5. maaliskuuta 2010

Riesa

Kuten monet tutuista jo tietävätkin, meidän lauma kasvoi eilen pienellä tollerinalulla. Riesa eli Wildanas Too Hot To Handle haettiin Oulusta, eli pitkä ajomatka oli pikkuisellakin. Tulevaisuudessa Riesan lajeina ovat ainakin agility, toko ja nome. Katsellaan sitten miten pitkälle rahkeet riittävät missäkin lajissa..

Automatka sujui paljon odotettua paremmin, eikä ipana huutanut kuin ensimmäisen vartin. Sitten se rupesi nukkumaan omassa laatikossaan. Välillä hereillä ollessa se matkasi mun sylissä, ja siinäkin pystyi hyvin rauhoittumaan.
Kotona jännitin kovasti sitä, miten Demi suhtautuu Riesaan. Ei onneksi mitään ongelmia, vähän se oli ihmeissään ja varoi. Nyt aamulla on jo innostuttu hieman leikkimäänkin.

Eka yö meni hyvin, odotin jonkinsortin huutoa kun katoan yläparvelle ja Demi petiinsä. Riesa vain hieman katseli ympärilleen, vikisi vähän, ja sitten simahti. Aamulla huuto olikin jo hieman toista luokkaa, taisi koko talo herätä kuuden aikaan.. :D Nyt kämppää tutkittiin jo aivan eri tavalla kuin illalla.
Mun oli jätettävä kakara pentuaitaukseen, että pääsen Demin kanssa ulos. Äänestä päätellen se ei ollut pikkuneidistä kovin hyvä idea. Äiti oli onneksi vielä kotona, joten kakara hiljeni nopeasti.

Ruokaa se on syönyt ihan hyvällä ruokahalulla, vaikkei se selvästi mikään hirmuisen ahne ole. Hädätkin tehdään yleensä paperille, tai jopa ulos. Ollaan oltu vasta pari kertaa ulkona, siellä vaan tuppaa olemaan koiralapsen mielestä niin kylmä ettei voi tehdä muuta kuin juosta ympyrää. :D

Aika näyttää mitä kakarasta kasvaa, mutta ainakin se vaikuttaa oikein mukavalta koiranalulta.

3 kommenttia:

  1. Ei hitsi, kyllä se on kaunis! :)

    Sen viraalinen nimi on aika cool!

    terv. Jenni + edi

    VastaaPoista
  2. Vauhtia ja voimakasta tahtoa tuntuu pikkuisestä (edelleen) löytyvän! Jään mielenkiinnolla seuraamaan Riesan maailmanvalloitusta..

    VastaaPoista
  3. Onnea pennusta vielä! Ihanan näköinen, niin erinäköinen kuin Rasmus pentuna. Ehkä turkki lyhyempi ja pää muodokkaampi.

    Paikallaan se ei taida vielä pysyä kuvissa. :D

    VastaaPoista