10. elokuuta 2016

Lomalla

Maajoukkuekarsinnat oli ja meni, meidän suoritukset ei kauaa kestäneet. Riesa toimi hienosti koko päivän, mutta mikään muu ei sitten toiminutkaan. Ensimmäinen rata kaatui ylimääräiseen putkeen, itseltä hieman hukkui rata siinä kohdin. Toinen rata oli vaikea, mutta se lähti hyvin liikkeelle. Riesa oli hienosti kuulolla, mutta ehkä kuitenkin vähän liikaa kädessä kiinni, sillä pakkovalssissa Riesa ei lähtenytkään lukemaan hyppyä vaan kääntyi takaisin ja livahti putkeen. Siihen jäi siis meidän karsinnat.

Vähän harmittaa, että itse alisuoriuduin juuri sinä viikonloppuna, eikä koko kevään kestänyt hyvä vire kantanut enää karsintaviikonlopun yli. Riesa toimi kuitenkin hienosti koko päivän, eikä karsinoissa odottelu nostanut sen kierroksia liikaa.

Karsintojen jälkeen ollaan oltu tauolla ja se jatkuu vielä tovin. Minkäänlaista hinkua treenikentille ei vielä ole, joten tauolla ollaan niin kauan kuin siltä tuntuu. Piirinmestaruuksista pitäisi kisailla vajaan kahden viikon päästä, sitä ennen yritetään käydä ainakin kerran esteillä muistuttelemassa.


Muutama viikko sitten meidän elämässä tapahtui sellainen muutos, että vaihdettiin osoitetta. Koiran kannalta uuden asunnon sijainti ei voisi olla parempi, sillä viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy lenkkimetsää lähes niin paljon kuin vain jaksaa kulkea.
Oma tuleva koulukin löytyy alle kilometrin päästä, joten me varmasti viihdytään täällä oikein hyvin.

Riesa ei selviytynyt muutosta ihan niin hyvin kuin odotin, harmittavan pitkä aika meni kotiutumisessa. Stressitasot oli koiralla kovin korkeat jo siitä lähtien, kun edellisessä kämpässä muuttoa aloiteltiin, eikä oikein saatu mielentilaa mitenkään katkaistua. Käytiin välissä myös mökillä rentoutumassa ja ensimmäiset päivät meni sielläkin Riesalla kierroksilla.
Nyt on onneksi Riesa jo ihan kotonaan, eikä ole jatkuvasti lentoon lähdössä. Oli meille kummallekin aika kuluttavaa, kun Riesa oli jatkuvasti pyrkimässä pois asunnosta ja seurasi mun liikkeitä ihan vieterinä.

Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa ja koirakin päässyt oikeasti palautumaan kuormittavasta kaudesta.