voihan myös olla, ei koskaan tule sellaisia aikoja jollaisiksi kuviteltiin päivät jolloin on kaikki valmista, kaikki kaunista

Heinäkuu oli meillä täysin lomakuukausi, agilityä ei tehty ollenkaan ja suunnittelemani tokokuurikin jäi vain suunnitelmaksi. Kuun puolivälissä oltiin Riesan kanssa lapsenvahtina bortsukakaralle, ja vastoin ennakko-oletuksia otus oli Riesan mielestä ihan ok. Hyvin nätisti se osasi Leian kanssa olla, vaikka olin varautunut pitämään koirat erillään suurimman osan ajasta. Ehkä ne aivot sieltä pikkuhiljaa saapuvat Riesallekin jälkitoimituksella.

Elokuun alussa oli tarkoitus palata agilitytauolta, mutta Riesa liukastui heti ensimmäisissä treeneissä. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta videolla näkyy horjahtaminen ja sen jälkeen olikin koira kolmijalkaisena. Riesa ei ole ikinä elämänsä aikana ontunut ja olinkin ihan varma, että nyt on koko koira kappaleina ja ura on siinä. Heti treenipaikalla laitettiin jalalle kylmää ja vielä kotona pidin jäätä hieman turvonneen lavan alueella. Riesa kävelikin jo kotona normaalisti ja aamuksi turvotuskin oli hävinnyt.
Onneksi mitään vakavaa ei sattunut. Noina hetkinä agility menettää aina merkityksensä, kun huoli koirasta on niin suuri.

Osteopaatille saatiin aika vajaan viikon päähän, missä selvisi että oikea puoli oli aikamoisen jumissa. Kylki ja lapa oli ne suurimmat ongelma-alueet. Karsinnoissahan oli ihan superliukkaat putket, on mahdollista, että koira on mennyt jo siellä juntturaan, vaikka mitään kaatumista en itse huomannutkaan. Nyt on koira kuitenkin kutakuinkin auki ja keskiviikkona palattiin treeneihinkin. Ensi viikolla käydään vielä uudestaan osteopaatilla varmistamassa, että kaikki on ok ja availemassa ne viimeisetkin kireydet.

Ne tämän  viikon treenit ei menneet erityisen hyvin, mutta tulipahan tehotreenattua... Viikonloppuna piirimestiksissä ehkä vähän paremmin taas...

Pari viikkoa takaperin käytiin myös pyörähtämässä mökillä. Luonnollisesti käytimme treenimahdollisuudet hyväksi ja Riesa pääsi jäljelle ja ruutuun. Ampumiseen ragointiinkin yritettiin löytää ratkaisun avaimia ja noin muuten vain oltiin ja uitiin.
Todistimme taas, että Riesa olisi hirveän hyvä jälkikoira jos jaksaisi keskittyä pidempään kuin puoli minuuttia... :D Aina se löysi takaisin jäljelle ja kulmankin merkkasi hyvin, mutta eihän tuosta mitään jälkikoiraa ikinä tule. Ruudussa Riesa oli jo aika väsynyt, kävi vaihtamassa damia ja työskenteli muutenkin aika tehottomasti, vaikka hirveällä vauhdilla alueella sahasikin.

Ampumisia en taida tuon kanssa enää työstää. Se kestää sen yhden laukauksen, minkä jälkeen kykenee vielä toimimaan ok. Toisen jälkeen koira selkeästi ahdistuu, vaikka laukaukset kuuluisivat kaukaa, ja se näyttäisikin palautuneen edellisestä hyvin.
Varmasti jollakin keinolla Riesan saisi sietämään paukkuja, mutta se ei taida olla vaivan arvoista. Katsellaan mitä tehdään!