meille osui suoritusvuoroksi lycky number one, mutta onneksi mineillä oli samat radat, eikä tarvinnut tyhjän päälle lähteä.

Ensimmäinen rata oli hyppäri, josta meiltä puuttui terävin kärki. Rataantutustumisen jälkeen hain kiireellä koiran ja olin ihan valmis radalle, mutta palkintojenjaossa kestikin sen verran kauemmin, että jouduin odottelemaan viritellyn koiran kanssa suunnilleen kymmenen minuuttia. Ei oltu kovin vireessä enää sen jälkeen! :D
Tältä radalta tuloksena 5, tilastotappio kepeiltä. Kokemattoman koiran kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta jäi silti vähän vaivaamaan, niin lähellä! Mutta ehkä ne sieltä vielä joskus tulevat.



Kokonaisuudesta olen iloinen! Pussin jälkeinen elämä oli meille hirveän haastava, koska Riesa tulee yleensä aina huonosti mihinkään mikä viittaa päällejuoksuun. Lisäksi putken jälkeen sai olla tarkkana, ettei tyrkkää koiraa muurille. Valssi myöhästyi ja loppu menikin vähän tahmeasti. Rata pysyi kuitenkin hyvin kasassa, mikä on kaikkien meidän ongelmien jälkeen tärkein juttu! 

Toisen radan aikana tuli vettä ihan kiitettävästi, mutta fiilis silti yllättävän hyvä. Rata ei ollut vaikea, ainoastaan kepit aiheutti päänvaivaa. En tykkää tehdä noin jyrkkiä takaaleikkauksia ja oikeastaan mikään ei tuntunut meille fiksulta, koska kaikkiin hakukulmiin en vielä luota. Päädyin melkein-poispäinkääntöön, vaikka oletinkin meidän vähintään törmäävän... Kun ohjaus sitten onnistuikin, jäin vain monttu auki ihmettelemäään. Siitä myöhässä ja hypystä ohi..
Virheen jälkeen ohjaus oli liian lepsua, ja pari kohtaa vähän valahtikin. Loppuun otettiin lisäksi huolimattomuus-kielto. Tuloksena siis 10.



Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen tähänkin! Pakka pysyi kohtalaisesti kasassa, eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, että ei osattaisi. Ratojen jälkeen oli tunne, että tästä tulee vielä todella hyvä.

Lopuksi meillä oli vielä epävirallinen joukkuestartti. Me lähdettiin ankkureina. Vettä oli tullut tässä vaiheessa jo liikaa, ja tämä rata kosahti ihan huolimattomuuteen. Ei riittänyt pitkän päivän jälkeen enää paukut, vaikka meidän osaamisella tuolta olisi pitänyt saada nolla.
Ei olisi ollut mikään kiire, ja mä lähen heti alussa jo kiirehtimään... Toista kieltoa en ihan ymmärrä, mielestäni ohjasin koiraa hypylle ihan tavallisesti, mutta Riesa käänyi ihan toiseen suuntaan ja teki pienen ympyrän... :D Lopullinen hylly otettiin keppien jälkeen. En ohjannut saksalaista ollenkaan ja hyppy väärin päin. Joukkueen sijoitus 5.



Vaikka viimeinen rata ei tuon kummoisemmin mennytkään, koen oppineeni tuostakin jotain kisaajana, mikä taas auttaa meitä toivottavasti tulevaisuudessa. Mun pää ei selkeästi pysynyt kasassa pienen paineen alla. Radalla ajattelin olevani nopea, mutta nopea ei ole sama kuin huolimaton. Ohjaukset pitää viedä loppuun, vauhtiin vaikutetaan sitten liikkeellä ja linjoilla. Mun pitää myös selkeästi rauhoittaa tutustuminen ja radan odottelu. Kahdella ensimmäisellä teinkin niin, joukkueradan seuraaminen oli enempi sosiaalinen tapahtuma. Ei selkeästi sovi mun päälle, vaikka toisten suoritukset kuinka kiinnostaisi. Seuraavalla kerralla taas toivottavasti vähän fiksumpina.

toistaiseksi toimii

Nyt on reenattu vähän kaikkea, ja vielä ihan onnistuneestikin! Pari viikkoa sitten käyntiin Riesan veljen omistajien kanssa treenaamassa hakuruutua ja miettimässä meidän vaihtamisongelmaa. Onneksi oli osaavampaa porukkaa mukana, koska mulla kyllä loppuu taidot tämän lajin parissa hyvin äkkiä.
Aluksi noudettiin (tai Riesa nouti..) yhtä damia, ja heti koiran kääntyessä heitin toisen damin selän taakse. Palautettua ekan, sai heti hakea sen toisenkin. En tiedä auttoiko tämä nopeampiin palautuksiin, vai unohtiko koira vaan koko vaihtamismahdollisuuden... Jotain kuitenkin tapahtui, sillä Riesa vaihtoi itse ruudussa ainoastaan kerran, ja senkin vain törmättyään toiseen damiin.

Itse ruututreeni aloitettiin kuitenkin hajustetulla ruudulla, jossa oli muistaakseni vain kaksi damia eri puolilla ruutua. Hirveän hyvän kuuloinen idea mun päässä, mutta käytäntö ei sitten toiminutkaan ihan odotetusti. Riesa ei millään meinannut löytää damia, mutta onneksi sillä on niin kamalan pitkät piuhat. Joku sanoisi sitä pitkäjänteisyydeksi, mutta enemmän tuntevat tietävät paremmin... Dami kuitenkin löytyi, jolloin lisättiin damien määrää. Riesa jälleen kerran yllätti mut totaalisesti työskentelyllään. Hieno pieni!

Mulle koitettiin myös selvittää tuulen ja lähetyspaikan merkitystä.. Teorian ymmärsin kyllä, mutta käytäntö on vieläkin vähän hämärän peitossa... Mutta kieltämättä oli hienon näköistä, kun koira saa monen kymmenen metrin päästä vainun ja painelee täysillä damin luokse.

Treeneistä jäi siis varsin positiiviset fiilikset. Vahvistellaan vaan palautuksia, ja mä koitan pitää turpani tukossa ja selän suorassa.. Syksyn taippareihin ei millään ehditä saada kania kuntoon, mutta keväällä sitten!

Aksaakin ollaan treenattu! Mä en ole viime aikoina saanut itseäni ihan käyntiin treeneissä, mutta nyt oli todella hyvä fiilis! Tykkäsin radasta ihan älyttömästi, vaikka sitä olikin törkeän hankala piirtää...

Mitään kamalia ongelmakohtia ei ollut, ja meillä oli pitkästä aikaa tosi hauskaa radalla. Muurin twisti ei aluksia meinannut onnistua, pitää muistaa harjoitella muurille ihan samat ohjauskuviot kuin hypyillekin! Kepeillä täytyy vahvistaa malttia, varsinkin tyhjään päin pujottelussa kun mä itse olen kaukana, toisella kerralla Riesa meinasi varastaa putkeen vähän liian monesti.. Puomin leijeröintiähän me ei olla treenattukaan oikeastaan koskaan, joten sekin meni treenilistalle.
Muutoin varsin kivaa, sujuvaa ja kasassa pysyvää rataa!

Jälleen kerran huomasin aksan olevan suurimmaksi osaksi asennelaji... Kun lähtee onnistumaan, sitä usein onnistuukin.

Pienesti ollaan myös ehditty tokoilla. Hirveästi en jaksa aukaista treenejä tähän kilometripostauksen päätteeksi, mutta sanotaanko vaikka nätisti niin, että tauko on ehkä ollut vähän turhan pitkä.. Liikkeet on kyllä muistissa, mutta tekniikan hiomisessa voi mennä tovi jos toinenkin.

Näin me treenataan

Viikko sitten iski "pakko päästä reenaan keppi-putki erottelua!" ja niinhän sitä sitten meniin. Pikasoittoa Jennille ja siitä kentälle. Iltalehti lupaili sateetonta säätä, ei ollut keltaiseen lehdistöön luottaminen. Kentällä alkoi armoton sade, mutta sehän ei meitä haitannut.

Koska treenien suunnittelu jäi puolitiehen, näytti treenaaminen tältä:


Ei ihan hirveen tehokas reeni ollut, en suosittele. Helpotettuna saatiin jotain aikaiseksi:


Tuon lisäksi heinäkuun aikana ollaan treenattu karsintojen finaaliradan keppikulmaa (meni hyvin), muuten mä olen painanut töitä ja koirat on saaneet tyytyä vain peruslenkkeilyyn ja satunnaisiin aivojumppiin. Itse olin myös Marian kanssa katselemassa karsintoja, ja pistän vaikka koko palkkani kisamaksuihin, jotta oltaisiin sielä itse ensi vuonna kisaamassa! Ihan huikee viikonloppu.

Ps. Se joka googlaa meidän blogiin hakusanalla "kettu paskalla", niin... mitä? KUKA GOOGLAA TOMMOSTA? Häh? Tää ei oo mikään Avara luonto.

Tasaista tulostahtia

Lauantaina kolmen hyllyn päivä Janakkalassa. Agiradat oli meille tässä vaiheessa uraa vielä ihan liian vaikeita kahden suoran putken ja hankalien kulmien kanssa. Radoilta jäi kuitenkin ihan positiivinen fiilis, mitä lähdettiinkin SM-kisojen jälkeen hakemaan.

Kahella ekalla radalla oli sama kuvio, joka ei meille tällä hetkellä ole oikein mentävissä.

 

Ensimmäinen rata alkoi noin, ja jatkui siitä sitten aan alla olevaan putkeen. 4-6 oli sarja. Muuri oli aseteltu kätevästi niin, että yli kutsuminen ei missään kohin onnistunut, ellei ihan kunnolla kurkannut muurin yli. Reunapalat blokkasi näkyvyyttä sen verran tehokaasti. Etumatkan ollessa olematon ja etäisyyksien pitkiä, oli ihan tuhoon tuomittu ajatus ehtiä koiran kanssa edes samaa aikaa putken loppuun. Mutta koska valssiin olisi ehtiny vielä huonommin ja poispäinkääntö ei meillä tuollaisesta kulmasta suju, oli edes yritettävä juoksemista. 

Kisaradalla Boltin lailla pinkoessani ymmärsin kyllä yliarvioineeni juoksunopeuteni överisti yläkanttiin. Sain vielä jollain kymmenen vuotta myöhässä olevalla valssilla käännettyä hypylle oikein päin, mutta kaiken sählingin jälkeen Riesa paineli takaisin putkeen.

Ihan liian vaikeaa meille, mutta meni reenilistalle! Hyviäkin juttuja mahtui mukaan radalle, aa mentiin kaksi kertaa ja kontaktit oli hyvät molemmilla. Muutenkin tehtiin yhdessä rataa, vaikka SM-kisojen jälkeen mulle itelle olikin jäänyt pieni epävarmuus. 

Toinen rata loppui samaan kuvioon peilikuvana. 6 & 5 mentiin samoin päin kun edellisellä radalla. Me oltiin hyllytetty väärään päähän putkea jo aikaisemmin, mutta tässä sössin sitten huonolla ratasuunnittelulla koiran aalle putken sijasta. Tätä(kin) pitää kokeilla reeneissä, reenilista vaan kasvaa kasvamistaan..

Tälläkin radalla aa mentiin piirroksen kahdesti, me otettiin vielä se yksi ylimääräinen kerta... Kontaktit joka kerta hyvät, jee! Muutenkin oli tosi hyvä fiilis radalla, uskalsin vähän kokeilla uusiakin juttuja.

Hyppäri olisikin sitten kannattanut jättää väliin.. Kolme rataa ja +30 ei ole mikään fiksu idea. Rata oli helpompi kuin edelliset, mutta Riesa oli aivan törkeän vaisu ja Jenni sanoikin että hyppää vähän epäpuhtaasti. Samantien kisapaikalla tekstaria Sannalle, joka tuleekin huomenna tsekkaamaan Riesan.
Tällä radalla Riesa taisi lenkittää yhden hypyn ohi, en korjannut ja siitä hylly.

Kisojen suurin opetus oli niinkin yksinkertainen, kuin ratasuunnittelun tärkeys. Medit aloitti koko kisapäivän ja me startattin numerolla kaksi, eli koko suunnitelma piti oikeasti tehdä ihan itse. Yleensä olen kätevästi hyödyntänyt edellisen luokkien koirien linjoja jne. Radan rakennusvaiheessa olin jo suunnitellut suurimman osan, mutta itse tutustumisessa menin tähän perinteiseen "no muutkin tekee noin!"- ansaan. Radan jälkeen miettiessäni tajusin, että eihän noissa linjoissa ollut päätä eikä häntää. Pitäisi vaan pitäytyä siinä omassa alkuperäisessä suunnitelmassa. Syyllistyn vaan turhan usein tutustumisessa siihen, että koitan vain päästä seuraavalle esteelle, enkä ajattele kokonaisuutta. Nytkin jos olisi ohjannut muutaman kohdan vähän ns. vaikeammin, olisi itse loppurata sujunut huomattavasti helpommin.

Näitä on nyt melkein vuosi tahkottu Lotan treeneissä, eikä vieläkään mene jakeluun. Positiivista kuitenkin, että tajusin huonot linjat edes ratojen jälkeen. Muutama vuosi takaperin olisin vain miettinyt, että mitenkäs nyt noin kävi. Tällä kehitystahdilla osaan n. viiden vuoden kuluttua suunnitella radat fiksusti. Sitä odotellessa.