ei puolivaloilla, vaan täydellä teholla

Tännekin ehti jo hetkeksi saapua talvi, mutta sehän lähti jo ennen aikojaan pois. Muutama kiva pakkaspäivä saatiin kuitenkin, ehdittiin myös juosta yhdet hyiset treenit.

En tiedä johtuiko pakkasesta vai mistä lie, mutta ei lähtenyt rata ollenkaan käyntiin. Mulla on todellakin se ongelma, että helpoilla radoilla on vaikea potkia itseään ohjaamaan. Riesahan ei tosiaan ohjaamatta mene edes helppoa rataa, joten oli pakko ryhdistäytyä. Loppuun saatiin rykäistyä ihan kiva pätkä, vaikka eipä tuota nyt oikein kehuakaan voi.

Agilityn lisäksi ollaan tokoiltu muutamaan otteeseen. Aika samalla kaavalla mennään, kaikki menee varsin okei, mutta treenien vähyyden takia ei voi ajatellakaan kokeita...

Luoksari alkaa näyttää jo varsin hauskalta, nyt vain pitäisi päästä treenaamaan apparin kanssa, niin saisi hieman vaihtelevuutta palkkaamiseen.
Seuruussa Riesa poikitti aluksi niin, että astuin pariin otteeseen etutassuille... Palkkasin muutaman kerran oikeasta paikasta, niin on menokin näyttänyt hieman maltillisemmalta.

"Oi, onko se vasta ihan pentu?!" "Täyttää neljä..."

Mitään muuta ei ollakaan tehty, voi Riesa raukkaa. Tylsä elämä. Vuoden alussa taas helpottaa.

SERT-A

Itsenäisyyspäivänä juostiin Ojangossa yksi ihan superhyvä rata ja kaksi vähän vähemmän hyvää rataa. Medit kisasi viimeisenä, oli outoa mennä kisapaikalle vasta iltapäivällä.

Kisaurakka aloitettiin huonolla vedolla. Heti alussa päätin kutsua koiran kakkoshypyn yli, mitä me ei olla tehty oikeastaan ikinä, Riesa kun hyppää niin huonosti päin. Siitä heti kolmannelle esteelle piti vielä heittää niisto, aika hyvä kuvio pään sekoittamiseksi! Jollain ihmeen kaupalla tästä selvittiin virheittä, vaikka menikin pyörimiseksi. En päässyt missään vaiheessa ollenkaan mukaan ohjaukseen, oli aivan kertakaikkisen kamala rata! En muista siitä paljoakaan, eikä kyse ollut todellakaan mistään flowsta, vaan siitä ettei päässä liikkunut juuri mitään.
Jotain tapahtui ja Riesa päätyi oikeille esteille, vaikka jokaisessa mahdollisessa kohdassa lenkitettiin sekä pyörittiin, ohjauskin kulki koko ajan noin kolme metriä jäljessä. Vauhtikin oli korkeintaan jotain nelosella huruttelua, mutta eipä siinä. Nollalla maaliin, kolmas sija, kaksi sekuntia kärjestä ja serti kouraan. Valiokello siis tikittää...

Hieman oli omituiset fiilikset kisan jälkeen. Ei pidä liikoja lähteä valittamaan nollasta ja sertistä, vaikkei se mitenkään nätiltä näyttänyt, saatika tuntunut. Olin aika varma, että ihanneajan kanssa tekisi tuon räpeltämisen kanssa tiukkaa, mutta hyvin ehdittiin. Tiedän, että ajassa on tosi paljon ylimääräistä kaiken sähläämisen ansiosta, joten ehkä tuo ihan vikkelä otus on, jos sertin vetäisee tuolla suorituksella noinkin isossa (51kpl) kisassa. Hyvät fiilikset siis kuitenkin, taistelunolla!

Toinen rata ei mennyt ns. putkeen. Rataprofiili oli vähintäänkin mielenkiintoinen, radalla oli yhteensä yhdeksän putkea! Tämä olisi ollut meille tosi kiva rata, ja mulla oli hyvät fiilikset tästä. Noh, Riesahan sitten päätti oikein huolella varastaa. Olisi pitänyt pistää jarrut pohjaan heti siinä vaiheessa, mutta kun olin jo puoliksi kutsumassa koiraa ja liikkeessä, niin vähän turha se on viedä koiraa pois enää neljän esteen jälkeen.
Alussa olisi pitänyt suoran putken jälkeen kääntyä viereiselle hypylle, mutta kun en ehtinyt edes putkijarrua tekemään, niin Riesa baanatti heti seuraavaan putkeen. Tälläkin radalla oli hyviä pätkiä, mutta aikalailla pakka oli levällään.

Viimeisellä radalla oli sitten jo toinenkin nolla ihan tarjottimella. Radalla oli meille tosi hankala kohta, jossa piti heittää kolme valssia peräkkäin. Riesa tuppaa tuontyylisissä valsseissa valahtamaan tosi pahasti selän taakse, ja sitä noukkiessa yleensä jää pahasti jälkeen. Ehdin jo tuskastella kyseisen kohdan takia etukäteen, mutta päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja onnistua. Ja onnistuttiin! Tuntui tosi helpolta eikä Riesa valahtanut kertaakaan!
Hyvällä fiiliksellä ja vauhdilla sitten baanatettiin rataa loppuun, mutta neljänneksi viimeisellä esteellä en enää halunnutkaan nollaa, ja ohjasin niiston aivan käsittämättömän huonosti. Pysähdyin hypyn eteen ja mietin, että mihinkäs tästä. Riesa lähti jotenkin ihan kummasti lukemaan estettä täysin eri suunnasta, veti matkalla pari ympyrääkin. Siitä olisi vielä saanut pelastettua, mutta Riesa ajautui niin sivuun, että tuli hypystä ohi. Femma siitä, loppuun mentiin puhtaasti.

Ei nyt oikein osaa edes harmittaa vaikka ei toista nollaa tullutkaan, jäi aivan mahtava fiilis tuosta valssihässäkän onnistumisesta. Viime aikoina on muutenkin tullut tosi paljon onnistumisia, joiden myötä paremmin uskaltaa luottaa niihin ohjauksiin. Tästä se toivottavasti lähtee, toivon ettei seuraavaa nollaa odotella ihan näin kauaa.

Eteenpäin

Me halutaan jo tammikuu ja Lotan treenit! Toisaalta ihan kiva välillä vaan mennä rennolla otteella juoksuratoja, mutta eihän tämä nyt erityisesti eteenpäin vie. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. Viime aikoina on aksa kuitenkin tuntunut tosi kivalta, saa nähdä miten kauan kyseiset fiilikset säilyy kun päästään haastavampien ratojen pariin...

Tokoakin ollaan väännetty hyvin pienesti, mutta opetin Riesalle puolivahingossa tunnarin kävyillä! Nyt vaan pohditaan, miten saisi saman siirrettyä myös oikeille tunnarikapuloille...
Myös luoksarin stoppia treenattiin käpyjen avustuksella, viskoin Riesan selän taakse uudestaan ja uudestaan käpyjä ja aika nopeasti alkoi pikkuketunkin ajatukset siirtyä taaksepäin. Se meidän TK2 jäi tänäkin vuonna hakematta, mutta josko stoppi olisi vuonna 2016 valmis...

Demin kuolemastakin ehti vierähtää jo kuukausi. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta vaikka eihän siitä ole kuin ihan hetki. Ikävä on edelleen ihan käsittämätön, vasta nyt oikeastaan alkanut muutenkin ymmärtää tapahtunutta. Aika-ajoin iskee ajatuksiin jo seuraavan pennun hankinta, mutta paluu kuukauden takaisiin fiiliksiin karkoittaa kyllä tehokkaasti halun hankkia yhtään mitään koiraa. Kaipa tämä tästä vielä helpommaksi muuttuu.

Riesakin on jonkin verran oireillut edelleen yksin jäämistä, mutta viime aikoina se on ollut kyllä ihan esimerkillinen koiraeläin. Ollaan aika paljon vaan lenkkeilty eikä niinkään treenattu ja on tuo kyllä varmaan maailman helpoin irtipidettävä. Yksi päivä unohdin remmin kokonaan autoon, mutta selvittiin silti hyvin ohi juoksevasta koirakosta ja vastaantulleesta urheilujoukkueesta. Pimeässä metsässä samoilusta en itse erityisemmin pidä, mutta vielä ei ole näkynyt mörköjä...

Aksaa on tehty se mikä on ehditty. Pari viikoa sitten oli varsin näppärä juoksupätkä, jossa ei mitään ongelmaa heti kun ohjaaja viitsii keskittyä siihen rataan... Vaikka pätkä on helppo, niin ei Riesa sitäkään ohjaamatta mene. Tämän lisäksi tehtiin keppitreeniä seinää päin ja otettiin lisähaasteeksi se, että itse peruutan vastakkaiseen suuntaan. Hyvin meni nämäkin.

Tällä viikolla treeneille oli maailman huonoimmat lähtökohdat... Mut soitettiin vapaapäivältä töihin ja jouduin sen vuoksi menemään hallille reilusti myöhässä, töissä kassa kaatuili ja jumitti, treeneihin lähtiessä naapurin koira meinasi tulla päälle, matkan varrella oli peura tiellä ja kaiken kruunasi se, että treeniryhmän koira oli tulossa teurastamaan Riesaa kun saavuttiin halliin. Sain hyvin vetäistyä oven kiinni, mutta Riesahan oli ihan sitä mieltä, että nyt katottiin kuolemaa silmästä silmään. Nopeasti Riesa tästä palautui, mutta omat ajatukset ei olleet kovin kasassa. Onneksi ei ollut tämän vaikeampi rata!

Erityisen kivana juttuna se, että Riesa hyppää päin! En tiedä mitä on pikkuketun päässä tapahtunut, mutta otan tämän ilman selityksiäkin.  Kontaktit on edelleen tosi kivat ja yleisilme muutenkin todella hyvä! Tuosta lopusta ei sitten puhutakaan... Toki voisi olla ihan ok, jos koira lukisi hyppyjä edes tuon verran itsekin, mutta on tuo nyt vähän naurettavan näköistä rytmittää koiran menoa siinä vaiheessa, kun koira käytännössä on jo painanut ohi. Mutta voihan sitä noinkin ohjata, joo'o. Tässä vielä toinen veto samaiselta pätkältä (ja samalla virheellä...):

Tiistaina käytiin taas pitkästä aikaa osteopaatilla. Viime käynnistä ehti vierähtää jo yli 4kk, hupsista... Pelkäsin, että koko koira on täysin umpisolmussa, kun olen kuitenkin yrittänyt pitää n. 2kk hoitoväliä. Tuttuun tapaan minä taidan edelleen olla se enemmän solmussa oleva osapuoli, Riesa on kuulema ihan erinomaisessa kunnossa. Tottakai sieltä taas löytyi niitä tyypillisiä aksakoiran kireyksiä, mutta ei mitään sen suurempaa. Hyvä tietenkin käydä säännöllisesti ne pienetkin kireydet hoidattamassa, niin ei kehity niistäkään mitään isompaa vaivaa.

Helpottuneet fiilikset taas käsittelyn jälkeen, mä aina tuppaan stressaamaan varsinkin Riesan etupään suhteen. Sehän on edestä aika suora ja katsottiinkin siinä, että ei ole joustavuuden kannalta paras mahdollinen, mutta ei se kyllä millään tavalla koiran lihaksissa näkynyt. Pienellä ja kevyellä rakenteella on varmasti osansa asiaan.

Riesa on kyllä joka kerta aivan uskomaton hoidettavana. Voisi kuvitella, että tuon tempperamentilla ja keskittymisellä olisi vähän ongelmia vain maata paikallaan, mutta Riesa painuu joka kerta kiltisti kyljelleen ja silmät kiinni torkkuu koko hoidon ajan. Tällä kertaa ei ollut edes mitään kipeämpää kohtaa, mikä olisi saanut sen edes nostamaan päätään.
Nyt kelpaa taas harrastaa huoletta, muutaman kuukauden päästä sitten uudestaan!