© Sini Kervinen
Hupsista, pari kuukautta ehti taas vierähtää edellisestä päivityksestä. Olen saanut huomata, että opiskelujen, työnteon, opiskelijaelämän, aktiivisen koiraharrastamisen, kouluttamisen ja muun seuratoiminnan yhdistämisen jälkeen vapaa-aika on melkoisen kortilla. Täällä me ollaan silti, blogiakin yritän jatkossa vähän aktiivisemmalla otteella päivittää.
Uusi kausi on lähtenyt vähän takkuillen käyntiin, sillä itse olen sairastellun tässä enemmän ja vähemmän kohta jo pari kuukautta. Tälläkin kaudella jatketaan Jennan opeissa, mutta valitettavasti vielä ei olla saatu kaikkea irti oman puolikuntoisuuteni vuoksi. Treenit ovat silti menneet hyvin ja agility on vaan pirun kivaa, vaikka välillä meinaakin vähän happi loppua. Onneksi on taitava koira, niin voi joissain kohdissa itse välillä päästä vähän helpommalla.
Tämän viikon treeneissä olin jälleen kerran invatreenaaja, tarkoituksena olikin tehdä ihan nex level-kontaktihäiriöitä tosi korkeassa vireessä ja muita tekniikkajuttuja. Jenna hetsasi Riesaa ihan huolella lempparipallolla, Rieska oli aivan jäätävillä kierroksilla. Olen viime kisoissa tehnyt paljon nopeita vapautuksia, joten ajattelin Riesan vähintäänkin varastavan kontaktilta. Vaan mitäpä vielä, pikkukettu esitteli kerta toisensa jälkeen aivan täydellisiä kontaktisuorituksia. Muutenkin Riesa teki todella hienosti töitä, eli treenien idea kuivui vähän kokoon kun ei päästy mistään huomauttamaan. Parempi toki näin päin.
Tosiaan kisattukin ollaan. Elokuussa käytiin treenitauon jälkeen kylmiltään piirimestaruuksissa, jossa rutiinit olivatkin vähän hakusessa. Yksilöradoilta hölmöjä virheitä, vaikka toisen radan alkuun olenkin tosi tyytyväinen. Joukkuerata oli sitten sen verran simppeli, että sen radan Riesa voitti ja joukkuekin sijoittui hienosti kolmanneksi.
Seuraavan kerran kisailtiinkin syyskuun puolivälissä Tuusulassa. Olin silloin ollut jo lähes pari viikkoa kipeänä ja tulehdusarvot huidelleen parissasadassa, mutta tokihan sitä oli kisaamaan lähdettävä... Kuvittelin silloin olevani jo lähes elävien kirjoissa, mutta ratojen jälkeen fiilis oli toinen. Onneksi meillä oli vain kaksi rataa, joista ensimmäisellä Riesan treenin puute ja oma puolikuntoisuus johtivat hylättyyn. Toisella repäistiinkin sitten ilmeisesti tosi hieno nolla, sillä moni ihminen ja tuomari kehuivat rataa kovasti. Itsellä humisi radan aikana korvissa sen verran, etten muista siitä mitään, mutta varmaan oli hieno ja voittokin irtosi.
Parantuminen ei varsinaisesti noiden kisojen jälkeen lähtenyt rivakammin käyntiin, joten lokakuun alussa olin edelleen puolikuntoinen. Kisaamaan piti silti päästä, ja käytiin hakemassa kolme hyllyä/keräilyerää Kirkkonummelta. Raskas hiekkapohja oli vielä raskaampi juosta huonokuntoisena, jatkuvasti oli tunne, etten vain ehdi mihinkään. Seuraavana viikonloppuna Hyvinkään kisoissa olo olikin onneksi jo paljon parempi, ja tehtiin yllättäen triplanolla. Radat eivät missään nimessä olleet erityisen hienoja, vaan monessa kohtaa homma meinasi lähteä ihan kokonaan lentoon. Viimeisellä radalla Riesa esimerkiksi lähti hakemaan putkea jostain yli 10m päästä... Sieltä se kuitenkin ihmeen kaupalla kääntyi takaisin, vaikka melkein putkelle asti ehtikin. Muitakin vastaavia, joskin vähemmän radikaaleja, suorituksia mahtui radoille, mutta niin vain pysyi pakka kasassa vaikka rutiinia ei tosiaan tällä hetkellä ole.
Mukavaa kuitenkin, että jo tässä vaiheessa kautta tällä kisamäärällä on jo ensi vuoden SM-kisojen suhteen hyvä tilanne. Tupla on jo hankittuna ja enää uupuu kolme yksittäistä nollaa. Karsintojen ranking-pisteitä ei vielä ole kummoisesti kasassa, mutta onhan tässä aikaa.
