20. toukokuuta 2010

Treenejä

Viikonloppu oli varsin täynnä toimintaa, perjantaina painuttiin Turkuun, ja lauantaina erään tutun mökille.
Riesa pääsi tutustumaan veteen, ja sille vedettiin myös pieni verijälki. Vesi oli Riesasta varsin jännä elementti, eikä uimaan vielä uskallettu. Neiti kävi kyllä kahlailemassa.
Verijälki oli pituudeltaan ehkä jotain 20-30m. Ihan hyvin likka näytti tajuavan idean, vaikka ensi kerralla pitääkin tehdä jälki hieman helpompaan maastoon. Mejä ihan mukava laji, ja ehkä likka tulee myöskin sitä treenailemaan tulevaisuudessa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa ipanan ensimmäinen mätsäri. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta ipana käyttäytyi moitteettomasti. Toiset koirat jätettiin rauhaan, ja remmissä kulki ihan hyvin.
Kehässä likka esiintyi mukavasti, vaikka selkeästi sille ei ihan auennut ympyrän juoksemisen ihanuus. Tuomari kehui kuitenkin likan esiintymistä, sekä meidän yhteistyötä muutenkin. Lopputuloksena SIN3, ja erittäin väsynyt pikkukettu. Mätsärit on ihan hyvää käsittelytreeniä ipanalle, ja niissä varmaan käydään muutama kerta jatkossakin.

Demin kanssa oltiin maanantaina treeneissä. Keli oli hieman kehno, joten otettiin vain keppeille hakua ja putkikulmia. Kepit meni aivan tajuttoman hienosti, suoralla oli kolme hyppyä, jonka jälkeen tikkurivistö. Pystyin tekemään takaaleikkauksen keskimmäisen hypyn takana, ja lähettämään koiran kepeille vaikka olinkin jäljessä. Takaaleikkaukset viimeisen hypyn jälkeen, sekä ennen keppejä onnistuivat myös hyvin. Samoin persjätöt keppien jälkeen. Hieno Deeku.
Putkikulmat olivat välillä vähän kinkkisiäkin, mutta eivät ne Demille tuottaneet hankaluuksia. Kummallista, mä kun olen aina ajatellut, että putkien hakeminen on meidän heikko kohta.. Jos siis koiran estevarmuuteen voisi jo tässä viiden vuoden jälkeen ruveta luottamaan.

Mitään muuta erikoista me ei olla tehtykkään, molempien kanssa ollaan reenailtu vähän sitä sun tätä. Riesa alkaa kohta jo olla ihan pätevä otus. Mulla olis itellä vaan kamala into opettaa sille kaikkea uutta, mutta kovin montaa juttua ei viitsisi pitää työn alla, ettei jää sitten liikkeet puolitiehen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti