27. syyskuuta 2010

Mummo sairastaa

Eilen illalla huomattiin Demin toisen anaalirauhasen turvonneen. Se ei näyttänyt kovin pahalta, joten soitettiin vasta tänään aamulla eläinlääkäriin. Aika saatiin onneksi jo tälle päivälle.
Yöksi ja aamupäiväksi laitettiin Demille kauluri kaulaan, mutta eläinlääkärissä anaalirauhanen oli puhjennut. Siinä oli siis ihan reikä, josta oli valunut jotain, minkä takia hännässäkin oli jonkinnäköistä ihottumaa. En muista oikeastaan mitään eläinlääkärin sanomisista, kun koko juttu etoi sen verran..
Demi kuitenkin rauhoitettiin, jotta rauhaset päästäisiin putsaamaan ja tutkimaan kunnolla. Molemmat rauhaset oli ihan täynnä, ja erite oli ihan rakeista, minkä vuoksi ei sitten ole tyhjentynyt tavalliseen tapaan..

Demi sai parin viikon kipulääkkeet ja antibiootit, ja nyt vain seuraillaan. Yleensä noita haavoja ei ommella kiinni, mutta jos se ei parissa viikossa umpeudu, katsotaan uudelleen. Nyt Deeku on nukkunut lähes koko päivän, muutaman kerran käytin sen nopeasti ulkona.
Harmittaa ihan älyttömästi ettei huomattu aikaisemmin, mutta se ei ole oireillut oikeastaan mitenkään ennen viime iltaa :/ Sillä ei myöskään ole ollut koskaan aikaisemmin mitään ongelmia anaalirauhasten kanssa, joten eipä tuota osattu odottaakkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti