Jotain tekstinpätkää tulossa myöhemmin, ehkä. Mutta aksa on hirveän kivaa nykyisin!
Tänään roudasin kameran hallille. Riesa alkeistreenasi pakkovalssia ja sylkkäriä 45 rimoilla. Rimat edelleen aika hakusessa, sylkkäri täysin unohduksissa ja pakkovalssi ok. Suoraan verrannolliset treenimäärien kanssa, yllättäen ;p Lisäksi baanatettiin parit kontaktit ja keppejä. Hauskaa oli.
Lainakoira Torstikin treenasi. Kovin on epävarmaa meno puolin ja toisin, mutta eiköhän se tästä lähde taas rullaamaan. Tarkkakorvaiset voivat kuulla, kuinka sisko (Riesa) arvostelee kovin sanakääntein veljen menoa...
29. tammikuuta 2013
8. tammikuuta 2013
2012 & 2013
Yleensä olen tykännyt koota harrastusvuotta yhteen ja miettiä mitä tapahtuikaan ja mitä saavutettiin, mutta viime vuosi vaatii kyllä suuria ponnistuksia. Varsinkin loppuvuosi oli varsinaista suossa rämpimistä, eikä koko vuoden tuloksilla oikein juhlita.
2011 lopussa taisin asettaa tulevalle vuodelle tavoitteeksi nollaprosentin kasvatusta (silloin 27%), mikä meni kyllä niin mehtään ettei voi oikein pahemmin pieleen mennä! Tänä vuonna kisasimme 27 starttia, joista nollia 2, tuloksia yhteensä 8 ja hyllyjä ne loput 19. Joukkoon mahtuu paljon hyviä asioita, mutta alkaa tässä väkisinkin vähän pää painua. Tultiin melkoisella kertarysäyksellä pilvilinnoista alas, kai tässä pitää vielä hetkinen keräillä ennen kuin pääse kunnolla ylös. Opettavainen vuosi kuitenkin, mutta onneksi on ohi.
Se siitä viime vuodesta sitten, mitäpä turhia vatmomaan. Vuoden alussa meinataan treenata niin tehokkaasti että ollaan viimeistään keväällä ihan tikissä! Treenisuunnitelman teko pitäisi aloittaa pikkuhiljaa, maanantaina palataan aksakentälle! Voi olla, ettei omatoimitreenit ikinä päädy blogiin asti, vaan palaan ihan perinteiseen kynä ja vihko-menetelmään. Kahtotaan mitä tapahtuu, pääasia että treenataan! Jos vielä treenataan hyvällä fiiliksellä, niin aina paranee.
Tälle vuodelle en suuremmin rustaile tavoitteita, joskos tokoiltaisiin hieman enemmän kuin viime vuonna eikä aksa maistuisi puulta. Taipparitkin on tälle vuodelle tähtäimessä. Toivottavasti molemmat koirat pysyvät terveinä ja pidetään hauskaa, vaikkei sitten kisakentillä niin hyvin sujuisikaan.
2011 lopussa taisin asettaa tulevalle vuodelle tavoitteeksi nollaprosentin kasvatusta (silloin 27%), mikä meni kyllä niin mehtään ettei voi oikein pahemmin pieleen mennä! Tänä vuonna kisasimme 27 starttia, joista nollia 2, tuloksia yhteensä 8 ja hyllyjä ne loput 19. Joukkoon mahtuu paljon hyviä asioita, mutta alkaa tässä väkisinkin vähän pää painua. Tultiin melkoisella kertarysäyksellä pilvilinnoista alas, kai tässä pitää vielä hetkinen keräillä ennen kuin pääse kunnolla ylös. Opettavainen vuosi kuitenkin, mutta onneksi on ohi.
Se siitä viime vuodesta sitten, mitäpä turhia vatmomaan. Vuoden alussa meinataan treenata niin tehokkaasti että ollaan viimeistään keväällä ihan tikissä! Treenisuunnitelman teko pitäisi aloittaa pikkuhiljaa, maanantaina palataan aksakentälle! Voi olla, ettei omatoimitreenit ikinä päädy blogiin asti, vaan palaan ihan perinteiseen kynä ja vihko-menetelmään. Kahtotaan mitä tapahtuu, pääasia että treenataan! Jos vielä treenataan hyvällä fiiliksellä, niin aina paranee.
Tälle vuodelle en suuremmin rustaile tavoitteita, joskos tokoiltaisiin hieman enemmän kuin viime vuonna eikä aksa maistuisi puulta. Taipparitkin on tälle vuodelle tähtäimessä. Toivottavasti molemmat koirat pysyvät terveinä ja pidetään hauskaa, vaikkei sitten kisakentillä niin hyvin sujuisikaan.
26. joulukuuta 2012
Demi 12v.
Talvinen kuva jne, mutta voi mun pientä! Tuntuu ihan järjettömältä ajatella, että se tosiaan on jo reilusti mummoikäinen.
Aika pitkä matka ollaan tultu siitä, kun se vuonna 2001 haettiin en-enää-edes-muista-mistä Hyvinkäälle! 12 vuotta on muutenkin ihan hullun pitkä aika. Demin tullessa olin vasta eskarissa, ja nyt mä yritän saada lukiota loppuun. Deeku on ollut aina kaikessa mukana ja toivottavasti on vielä jatkossakin!
21. joulukuuta 2012
Projekti Riesasta agilitykoira
Tajusin tuossa eräs päivä, että pikkukettu on todellakin aivan kohta kolme. Samalla alkoi vähän ahdistaa, kyllähän tuon ikäisen koiran ihan oikeasti pitäisi jo kohta olla arvokisoissa. Hautasin kuitenkin tuon ajatuksen, arvokisoihin me ehditään myöhemminkin. Huomattavasti huolestuttavampi seikka on se, että meidän tekninen osaaminen ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, millä sen kuuluisi olla.
Riesalta löytyy kyllä periaatteessa teknistä osaamista, onhan sille opetettu hirveästi eri ohjauksia. Niihin ohjauksiin tuleminen ei vaan toimi... Pelkkää tekniikkatreeniä on muutenkin tehty viime aikoina aivan hävettävän vähän, tauon jälkeen on pakko treenata ahkerasti, jos tästä ikinä meinataan edetä mihinkään suuntaan.
Mä en itse ylipäätään ole kovin tekninen ohjaaja. Tykkään kyllä tehdä tekniikkatreeniä, mutta radalla hyvin harvoin käytän mitään saksalaista ihmeellisempää... Johtuu pitkälti siitä, että Demi ei mitään ihmeempiä ikinä osannut. Ns. perusohjausten lisäksi se osasi juurikin saksalaisen, joskus taisin heittäytyä ihan villiksi ja opettaa sille jaakotuksenkin. Toisaalta eivät radat silloin Demin aktiivisina kisavuosina ihan samanlaista osaamista vaatineetkaan.
Toivon, että aktiivisen tekniikkatreenin jälkeen itsekin uskaltaisin ja osaisin hyödyntää eri ohjausvaihtoehtoja paremmin. Ei ehkä pelkän ratatreenin jälkeen oltaisi teknisesti näin retuperällä jatkossa.
Meidän suurin ongelma on se, että Riesa lenkittää aivan älyttömän helposti kääntävissä ohjauksissa, sitä saa kalastella selän takaa aivan luvattoman usein. Lisäksi se ei oikein tykkä tulla ohjaajaa kohti (päällejuoksut...), kokoaa hyppyjä huonosti kovien vauhtien jälkeen ja on ylipäätään vähän hukassa pitkien etäisyyksien kanssa. Kaikenlaista pikkusievää pyöritystä se tekee ihan tosi hienosti, koska sitähän meidän alkeisopetus hyvin pitkälti oli. Demi ei sitä osannut, joten toisen koiran kanssa piti kokea toinen ääripää... Seuraavan kanssa taas vähän fiksummin.
Tottakai Riesalle on vahvistettu ratatreenien ohessa paljon noita ongelmakohtia, mikä ei näköjään riitä. Viimeisten treenien jälkeen ennen leikkausta olin ihan helpottunut tulevasta tauosta. Riesalle oli taas vaihteeksi vahvistettu kovasta vauhdista loivasti kääntyvään valssiin tulemista, eikä se senkään jälkeen tullut siihen sulavasti. Totesin, että meidän on aivan turha tehdä näin paljon ratatreeniä, kun radan sisällä on niin paljon osia, joiden tahdon toimivan vielä paremmin. Nyt talvella ei olla päästy tekemään juuri lainkaan itsenäisiä treenejä, minkä vuoksi koko aksa on ollut pitkälti ratatreenin varassa.
Tauon jälkeen me ei tehdä Lotan treeneissä rataa ainakaan pariin viikkoon. Se on nyt vuoden verran osannut tehdä 20-29 esteen ratoja, tuskimpa taito hetkessä lopahtaa. Ajattelin, että ainakin nyt muutaman viikon ajan tehdään ja pohdiskellaan noita meidän ongelmakohtia, jotta saisin mahdollisimman paljon eväitä itsenäisiin treeneihin.
Itsenäisesti treenataan mun koutsiryhmän jälkeen, pitää myös katsella mahdollisia peruutuspaikkoja muista ryhmistä. Aksaa kuitenkin vähintään kahdesti viikossa, joista vähintään toinen pelkkää alkeisiin palaamista. Kisataan alkuvuodesta ihan fiiliksen mukaan, jos huvittaa kisata niin sitten kisataan. Odotan mielenkiinnolla, onko pitkällisellä ajatustyöllä mitään vaikutusta kisafiilikseen... Nollia emme toistaiseksi jahtaa, sitä ennen on saatava mun kisapää kasaan ;)
Riesa paranee pikavauhtia, mielestäni hieman liian nopeasti... Luulin (toivoin?) sen olevan paljon kauemmin edes vähän kipeä, mutta kääpiö oli jo leikkauksen jälkeisenä päivänä mielestään täysin terve. Yllättävän hyvin sillä on pää kestänyt, ulkona meinaa välillä homma lähteä vähän lapasesta ja sisällä on ihan pakko riehua lelujen kanssa koko ajan. Katsotaan, mikä on tilanne viikon päästä... Se on kuitenkin tottunut päivittäisiin metsälenkkeihin ja viikottaisiin aksatreeneihin.
Lääkkeiden antaminen on Riesan kanssa ihan naurettavan helppoa. Demin kanssa sai aina tunkea pillerit kurkkuun, mutta Riesa kyllä syö ne mielellään ihan sinältään. Korvatippojen kanssa pieni ei aina ole ihan yhtä yhteistyöhaluinen, minkä vuoksi sen korvakarvat onkin melko oksettavassa kunnossa...
Riesalta löytyy kyllä periaatteessa teknistä osaamista, onhan sille opetettu hirveästi eri ohjauksia. Niihin ohjauksiin tuleminen ei vaan toimi... Pelkkää tekniikkatreeniä on muutenkin tehty viime aikoina aivan hävettävän vähän, tauon jälkeen on pakko treenata ahkerasti, jos tästä ikinä meinataan edetä mihinkään suuntaan.
Mä en itse ylipäätään ole kovin tekninen ohjaaja. Tykkään kyllä tehdä tekniikkatreeniä, mutta radalla hyvin harvoin käytän mitään saksalaista ihmeellisempää... Johtuu pitkälti siitä, että Demi ei mitään ihmeempiä ikinä osannut. Ns. perusohjausten lisäksi se osasi juurikin saksalaisen, joskus taisin heittäytyä ihan villiksi ja opettaa sille jaakotuksenkin. Toisaalta eivät radat silloin Demin aktiivisina kisavuosina ihan samanlaista osaamista vaatineetkaan.
Toivon, että aktiivisen tekniikkatreenin jälkeen itsekin uskaltaisin ja osaisin hyödyntää eri ohjausvaihtoehtoja paremmin. Ei ehkä pelkän ratatreenin jälkeen oltaisi teknisesti näin retuperällä jatkossa.
Meidän suurin ongelma on se, että Riesa lenkittää aivan älyttömän helposti kääntävissä ohjauksissa, sitä saa kalastella selän takaa aivan luvattoman usein. Lisäksi se ei oikein tykkä tulla ohjaajaa kohti (päällejuoksut...), kokoaa hyppyjä huonosti kovien vauhtien jälkeen ja on ylipäätään vähän hukassa pitkien etäisyyksien kanssa. Kaikenlaista pikkusievää pyöritystä se tekee ihan tosi hienosti, koska sitähän meidän alkeisopetus hyvin pitkälti oli. Demi ei sitä osannut, joten toisen koiran kanssa piti kokea toinen ääripää... Seuraavan kanssa taas vähän fiksummin.
Tottakai Riesalle on vahvistettu ratatreenien ohessa paljon noita ongelmakohtia, mikä ei näköjään riitä. Viimeisten treenien jälkeen ennen leikkausta olin ihan helpottunut tulevasta tauosta. Riesalle oli taas vaihteeksi vahvistettu kovasta vauhdista loivasti kääntyvään valssiin tulemista, eikä se senkään jälkeen tullut siihen sulavasti. Totesin, että meidän on aivan turha tehdä näin paljon ratatreeniä, kun radan sisällä on niin paljon osia, joiden tahdon toimivan vielä paremmin. Nyt talvella ei olla päästy tekemään juuri lainkaan itsenäisiä treenejä, minkä vuoksi koko aksa on ollut pitkälti ratatreenin varassa.
Tauon jälkeen me ei tehdä Lotan treeneissä rataa ainakaan pariin viikkoon. Se on nyt vuoden verran osannut tehdä 20-29 esteen ratoja, tuskimpa taito hetkessä lopahtaa. Ajattelin, että ainakin nyt muutaman viikon ajan tehdään ja pohdiskellaan noita meidän ongelmakohtia, jotta saisin mahdollisimman paljon eväitä itsenäisiin treeneihin.
Itsenäisesti treenataan mun koutsiryhmän jälkeen, pitää myös katsella mahdollisia peruutuspaikkoja muista ryhmistä. Aksaa kuitenkin vähintään kahdesti viikossa, joista vähintään toinen pelkkää alkeisiin palaamista. Kisataan alkuvuodesta ihan fiiliksen mukaan, jos huvittaa kisata niin sitten kisataan. Odotan mielenkiinnolla, onko pitkällisellä ajatustyöllä mitään vaikutusta kisafiilikseen... Nollia emme toistaiseksi jahtaa, sitä ennen on saatava mun kisapää kasaan ;)
Riesa paranee pikavauhtia, mielestäni hieman liian nopeasti... Luulin (toivoin?) sen olevan paljon kauemmin edes vähän kipeä, mutta kääpiö oli jo leikkauksen jälkeisenä päivänä mielestään täysin terve. Yllättävän hyvin sillä on pää kestänyt, ulkona meinaa välillä homma lähteä vähän lapasesta ja sisällä on ihan pakko riehua lelujen kanssa koko ajan. Katsotaan, mikä on tilanne viikon päästä... Se on kuitenkin tottunut päivittäisiin metsälenkkeihin ja viikottaisiin aksatreeneihin.
Lääkkeiden antaminen on Riesan kanssa ihan naurettavan helppoa. Demin kanssa sai aina tunkea pillerit kurkkuun, mutta Riesa kyllä syö ne mielellään ihan sinältään. Korvatippojen kanssa pieni ei aina ole ihan yhtä yhteistyöhaluinen, minkä vuoksi sen korvakarvat onkin melko oksettavassa kunnossa...
15. joulukuuta 2012
Riesa leikeltävänä
Pikkuketulla on ollut rankka viikko. Tiistai-iltana aksareeneissä se rupesi kamalasti rapsuttelemaan korvaansa, ja tulehdushan siellä jälleen oli... Käytiin keskiviikkona hakemassa korvatipat ja varmistamassa, ettei tulehdus haittaa sterilointia. Itse olisin mieluusti siirtänyt operaatiota, mutta kaikki oli sen suhteen ok.
Perjantaina kävin puolen päivän aikaan jättämässä pienen eläinlääkäriasemalle, teki aika pahaa. Ei ehkä olisi kannattanut edellisiltana googlailla leikkauskomplikaatioista... Hermoillessa se päivä menikin, kouluunkaan asti en päässyt, ei hermo kestänyt. Olin aivan varma, että otus jää pöydälle.
Hieman yli kolme asemalta soitettiin ja kaahailin hakemaan Riesaa kotiin. Se oli vielä melko tokkurassa, mutta ehtinyt pariin otteeseen jo riuhtomaan kaulurin päästään... En yllättynyt.
Kotona se nukkui ehkä tunnin sikeästi, jonka jälkeen se piippaili aika kauan. Kauluri lähti pari kertaa aika vaarallisen näköisesti, toivottavasti tikit eivät kamalasti ottaneet osumaa. Päätettiin kuitenkin vaihtaa kauluri ainakin väliaikaisesti paitaan.
Yö meni hyvin nukkuessa, nyt pikkukettu on mielestään täysin terve. Hauskaa loppuviikkoa minulle.
Perjantaina kävin puolen päivän aikaan jättämässä pienen eläinlääkäriasemalle, teki aika pahaa. Ei ehkä olisi kannattanut edellisiltana googlailla leikkauskomplikaatioista... Hermoillessa se päivä menikin, kouluunkaan asti en päässyt, ei hermo kestänyt. Olin aivan varma, että otus jää pöydälle.
Hieman yli kolme asemalta soitettiin ja kaahailin hakemaan Riesaa kotiin. Se oli vielä melko tokkurassa, mutta ehtinyt pariin otteeseen jo riuhtomaan kaulurin päästään... En yllättynyt.
Kotona se nukkui ehkä tunnin sikeästi, jonka jälkeen se piippaili aika kauan. Kauluri lähti pari kertaa aika vaarallisen näköisesti, toivottavasti tikit eivät kamalasti ottaneet osumaa. Päätettiin kuitenkin vaihtaa kauluri ainakin väliaikaisesti paitaan.
Yö meni hyvin nukkuessa, nyt pikkukettu on mielestään täysin terve. Hauskaa loppuviikkoa minulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)