Vähän on taas laiskoteltu, oivoi. Aika jumissa ollaan joka lajissa, tuntuu ettei mikään oikein etene ja suoritusvarmuus huitelee taas jossain reilusti pakkasen puolella. Vaan eipä tämä treenaamatta parane, voisin yllättää itseni ja yrittää edes laatia jotain treenisuunnitelmaa.
Viikko tai pari sitten käytiin Stadissa reenaamassa
Riitan ja
Rebecan kanssa,
Iida värvättiin mukaan kuvaamaan. Oli kyllä sitten ihan tavattoman huonot treenit, en taas muista koska viimeksi olisi mennyt niin päin seiniä. Riitta liikkuroi meitä, ja annoin hänelle noutokapulan ennen liikkeitä. Riesa jäi tähän niin kiinni, ettei oikein mikään meinannut onnistua. Ei osannut enää pysyä seistessä paikallaan, lähti huonosti mukaan seuruuseen ja varasti noutoon... Vain muutamia mainitakseni. Ei varsinaiset hyvän mielen treenit.
Loppuun saatiin onneksi onnistumisia, kun pikkukettukin ymmärsi, ettei olla millään sunnuntaikävelyllä. Mutta tulipa selväksi, että tarvitaan paljon liikkurointitreeniä ja ylipäätään kokeenomaisia suorituksia lisää.
Hämärien muistikuvieni mukaan oltaisiin tokoiltu toistekin, muistaakseni meni ihan hyvinkin jopa. Riesa osaa kyllä olla myös aivan mahottoman pätevä.
Tunnarissa on tällä hetkellä aika paljon kysymysmerkkejä. Riesa lähtee ihan hirveän helposti etsimään suurelta alueelta, vaikka hyvin näkee, mihin kohtaan kapulan vien. Tää on taas tämä kultakalan keskittymiskyky :D Nenänkäyttö paranee kuitenkin joka treenikerralla, joten ihan täysin paikallaan ei olla junnattu.
Avon liikkeistä luoksarin stoppi on edelleen suuri kysymysmerkki. Yleensä menee jo tosin hyvin, mutta sitten ollaankin taas takaisin lähtöruudussa. Myös paikkis vähän kalvaa. Luonnollisesti paikkis on ylivilkkaalle koiralle tosi haastava, joten haluan siitä oikeasti varman. Olen vähän miettinyt kaukopalkkaa, mutta ehtiikö koira unohtaa sen ennen kehään pääsyä? Toinen, vieläkin vakavampi ongelma kaukopalkassa on se, että Riesa on vähän liiankin tarkka omasta ruuastaan. Jos joku urpo nyt päästää koiransa mun repulle, niin siinä on pikkukettu suuren haasteen äärellä. Palkan pitäisi siis olla piilossa, mutta edelleen, menettääkö se sitten tehonsa?
Eilen alkoi myös aksan talvitreenit. Treenataan joulukuun loppuun asti väliaikahallissa seuran omassa treeniryhmässä, tammikuun alusta päästän onneksi tuolta pois ja Lotankin ryhmät taas alkaa.
Oli vähän shokki siirtyä kylmään halliin keskelle korpea, jossa kaikennäköiset hirvieläimet hyppii tielle, kun on jo ehtinyt tottua lämpimään halliin viiden minuutin ajomatkan päässä. Pääasia kuitenkin, että on edes jonkunnäköinen halli.
Eilisistä reeneistä jäi vähän huono fiilis, vaikka eivät ne täysin pieleen menneetkään. Mun piti ennen reenejä rakentaa rata ja revin siitä sitten aivan tarpeetonta ressiä, kun aikataulu on niin rajoitettu. Olen tietenkin lisäksi aivan supertarkka kaikista kulmista ja etäisyyksistä, joten siinä vaiheessa kun piti se koira hakea autosta, oli keskittyminen aikalailla levällään. Riesa kun ei muutenkaan tunnetusti ole koira, jonka voi vaan hakea suoraan radalle...
Eka rata menikin vähän päin mäntyä, ite olin niin palasina että unohtelin rataa aivan koko ajan, eikä Riesa tuttuun tapaansa korjannut mun virheitä yhtään. Jälkikäteen ajateltuna pikkukettu teki kuitenkin hyvin. Esimerkiksi suoran putken jälkeen tuli nätisti sylkkäreihin ja hyppäsi kohti melko kiltisti.
Toinen rata oli helppo ja Riesa oli sillä tosi hyvin kuulolla. Mutta... Pikkuperkele ei tykännyt pujotella keppejä seinään päin, kun itse jäin hieman taakse. Saattoi päästä "muutama" voimasana siinä niitä hinkatessa. Ärsyttää helpottaa tehtävää koiralle, joka aivan satavarmasti osaa, mutta ei niitä epännistumisiakaan tekisi mieli ottaa kovin montaa... Lopuksi tehtiin pujotteluja lelulle, missä ei ongelmia.
Rata noin muuten meni hyvin, Riesa tuli jopa melko vaivattomasti kohti, mikä oli ihan kivaa.
Kotiin ajellessa ja niitä hirvieläimiä samalla väistellessäni päätin, ettei samanlaisia treenejä saa enää tulla. Jos oma keskittyminen ei ole täysillä koirassa, niin sitten ei tarvitse mennä sinne radalle turhautumaan. Koira on hirveän hyvä, mutta siitä ei saa kyllä pisaraakaan irti, jos ei ole kunnolla mukana. Päätin samalla, että radanrakennus saa kestää niin kauan kun siinä nyt menee, kyllä se siinä sitten rakentuu. Turha nyt tuon takia pilata treenejä..!
Ensi viikolla ei päästä treenaamaan, mutta kahden viikon päästä taas toivottavasti vähän parempien treenien merkeissä... Tässä välissä voisin kyllä kovasti yrittää päästä kentälle tekemään jotain superhäiriöitä kepeille, hermo menee tämän ongelman kanssa.
Ainiin, ne edellisessä postauksessa mainitut taipparitkin käytiin läpäisemässä. Oli ihan hauska olla vaihteeksi osallistujan roolissa, himpun verran kiinnostaisi jatkaa tuosta vielä pidemmälle, mutta katsellaan nyt.
