ei puolivaloilla, vaan täydellä teholla

Tännekin ehti jo hetkeksi saapua talvi, mutta sehän lähti jo ennen aikojaan pois. Muutama kiva pakkaspäivä saatiin kuitenkin, ehdittiin myös juosta yhdet hyiset treenit.

En tiedä johtuiko pakkasesta vai mistä lie, mutta ei lähtenyt rata ollenkaan käyntiin. Mulla on todellakin se ongelma, että helpoilla radoilla on vaikea potkia itseään ohjaamaan. Riesahan ei tosiaan ohjaamatta mene edes helppoa rataa, joten oli pakko ryhdistäytyä. Loppuun saatiin rykäistyä ihan kiva pätkä, vaikka eipä tuota nyt oikein kehuakaan voi.

Agilityn lisäksi ollaan tokoiltu muutamaan otteeseen. Aika samalla kaavalla mennään, kaikki menee varsin okei, mutta treenien vähyyden takia ei voi ajatellakaan kokeita...

Luoksari alkaa näyttää jo varsin hauskalta, nyt vain pitäisi päästä treenaamaan apparin kanssa, niin saisi hieman vaihtelevuutta palkkaamiseen.
Seuruussa Riesa poikitti aluksi niin, että astuin pariin otteeseen etutassuille... Palkkasin muutaman kerran oikeasta paikasta, niin on menokin näyttänyt hieman maltillisemmalta.

"Oi, onko se vasta ihan pentu?!" "Täyttää neljä..."

Mitään muuta ei ollakaan tehty, voi Riesa raukkaa. Tylsä elämä. Vuoden alussa taas helpottaa.

SERT-A

Itsenäisyyspäivänä juostiin Ojangossa yksi ihan superhyvä rata ja kaksi vähän vähemmän hyvää rataa. Medit kisasi viimeisenä, oli outoa mennä kisapaikalle vasta iltapäivällä.

Kisaurakka aloitettiin huonolla vedolla. Heti alussa päätin kutsua koiran kakkoshypyn yli, mitä me ei olla tehty oikeastaan ikinä, Riesa kun hyppää niin huonosti päin. Siitä heti kolmannelle esteelle piti vielä heittää niisto, aika hyvä kuvio pään sekoittamiseksi! Jollain ihmeen kaupalla tästä selvittiin virheittä, vaikka menikin pyörimiseksi. En päässyt missään vaiheessa ollenkaan mukaan ohjaukseen, oli aivan kertakaikkisen kamala rata! En muista siitä paljoakaan, eikä kyse ollut todellakaan mistään flowsta, vaan siitä ettei päässä liikkunut juuri mitään.
Jotain tapahtui ja Riesa päätyi oikeille esteille, vaikka jokaisessa mahdollisessa kohdassa lenkitettiin sekä pyörittiin, ohjauskin kulki koko ajan noin kolme metriä jäljessä. Vauhtikin oli korkeintaan jotain nelosella huruttelua, mutta eipä siinä. Nollalla maaliin, kolmas sija, kaksi sekuntia kärjestä ja serti kouraan. Valiokello siis tikittää...

Hieman oli omituiset fiilikset kisan jälkeen. Ei pidä liikoja lähteä valittamaan nollasta ja sertistä, vaikkei se mitenkään nätiltä näyttänyt, saatika tuntunut. Olin aika varma, että ihanneajan kanssa tekisi tuon räpeltämisen kanssa tiukkaa, mutta hyvin ehdittiin. Tiedän, että ajassa on tosi paljon ylimääräistä kaiken sähläämisen ansiosta, joten ehkä tuo ihan vikkelä otus on, jos sertin vetäisee tuolla suorituksella noinkin isossa (51kpl) kisassa. Hyvät fiilikset siis kuitenkin, taistelunolla!

Toinen rata ei mennyt ns. putkeen. Rataprofiili oli vähintäänkin mielenkiintoinen, radalla oli yhteensä yhdeksän putkea! Tämä olisi ollut meille tosi kiva rata, ja mulla oli hyvät fiilikset tästä. Noh, Riesahan sitten päätti oikein huolella varastaa. Olisi pitänyt pistää jarrut pohjaan heti siinä vaiheessa, mutta kun olin jo puoliksi kutsumassa koiraa ja liikkeessä, niin vähän turha se on viedä koiraa pois enää neljän esteen jälkeen.
Alussa olisi pitänyt suoran putken jälkeen kääntyä viereiselle hypylle, mutta kun en ehtinyt edes putkijarrua tekemään, niin Riesa baanatti heti seuraavaan putkeen. Tälläkin radalla oli hyviä pätkiä, mutta aikalailla pakka oli levällään.

Viimeisellä radalla oli sitten jo toinenkin nolla ihan tarjottimella. Radalla oli meille tosi hankala kohta, jossa piti heittää kolme valssia peräkkäin. Riesa tuppaa tuontyylisissä valsseissa valahtamaan tosi pahasti selän taakse, ja sitä noukkiessa yleensä jää pahasti jälkeen. Ehdin jo tuskastella kyseisen kohdan takia etukäteen, mutta päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja onnistua. Ja onnistuttiin! Tuntui tosi helpolta eikä Riesa valahtanut kertaakaan!
Hyvällä fiiliksellä ja vauhdilla sitten baanatettiin rataa loppuun, mutta neljänneksi viimeisellä esteellä en enää halunnutkaan nollaa, ja ohjasin niiston aivan käsittämättömän huonosti. Pysähdyin hypyn eteen ja mietin, että mihinkäs tästä. Riesa lähti jotenkin ihan kummasti lukemaan estettä täysin eri suunnasta, veti matkalla pari ympyrääkin. Siitä olisi vielä saanut pelastettua, mutta Riesa ajautui niin sivuun, että tuli hypystä ohi. Femma siitä, loppuun mentiin puhtaasti.

Ei nyt oikein osaa edes harmittaa vaikka ei toista nollaa tullutkaan, jäi aivan mahtava fiilis tuosta valssihässäkän onnistumisesta. Viime aikoina on muutenkin tullut tosi paljon onnistumisia, joiden myötä paremmin uskaltaa luottaa niihin ohjauksiin. Tästä se toivottavasti lähtee, toivon ettei seuraavaa nollaa odotella ihan näin kauaa.

Eteenpäin

Me halutaan jo tammikuu ja Lotan treenit! Toisaalta ihan kiva välillä vaan mennä rennolla otteella juoksuratoja, mutta eihän tämä nyt erityisesti eteenpäin vie. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. Viime aikoina on aksa kuitenkin tuntunut tosi kivalta, saa nähdä miten kauan kyseiset fiilikset säilyy kun päästään haastavampien ratojen pariin...

Tokoakin ollaan väännetty hyvin pienesti, mutta opetin Riesalle puolivahingossa tunnarin kävyillä! Nyt vaan pohditaan, miten saisi saman siirrettyä myös oikeille tunnarikapuloille...
Myös luoksarin stoppia treenattiin käpyjen avustuksella, viskoin Riesan selän taakse uudestaan ja uudestaan käpyjä ja aika nopeasti alkoi pikkuketunkin ajatukset siirtyä taaksepäin. Se meidän TK2 jäi tänäkin vuonna hakematta, mutta josko stoppi olisi vuonna 2016 valmis...

Demin kuolemastakin ehti vierähtää jo kuukausi. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta vaikka eihän siitä ole kuin ihan hetki. Ikävä on edelleen ihan käsittämätön, vasta nyt oikeastaan alkanut muutenkin ymmärtää tapahtunutta. Aika-ajoin iskee ajatuksiin jo seuraavan pennun hankinta, mutta paluu kuukauden takaisiin fiiliksiin karkoittaa kyllä tehokkaasti halun hankkia yhtään mitään koiraa. Kaipa tämä tästä vielä helpommaksi muuttuu.

Riesakin on jonkin verran oireillut edelleen yksin jäämistä, mutta viime aikoina se on ollut kyllä ihan esimerkillinen koiraeläin. Ollaan aika paljon vaan lenkkeilty eikä niinkään treenattu ja on tuo kyllä varmaan maailman helpoin irtipidettävä. Yksi päivä unohdin remmin kokonaan autoon, mutta selvittiin silti hyvin ohi juoksevasta koirakosta ja vastaantulleesta urheilujoukkueesta. Pimeässä metsässä samoilusta en itse erityisemmin pidä, mutta vielä ei ole näkynyt mörköjä...

Aksaa on tehty se mikä on ehditty. Pari viikoa sitten oli varsin näppärä juoksupätkä, jossa ei mitään ongelmaa heti kun ohjaaja viitsii keskittyä siihen rataan... Vaikka pätkä on helppo, niin ei Riesa sitäkään ohjaamatta mene. Tämän lisäksi tehtiin keppitreeniä seinää päin ja otettiin lisähaasteeksi se, että itse peruutan vastakkaiseen suuntaan. Hyvin meni nämäkin.

Tällä viikolla treeneille oli maailman huonoimmat lähtökohdat... Mut soitettiin vapaapäivältä töihin ja jouduin sen vuoksi menemään hallille reilusti myöhässä, töissä kassa kaatuili ja jumitti, treeneihin lähtiessä naapurin koira meinasi tulla päälle, matkan varrella oli peura tiellä ja kaiken kruunasi se, että treeniryhmän koira oli tulossa teurastamaan Riesaa kun saavuttiin halliin. Sain hyvin vetäistyä oven kiinni, mutta Riesahan oli ihan sitä mieltä, että nyt katottiin kuolemaa silmästä silmään. Nopeasti Riesa tästä palautui, mutta omat ajatukset ei olleet kovin kasassa. Onneksi ei ollut tämän vaikeampi rata!

Erityisen kivana juttuna se, että Riesa hyppää päin! En tiedä mitä on pikkuketun päässä tapahtunut, mutta otan tämän ilman selityksiäkin.  Kontaktit on edelleen tosi kivat ja yleisilme muutenkin todella hyvä! Tuosta lopusta ei sitten puhutakaan... Toki voisi olla ihan ok, jos koira lukisi hyppyjä edes tuon verran itsekin, mutta on tuo nyt vähän naurettavan näköistä rytmittää koiran menoa siinä vaiheessa, kun koira käytännössä on jo painanut ohi. Mutta voihan sitä noinkin ohjata, joo'o. Tässä vielä toinen veto samaiselta pätkältä (ja samalla virheellä...):

Tiistaina käytiin taas pitkästä aikaa osteopaatilla. Viime käynnistä ehti vierähtää jo yli 4kk, hupsista... Pelkäsin, että koko koira on täysin umpisolmussa, kun olen kuitenkin yrittänyt pitää n. 2kk hoitoväliä. Tuttuun tapaan minä taidan edelleen olla se enemmän solmussa oleva osapuoli, Riesa on kuulema ihan erinomaisessa kunnossa. Tottakai sieltä taas löytyi niitä tyypillisiä aksakoiran kireyksiä, mutta ei mitään sen suurempaa. Hyvä tietenkin käydä säännöllisesti ne pienetkin kireydet hoidattamassa, niin ei kehity niistäkään mitään isompaa vaivaa.

Helpottuneet fiilikset taas käsittelyn jälkeen, mä aina tuppaan stressaamaan varsinkin Riesan etupään suhteen. Sehän on edestä aika suora ja katsottiinkin siinä, että ei ole joustavuuden kannalta paras mahdollinen, mutta ei se kyllä millään tavalla koiran lihaksissa näkynyt. Pienellä ja kevyellä rakenteella on varmasti osansa asiaan.

Riesa on kyllä joka kerta aivan uskomaton hoidettavana. Voisi kuvitella, että tuon tempperamentilla ja keskittymisellä olisi vähän ongelmia vain maata paikallaan, mutta Riesa painuu joka kerta kiltisti kyljelleen ja silmät kiinni torkkuu koko hoidon ajan. Tällä kertaa ei ollut edes mitään kipeämpää kohtaa, mikä olisi saanut sen edes nostamaan päätään.
Nyt kelpaa taas harrastaa huoletta, muutaman kuukauden päästä sitten uudestaan!

se sattuu hetken aikaa kun sun silmät aukeaa

Tuntuu vähän karulta jatkaa treeniblogin rustaamista viime postauksen jälkeen, mutta kai elämän on jatkuttava täällä bloginkin puolella. Jotain muutoksia blogin puolella tulee varmasti tapahtumaan, mutta vielä en ole jaksanut perehtyä aiheeseen.

Demin poismenon jälkeen treenikentille palaaminen oli vaikeaa, mutta Riesa olikin tauon aikana kääntänyt harrastusvaihteen päälle, ja alkaa nyt muistuttamaan ihan oikeaa agilitykoiraa. Sitä ennen Riesa ei kylläkään tehnyt elämää erityisen helpoksi. En tiedä oireiliko se Demin poismenoa tai mun mielentilaa, vaiko kumpaakin, mutta Riesa oli aivan kertakaikkisen kamala. Lenkeillä kyseenalaisti luoksetulokäskyjä ja kotona haukkui kaikille rapun äänille. Ensimmäiset päivät ilman Demiä meni itseltäkin täysin sumussa, enkä jaksanut noihinkaan puuttua ajoissa. Nyt pikkukettu on palautettu ruotuun ja elämä siltä osin helpompaa.

Jonkin verran multa on kysytty Demin kuolemasta, mutta en viitsi sitä lähteä tähän avaamaan. Kaikki kävi niin nopeasti eikä erityisen nätisti, etten edes muista päivästä tai päivistä sen jälkeen paljoakaan ja ehkä ihan hyvä niin.

 

Ikävä on edelleen kova, mutta arki on taas pikkuhiljaa lähtenyt rullaamaan. Demin peti on silti edelleen huoneen nurkassa, lääkkeet pöydällä ja remmi laatikossa. Lenkeillä tuntuu oudolta vain yhden remmin kanssa ja vieläkin tietokoneelta poistuessa katson, ettei pitkäkarvainen häntä jää tuolin renkaiden alle. Pahin järkytys on silti väistymässä ja alan jo uskoa, että ehkä me Riesan kanssa pärjätään kahdestaankin. 

--

Loppuun heitän läjän aksavideoita. En jaksa suuria analyysejä tehdä, mutta Riesan kanssa aksa alkaa oikeasti tuntua toisinaan jopa helpolta. 

Muutama viikko takaperin totesin, että nyt on pakko saada muuta ajateltavaa ja me sitten suunnattiin Veronikan seuraksi epiksiin. Ensimmäisellä radalla Riesa oli kaiken tekemättömyyden jälkeen aikamoinen saippua, mutta sain palkattua kontaktit eli rata ajoi asiansa. Uusinta oli jo todella kiva! Tarkoitus oli treenata kisamaista suoritusta ja sainkin itseni ihan hyvin kisafiilikseen. Yksi rima tuli alas mutta samapa tuo.

Viikonloppuna kisattiin kolmen startin verran.
Ensimmäinen rata oli rytmitykseltään ihan pielessä. Riesa kääntyikin alun putkijarruun kiltisti (hyvä Riesa!!), joten olin väärässä paikassa enkä alussa oikein saanut rataa rullaamaan, minkä vuoksi meille muutenkin vaikea alku oli hyvin töksähtelevä. Lopullisesti hylly tuli oikein tyypillisestä esteen ohituksesa. No eihän se tule jos ei ohjaa. Hyvin perinteinen "kyllä se tosta jo tulee, oho perkele, meni ohi" - ohjaus minulle...

Toinen rata oli huippu! Riesa oli tosi hyvin kuulolla ja tuntui tosi kivalta ohjata. Keppien jälkeen tuli aikalailla ruma valssi, mutta ihan nätisti sain vielä pelastettua. Hyllytettiin kun Riesa baanatti muurin ohi. Nuo kohdat on meille tosi vaikeita, kun pitäisi kuitenkin varmistaa, että koira menee sinne minne pitää (takana oli putki ja a hyvin tyrkyllä, monet eksyi myös väärälle puolelle hyppyä) mutta pitäisi vielä lähteä ajoissa liikkeellekin... Jäin jälkeen eikä Riesa lukenut vähän sivussa olevaa muuria. Mutta eipä haitannut, hirveän hyvä fiilis jäi. Tuomariltakin tuli radan jälkeen kehuja.



Viimeinen rata oli helpohko, mutta oma rytmi ei taas yhtään osunut kohdilleen. Riesa lähti yhtä takaakiertoa lukemaan eteenlähetyksenä, mutta tuli kuitenkin karjaisusta takaisin (! edistystä). Itse olin sen jälkeen ihan hukassa, en meinannut löytää keinua radalta millään eikä loputkaan esteet sen helpommin löytyneet. Yksi hypyn ohitus tälläkin radalla, kun ohjasin ihan ties minne. Myös kepeillä heitin ihan mihin sattuu, eikä tuo niitä sitten hakenut.
Riesa oli silti tosi hieno. Ei heti tule mieleen rataa, jolla olisin ollut oikeasti noin pihalla, mutta Riesa ei turhautunut! Teki kiltisti kaiken minkä sain ohjattua.



Jäi hirveän positiivinen fiilis näistä starteista, Riesa oli hieno!

Maanantaina käytiin myös rallattelemassa treeneissä pikkupätkää. Videolle ei tietenkään nollarataa osunut, mutta ihan kiva tämäkin. Aan alla oleva putki oli aluksi tosi hankala, ei meinannut taittua sinne millään. Olen nyt vahvistanut kontakteja viime aikoina, joten ne taitaa taas vetää puoleensa normaalia paremmin. On kyllä kannattanutkin vahvistaa niitä kontakteja, sillä Riesalla on ollut tosi siistit kontaktit nyt viime aikoina.

Hei hei Demi

Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.

 Demi 26.12.2000-26.10.2013

Kolmetoista vuotta on ihan tajuttoman pitkä aika. Silti tuntuu, että yhteinen aika päättyyi liian pian. Voi Demi, miten voikin olla kova ikävä.

Demi oli aikoinaan mukana saattamassa mua eskariin, kulki matkalla mukana kun aloitin koulun, oli vierellä kun kaveripiirit ja asuinpaikat vaihtuivat.
Nyt otan haparoivia ensiaskelia ilman Demiä ja ne ovat vaikeita. Demi oli niin uskomattoman tärkeä. Demsi vaati paljon, mutta antoi niin paljon enemmän.

Demi meni nopeasti huonoon kuntoon. Alle viikko sitten se lähti reippaasti mukaan lenkille ja oli muutenkin virkeä. Alkuviikon jälkeen se alkoi jo olla hieman väsyneempi, mutta lähti edelleen pirteästi mukaan ulos. Lauantaina Demin kunto romahti.

Päivällä silitin Deekua ja lupasin, että se pääsee pian pois. Viiden minuutin kuluttua pitelin oksentavaa koiraa sylissäni, Demin jalat eivät enää kantaneet. Siihen se samantien nukahti, keskelle huonettani, oman pedin viereen. Nyt mummo nukkuu ikiunta lähellä mökkitietä.

Voi Demsi, kiitos kaikesta. ♥

Demsi sairastaa

"Demi oli juonut ja pissannut runsaasti, lisäksi vointi ollut väsynyt ja koira laihtunut, vaikka söi hyvin.

Verinäytteessä todettiin voimakas anemia, muuten tutkimuksissa (kattavat verinäytteet, vatsaontelon ultraäänitutkimus, röntgenkuvat) ei todettu anemialle syytä. Todennäköisesti taustalla on ongelmia verisolujen tuotannossa, joskus myös autoimmuunisairaudet voivat hajottaa punasoluja. Koiran korkean iän takia kasvainsairauksiakaan ei täysin voi poissulkea, mutta varsinaisesti niihin viittaavaakaan ei todettu.

Oireenmukaisena hoitona kortisoni ohjeen mukaisesti, lisäksi toissijaiseen korva- ja virtsatietulehdukseen antibiootti ja korvatipat. Jos virtsaviljelyn perusteella tulee muita antibiootteja lisäksi, otamme teihin yhteyttä loppuviikosta, muussa tapauksessa jatketaan lääkkeet loppuun. Tarvittaessa lääkkeitä voidaan jatkaa jatkuvina lääkityksinä. Jos koiran vointi heikkenee lääkkeistä huolimatta, on ennuste valitettavasti huono."

Tähän on vaikea kirjoittaa mitään.


Demsin veriarvot oli anemian osalta todella huonot :( Muuten koirasta ei juuri vikaa löytynyt, vaikka jossain joku vika kuitenkin on. Deeku on taas laihtunut ja ulkona yrittää kiskoa multaa ja hiekkaa päivätyökseen. Lekuri epäili, että joku ei jossain imeydy, minkä vuoksi koira sitten laihtuu ja tosiaan syö kaikkea mahdollista. Veriarvot oli kuitenkin muilta osilta normaalit, röntgenissä ei näkynyt mitään muuta outoa kuin kasa kiviä mahassa ja ultrallakin todettiin sisäelimet terveiksi. Kaksi eri eläinlääkäriä tutki Demin tulokset, eikä mitään tietoa varsinaisesta syystä saatu.

Nyt Demi syö sitten kortisonia, vajaan kolmen viikon päästä on kontrollikäynti. Toivon, että kortisoni auttaisi asiaan jotenkin... Toisaalta tässä ollaan taas vaikeiden kysymysten äärellä. Jossain on vikaa, vaikka kortisoni poistaisikin osan oireista. Toisaalta, vaikka kortisoni ei tehoaisikaan, ei Demsi vielä missään nimessä ole huonossa kunnossa. Pitkiä lenkkejä se nyt ei ymmärrettävästi jaksa, mutta noin muuten mummo on pirteä eikä ole millään tavalla tuskainen tai kipeä.

En missään nimessä halua kuulua siihen koiranomistajajoukkoon, joita löysin läjäpäin netissä surffaillessani, jotka kannattelevat väkisin koiraa, vaikka koiran olisi pitänyt jo ajat sitten heittää lusikka nurkkaan. Ei toki tahtoisi päästää irti tarpeettoman aikaisinkaan...
Mutta miten helvetissä sitä kykenee päättämään toisen elämästä, kun on itse hädintuskin aloittanut omaansa?

Mutta. Pohditaan näitä sitten kun ollaan saatu jotain vastauksia.
Huoli on suuri. Kovasti toivon, että Demin kanssa olisi vielä monta yhteistä hetkeä jäjellä.

mut kesken tämän erän en voi pelii lopettaa

Vähän on taas laiskoteltu, oivoi. Aika jumissa ollaan joka lajissa, tuntuu ettei mikään oikein etene ja suoritusvarmuus huitelee taas jossain reilusti pakkasen puolella. Vaan eipä tämä treenaamatta parane, voisin yllättää itseni ja yrittää edes laatia jotain treenisuunnitelmaa.

Viikko tai pari sitten käytiin Stadissa reenaamassa Riitan ja Rebecan kanssa, Iida värvättiin mukaan kuvaamaan. Oli kyllä sitten ihan tavattoman huonot treenit, en taas muista koska viimeksi olisi mennyt niin päin seiniä. Riitta liikkuroi meitä, ja annoin hänelle noutokapulan ennen liikkeitä. Riesa jäi tähän niin kiinni, ettei oikein mikään meinannut onnistua. Ei osannut enää pysyä seistessä paikallaan, lähti huonosti mukaan seuruuseen ja varasti noutoon... Vain muutamia mainitakseni. Ei varsinaiset hyvän mielen treenit.

Loppuun saatiin onneksi onnistumisia, kun pikkukettukin ymmärsi, ettei olla millään sunnuntaikävelyllä. Mutta tulipa selväksi, että tarvitaan paljon liikkurointitreeniä ja ylipäätään kokeenomaisia suorituksia lisää.

Hämärien muistikuvieni mukaan oltaisiin tokoiltu toistekin, muistaakseni meni ihan hyvinkin jopa. Riesa osaa kyllä olla myös aivan mahottoman pätevä.

Tunnarissa on tällä hetkellä aika paljon kysymysmerkkejä. Riesa lähtee ihan hirveän helposti etsimään suurelta alueelta, vaikka hyvin näkee, mihin kohtaan kapulan vien. Tää on taas tämä kultakalan keskittymiskyky :D Nenänkäyttö paranee kuitenkin joka treenikerralla, joten ihan täysin paikallaan ei olla junnattu.

Avon liikkeistä luoksarin stoppi on edelleen suuri kysymysmerkki. Yleensä menee jo tosin hyvin, mutta sitten ollaankin taas takaisin lähtöruudussa. Myös paikkis vähän kalvaa. Luonnollisesti paikkis on ylivilkkaalle koiralle tosi haastava, joten haluan siitä oikeasti varman. Olen vähän miettinyt kaukopalkkaa, mutta ehtiikö koira unohtaa sen ennen kehään pääsyä? Toinen, vieläkin vakavampi ongelma kaukopalkassa on se, että Riesa on vähän liiankin tarkka omasta ruuastaan. Jos joku urpo nyt päästää koiransa mun repulle, niin siinä on pikkukettu suuren haasteen äärellä. Palkan pitäisi siis olla piilossa, mutta edelleen, menettääkö se sitten tehonsa?

Eilen alkoi myös aksan talvitreenit. Treenataan joulukuun loppuun asti väliaikahallissa seuran omassa treeniryhmässä, tammikuun alusta päästän onneksi tuolta pois ja Lotankin ryhmät taas alkaa.

Oli vähän shokki siirtyä kylmään halliin keskelle korpea, jossa kaikennäköiset hirvieläimet hyppii tielle, kun on jo ehtinyt tottua lämpimään halliin viiden minuutin ajomatkan päässä. Pääasia kuitenkin, että on edes jonkunnäköinen halli.

Eilisistä reeneistä jäi vähän huono fiilis, vaikka eivät ne täysin pieleen menneetkään. Mun piti ennen reenejä rakentaa rata ja revin siitä sitten aivan tarpeetonta ressiä, kun aikataulu on niin rajoitettu. Olen tietenkin lisäksi aivan supertarkka kaikista kulmista ja etäisyyksistä, joten siinä vaiheessa kun piti se koira hakea autosta, oli keskittyminen aikalailla levällään. Riesa kun ei muutenkaan tunnetusti ole koira, jonka voi vaan hakea suoraan radalle...
Eka rata menikin vähän päin mäntyä, ite olin niin palasina että unohtelin rataa aivan koko ajan, eikä Riesa tuttuun tapaansa korjannut mun virheitä yhtään. Jälkikäteen ajateltuna pikkukettu teki kuitenkin hyvin. Esimerkiksi suoran putken jälkeen tuli nätisti sylkkäreihin ja hyppäsi kohti melko kiltisti.

Toinen rata oli helppo ja Riesa oli sillä tosi hyvin kuulolla. Mutta... Pikkuperkele ei tykännyt pujotella keppejä seinään päin, kun itse jäin hieman taakse. Saattoi päästä "muutama" voimasana siinä niitä hinkatessa. Ärsyttää helpottaa tehtävää koiralle, joka aivan satavarmasti osaa, mutta ei niitä epännistumisiakaan tekisi mieli ottaa kovin montaa... Lopuksi tehtiin pujotteluja lelulle, missä ei ongelmia.
Rata noin muuten meni hyvin, Riesa tuli jopa melko vaivattomasti kohti, mikä oli ihan kivaa.

Kotiin ajellessa ja niitä hirvieläimiä samalla väistellessäni päätin, ettei samanlaisia treenejä saa enää tulla. Jos oma keskittyminen ei ole täysillä koirassa, niin sitten ei tarvitse mennä sinne radalle turhautumaan. Koira on hirveän hyvä, mutta siitä ei saa kyllä pisaraakaan irti, jos ei ole kunnolla mukana. Päätin samalla, että radanrakennus saa kestää niin kauan kun siinä nyt menee, kyllä se siinä sitten rakentuu. Turha nyt tuon takia pilata treenejä..!

Ensi viikolla ei päästä treenaamaan, mutta kahden viikon päästä taas toivottavasti vähän parempien treenien merkeissä... Tässä välissä voisin kyllä kovasti yrittää päästä kentälle tekemään jotain superhäiriöitä kepeille, hermo menee tämän ongelman kanssa.

Ainiin, ne edellisessä postauksessa mainitut taipparitkin käytiin läpäisemässä. Oli ihan hauska olla vaihteeksi osallistujan roolissa, himpun verran kiinnostaisi jatkaa tuosta vielä pidemmälle, mutta katsellaan nyt.

se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu

Vapaa-aikaani nähden treenimäärä on ollut aivan naurettavan vähäinen. Jotenkin päivä ei lähde kunnolla käyntiin, kun ei yksinkertaisesti täydy tehdä mitään. Ensi viikolle on onneksi jo buukattu vähän jotain tekemistä, jos saisi edes jotain aikaiseksi.

Noutojuttuja ollaan treenattu peräti kolmesti. Yhteensä ollaan tehty kaksi helppoa vesinoutoa, jotka menivät tottakai hyvin ja yksi hankala vesinouto, jossa Riesalta meinasi itseluottamus loppua kesken. Tirppa saatiin kuitenkin rannalle ja itseluottamuskin kasvoi sen verran, että rannalle oli pakko nousta umpikaislikon läpi... Tovi siinä kesti, mutta lokki tuli perille asti.
Myös kaksi hakuruutua on väännetty. Ensimmäinen oli pitkään heinikkoon tehty vähän taipparikokoa pienempi ruutu, joka meni aivan superhyvin. Toinen taas oli aivan pohjanoteeraus. Riesa olisi mielellään jättänyt vaakut paikoilleen, toi vasta kun totesin ettei tuollainen peli vetele. Se ruutu jäi siis puolitiehen.

Huoh, Riesa. On kyllä sanottava, että vaakut oli ehkä jo ylittäneet parasta ennen - päiväyksen, mutta ei muilla koirilla ollut niiden kanssa suurempaa ongelmaa. Ehkä tässä nyt taas todettiin, ettei Riesa toimi kuten labradori, vaikka aika usein siltä tuntuukin.

Riesan takia me ei kuitenkaan olla treenattu, vaan se on päässyt treenaamaan koska olen itse treenannut yhden labradorin kanssa viikon päästä oleviin taippareihin. On aika terapeuttista ohjata koiraa, joka tyhjentää täyden hakuruudun neljässä minuutissa - joka kerta. Mä en myöskään tunne Muikun työskentelyä oikeastaan yhtään, eli en voi oikein muuta kuin luottaa sen työskentelyyn ja kyllähän se sitten tekeekin. Iskä saattaa välillä selän takaa huudella, ettei varmasti tuo tai tämä onnistu (kannustava ilmapiiri meillä treeneissä ;), mutta toistaiseksi luulot on osoittautuneet vääriksi. Ehkä tässä on syy, miksi Muikku ei iskän kanssa toimikaan... ;)
Voisi joskus kokeilla Riesan kanssa samaa taktiikkaa, eli edes yrittää luottaa siihen oman koiran tekemiseen...

Tokoa ollaan väännetty ehkä kahdesti. Nyt ollaan panostettu seuruukaavion pidentämiseen ja pitkätkin kaaviot sujuvat jo tosi hyvin. Juoksuosuudessa on vielä treenattavaa, mutta eiköhän sekin pian suju.
Jäävät, kaket ja nouto on ennallaan. En ole viitsinyt ehjiä liikkeittä suuremmin hinkata, ennen kokeita pitäisi vaan jonkun verran päästä treenaamaan näitäkin liikkuroituna.

Luoksari sujuu entiseen malliin. Hitain askelin eteenpäin... Eilen jätin ensimmäistä kertaa takapalkan niin, ettei Riesa nähnyt sitä, enkä todellakaan tiennyt, mitä tapahtuu. Riesa kuitenkin pysähtyi tosi nätisti ja lähti vapautuksesta hyvin hakemaan palkkaa takaa, hieno pieni!

 Sävyt särkee silmiä, en tiedä mitä tälle kuvalle oikein tapahtui... Siinä se nyt kuitenkin on.

Lisäksi olemme viimein aloittaneet tunnarin alkeita. Kapula tulee heinikosta hyvin, mutta haluaisin Riesan käyttävän vielä paremmin nenäänsä. Nyt se säntää etsimään vähän "8DDDD yeee" - mielentilassa, mutta rauhoittuu onneksi lähes heti työskentelemään tehokkaasti. Eiköhän tästä treenillä hyvä saada.

Riesa on kyllä niin mahtava tokokoira(kin), melkein harmittaa että oma innostus laski niin pahasti ekan kokeen jälkeen. Sehän olisi ihan huippu, jos vain oltaisiin nämä pari vuotta treenattu tehokkaasti!

Voittajat ei luovuta eikä luovuttajat voi voittaa

Toiset ne kerää hyllyjä palkintoja varten, mutta meillä on kyllä kaapit ja seinät jo niin täynnä hyllyjä ettei niille enää mitää palkintoja mahtuisikaan. Vaikka onhan tämä jo aika masentavaa, varmaan itkisin ellei naurattaisi niin paljon.

Onnistuin Raumalta hankkimaan jonkun hirviölenssun, mutta viime lauantaina kävin silti juoksemassa kolme starttia. Oikeastaan en kyllä juossut, vähän siihenhän se sitten kaatuikin. En tiedä oliko erityisen järkevää lähteä pitkittämään flunssaa, mutta mikäs tässä työttömänä sairastellessa.

Ensimmäinen rata oli ihan kiva veto, vaikka tyypilliseen tapaani törppöilin huolella. Heti alkuun otettiin kunnon vauhdit suorasta putkesta ja sen jälkeen piti muka vääntää kaksi valssia. Ensimmäinen vielä meni mutta toisella huiskautin koiran takaakiertoon. Lopullisesti hyllytettiin, kun valssi hieman valahti ja Riesa luki mun selän takaa väärän putken pään. Ihan kiva rata kuitenkin kokonaisuutena, pienellä lisätsempillä olisi ollut tosi hyvä. Toki tuossa nyt aika vahvana näkyy se, että oma juokseminen on yhtä ketterää kun suossa juokseminen, eikä ajatus pysy mukana sitäkään vähää mitä yleensä.



Toinen rata oli taas sarjassamme "yritä nyt edes ohjata sitä koiraa". Riesa ampaisi muurin ohi, kun joku unohti kääntää kurssia. Puolikuntoisena ei nyt vaan onnistunut, Riesan ohjaaminen on ihan oikeasti todella raskasta, ei riitä että tuossakin yritin vähän hartioita kääntää. Kettu totee vaan että soronoo, tuu perässä.
Yritin korjata tuon ohituksen, mutta se ei sujunutkaan vain helposti pyöräyttämällä. Riesa turhautui koko vääntämisestä, joten painuttiin pois. Turha jatkaa rataa kun molempien keskittyminen pääsi niin pahasti leviämään.



Viimeinen oli ihan ok rykäisy. Aloin itse olla jo ihan totaalisen sippi, mutta rämmittiin rata läpi kuitenkin. Radan alkupuolella muurin ohitus, AAAARRRGGG. Keskityin jo seuraavaan takaakiertoon, enkä kertonut että hyppää nyt tuo este suoraan nokkasi edessä. Toki on sanottava, että en edes muista koska viimeksi olisi ollut muuri treenattavana... Ehkä tuo sitten oli sen verran outo, ettei Riesa poiminut sitä ihan samalla tavalla kuin oletin...
Vielä lopussa tuli yksi hypyn ohitus, mun moka. Tällä kertaa todella jätin ohjaamatta, Riesa hämmentyneenä kyselee, että mihinkä tästä jatkettaisiin. Muuten ihan ok. Rata olisi ollut aivan täysin tehtävissä, mutta tuskin puolikuntoisena olisin pystynyt tuon parempaan.



Nämä kisat nyt oli jo alunperin ihan tuhoon tuomittu, olisi varmaan pitänyt tajuta jäädä kotiin... Jos normaalikuntoisena on Riesan kanssa vaikeaa pitää ohjaus päällä kaikki 20 estettä, niin tuossa kunnossa se oli liki mahdotonta :D
Nyt me vedetään hetki henkeä ja kisataan seuraavan kerran vasta marraskuun puolivälissä. Treeneihinkin tulee parin viikon tauko ja Lotan treeneistä taukoillaan tammikuun asti. Ehkä ihan hyvä mennä hetki hieman rennommalla asenteella seuran normiryhmässä.

Hyllymetrejä Raumalta

Viikonloppuna juoksenneltiin Raumalla vähän siellä sun tällä, lauantaina juoksenneltiin myös kisaradoilla.

Ensimmäinen rata meni kirjaimellisesti juoksenteluksi. En tiedä missä Riesan aivot olivat, mutta kisapaikalla ne eivät olleet. Koko koira oli alkuradan aivan totaalisen pihalla, piti muutamaan kertaan vetää syvään henkeä. Ennen puoltaväliä saapuivat aivotkin jälkitoimituksella, ja loppurata menikin varsin näppärästi! Sain myös pysäytettyä kontaktit kunnolla, plussaa siitä. Jos vain koira olisi ollut hereillä alusta asti, niin rata olisi ollut oikein hyvä.

Toinen rata oli oikeastaan tosi kiva. Radalla nähtiin myös maailman kahdeksas ihme, kun pikkukettu tuli niistoon vaivattomasti. Myöskin saksalaiseen se tuli lähes mielellään, mikä lie mielenhäiriö iski.
Hylly toki hankittiin tältäkin radalta. Alku oli meille pirun hankala, oli pakko varmistaa kakkoshyppyä ja sen jälkeen olin valovuoden myöhässä. Täytyy sanoa, että pikkukettu ei tee ohjaamista mitenkään erityisen helpoksi, kun monesti täytyy pohtia, kummasta kohdasta otankaan mielummin sen virheen.
Alun jälkeen meni hetki sujuvasti, olin tosi fiiliksissä onnistuneesta niistosta (pienet on ilot). Puolivälissä oli putken jälkeen tosi potentiaalinen hypyn ohituskohta, johon Riesa hakikin aivan täysin ongelmitta. Hämmennyin tästä ihan totaalisesti, ja vähän unohdin sitten ohjata seuraavaa kohtaa... Siinäkin piski saatiin lopulta oikealle puolelle hyppyä, ja loppuun Riesa teki vielä maailman parhaan putkijarrun. Ei lainkaan huono suoritus siis.

Tällä radalla oli kaikki ainekset onnistumiseen, voi kun olisin vain tiennyt, että nyt tuo otus meinaa olla helposti ohjattava! Huhhu, ei ole helppoa tämä, mutta valitettavan koukuttavaa. Ensi viikonloppuna kisataan taas, koska treenikaveri ylipuhui... Kisoihin oli lahjakorttikin, joten pakko se oli käyttää. Riesalla on viime aikoina ollut pääasiassa kisoissa ihan hyvä draivi, joten nyt tekisi mieli kisata vaikka joka viikonloppu. Kyllä sen onnistumisen on jossain välissä pakko tulla sieltä.


Ensimmäinen

...ja toinen.


Kisapäivään mahtui taas enemmän hyviä kuin huonoja juttuja, varsinkin viimeinen rata antoi hieman uskoa tulevaan. Ehkä jossain hyvin sisällä pikkutollerissa asuu kuitenkin lähes normaali agilityeläin.

Ensimmäisen radan juoksentelu kyllä masentaa jonkun verran, ei ole kiva lähteä radalle koiran kanssa, joka ei oikein itsekään tiedä mitä on tekemässä. Toki Rauman kisapaikka oli meille hirveän vaikea - autot oli kaukana ja kaikki ihmiset oli pakkautuneena aikalailla samaan kohtaan odottelemaan. Ehkä se oli osasyynä, taas kerran toivoisin voivani päästä Riesan pään sisään.
Onneksi meillä oli sentään Maria ja Joona apukäsinä sekä kameran varressa, yksin olisi saattanut olla todella vaikeaa.

-

Edelliseen postaukseen pakko vielä selventää sen verran, että tässä ei todellakaan olla luovuttamassa. Epätoivon hetkiä kyllä tällä hetkellä eletään, mutta varmasti yksi jos toinenkin alkaisi tässä vaiheessa jo menettää uskoaan. Startteja on takana yli kolmekymmentä ja nollaprosentti on pyöreä nolla, hieman jo masentaa.

Riesa on kuitenkin mitä mainioin harrastuskaveri, mitä nyt sattuu olemaan ominaisuuksiltaan hieman omanlaisensa. Kuitenkin se jaksaa joka kerta lähteä täysillä mukaan naama päättömässä virneessään ja tekee täysillä hommia mun kanssa. Se palkkautuu kaikesta ja on kokonaisuutena ja kaikessa päättömyydessään maailman paras Riesa. Se ei ehkä ole maailman paras agilitykoira, vaikka niin kovasti haluaisinkin, mutta töitä tehdään silti. Välillä käydään pohjalla ja joskus toivottavasti edes käväistään pinnalla.

Riesa on myös opettanut aivan valtavasti. Siinä missä Demi opetti paljon koirista, niiden käyttäytymisestä ja kouluttamisesta, on Riesa opettanut todella paljon kilpailemisesta, harrastamisesta ja ihan minusta itsestänikin. Viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut todella miettimään omia motiiveja ja syitä harrastaa, sitä miksi ylipäätään raahaa noita nelijalkaisia mukanaan elämässä. Opintomatka on vielä kesken ja Riesan kanssa joudumme aivan varmasti palaamaan perimmäisten kysymysten äärelle vielä useampaankin otteeseen. Olen kuitenkin oppinut iloitsemaan jokaisesta aivan pienestäkin onnistumisesta ja edistysaskeleesta, ymmärtämään vaikeampiakin tapauksia, enkä enää todellakaan pidä koiraharrastuksissa minkäänlaisia asioita itsestäänselvyytenä.

Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin

Viikko sitten kisailtiin syyskaboissa peräti kuuden startin verran. Eipä taaskaan jäänyt sen enenpää kerrottavaa, vaikka onnistumisiakin saatiin aikaan.

Ensimmäisellä radalla olin aivan unessa eikä siitä sitten sen enenpiä tullut. Riesa pisti oikein ranttaliksi kun sai kerrankin ihan "luvan kanssa" rellestää, tuli ohi hypyistä ym. hauskaa. Vauhdin kasvaessa käväisi myös vetäisemässä maalihypyn ennen aikojaan ja poistuttiin sitten siinä vaiheessa. Ei mitään järkeä jäädä väntämään radalle, kun en selkeästi saanut itse riittävää ohjausvaihdetta päälle.
Videossa ei mitään nähtävää ole, mutta laitetaan tähän kuitenkin.



Toinen rata oli profiililtaan varsinkin mielenkiintoinen ja varsinkin mielenkiintoinen oli kyllä meidän ratasuorituskin. Heti alkuun ihmeellinen keppimoka, ihan kuin Riesa ei olisi edes tajunnut, että siinä on joku estekin edessä... Seuruutin Riesan tosi vahvasti lähtöön, ehkä se ei oikeasti edes tajunnut lajin vaihtuneen ;D Eipä tuo koskaan ole ollut mikään penaalin terävin kynä...
Lähdön jälkeen epäonnistunut päällejuoksu, sen onnistumiseen olisikin vaadittu kaikki planeetat ja magneettikentät oikeaan asentoon, joten en sinänsä yllättynyt. Tämän säädön jälkeen tehtiin ihan siedettävää pätkää, mitä nyt piski meinasi lenkittää joka esteestä ohi... Olin aivan liian kilttinä itse, tuon kanssa asenteen täytyy olla kunnossa, jos meinaa pitää edes jotenkin paketin kasassa!
Loppuun sentään tehtiin onnistunut päällejuoksu!! Tosin sen jälkeen kadotin totaalisesti koiran ja toiseksi viimeinen este jäi välistä, joten ei kai sitäkään nyt ihan kovin onnistuneeksi kokonaisuudeksi voi sanoa...



Kolmannella radalla olin itsekin viimein herännyt, mutta rata meni vähän väkisin vääntämiseksi. Riesa oli tällä radalla kivassa mielentilassa, itse en sitten tietenkään viitsinyt viedä ohjauksia loppuun asti ja saldona kymppi. Varsinkin kepeiltä ihan idioottimoka, etukäteen koitin takoa päähäni, että älä sitten vaan mene huitomaan sinne... Menin kuitenkin. Hypyn kielto oli meille aika tyypilline nvirhe. 



Sunnuntain ensimmäiseltä radalta ei luojan kiitos ole videota. Riesa oli todella kiinni kädessä, ei mitään käsitystä minkä takia. Ei pitäisi olla niin vaikeaa hypätä sitä edessä olevaa hyppyä, vaikkei sinne ihan tassusta asti auteta. Radan jälkeen lähti muutama julkaisukelvoton tekstiviesti menemään ja teki taas vaihteeksi mieli lopettaa koko leikki tähän.
Ärsyttää, kun vika ei ole missään estehakuisuudessa, tai siinä ettei koira osaisi. Tuo vaan täytyy tietynlaisten tilanteiden jälkeen ottaa kunnolla haltuun, jonka jälkeen sen voikin sitten lähettää mihin vain.

Toinen rata oli profiililtaan meille hankala, normaalille koiralle olisi ollut hyvinkin helpohko. Monessa kohtaa koiran piti hypätä ohjaajaa kohti, muutaman niistonkin olisin jollekin toiselle koiralle tehnyt... Loppumetreille asti päästiin, vaikka nämä "tämä ei ole niisto, mutta joku semmoinen kuitenkin" - ohjaukset olikin pirun hitaat.
Lopussa Riesa sitten haki ihan omituisesti väärän putken pään, mielestäni sen ei tuolla ohjauksella olisi ihan tuonne asti pitänyt singota... :D Radan jälkeen olin tietysti todella tyytyväinen siihen, että monet meille vaikeat kohdat toimivat, mutta pakko sanoa, että turhautumisen määrä nousi yli kaikkien asteikkojen.



Viimeinen repäisy oli ihan ok. Heti alkuun otettiin kosketusvirhe kun en riittävän selkeästi kertonut suuntaa ja pian sen jälkeen tuli yksi esteen ohitus. Jo ratiksessa mietin, että tuo on varsin potentiaalinen esteen ohituskohta, ja Riesa olisikin pitänyt ottaa tuossa paremmin haltuun tai vaihtoehtoisesti ohjata hypyn toiselta puolelta. Nyt se katseli vain mua. Huoh, miten pirun vaikeaa voi olla yhden hypyn hyppääminen?
Tämän jälkeen vielä kepeiltä virhe. Tietoisesti koitin saada sitä sieltä etuajassa ulos, kun se on edelleen kisoissa  meidän ongelma... Nyt pääsin vähän huomauttamaan tästä. Tosin pakko sanoa, että Purinan pohjan vuoksi kepit olit niin karmeassa kunnossa, etten yhtään ihmttele, ettei tuota ihan kamalasti kepittely inspannut. Kuoppia ei tasoiteltu juuri lainkaan, joten vaikeaksi kävi.



Tässä vaihessa olen ensimmäistä kertaa alkanut ihan tosissani pohtimaan, missä kulkee pitkäjänteisyyden ja tyhmyyden raja. Tuohon koiraan ja tähän lajiin on kulutettu ihan lukemattomat määrät treenitunteja ja aivan liian paljon rahaa, eikä suoritusvarmuudesta voi edes puhua. Aikaisemmin olen ollut todella luottavainen meidän agilityn suhteen, mutta nyt alkaa kieltämättä jo hieman hajottamaan.

Monien tuntuu olevan hyvin vaikea käsittää, että Riesan kaltaisia vaikeita tapauksia voi ylipäätään olla olemassa. Alan todennäköisesti itkemään kun joku seuraavan kerran ehdottaa syyksi treenin puutetta. Treenattu ollaan monella eri tekniikalla eikä mikään toimi noihin tiettyihin viirauksiin. Taukoakin ollaan pidetty, ollaan palattu taaksepäin, koitettu ajatella ongelmaa vähän eri kantilta, yksinkertaisesti tehty aivan hitosti duunia näiden eteen. Alkaa pienesti keittää, kun joku edes vähän vihjaa, että kaikki nämä olisivat ihan vain treenaamalla korjattavissa. Ehkä ovatkin, me ei vain vielä olla löydetty työkaluja näihin.

Olen kuitenkin ilmeisesti vähintään yhtä tyhmä kuin koirani ja viikon päästä taas kilpaillaan. Suunnataan torstaina Marian ja Zenan lukaaliin Raumalle ja siinä välissä käydään juoksemassa parit startit.
Vielä ei siis olla heittämässä Inoveja naulakkoon, vaikka epätoivon hetkiä välillä vietetäänkin.

Inoveista puheenollen, juoksin viimeisen nollaratamme ikivanhoilla aksalenkkareillani, jonka jälkeen vaihdoin Inoveihin. Niillä ei olla saatu aikaiseksi yhtäkään nollaa, kenkien vaihto edessä?

Piirinmestikset

Piirimestikset oli ja meni ilman sen kummempia tuloksia. Riesa oli jälleen kerran ihan saippuuaa eikä edes ratakisko pitänyt meitä samalla radalla.

Hyllyn jälkeen piti poistua saman tien radalta, ihan hirveän pitkälle ei pötkitty. Ensimmäisellä radalla Riesa oli oudosti kiinni kädessä eikä se lukenut hyppyä ollenkaan. Näitä on treenattu niiiin paljon, että sen pitäisi kyllä poimia se hyppy vaikka ohjaisin miten huonosti.
Tästä päästiin kuitenkin jatkamaan, mutta keppien jälkeen ihmeellisesti lepattava kehänauha ja kehänauhaa paikallaan pitävä kivi kävivät Riesalle liian pelottaviksi. Niille piti käydä sanomassa räyh. Tuli kuitenkin takaisin heti, kun ne oli todettu vaarattomiksi. Voi pieni... Jotkut aina miettivät, mitä tarkoittaa kun koira huomioi ympäristöstään aivan kaiken, tässä ihan hyvä esimerkki.



Toinen rata päättyi ensimmäistäkin nopeammin. Riesa valahti erittäin tyypilliseen tapaansa reilusti selän taakse, ja sitä koukkiessa ohjasin sen keppien sijaan putkeen. Harmitti, sillä rata oli meille varsin sopiva rallirata.



Joukkueradalle lähdettiin ankkureina. Joukkueella oli jo paljon virheitä alla, joten ei ollut enää mitään tulospaineita. Alkuun tuli aivan samanlainen kummallisuus kuin ensimmäisellä radalla, omituista. Lisäksi onnistuin saamaan Riesan yhden putken ohi, kun jäin liikaa varmistamaan edellistä takaakiertoa.
Oli kuitenkin kiva juosta edes yksi rata loppuun asti :D Huolimattomuusvirheistä huolimatta oltiin sentään samalla radalla, vaikka olihan tämäkin meiltä aivan törkeää alisuorittamista edelleen.



Kisojen lisäksi ollaan treenattu ahkerasti, treeneissä rullaa todella kivasti. Vielä kun saisi sen saman tuotua kisakentille vähän useammin. Ei tämän nyt ihan oikeasti pitäisi olla näin helvetin hankalaa.

Seuraavan kerran kisataan todennäköisesti syysskaboissa. Saatan heittäytyä jopa niin villiksi, että ilmoittaudun kaikkiin startteihin. Riesa kun toimii sitä paremmin, mitä enemmän startteja sillä on alla.

Meen läpi seinän

Tokoinnostus on toistaiseksi säilynyt, ehkä tästä tulee taas hetkellisesti jotain. Itseasiassa innostuin tällä kertaa niin kovasti, että pistin tilaukseen kaikenlaista tokokamaa. Nyt on sitten tulossa ruutumerkit painoilla, ruutunauhat, ohjatun kapulat ja läjä tunnarikapuloita. Ilman noitakin pärjäisi vallan mainiosti, mutta ehkä treenimotivaatiokin kasvaa kun välineisiin on heitetty vähän liian paljon rahaa.

Viime viikon perjantaina käytiin Marian ja Remun kanssa tokoilemassa, kuvat ovat samaiselta reissulta.

Yllättäen katsottiin meidän stoppia. Olin jo pitkään pähkäillyt käsimerkin vaihtamista suulliseen ja tätä lähdettiin työstämään, käskynä sama mitä jäävissä. Kuljeskeltiin ympäriinsä ja käsky koiran ollessa eri etäisyyksillä ja siitä heti palkka.
Tämä oli ennen Korrien treenejä, nyt edetään vielä kuitenkin käsimerkin kanssa. Samaa treeniä voi toki tehdä ihan sen käsimerkin vahvistamiseksi. Jos käsimerkki ei kuitenkaan ala millään toimimaan, jatketaan suullisen käskyn kanssa. Huoh, alkaa nyt jo kyllästyttää koko stoppi. Joskus pitäisi opettaa se luoksarin maahanmenokin, en odota erityisellä innolla...

Maanantaina kentällä vahvistettiin takapalkkaa. En ole ollenkaan perillä siitä, miten tämän kanssa tulisi oikeaoppisesti edetä, mutta nyt muutaman kerran vapautin Riesan palkalle suoraan perusasennosta ja lisäksi tehtiin muutama luoksari stopin kanssa ja ilman.
Makuuta ruvettiin vahvistamaan luopumisen kautta. Ilkeästi heittelin lihapullia pikkuketun ympärille ja palkkasin tiheästi kun pystyi jättämään ne rauhaan. Luulen, että tämänkaltainen treeni tulee Riesan kanssa ihan tarpeeseen. Sillä on viime aikoina ollut aivan liian matala kynnys nousemiseen, vaikka toki treenaamattomuudella on varmasti jotain tekemistä asian kanssa...

Tiistaina vakaa aikomukseni oli opettaa Riesalle kosketusalusta. Ei kovin vaikeaa koiralle, joka osaa hakeutua esim. laatikolle joko etu- tai takajalat sen päällä. Ei mennyt ihan kuin elokuvissa... :D Riesan kanssa on tehty todella paljon takajalkojen hallintaa, joten se tykkäsi tarjota takajalkoja alustalle. Sain lopulta poimittua sieltä ihan etujalkojen kosketuksiakin, lopputuloksena pikkukettu joka syöksyy alustalle ja poistuu yhtä nopeasti kun saapuikin. Olen liian hidas tuolle koiralle, onnistun aina vahvistamaan juoksemista, vaikka hakisin jotain aivan muuta.

Mummo ♥

Keskiviikkona jäin oman aksakoutsivuoron jälkeen tokoilemaan. Riesa oli sitä ennen odotellut tunnin autossa, mutta teki siitä huolimatta todella kivasti!

Alkuun tehtiin kokeenomaisina jäävät, kaket ja nouto, kaikki tosi hyviä. Lisäksi yritin tehdä kokeenomaista seuruupätkää, mutta Riesa possuili niin törkeästi, etten voinut olla puuttumatta. Pitää jatkossa ehdottomasti merkkailla oikeaa seuruupaikkaa, nyt kettu seilaa vähän siellä sun täällä ja tykkää kovasti myös keulia. Treenaamattomuudella voi toki olla jotain tekemistä myös tämän kanssa...

Luoksarin kanssa jatkettiin samalla kaavalla. Edelleenkään ei mitään käsitystä siitä, mitä olen tekemässä, mutta ei kai näiden kanssa voi (vielä) täysin metsäänkään mennä. Myös makuun kanssa samanlaista treeniä ja lopuksi ryhmäpaikkis. Olin näkyvillä ja aika oli jotain pari minuuttia. Muuten makasi hyvin, mutta sain Riesan tietysti nousemaan... Laitoin käden taskuun ja lähdin palkkaamaan, jonka seurauksena Riesa nousi seisomaan, mutta meni kyllä vikkelästi alas kun huomautin. Hienosti olen onnistunut opettamaan sille, että palkka tiedossa = liike ohi. Treenilistalle...

Treenattavaa on tällä hetkellä paljon, mutta ehkä se motivoi. Suurin tavoite tällä hetkellä on saada avoimen koesuoritus kasaan, mutta uudet liikkeet tuovat kummasti lisämotivaatiota itselle. Toki tässä voi käydä niin, että treenattavaa on loppujen lopuksi liikaa, eikä lopulta treenata yhtään mitään, mutta katsellaan...

Korrien tokopäivä

Viime viikon aikana on treenattu ahkerasti, lauantaina kilpailtiin agilityn piirimestaruuksista ja sunnuntaina tokoiltiin Korrien tokokoulutuksessa. Muusta tulossa päivitystä todennäköisesti myöhemmin, mutta kirjoittelen ensin ylös tokopäivän mietteitä, kun ne ovat vielä tuoreessa muistissa.

Aluksi katsottiin meidän ikuisuusongelmaa eli luoksarin stoppia. Ongelmanahan on se, että kokeenomaisessa luoksarissa pikkukettu pysähtyy silloin kuin suinkin vain muistaa ja jaksaa (eli hyvin harvoin), mutta takapalkan kanssa tai kiertojen kautta tehtynä stoppi on parempi kuin hyvä. Riesan siis kyllä pitäisi tietää, mitä siltä vaaditaan.
Lisäongelmia tuottaa se, että Riesalle on ylipäätään missään vaikea saada perille sitä, että mehtään män. Kun kaikki huomio on positiivista huomiota ja mun ympärillä härvääminen itsessään palkitsevaa, on hirveän vaikea antaa palautetta.

Heti alkumetreillä tuli selväksi, että takapalkan kanssa on vedelty vähän mutkia suoriksi... Eli sitä ei ole häivytetty melkein ollenkaan eikä koira noin muutenkaan tiedä merkkisanaa niin varmaksi, että uskoisi takaa löytyvän palkan vaikkei koira sitä näkisikään. Eli nyt ensin lähdetään etenemään takapalkan kanssa ihan oikeaoppisesti vaihe vaiheelta ja toivotaan, että se olisi viimein ratkaisu ongelmaan.

Näytettiin muutama kokeenomainen luoksari, ohjeena lähteä koiraa toruen vastaan jos se vain juoksee läpi ja siitä palauttaa seisomaan. Läpihän se tuli oikein railakkaasti ja pieni toruminen ei pikkukettua hetkauta. Siinä se iloisesti hötkyili ympärillä, jäi kyllä hienosti seisomaan kun palautin.
Riesaa saisi varmaan vetäistä halolla päähän, eikä se siltikään oikeastaan välittäisi. Riesa ei ole oikeastaan koskaan ollut koira, joka esim. keräisi painetta tajutessaan tehneensä virheen. Riesalle kun on vain tärkeintä päästä tekemään edes jotain. Sama se menikö oikein vai ei.

Tämän jälkeen näytettiin yksi hyvä stoppi kierron kautta. Jatkossa ei niitä enää tehdä, koska Riesa on selkeästi jäänyt siihen vähän jumiin. Riesa kuitenkin nauttii tosi paljon juoksemisesta ja oppii oikeastaan parhaiten vähän juoksentelemalla, niin koiraa voisi palkata stopista niillä kierroilla. Tätä voi sitten hyödyntää monissa muissakin liikkeissä.

Lisäksi saatiin ohjeeksi opettaa Riesa kunnolla luopumaan palkasta. Sitä on kyllä treenattu, mutta ollaan kyllä jääty vähän puolitiehen. Jos Riesa osaisi tehokkaasti luopua palkasta, voi olla ettei sillä olisi aivan yhtä suuri veto mun luo. 

Loppuun tehtiin ihan nopeasti tunnarin alkeita. Piilotettiin tunnarikapula pieneen heinikkoon ja puhuttiin, että tämä on Riesalle varmaan ainoa mahdollinen opetustapa. Tuonkaltaisen hyrrän kanssa laittaisi kyllä mielenterveyden aikalailla koetukselle, jos lähtisi esim. post-it lapuilla kokeilemaan. Voisi toki olla ihan opettavaista, mutta kokeillaan nyt kuitenkin helpomman kautta...

Toisella pätkällä tehtiin ruudun alkeita, koska muissa avoimen liikkeissä meillä ei ole varsinaisia ongelmakohtia ja halusin vähän vinkkejä voittajan liikkeisiin.

Riesan kaltaiselle koiralle Riitta suositteli ehdottomasti kosketusalustaa, sillä lelulle rynnätessä saattaisi pikkuketun ajatustyö jäädä aika vähäiseksi. Riesalla ei kuitenkaan vielä ole olemassa sellaista kosketusalustaa, jonka voisin iskeä ruutuun, joten tehtiin muutama toisto pallolla. Ei niisä sen ihmeempää, hyvin juoksi pallon luo :D
Näiden jälkeen tehtiin näyttöruutuja, joka toimi Riesalle myös tosi hyvin. Vaikeinta oli reagoida itse juuri sillä hetkellä, kun tuo pinkoo ruutuun... Riesa oli kuitenkin tosi kivasti kuulolla ja reagoi palkkasanaan heti. Kuulemma Riesalle saa tehtyä todella näyttävän ruudun, koska se ihan oikeasti juoksee täysillä eikä vain jolkottele.
En tiedä syttyikö näin lyhyellä treenillä vielä mitään suurempia lamppuja, mutta tuntui, että ehkä pääsimme jo samaan huoneeseen valokatkaisijan kanssa.

Lopuksi juteltiin vielä tunnarista ja siitä, miten edetä. Koitin kysellä vähän tuosta Riesan mielentilasta, mutta ei se ainakaan nyt alkeistreeneissä ollut erityisen pielessä. Tunnaria kannattaisi kuitenkin tehdä esim. pitkän lenkin tai treenin jälkeen, jolloin ylimääräiset höyryt on jo päästelty.

Noin muuten Riesa sai ihan kehuja. Se tekee kivalla asenteella ja on hyvin kuulolla. Tuon tyyppisestä koirasta saa kyllä loistavan tokokoiran, jos vaan ratkoo kaikki tempperamentin tuomat koulutushaasteet.
Huoh, niin paljon potentiaalia tungettu pieneen mutta aikalailla haastavaan pakettiin.

Tämä oli itselle ensimmäinen kerta minkäänlaisessa tokokoulutuksessa ja opin ihan valtavasti. Yleensä Riesan kanssa on vähän ongelmana se, että monet kouluttajat eivät ymmärrä sen olevan oikeasti tuollainen hyrrä, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa.
Talvella toivottavasti päästään kouluttautumaan uudestaan. Jos tokoinnostus jatkuu, niin aivan varmasti ollaan jo ennen vuodenvaihdetta solmussa... :D

Mut nyt mä tahdon kaiken ja teen kaiken et mä saan sen

Päivitykset raahaa pahasti jäljessä, mutta noin muuten ollaan oltu aivan tajuttoman ahkeria. Aksaa on treenattu sellasia määriä, että oksat pois. Tokoa ei sitten niinkään, mutta ehkä taas pian... Ensi viikosta lähtien onkin sitten ihan kaikki maailman aika treenata aivan mitä tahansa, kun kesätyö asuntomessuilla loppuu ja ensimmäistä kertaa ikinä syksy on täysin hämärän peitossa. Työnhaku ei ole vielä tuottanut tulosta, joten treenataan sitten koiraa.

Agilitytreeneissä olen vasta tänä kesänä oppinut, että lyhyt treeni on yleensä parempi kuin pidempi hinkkaaminen. Tai sitten olen vain laiskistunut sen verran, että viisi minuuttia esteillä on enemmän kuin tarpeeksi...
Tekniikkaa ollaan treenattu paljon. Välistävetoja, niistoja, takaakiertoja, saksalaisia, sylkkäreitä, pakkovalsseja... Lisäksi ollaan tehty ihan tajuton määrä keppihäiriötreeniä sekä poispäinkääntöjä kepeiltä putkeen sekä putkesta hypylle. Pikkukettu on ollut todella pätevä, tekniikkatreenaaminen on tuonut minullekin paljon varmuutta ohjaamiseen.

Tiistaina treenattiin Lotan treeneissäkin taas tauon jälkeen. Mulla oli ollut pitkä päivä töissä ja Riesalla ihan liikaa energiaa, lähtökohdat eivät siis olleet mitenkään kovin kaksiset. Yleensä Riesa toimii pirun huonosti liian energisenä, nyt se teki kuitenkin varsin kivasti töitä!
Heti radan alussa oli keppien takana putkiansa, nämä menevät treenilistalle! Sain paljon uutta ajateltavaa, heti kun koitin hirveästi suoristaa koiran linjaa, koira luki putken. Kun vain keskityin olemaan pois edestä, haki Riesa kepit varsin näppärästi välittämättä putkesta.

Tällä hetkellä agility rullaa todella kivasti eteenpäin, johan tässä ehdittiinkin hyvä tovi suossa tarpoakin! Olen varmaan vuoden verran tehnyt ahkeraa ajatustyötä, pitkät on piuhat kun vasta nyt alkaa hommat selkeytymään... Kaikki kisatavoitteet on kuitenkin heitetty romukoppaan, en selkeästikään pysty tällä hetkellä luomaan itselleni mitään tulostavoitteita. Tuloskeskeisestä ajattelusta en ole vieläkään päässyt täysin eroon, mutta edetään kisa kerrallaan. Olen kuitenkin huomannut, että homma toimii sitä paremmin, mitä vähemmän mietin Riesan potentiaalia ja tulevaisuudessa mahdollisesti saavutettavissa olevia asioita.
Tällä hetkellä tavoitteet ovat teknisen osaamisen puolella, töitä on tehty ja tullaan tekemään syksyn aikana. Nälkä kasvaa syödessä, on mahtavaa huomata, että treenaaminen tuottaa oikeasti tuloksia. Olen tehnyt aika kunnianhimoisia treenisuunnitelmia, katsellaan miten käy toteutuksen...

Rodunomaisuus on yliarvostettua. Riesa on viime aikoina viihtynyt toinen korva pystyssä...

Melkein!

Tänään kisattiin Purinalla kahden startin verran. Ensimmäinen oli meille vaikea ja meni hätiköinniksi koko rata.  Riesa oli kuitenkin hienoin pieni, eikä pienistä mutkista matkalla välittänyt. MUTTA, se jätti taas kepit kesken. Mitä helvettiä nyt ihan oikeasti. Mielestäni en edes painostanut sitä, huoh. Treeneissä se hyvin harvoin jättää keppejä kesken, vaikka tahallani häiritsisin. Tästä alkaa tulla ihan oikea ongelma meille. Mutta ei kai tässä muuta kuin rutosti häirittyjä keppitreenejä, meillä kun ei mitään muutakaan treenattavaa ole...

Riesa oli kuitenkin varsin lunki ennen starttia ja radalla, mikä oli varsin positiivinen juttu! Juhannus teki sille selvästi hyvää.



Toinen rata oli ihan kiva juoksurata, joskin tutustumisen jälkeen jäi vain melkoinen wtf-olo. Radalla juostessakin taisi olla iso kysymysmerkki pään päällä, mutta selvisimme kuitenkin kolmanneksi viimeiselle esteelle asti puhtaasti. Koko loppu oli aika kaaosmainen, enkä todellakaan edes tiedä mitä ohjausta yritin kyseiseen kohtaan ja Riesa tuli jaloille. Ei mikään huomaamaton hipaisu vaan sellainen "aaaaa lennän nurin" törmäys. Femma siis siitä, kiitos ja näkemiin.

Oli kuitenkin varmasti ihan meidän uran parasta aksaa, vaikka itselläni oli kokoajan kamala kiire ja "aaa se meni jo, en ehdiiii" - olo. Muutama linjakin meni vähän vinksalleen kun itse raahustin kymmenen metriä jäljessä, mutta fiilis oli loistava! Vaikka kyllähän se jälkikäteen vähän korpesi, varsinkin kun ilman törmäystä olisi serti irronnut... Mitäpä näitä jossittelemaan, aksaradalla on vähän liian monta muuttujaa siihen hommaan. Meillä oli  kuitenkin hauskaa, luotin koiraan ja siihen, että ehdin vaikken sitten ehtinytkään... ;)



Hirveä hinku olisi kisaamaan, varsinkin kun nollat tuntuu olevan koko ajan ihan hilkulla ja homma noin muutenkin on pelittänyt ihan kivasti. Mulla alkaa kuitenkin kuukauden kesätyö ja viikonloppuvapaita on tiedossa hirmuisen vähän, joten kisaamiset jää syksyyn. Myöskin joku tokokoe olisi ihan kiva käväistä, mutta katsellaan niitäkin sitten myöhemmin.

Taas osteopaatilla

Alkuviikon episodin jälkeen saatiin onneksi nyt perjantai aamulle aika osteopaatille. Riesa on kovasti yrittänyt olla levossa, mutta aika tyylikkäästi se on saanut sisätiloissakin itseään rasitettua. Mm. sängyn ja lattian väliä jatkuvasti ramppaaminen ei ollut ihan sellaista mun toivomaa lepoa...

Koko ajan se on ollut ihan normaali, liikkunut puhtaasti ja kevyesti eikä vaikuttanut muutenkaan kipeältä. Ei siis missään hengenvaarassa ollut, vaikka maanantaina minusta vähän tuntuikin siltä... ;)

Hoidossa ei paljastunut mitään hälyyttävää. Samoja pieniä juttuja kun viimeksikin, oikea puoli taas vähän kireämpi kuin vasen. Mitään isompaa tai vakavaa ei kuitenkaan koirassa ollut. Kaikki raajat liikkuivat joka suuntaan hyvin ilman kipuja, ei aristanut selkää jne... Tottakai huojentava kuulla, ettei mitään vakavaa löytynyt, mutta samalla on pieni pelko siitä, että jossain on jotain vakavaa. Toisaalta Riesa on sellainen draamailija, että kai se oireileisi jos olisi kipeä...

Nyt palaudutaan viikonloppu hoidosta ja sen jälkeen katsotaan mitä tapahtuu rasituksesta. Riesa vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa, joten kai sitä uskaltaa aika huoletta lähteä treenaamaan. Ilmeisesti siellä uintireissulla sitten tuli vain joku kolhu,venähdys tai vastaavaa... Riesan tapana on aina reagoida kaikkeen ihan täysillä, joten ehkä tässäkin on oireet olleet suuremmat kuin mitä kipu.

Myös kuumuudella voi kaiketi olla tekemistä sen etujalan pettämisen kanssa. Tuo on kerran aikasemminkin keventänyt jotain jalkaa kuumalla, mikä on helpottanut heti viilentämisen myötä. Mielestäni olen kyllä sen jälkeen huolehtinut viilentämisestä ja juottamisesta riittävästi, mutta ei kai sitäkään vaihtoehtoa voi sulkea pois. Jos se tosiaan oli kuumuudesta johtuvaa keventämistä, niin se on sitten vain autosta hyppäämisen jälkeen tipahtanut nokalleen, kun ei ole halunnut varata painoa jalalle. Riesa ei tosiaan edes vinkaissut kivusta, mikä ehkä tukisi täsä helleteoriaa, sillä Riesa nyt ei ole mikään hiljaisin elukka. Oireet myös hävisivät heti viilentämisen myötä.

Johtui mistä johtui, niin toivottavasti se on nyt poissa päiväjärjestyksestä eikä tarvitse kokea vastaavaa enää ikinä. Hyvin terveeltä otukselta tuo kuitenkin tällä hetkellä vaikuttaa.
Olin ilmonnut Riesan maanantain kisoihin, en vielä tiedä mitä niiden kanssa tekisi... Olen joka tapauksessa menossa sunnuntaina iltamyöhään (=viileällä)/ maanantaiana aikaisin aamulla katsomaan, vaikuttaako aksa yhtään mitään. Katsotaan sen jälkeen, mitä tehdään.

Jos pilvet on pääkalloja, pidä itsesi miehenä.

Eilinen oli kertakaikkiaan surkea päivä.  Aamulla huomasin, ettei Turun yliopisto huolinut minua opiskelemaan ja heti perään amk nakkasi kirjeellä vain kertoakseen, että älä muuten tule tännekään. Noh, juristit on muutenkin ihan omituisia ja tradenomeja mahtuu kolmetoista tusinaan, vai mites tää taas menikään. Joka tapauksessa ensi vuonna uudestaan.

Hetkellisen surkuttelun jälkeen totesin että elämä on, nyt lähdetään treenaamaan. Riesa oli viikonloppuna uintireissulla jotenkin loukannut itsensä, sillä se ensin ui hieman hassusti ja takaisin kävellessä oli selkeästi kipeä. Oireet kuitenkin hävisivät yhtä nopeasti kuin tulivatkit, joten ajattelin kyseessä olleen joku lihaskramppi/kolahdus/tms vaaratonta. Riesa oli kuitenkin täysin oireeton tässä välissä, joten uskalsin lähteä tekemään pienen treenin.

© Sirpa Saari

Lämppälenkilläkin se liikkui täysin puhtaasti, joten ei muuta kuin treenaamaan. Olin pohtinut todella paljon Riesan "en voi hypätä ohjaajaa päinkään!!" - viirausta, ja nyt päätin kokeilla namipalkkaamista. Treeneissä tunsin itseni idiootiksi, miten ihmeessä en ole keksinyt tätä aikaisemmin?! En usko, että tämä on mikään oikotie onneen, mutta jospa tämä edes vähän auttaisi. Voi toki olla, että ei auta ollenkaan. Riesaa on kuitenkan palkattu päällejuoksuista, niistoista, välistävedoista yms. aivan tajuton määrä. Vaikka sitä saisi yksissä treeneissä palkattua useasti tietystä kuviosta, viikon päästä se saattaa silti kieltää sen. Olen siis varsin pessimistinen tämän suhteen, mutta toivo elää kuitenkin. 

Ilman Riesaa olisin varmasti sitä mieltä, että tuollaiset ongelmat ovat vain joko koiran ja/tai ohjaajan osaamattomuutta,  mutta ei tuon kanssa voi olla enää kyse siitäkään. Sen mielestä on vain yksinkertaisesti vastenmielistä hypätä tai ylipäätään juosta minua kohti. Ikinä meillä ei ole tullut mitään yhteentörmäyksiä tms. joiden vuoksi se olisi syvästi traumatisoitunut (eikä se muutenkaan ole koira, joka pienistä kolhuista välittää) ja sillä on palkkailun myötä todella paljon positiivisia mielleyhtymiä tietyistä ohjauksista, eikä ne vaan toimi. Huoh. Jatkamme treenaamista, mutta alan yhä enemmän miettiä vaihtoehtoisia ohjausvalintoja näihin kohtiin. Turha niitä on väkisin kisaradalla viljellä, jos tiedän että koiran tuleminen ohjaukseen on enemmänkin tuurista kuin taidosta kiinni. 

 Kaikesta huolimatta tänään meni hyvin, vaikka ei montaa toistoa tehtykään. Teimme myös muutamia toistoja kepeillä etupalkalla, itse koitin häiritä koiraa parhaani mukaan. Ei jättänyt kesken!

Tämän jälkeen kävin normaalisti jäähkäämässä, Riesa liikkui edelleen ihan normaalisti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, uintireissulta oli varmaan tullut vain joku kolhu. 

Iskin Riesan autoon siksi aikaa kun itse kannoin esteet takaisin koppiin. Kentällä oli aika kuuma ja ajattelin vielä käydä kastelemassa molemmat koirat ennen kotiin lähtöä. Riesa hyppäsi autosta ja siltä vain lähti etujalat alta. Ei mitenkään edes vingahtanut, ei vain varannut ainakaan toiselle jalalle painoa. Paniikissa päättelin, että sillä on joku lämpöhalvaus ja nyt menee koko otus ihan voimattomaksi. Roudasin sen siis vieressä olevan vesipisteen viereen, jossa totesin että nyt ei hätädiagnoosi tainnut osua ihan oikeaan. Hetken kuluttua uskalsin katsoa miten Riesa liikkuu, nyt liikkui edes jotenkin. Toista jalkaa se piti ihmeellisen suorana, eikä varannut kunnolla painoa. Lähdettiin hyvin pikaisesti kohti kotia, hyvä kun muistin pakata kamat ja Demin autoon. 

Kotona nostin Riesan autosta, ja se käveli taas ihan normaalisti. Mitä hittoa. Soitin saman tien eläinlääkärille, jos siellä olisikin ollut lähiaikoina vapaata, olisin kiikuttanut koiran läpivalaisuun. Ei ollut. Langan toisessa päässä ei oltu kovin innostuneita loma-aikana klinikalle kiikutettavasta koirasta, joka ei tällä hetkellä edes oireile millään tavalla. Ohjeeksi saimme lepoa, yllättävää. Turhautti koko puhelu. Vaikka oireet katoaisivatkin kokonaan, haluan silti tietää, mistä oikein kiikasti. Tai oikeastaan varmistua siitä, että luustossa on edelleen kaikki kunnossa. Ehkä olen hysteerinen koiranomistaja, mutta en halua pelleillä koiran terveydellä. 

Nyt sitten lepäillään ja maalaillaan piruja seinille. Laitoin tottakai samantien myös osteopaatille viestiä, että voitaisko tulla nyt tai heti. Toivottavasti päästään mahdollisimman pian. Toivon, että lihaksista löytyisi tähän nyt joku syy, niin ei tarvitsisi miettiä mitään murtumia tai vielä pahempaa. Toisaalta luulisi, että joku murtuma oireilisi ihan koko ajan... Pelottavia oireita joka tapauksessa, ja todella outoa että se noinkin voimakkaiden oireiden jälkeen on täysin normaali!

Juhannusskabat

Juhannus vietettiin Tuorlassa agilitykisoissa loistavalla porukalla. Kolmen päivän aikana juostiin viisi starttia, siinä oli koiran ja etenkin ohjaajan turnauskestävyys koetuksella. Kokonaisuutena ihan loistava viikonloppu, vaikka nollat jäivätkin vielä odotuttamaan itseään.

 © Sirpa Saari

 

SM-kisojen jälkeen ainoana tavoitteena oli pitää koira radalla ahdistumatta. Paikalla oli paljon väkeä, joten en tiennyt yhtään, mitä radoilla tulee tapahtumaan. Pikkukettu yllätti kuitenkin olemalla varsin reipas ja pätevä!

Perjantain ensimmäisen radan alku meni juoksenteluksi. En tiedä oliko sillä vähän jäänyt päälle sellainen "hehehe, teen mitä haluun!!1" - mielentila, vai mistähän kiikasti. Tämän jälkeen kävimme pienehkön keskustelun siitä, miten pieni koira saa ylipäätään käyttäytyä. Tehtiin oikein hyvää pätkää sen jälkeen. Lopussa sain koiran vielä aan ohi (miten niin isosta esteestä voi saada koiran ohi?!), vaikka treenikaveri oli juuri ennen meidän rataa kertonut tehneensä ihan saman... :D
Olin ihan tyytyväinen tähän rataan, maaliin päästiin kaikesta huolimatta. Oikeastaan tämän radan ainoa harmitus on aivan luvattoman hidas keinu!



Toiselta radalta haettiin femma. Voisin toki jäädä harmittelemaan maailman huonointa ohjaustani, tai sitten vain olla ihan supertyytyväinen rataan! Valitsen jälkimmäisen. Alku meinasi vähän levahtaa, mutta pysyi käsissä kuitenkin. Lisäksi kepit oli tällä radalla vähän hitaat, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. Kisapaikalla oli aivan tajuttoman kuuma, joten on ihan ymmärrettävää ettei koirastakaan irtoa huipputehoja.



Lauantain ensimmäiseltä radalta 15. Riesa teki tällä radalla tosi hyvin, mutta voi luoja taas tuota ohjausta..! Kamalaa viskomista. Yksi rima tipahti järkyttävän huitomisen seurauksena ja kaks muuta virhettä tuli siitä, etten vienyt ohjauksia loppuun asti. Malttia ohjaukseen, Riesa reagoi niin pirun nopeasti, että kaikki ohjaukset on syytä viedä loppuun huolella.



Lauantain hyppäri hajoili vähän käsiin, mutta Riesa oli hieno! Olin valinnut ihan totaalisen väärän ohjauksen enkä pysynyt vauhdissa mukana. Videolla takanurkassa oleva hyppy olisi siis pitänyt ehtiä suorittamaan takaa. Jälkiviisaana olisi pitänyt mennä toista puolta, olisi Riesa varmaan niinkin kääntynyt. Yritin vielä koota pakkaa kasaan, mutta Riesa tuntui käsissä ihan saippualta. Taisi edellisillan skumpat painaa jaloissa sen verran, etten yksinkertaisesti pysynyt perässä...! :D
Riesa paikkaili hienosti mun mokia ja pysyi kuuliaisesti mukana, vaikka itse en ihan kartalla ollutkaan.



Sunnuntaina oli vurossa vielä yksi agirata. Riesa ei ole ikinä ennen kisannut kolmea päivää putkeen, joten saatiin päivään vähän lisäjännitystä. Rata oli helppo rallirata parilla ansapaikalla, meille siis varsin kiva.
Selvisimme kaikista ansoista, ja kepeillä multa pimeni pää. Voiko koiraa enenpää painostaa! Riesa oli kyllä taipumassa viimeiseen väliin, mutta sain kuin sainkin sen vielä pois sieltä. Hehhe, enhän mä semmosista nollista oikeen välitä...
Aalla Riesa valahti kontaktilta. Katsoin pahasti ja se heitti kintut vielä takaisin aalle, mistä hylly. En tiennyt saako tuollaisen korjailun jälkeen enää jatkaa, joten mentiin maaliin. Eipä tusta jäänyt kuin pari estettä tekemättä.
Harmitti! Riesa oli vallan mainio ja itse sähläsin. Noin muuten tämä oli ehkä ohjaukseltaan paras rata viikonlopulta. Ei ollut kiire ja kädetkin pysyivät lähes kurissa.



Riesa yllätti minut täysin. Väsymys näkyi sen tekemisessä hyvin vähän, ja ihmismääräänkin se tottui varsin nopeasti. Antoi paljon uskoa tulevaan, sillä jokainen rata olisi ollut meille täysin tehtävissä!

Ennen startteja Riesa sai paljon palkkaa (ruokaa) pelkästään mun vieressä istumisesta, väkijoukossa seuraamisesta tms. rauhallisesta tekemisestä. Tämän jälkeen minulla oli radalla seurana kuuliainen otus jonka kierrokset pysyivät kasassa.
SM-kisoissa Riesa ei ennen joukkuerataa edes huolinut nameja, joten aikamoista edistystä havaittavissa.

Ainakin voit edes yrittää

Riesa on viime aikoina ollut kovin pätevä treenieläin. Kisoissa ei niinkään pätevä, mutta palataan siihen myöhemmin.

Viime viikolla ajeltiin Loviisaan treenaamaan taipparijuttuja. Kyseenalaistin jälleen mielenterveyteni, ajoin päivässä 3h vain sen takia, että koira pääsi kantamaan kuollutta pupua sateessa...
Pupu tuli kyllä todella nätisti jäljen päästä! Melkein tippui silmät päästä, kun Riesa nappasi väiskin lennosta mukaan ilman pienintäkään epäröintiä. Väiskin luo löytäminen olikin astetta vaikeampaa... Riesa lähtee tekemään hakua, ja osuu pupulle vähän miten sattuu... En tiedä mitä tuon kanssa pitäisi tehdä, vai pitäisikö mitään. Olin kuitenkin varsin iloinen siitä, että pupu tuli niin hyvin käteen asti.

Vesinoutoja tehtiin ensimmäistä kertaa veneen kanssa, eikä se näyttänyt Riesaa haittavaan. Vähän kettu meinasi kuumua, eli veden äärellä tarvitaan malttitreeniä. Ruudussakin teki tosi hienosti töitä, eikä lähtenyt vaihtamaan. Kyllä tällä koiralla kehtaisi taippareihin lähteä, jos vaan päästäisiin niitä paukkuja treenaamaan.

Mummo pääsi laivakoirailemaan

 Tokoa käytiin maanantaina treenaamassa puoliltaöin... Hullun hommaa. Tehtiin kaikki muut liikkeet paitsi nouto, koska kapula jäi kotiin. Riesa oli vallan hieno tokopiski! Tässä on ollut taas pientä treenitaukoa, mutta luoksarin pysäytyskään ei ollut sillä aikaa hävinnyt muistista. Pientä hienosäätöä vielä ennen kuin uskaltaa koeilmoa lähettää. 

Paikkamakuu on oikeastaan ainoa, mitä haluan vielä varmemmaksi. Tehtiin ensin yksi 3min piilopaikkis, ja se oli viimeisen minuutin aikana noussut istumaan, mur. Sen jälkeen tehtiin yksi ylipitkä paikkis niin, että kävin piilossa. Pysyi hyvin, vaikka itikat söivät pikkukoiraa elävältä. 

Nyt vaan paikkis tehotreeniin, niin eiköhän meidät pian nähdä kokeessa. 

Aksaa treenattiin eilen. Muuten ihan jees, mutta päällejuoksu toimi tuttuun tapaansa. Eli ei tominut. En jaksa masentua, pelataan niillä korteilla mitä on jaettu. 

Viikonloppuna käväistiin SM-kisoissa... Voi hyvää päivää taas. Riesa oli perjantaina aivan tajuttomilla kierroksilla, koska starttasimme omassa ryhmässä aivan alkupäässä. Ei hyvä. Lisäksi se jännitti yleisöä. Iltakisoissa päästiin radan puoleen väliin, jonka jälkeen se ihan yleisön vieressä rupesi haistelemaan. En tiedä nousiko sillä kierrokset niin paljon, että rupesi jo rauhoittelemaan itseään, vai alkoiko yleisö jännittää liikaa. Todennäköisesti molempia. Toisella radalla sama homa. 

Voin kertoa, että ei ollut ihan parhaat fiilikset lähteä lauantain joukkuekisan ankkuriosuudelle! Onneksi joukkue oli siinä vaiheessa jo pois pelistä, eli pääsimme rennoin mielin radalle. Tiesin kuitenkin, että yleisö on todella vaikea paikka Riesalle. Ihmiset oli todella lähellä ja koko kentän ympäri.
Jo lähdössä Riesa meinasi epävarmana kävellä mun perään, mutta pysyi kun käskin uudestaan. Pääsimme neljä estettä, kunnes meni juoksenteluksi... :D 

Viime vuoden käytöksen pistin sairastelun piikkiin, mutta ilmeisesti kyse oli ihan samasta kuin tänä vuonna. Viime vuonnakin pääsimme perjantaina puoleen väliin, kunnes se tajusi että ei hitto täällä on paljon porukkaa.

Me ollaan reilusti yli vuosi treenattu ihan häiröttömässä tilassa, joten nyt vain todella paljon häiriötreeniä! Riesa huomio muutenkin ympäristöä todella paljon, minkä vuoksi on erittäin tärkeää treenata myös häiriöiden kanssa. Riesa lähteekin tänään mukaan kentälle, jossa pyörii samanaikaisesti agility-, toko- ja näyttelytreenit. Ei luulisi häiriötä puuttuvan! Tehdään vain pieniä juttuja ja paljon palkkaa. Suunnitelmissa on käydä näissä keskiviikkotreeneissä niin usein kuin mahdollista. 

Työtä tuon koiran kanssa on joutunut tekemään todella paljon, eikä ne näköjään ole vielä loppumassa. Uskon kuitenkin vahvasti, että tämä työ vielä jossain vaiheessa palkitsee. 

Juhannuksesi suunnataan loistavalla porukalla Tuorlaan kisaamaan. Siellä riittää myös ihmisiä, mutta ei onneksi ihan samalla tavalla kuin SM-kisoissa. Viisi starttia juostavana kolmen päivän aikana, jos se viimeinen päästäisiin maaliin asti ;)

Hyvän mielen Riesa

Riesa ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Viikonloppuna tollerileireiltiin (jälleen...) taippariryhmässä, pikkukettu oli oikein pätevä pieni metsästyskoira.
Lauantaina aamupäivällä Riesa oli kylläkin aivan tajuttoman huono. Maastona oli pelto jolla kasvoi pitkää heinikkoa ja tehtiin mm. pitotreenejä damilla. Riesa ei ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi istuskella dami suussa paikallaan, kun juokseminen on paljon kivempaa. En ole mitenkään liikaa pitotreenejä edes tehnyt, mutta viimeistään tässä vaiheessa aloin niiden suhteen vaipua epätoivoon. Riesa käsitteli damia tosi rumasti, mälväsi eikä todellakaan pitänyt suussa. Huoh.
Pitkä heinikko tuotti muutenkin vaikeuksia, kun Riesa ei oikein osannut kytkeä nenänkäyttöä päälle. Näiden osalta saatiin kuitenkin hyvä treenivinkkejä.

Iltapäivällä oli vaakun ja pupun vuoro, aamupäivästä masentuneena olin aivan varma että Riesa vain pelleilee vaakun kanssa ja syö pupunkin mennessään. Kettu oli kuitenkin huisin hieno! Vaakku tarttui ilman epäröintejä ja hyvällä otteella matkaan, palautuikin suoraan käteen. Itse sain (taas...) palautetta turhasta huutelusta, pitäisi vain luottaa siihen, että se koira osaa. Hyvin osasikin, vaikka edellisestä riistatreenistä on vierähtänyt jo varmaan puolisen vuotta...

Pupun kanssa oli viime vuoden leirillä ongelmia, Riesan mielestä se olisi ollut oikein hyvä välipala. Sen jälkeen ollaan kerran tai kahdesti treenattu, jolloin saatiin se siihen kuntoon, että kani tuli lähietäisyydeltä käteen asti, vaikka aluksi olisikin kelvannut ruuaksi. Nyt pupu nousi ongelmitta ja Riesa oli heti tuomassa sitä minulle.
Tehtiin lyhyt jälki ja Riesaa perään. Tuo on kyllä surkea jäljestäjä, ei voi muuta sanoa. Väiski löytyi kuitenkin, ja tuli hienosti käteen saakka!

Sunnuntaina tehtiin muuten kivaa damiruutua, mutta Riesa on taas keksinyt vaihtamisen... Treenivinkkejä saatiin tähänkin, jos sitä oikeasti saisi aikaiseksi treenata, alkaa tuo vaihtaminen ärsyttää.
Lisäksi Riesa pääsi morjenstamaan lokkia. Aluksi tehtiin perusnouto veden vieressä. Riesa oli kyllä innolla noutamassa lokkia, mutta ei aluksi nostanut sitä. Yritti kyllä kovasti raahata ja nostaa, mutta pikkukoira ei oikein hoksannut miten siitä otetaan kiinni. Pienen avun kanssa kantoi lokkiakin. Vesinouto oli Riesalle tuttuun tapaan helppo juttu, vaakku tuli varmasti käteen asti, vaikka vielä viime vuonna se jäi heti rannalle.
Erityisen iloinen olen siitä, että Riesa pystyi työskentelemään veden vieressä, vaikka tuo kuumuu vedestä aika paljon.

Kuulema tässä pitäisi käydä jossain taippareissa kääntymässä... Oikeastaan kaikki ovat olleet sitä mieltä, että Riesa menee ne heittämällä läpi, mutta itse haluan olla asiasta satavarma. Toisaalta kolmatta vuotta putkeen ei enää kehtaisi taippariryhmässä treenata... :D
Riesa on jo näin vähällä treenillä aivan superhyvä, joten ehkä pienellä treenillä minä itsekin olisin taipparivalmis...

Hyvät treenit eivät suinkaan tähän loppuneet, vaan pikkukettu loisti eilen myös aksatreeneissä. Teimme alkuun kisanomaisen suorituksen viikonlopun SM-kisoja ajatellen, mikä menikin vallan mainiosti. Valoi uskoa siihen, että ehkä mekin joskus kykenemme nollia tekemään... 20 esteen radalla sattui ikävä lentokeinu, mutta en jää siihen kiinni, sillä muuten teimme oikein kivaa rataa!
Itse luotin koiraan ja Riesa tuli kiltisti kaikkiin ohjauksiin eikä possuillut ollenkaan. Näillä on hyvä lähteä kohti viikonlopun koitoksia! Toivottavasti pystytään tekemään samalla fiiliksellä, vaikka ei tuloksilla juhlittaisikaan.