30. kesäkuuta 2010

Juhannus oli ja meni, vietettiin se iskän luona ja käväistiin mökilläkin. Riesa päätti viimein heittää kunnolla tarviturkin ja ui hieman. Sen uintityyli oli ihan kamala, koko koira ihan pystyssä eikä se ilmeisesti käyttänyt takajalkojaan. Toivottavasti se korjaantuisi itsekseen, muuten pitää ilmeisesti ostaa pelastusliivit tai vaan opettaa se käyttämään takajalkojaan.

Maanantaina oli Demin treenit jonka rataa en enää muista. Joku helpohko 3lk. kisarata. Otettiin aika kisamaista treeniä, kun tämä oli vähän ylimääräinen treenikerta. Nyt alkoi siis kesätauko.
Ennen rataa kävin nostamassa rimoja Demi mukana, ja se jo silloin haisteli epätavallisesti maata. Harmi etten katsonut sen tarkemmin.
Mentiin kuitenkin tavallisesti lähtöön, eikä Demi kiinnittänyt enää mitään huomiota maahan. Puomilla se pysähtyi ihan okei, mutta kun vapautin, niin likkapa jäikin mutustamaan jotain... Huomattiin sitten että koko maa oli ihan täynnä froliceja! Ketutti ihan pikkasen, Demi ei ole tyyliin ikinä jättänyt rataa kesken, ihan sama mitä massa on ollut. Koiraa en voi syyttää, maa oli ihan täynnä nameja, ja likka hoksasi ne jo ennen rataa. Jännä huomata, että Demi ei kuitenkaan aikaisemmin pysähtynyt niitä syömään, vaikka niitä oli hyppyjen välissä ihan yhtä lailla kuin puomin vieressä. Ehkä puomin pysähtyminen sitten vain keskeytti sen tekemisen niin, että oli aikaa keskittyä niihin nameihin?
Nostin Demin naaman vaan ylös, ja seurautin takaisin lähtöön.
Uusi yritys sujui muistaakseni hyvin, palkkasin kontakteilta, eikä Demi enää yrittänyt lähteä.
Radalla oli mielenkiintoinen keppikulma:


Tuo on siis vain pätkä radasta. Tuohonhan sopisi hyvin valssi kolmosen jälkeen, jotta koiran saisi hyvin kepeille. Päätin kuitenkin treenata erilaista vaihtoehtoa. Jäin hyppyjen 1&2 puolelle, ja vedin koiran jollain puolivalssin tapaisella pois kolmoselta ja lähetin kepeille, jonka jälkeen takaaleikkasin. Ekalla kerralla kiirehdin, ja koira jätti kesken. Toisella kerralla maltoin, ja kepitteli hienosti.
Otettiin rata vielä kertaalleen, ja palkkailin kontakteilta. Pysähdykset ok.
Kepeillä kokeiltiin vielä sitä yksinkertaista valssia, ja se toimi myös. Kisoissa käyttäisin ehdottomasti valssia, mutta kun ollaan treeneissä niin treenataan.
Hieroin Demin läpi tiistaina, ja tajusin puolivälissä että munhan piti mennä vielä hallille treenaamaan. Hieronnan jälkeen ei heti saisi agittaa, joten päädyin ottamaan Riesan mukaan hallille..
Tiesin aika hyvin mitä ruvetaan tekemään, vaikka olisi hieman paremmin pitänyt suunnitella. Suoraa oli kuitenkin tarkoitus treenata. Riesahan osaa takaakierrot, välistävedot, sylkkärit ja valssit ihan okei, koska niitä ollaan treenattu puiden kanssa. Suoraa on vähän vaikea treenata.
Laitettiin kolme hyppyä peräkkäin, ja rimat niin, että toinen puoli "jalan" päällä ja toinen puoli massa. Ihan ilman en aina haluaisi pitää, maahan en rimoja laita, joten tuo oli hyvä välimuoto. 5cm nyt ei ole vaarallinen vaikka ipana sen hyppäisikin. Laitettiin ensin lelu yhden hypyn toiselle puolelle ja lähetin. Ei ongelmaa. Pystyin lähettämään myös siivekkeen vierestä. Sama kakkosen takaa, kolmannelle ei taidettu edetä. Tulevaisuudessa ehdottomasti namikippo! Nami sinne yhdessä koiran kanssa, ja vaikka kannan koiran aloituspaikalle.
Veikkaisin, että se saa koiran keskittymään paremmin, ja luo ehkä enemmän vetoa sinne. Tämä toki selviää vain kokeilemalla. Hyvin Riesa lelullekkin haki, mutta ei ehkä ihan niin miten olisin toivonut.

Kokeiltiin myös Jennin avustuksella pussia, joka sujui tosi hyvin. Viimeisellä kerralla koira ei tainnut edes nähdä läpi, vaikka kangas ylhäällä olikin. Hienosti silti, jes.
Putkea otettiin myös, ja ipanahan rupesi ravaamaan sitä innoissaan. Mutkaputki sujui myös hyvin. Kyllä siitä vielä tykki leivotaan.
Riesalla säilyi keskittymiskyky tosi kivasti läpi treenin, tehtiinkin vaan ihan lyhyitä pätkiä ja pidettiin paljon taukoja välissä. Jesjes, tästä on hyvä jatkaa. Suorat olisi varmaan tärkeimmät treenattavat nyt, vaikkei meillä toki mikään kiire olekkaan.
En arvannutkaan miten "vaikeaa" alkeiden opettaminen olisi. Itse osaisi, mutta koira tietenkään ei. Täytyy vaan pitää mielessä, että koiralla on loppuelämä aikaa treenata. Pohjatyön voi tehdä nyt kunnolla, tai paikkailla sitä läpi harrastusuran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti