5. joulukuuta 2013

Eteenpäin

Me halutaan jo tammikuu ja Lotan treenit! Toisaalta ihan kiva välillä vaan mennä rennolla otteella juoksuratoja, mutta eihän tämä nyt erityisesti eteenpäin vie. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. Viime aikoina on aksa kuitenkin tuntunut tosi kivalta, saa nähdä miten kauan kyseiset fiilikset säilyy kun päästään haastavampien ratojen pariin...

Tokoakin ollaan väännetty hyvin pienesti, mutta opetin Riesalle puolivahingossa tunnarin kävyillä! Nyt vaan pohditaan, miten saisi saman siirrettyä myös oikeille tunnarikapuloille...
Myös luoksarin stoppia treenattiin käpyjen avustuksella, viskoin Riesan selän taakse uudestaan ja uudestaan käpyjä ja aika nopeasti alkoi pikkuketunkin ajatukset siirtyä taaksepäin. Se meidän TK2 jäi tänäkin vuonna hakematta, mutta josko stoppi olisi vuonna 2016 valmis...


Demin kuolemastakin ehti vierähtää jo kuukausi. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta vaikka eihän siitä ole kuin ihan hetki. Ikävä on edelleen ihan käsittämätön, vasta nyt oikeastaan alkanut muutenkin ymmärtää tapahtunutta. Aika-ajoin iskee ajatuksiin jo seuraavan pennun hankinta, mutta paluu kuukauden takaisiin fiiliksiin karkoittaa kyllä tehokkaasti halun hankkia yhtään mitään koiraa. Kaipa tämä tästä vielä helpommaksi muuttuu.

Riesakin on jonkin verran oireillut edelleen yksin jäämistä, mutta viime aikoina se on ollut kyllä ihan esimerkillinen koiraeläin. Ollaan aika paljon vaan lenkkeilty eikä niinkään treenattu ja on tuo kyllä varmaan maailman helpoin irtipidettävä. Yksi päivä unohdin remmin kokonaan autoon, mutta selvittiin silti hyvin ohi juoksevasta koirakosta ja vastaantulleesta urheilujoukkueesta. Pimeässä metsässä samoilusta en itse erityisemmin pidä, mutta vielä ei ole näkynyt mörköjä...

Aksaa on tehty se mikä on ehditty. Pari viikoa sitten oli varsin näppärä juoksupätkä, jossa ei mitään ongelmaa heti kun ohjaaja viitsii keskittyä siihen rataan... Vaikka pätkä on helppo, niin ei Riesa sitäkään ohjaamatta mene. Tämän lisäksi tehtiin keppitreeniä seinää päin ja otettiin lisähaasteeksi se, että itse peruutan vastakkaiseen suuntaan. Hyvin meni nämäkin.

Tällä viikolla treeneille oli maailman huonoimmat lähtökohdat... Mut soitettiin vapaapäivältä töihin ja jouduin sen vuoksi menemään hallille reilusti myöhässä, töissä kassa kaatuili ja jumitti, treeneihin lähtiessä naapurin koira meinasi tulla päälle, matkan varrella oli peura tiellä ja kaiken kruunasi se, että treeniryhmän koira oli tulossa teurastamaan Riesaa kun saavuttiin halliin. Sain hyvin vetäistyä oven kiinni, mutta Riesahan oli ihan sitä mieltä, että nyt katottiin kuolemaa silmästä silmään. Nopeasti Riesa tästä palautui, mutta omat ajatukset ei olleet kovin kasassa. Onneksi ei ollut tämän vaikeampi rata!


Erityisen kivana juttuna se, että Riesa hyppää päin! En tiedä mitä on pikkuketun päässä tapahtunut, mutta otan tämän ilman selityksiäkin.  Kontaktit on edelleen tosi kivat ja yleisilme muutenkin todella hyvä! Tuosta lopusta ei sitten puhutakaan... Toki voisi olla ihan ok, jos koira lukisi hyppyjä edes tuon verran itsekin, mutta on tuo nyt vähän naurettavan näköistä rytmittää koiran menoa siinä vaiheessa, kun koira käytännössä on jo painanut ohi. Mutta voihan sitä noinkin ohjata, joo'o. Tässä vielä toinen veto samaiselta pätkältä (ja samalla virheellä...):



Tiistaina käytiin taas pitkästä aikaa osteopaatilla. Viime käynnistä ehti vierähtää jo yli 4kk, hupsista... Pelkäsin, että koko koira on täysin umpisolmussa, kun olen kuitenkin yrittänyt pitää n. 2kk hoitoväliä. Tuttuun tapaan minä taidan edelleen olla se enemmän solmussa oleva osapuoli, Riesa on kuulema ihan erinomaisessa kunnossa. Tottakai sieltä taas löytyi niitä tyypillisiä aksakoiran kireyksiä, mutta ei mitään sen suurempaa. Hyvä tietenkin käydä säännöllisesti ne pienetkin kireydet hoidattamassa, niin ei kehity niistäkään mitään isompaa vaivaa.

Helpottuneet fiilikset taas käsittelyn jälkeen, mä aina tuppaan stressaamaan varsinkin Riesan etupään suhteen. Sehän on edestä aika suora ja katsottiinkin siinä, että ei ole joustavuuden kannalta paras mahdollinen, mutta ei se kyllä millään tavalla koiran lihaksissa näkynyt. Pienellä ja kevyellä rakenteella on varmasti osansa asiaan.

Riesa on kyllä joka kerta aivan uskomaton hoidettavana. Voisi kuvitella, että tuon tempperamentilla ja keskittymisellä olisi vähän ongelmia vain maata paikallaan, mutta Riesa painuu joka kerta kiltisti kyljelleen ja silmät kiinni torkkuu koko hoidon ajan. Tällä kertaa ei ollut edes mitään kipeämpää kohtaa, mikä olisi saanut sen edes nostamaan päätään.
Nyt kelpaa taas harrastaa huoletta, muutaman kuukauden päästä sitten uudestaan!

20. marraskuuta 2013

se sattuu hetken aikaa kun sun silmät aukeaa

Tuntuu vähän karulta jatkaa treeniblogin rustaamista viime postauksen jälkeen, mutta kai elämän on jatkuttava täällä bloginkin puolella. Jotain muutoksia blogin puolella tulee varmasti tapahtumaan, mutta vielä en ole jaksanut perehtyä aiheeseen.

Demin poismenon jälkeen treenikentille palaaminen oli vaikeaa, mutta Riesa olikin tauon aikana kääntänyt harrastusvaihteen päälle, ja alkaa nyt muistuttamaan ihan oikeaa agilitykoiraa. Sitä ennen Riesa ei kylläkään tehnyt elämää erityisen helpoksi. En tiedä oireiliko se Demin poismenoa tai mun mielentilaa, vaiko kumpaakin, mutta Riesa oli aivan kertakaikkisen kamala. Lenkeillä kyseenalaisti luoksetulokäskyjä ja kotona haukkui kaikille rapun äänille. Ensimmäiset päivät ilman Demiä meni itseltäkin täysin sumussa, enkä jaksanut noihinkaan puuttua ajoissa. Nyt pikkukettu on palautettu ruotuun ja elämä siltä osin helpompaa.

Jonkin verran multa on kysytty Demin kuolemasta, mutta en viitsi sitä lähteä tähän avaamaan. Kaikki kävi niin nopeasti eikä erityisen nätisti, etten edes muista päivästä tai päivistä sen jälkeen paljoakaan ja ehkä ihan hyvä niin.

 

Ikävä on edelleen kova, mutta arki on taas pikkuhiljaa lähtenyt rullaamaan. Demin peti on silti edelleen huoneen nurkassa, lääkkeet pöydällä ja remmi laatikossa. Lenkeillä tuntuu oudolta vain yhden remmin kanssa ja vieläkin tietokoneelta poistuessa katson, ettei pitkäkarvainen häntä jää tuolin renkaiden alle. Pahin järkytys on silti väistymässä ja alan jo uskoa, että ehkä me Riesan kanssa pärjätään kahdestaankin. 

--

Loppuun heitän läjän aksavideoita. En jaksa suuria analyysejä tehdä, mutta Riesan kanssa aksa alkaa oikeasti tuntua toisinaan jopa helpolta. 

Muutama viikko takaperin totesin, että nyt on pakko saada muuta ajateltavaa ja me sitten suunnattiin Veronikan seuraksi epiksiin. Ensimmäisellä radalla Riesa oli kaiken tekemättömyyden jälkeen aikamoinen saippua, mutta sain palkattua kontaktit eli rata ajoi asiansa. Uusinta oli jo todella kiva! Tarkoitus oli treenata kisamaista suoritusta ja sainkin itseni ihan hyvin kisafiilikseen. Yksi rima tuli alas mutta samapa tuo.


Viikonloppuna kisattiin kolmen startin verran.
Ensimmäinen rata oli rytmitykseltään ihan pielessä. Riesa kääntyikin alun putkijarruun kiltisti (hyvä Riesa!!), joten olin väärässä paikassa enkä alussa oikein saanut rataa rullaamaan, minkä vuoksi meille muutenkin vaikea alku oli hyvin töksähtelevä. Lopullisesti hylly tuli oikein tyypillisestä esteen ohituksesa. No eihän se tule jos ei ohjaa. Hyvin perinteinen "kyllä se tosta jo tulee, oho perkele, meni ohi" - ohjaus minulle...



Toinen rata oli huippu! Riesa oli tosi hyvin kuulolla ja tuntui tosi kivalta ohjata. Keppien jälkeen tuli aikalailla ruma valssi, mutta ihan nätisti sain vielä pelastettua. Hyllytettiin kun Riesa baanatti muurin ohi. Nuo kohdat on meille tosi vaikeita, kun pitäisi kuitenkin varmistaa, että koira menee sinne minne pitää (takana oli putki ja a hyvin tyrkyllä, monet eksyi myös väärälle puolelle hyppyä) mutta pitäisi vielä lähteä ajoissa liikkeellekin... Jäin jälkeen eikä Riesa lukenut vähän sivussa olevaa muuria. Mutta eipä haitannut, hirveän hyvä fiilis jäi. Tuomariltakin tuli radan jälkeen kehuja.



Viimeinen rata oli helpohko, mutta oma rytmi ei taas yhtään osunut kohdilleen. Riesa lähti yhtä takaakiertoa lukemaan eteenlähetyksenä, mutta tuli kuitenkin karjaisusta takaisin (! edistystä). Itse olin sen jälkeen ihan hukassa, en meinannut löytää keinua radalta millään eikä loputkaan esteet sen helpommin löytyneet. Yksi hypyn ohitus tälläkin radalla, kun ohjasin ihan ties minne. Myös kepeillä heitin ihan mihin sattuu, eikä tuo niitä sitten hakenut.
Riesa oli silti tosi hieno. Ei heti tule mieleen rataa, jolla olisin ollut oikeasti noin pihalla, mutta Riesa ei turhautunut! Teki kiltisti kaiken minkä sain ohjattua.



Jäi hirveän positiivinen fiilis näistä starteista, Riesa oli hieno!

Maanantaina käytiin myös rallattelemassa treeneissä pikkupätkää. Videolle ei tietenkään nollarataa osunut, mutta ihan kiva tämäkin. Aan alla oleva putki oli aluksi tosi hankala, ei meinannut taittua sinne millään. Olen nyt vahvistanut kontakteja viime aikoina, joten ne taitaa taas vetää puoleensa normaalia paremmin. On kyllä kannattanutkin vahvistaa niitä kontakteja, sillä Riesalla on ollut tosi siistit kontaktit nyt viime aikoina.


28. lokakuuta 2013

Hei hei Demi


Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.

 Demi 26.12.2000-26.10.2013


Kolmetoista vuotta on ihan tajuttoman pitkä aika. Silti tuntuu, että yhteinen aika päättyyi liian pian. Voi Demi, miten voikin olla kova ikävä.

Demi oli aikoinaan mukana saattamassa mua eskariin, kulki matkalla mukana kun aloitin koulun, oli vierellä kun kaveripiirit ja asuinpaikat vaihtuivat.
Nyt otan haparoivia ensiaskelia ilman Demiä ja ne ovat vaikeita. Demi oli niin uskomattoman tärkeä. Demsi vaati paljon, mutta antoi niin paljon enemmän.



Demi meni nopeasti huonoon kuntoon. Alle viikko sitten se lähti reippaasti mukaan lenkille ja oli muutenkin virkeä. Alkuviikon jälkeen se alkoi jo olla hieman väsyneempi, mutta lähti edelleen pirteästi mukaan ulos. Lauantaina Demin kunto romahti.

Päivällä silitin Deekua ja lupasin, että se pääsee pian pois. Viiden minuutin kuluttua pitelin oksentavaa koiraa sylissäni, Demin jalat eivät enää kantaneet. Siihen se samantien nukahti, keskelle huonettani, oman pedin viereen. Nyt mummo nukkuu ikiunta lähellä mökkitietä.


Voi Demsi, kiitos kaikesta. ♥

18. lokakuuta 2013

Demsi sairastaa

"Demi oli juonut ja pissannut runsaasti, lisäksi vointi ollut väsynyt ja koira laihtunut, vaikka söi hyvin.

Verinäytteessä todettiin voimakas anemia, muuten tutkimuksissa (kattavat verinäytteet, vatsaontelon ultraäänitutkimus, röntgenkuvat) ei todettu anemialle syytä. Todennäköisesti taustalla on ongelmia verisolujen tuotannossa, joskus myös autoimmuunisairaudet voivat hajottaa punasoluja. Koiran korkean iän takia kasvainsairauksiakaan ei täysin voi poissulkea, mutta varsinaisesti niihin viittaavaakaan ei todettu.


Oireenmukaisena hoitona kortisoni ohjeen mukaisesti, lisäksi toissijaiseen korva- ja virtsatietulehdukseen antibiootti ja korvatipat. Jos virtsaviljelyn perusteella tulee muita antibiootteja lisäksi, otamme teihin yhteyttä loppuviikosta, muussa tapauksessa jatketaan lääkkeet loppuun. Tarvittaessa lääkkeitä voidaan jatkaa jatkuvina lääkityksinä. Jos koiran vointi heikkenee lääkkeistä huolimatta, on ennuste valitettavasti huono."
Tähän on vaikea kirjoittaa mitään.


Demsin veriarvot oli anemian osalta todella huonot :( Muuten koirasta ei juuri vikaa löytynyt, vaikka jossain joku vika kuitenkin on. Deeku on taas laihtunut ja ulkona yrittää kiskoa multaa ja hiekkaa päivätyökseen. Lekuri epäili, että joku ei jossain imeydy, minkä vuoksi koira sitten laihtuu ja tosiaan syö kaikkea mahdollista. Veriarvot oli kuitenkin muilta osilta normaalit, röntgenissä ei näkynyt mitään muuta outoa kuin kasa kiviä mahassa ja ultrallakin todettiin sisäelimet terveiksi. Kaksi eri eläinlääkäriä tutki Demin tulokset, eikä mitään tietoa varsinaisesta syystä saatu.


Nyt Demi syö sitten kortisonia, vajaan kolmen viikon päästä on kontrollikäynti. Toivon, että kortisoni auttaisi asiaan jotenkin... Toisaalta tässä ollaan taas vaikeiden kysymysten äärellä. Jossain on vikaa, vaikka kortisoni poistaisikin osan oireista. Toisaalta, vaikka kortisoni ei tehoaisikaan, ei Demsi vielä missään nimessä ole huonossa kunnossa. Pitkiä lenkkejä se nyt ei ymmärrettävästi jaksa, mutta noin muuten mummo on pirteä eikä ole millään tavalla tuskainen tai kipeä.

En missään nimessä halua kuulua siihen koiranomistajajoukkoon, joita löysin läjäpäin netissä surffaillessani, jotka kannattelevat väkisin koiraa, vaikka koiran olisi pitänyt jo ajat sitten heittää lusikka nurkkaan. Ei toki tahtoisi päästää irti tarpeettoman aikaisinkaan...
Mutta miten helvetissä sitä kykenee päättämään toisen elämästä, kun on itse hädintuskin aloittanut omaansa?

Mutta. Pohditaan näitä sitten kun ollaan saatu jotain vastauksia.
Huoli on suuri. Kovasti toivon, että Demin kanssa olisi vielä monta yhteistä hetkeä jäjellä.

16. lokakuuta 2013

mut kesken tämän erän en voi pelii lopettaa

Vähän on taas laiskoteltu, oivoi. Aika jumissa ollaan joka lajissa, tuntuu ettei mikään oikein etene ja suoritusvarmuus huitelee taas jossain reilusti pakkasen puolella. Vaan eipä tämä treenaamatta parane, voisin yllättää itseni ja yrittää edes laatia jotain treenisuunnitelmaa.


Viikko tai pari sitten käytiin Stadissa reenaamassa Riitan ja Rebecan kanssa, Iida värvättiin mukaan kuvaamaan. Oli kyllä sitten ihan tavattoman huonot treenit, en taas muista koska viimeksi olisi mennyt niin päin seiniä. Riitta liikkuroi meitä, ja annoin hänelle noutokapulan ennen liikkeitä. Riesa jäi tähän niin kiinni, ettei oikein mikään meinannut onnistua. Ei osannut enää pysyä seistessä paikallaan, lähti huonosti mukaan seuruuseen ja varasti noutoon... Vain muutamia mainitakseni. Ei varsinaiset hyvän mielen treenit.

Loppuun saatiin onneksi onnistumisia, kun pikkukettukin ymmärsi, ettei olla millään sunnuntaikävelyllä. Mutta tulipa selväksi, että tarvitaan paljon liikkurointitreeniä ja ylipäätään kokeenomaisia suorituksia lisää.


Hämärien muistikuvieni mukaan oltaisiin tokoiltu toistekin, muistaakseni meni ihan hyvinkin jopa. Riesa osaa kyllä olla myös aivan mahottoman pätevä.

Tunnarissa on tällä hetkellä aika paljon kysymysmerkkejä. Riesa lähtee ihan hirveän helposti etsimään suurelta alueelta, vaikka hyvin näkee, mihin kohtaan kapulan vien. Tää on taas tämä kultakalan keskittymiskyky :D Nenänkäyttö paranee kuitenkin joka treenikerralla, joten ihan täysin paikallaan ei olla junnattu.

Avon liikkeistä luoksarin stoppi on edelleen suuri kysymysmerkki. Yleensä menee jo tosin hyvin, mutta sitten ollaankin taas takaisin lähtöruudussa. Myös paikkis vähän kalvaa. Luonnollisesti paikkis on ylivilkkaalle koiralle tosi haastava, joten haluan siitä oikeasti varman. Olen vähän miettinyt kaukopalkkaa, mutta ehtiikö koira unohtaa sen ennen kehään pääsyä? Toinen, vieläkin vakavampi ongelma kaukopalkassa on se, että Riesa on vähän liiankin tarkka omasta ruuastaan. Jos joku urpo nyt päästää koiransa mun repulle, niin siinä on pikkukettu suuren haasteen äärellä. Palkan pitäisi siis olla piilossa, mutta edelleen, menettääkö se sitten tehonsa?


Eilen alkoi myös aksan talvitreenit. Treenataan joulukuun loppuun asti väliaikahallissa seuran omassa treeniryhmässä, tammikuun alusta päästän onneksi tuolta pois ja Lotankin ryhmät taas alkaa.

Oli vähän shokki siirtyä kylmään halliin keskelle korpea, jossa kaikennäköiset hirvieläimet hyppii tielle, kun on jo ehtinyt tottua lämpimään halliin viiden minuutin ajomatkan päässä. Pääasia kuitenkin, että on edes jonkunnäköinen halli.

Eilisistä reeneistä jäi vähän huono fiilis, vaikka eivät ne täysin pieleen menneetkään. Mun piti ennen reenejä rakentaa rata ja revin siitä sitten aivan tarpeetonta ressiä, kun aikataulu on niin rajoitettu. Olen tietenkin lisäksi aivan supertarkka kaikista kulmista ja etäisyyksistä, joten siinä vaiheessa kun piti se koira hakea autosta, oli keskittyminen aikalailla levällään. Riesa kun ei muutenkaan tunnetusti ole koira, jonka voi vaan hakea suoraan radalle...
Eka rata menikin vähän päin mäntyä, ite olin niin palasina että unohtelin rataa aivan koko ajan, eikä Riesa tuttuun tapaansa korjannut mun virheitä yhtään. Jälkikäteen ajateltuna pikkukettu teki kuitenkin hyvin. Esimerkiksi suoran putken jälkeen tuli nätisti sylkkäreihin ja hyppäsi kohti melko kiltisti.

Toinen rata oli helppo ja Riesa oli sillä tosi hyvin kuulolla. Mutta... Pikkuperkele ei tykännyt pujotella keppejä seinään päin, kun itse jäin hieman taakse. Saattoi päästä "muutama" voimasana siinä niitä hinkatessa. Ärsyttää helpottaa tehtävää koiralle, joka aivan satavarmasti osaa, mutta ei niitä epännistumisiakaan tekisi mieli ottaa kovin montaa... Lopuksi tehtiin pujotteluja lelulle, missä ei ongelmia.
Rata noin muuten meni hyvin, Riesa tuli jopa melko vaivattomasti kohti, mikä oli ihan kivaa.


Kotiin ajellessa ja niitä hirvieläimiä samalla väistellessäni päätin, ettei samanlaisia treenejä saa enää tulla. Jos oma keskittyminen ei ole täysillä koirassa, niin sitten ei tarvitse mennä sinne radalle turhautumaan. Koira on hirveän hyvä, mutta siitä ei saa kyllä pisaraakaan irti, jos ei ole kunnolla mukana. Päätin samalla, että radanrakennus saa kestää niin kauan kun siinä nyt menee, kyllä se siinä sitten rakentuu. Turha nyt tuon takia pilata treenejä..!

Ensi viikolla ei päästä treenaamaan, mutta kahden viikon päästä taas toivottavasti vähän parempien treenien merkeissä... Tässä välissä voisin kyllä kovasti yrittää päästä kentälle tekemään jotain superhäiriöitä kepeille, hermo menee tämän ongelman kanssa.

Ainiin, ne edellisessä postauksessa mainitut taipparitkin käytiin läpäisemässä. Oli ihan hauska olla vaihteeksi osallistujan roolissa, himpun verran kiinnostaisi jatkaa tuosta vielä pidemmälle, mutta katsellaan nyt.