18. marraskuuta 2012

Mikä on kun ei taidot riitä...

Nyt on tämän vuoden kisat kisailtu. Kun ei toimi, niin ei vaan toimi. Sterkkatauon jälkeen uudestaan, toivottavasti taas vähän fiksumpina.

Viime Sunnuntaina tosiaan kaahailin yksikseni Purinalle kisaamaan kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli profiililtaan ihan kiva, ei meille mitään kovin vaikeaa.
Lähtöalue oli hirveän levoton, aivan koiran selän takana oli pari narua joiden toisella puolella kulki koirat. Kun jätin Riesan paikalleen, alue oli ihan tyhjä, mutta eiköhän siitä sen jälkeen kulje koira. En tiedä kulkiko koira vaan todella läheltä (Riesa on hirveän tarkka omasta tilasta), haukahtiko se tms. mutta pikkukettu säikähti tätä toista koiraa aivan tajuttomasti.

Meinasi sydän pysähtyä kun Riesa aloittaa älämölön lähdössä, kun ite olin tosi kaukana koirasta. Riesa oli kuitenkin pysynyt paikallaan. Koin parhaaksi vain kutsua sen radalle lisävahinkojen minimoimiseksi. Radan alku meni molemmilta vähän ohi, Riesa mm. meni kepeistä ohi ja muuta sälää. Pari hyvääkin juttua mahtui onneksi mukaan.

Radan jälkeen ärsytti aivan tajuttoman paljon. Tietysti rata olisi voinut mennä penkin alle ihan ilman alkuepisodiakin, mutta olisihan ne radat kiva hyllyttää ihan itsestä johtuvista syistä.
Riesan pelästyttääneen koiran omistaja tuli pyytämään radan jälkeen anteeksi jne, mutta mielestäni lähtöalueet pitäisi edes jotenkuten rauhoittaa. Toisaalta koirankin pitäisi kestää häiriöt lähdössä, mutta tuollaisen herkkäperse säikähtelijän kanssa yllättäviä tilanteita on vaikea saada varmaksi.

Toinen rata oli profiililtaan meille vaikeampi pitkien etäisyyksien vuoksi ja siinä oli meille hankala takaakierto-takaakierto kohta. Päästiin tuohon takaakiertokohtaan virheettömästi johon vedin hirveän latauksen, ääni päässä sanoi että nyt et jumalauta ohjaa tätä huonosti. Toinen rima tuli alas. En tiedä johtuiko pehmeästi pohjasta vai (liian) tiukasta ohjauksesta vai molemmista. Lievän (suuren) vitutuksen vallassa sain ohjattua vielä yhden vaikean kohdan hyvin, mutta sen jälkeen Riesa livahti pitkällä putkeen viennillä aalle.

Maalissa taas ärsytys, enkä todellakaan tiennyt mistä! Siinä lähti Marialle pitkä avautumispuhelu, jossa jo harkitsin viimeisen startin väliin jättämistä. Jos kohtuu hyvän radan (jolla tehtiin paljon hyviä juttuja) jälkeen ärsyttää, on varmaan aihetta pitää pieni hengähdystauko koko aksasta.
Hetken aikaa keräilin itseäni ja päätin, etten halua jättää tälläistä fiilistä viimeisistä kisoista pitkään aikaan, joten kävin tutustumassa vielä viimeiseen rataan.


Ratiksessa suunnittelin kakkosen kierrättämistä toiselta puolelta, koska putket on niin hirveän kivoja. Aikani muiden ratoja kateltuani totesin, että ei muutkaan siihen putkeen sujahda, toinen puoli on nopeempikin. Kovasti koitin olla peittämättä siivekettä ja ohjata muutenkin selkeästi, mutta pikkukoira alkoi arpomaan. Siinä vaiheessa olisi pitänyt ohjata jämäkästi, mutta jäin itsekin miettimään, että kumpaahan mä tässä koiran mielestä oikein ohjaan... Putkeen män. Loppuun mentiin kuitenkin hirveän hyvin! 8-10 aiheutti vähän päänvaivaa, mutta ilman ongelmia selviydyttiin.

Viimeisestä radasta jäi hyvä fiilis, nyt on hyvä jäädä kisatauolle. Jotain me kuitenkin osataan, vaikka viime aikoina ei ihan siltä olekaan tuntunut.

7. marraskuuta 2012

Joka lajia

Päivitykset taas vaihteeksi laahaa... Melko ahkeria ollaan kuitenkin oltu, vaikkei treenit ole blogiin asti päätyneetkään.

Taipparijuttuja on treenattu kahteen otteeseen. Kerran damiruutua ja toisella kerrallla ruutua vaakuilla sekä "älä syö pupua"-treeniä. Damien kanssa hommassa alkaa jo olla ihan tekemisen meininkiä, kääpiönoutaja tekee hirmu hyvin töitä ja on edelleenkin liian tyhmä luovuttaakseen, jos dameja ei meinaa löytyä... Vaakkujen kanssa toisinaan vähän tökkii. Tirpat kyllä löytyvät ja ihan tulevat käteen asti, mutta niiden noukkimiseen pitää soveltaa jokaista taiteen lajia. Onhan sitä nyt aivan pakko saada hyvä ote... Toistaiseksi vaakut ovat pysyneet ihan ehjinä, mutta eihän tuollainen nyt kovin nätin näköistä ole. Uskoisin sen kuitenkin korjautuvan ihan vain treenillä ja sitä myötä varmuudella.

Puputreeni sujui aivan yli odotusten. Ennen tätä pupu on joko ollut todella ällöttävä tai sitten syötävän hyvä. Aluksi väiski meinasikin päätyä parempiin suihin, mutta Riesa tajusi hyvin nopeasti jutun juonen, jolloin pupu tuotiin nätisti ihan käteen asti. Treenipupu oli pieni, talven aikana toivottavasti päästään treenaamaan vähän isommallakin pupulla. Meidän tuurilla taippareissa osuu kohdalle steroideja vetänyt muskeli-väiski, joka painaa saman verran kuin koira...

 
Tokoakin ollaan pariin kertaan treenattu. Pari viikkoa sitten hyppäsin auton rattiin Marian ja Remun luo treenaamaan. Kaikki kuvat ovat siltä reissulta.

Luoksarissa ei taaskaan (!!) kestä käskyttämistä. Hupsista keikkaa, olisikohan sitäkin pitänyt joskus treenata? Ennen alo-koetta meillä oli myös samoja ongelmia, mutta nyt se on tehotreenin alla. Stopit oli väliltä erittäin kehno-hyvä. Paljon takapalkkaa ja vahvistamista, josko se siitä taas. Ehkä. Tai voisiko joku poistaa koko stopin sääntökirjasta? Mulla on selkeästi erittäin iso aukko koulutustaidoissa, en vaan saa tätä toimimaan.

Noudossa tehtiin jatkossa nosto- ja palautustreeniä ihan lyhyeltä matkalta ja heti parani perusasentoon hakeutuminen. Paljon toistoja ja varmuutta tarvitaan tähänkin.

Seuraaminen alkaa viimein taas näyttää ihan seuraamiselta. Muistuttelu on tuottanut tulosta. Vielä kun itse oppisin kävelemään, niin erittäin hyvä.


Aksa on... Aksaa. Mitään superhuonoja treenejä ei olla tehty pitkään aikaan, mikä on aina positiivista. Välillä katoaa pikkasen maku koko lajista, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen niin kilpailuhenkinen idiootti. Suunnitelmien mukaan meidän piti liidellä nollasta nollaan, eikä homma ole lähtenyt ollenkaan toivotulla tavalla käyntiin. Omasta päästähän tämä on kiinni, onneksi tässä kuussa on luvassa psyykkisen valmentautumisen luento...

Ensi sunnuntaina kisataan tämän vuoden viimeisiä kisoja ja joulukuun puolessa välissä pidetään ainakin kuukauden mittainen aksatauko. Tauko toivottavasti selvittää hieman ajatuksia, mutta olisihan tauolta huomattavasti mukavampi palata, jos ennestään olisi muutama arvokisanolla plakkarissa.

Ihan tauon vuoksi ei tauokoilla, vaan Riesalle on varattu sterilointiaika joulukuulle. Olen aivan kauhuissani, nukun seuraavan kerran kunnolla vasta kun ipanalta on poistettu tikit... Sterilointi on kuitenkin melko pakkorako, Riesan valeraskaudet ja käytösmuutokset pahenivat joka juoksulla. Toivotaan, että tämän jälkeen minulla on edes hieman tasaisempi otus.