2. helmikuuta 2012

Yhtä vailla

Pikainen kisaraportti:

Viime sunnuntaina rämmittiin kolme starttia Turun suunnalla. Kovin oli vaisut kisat meidän osalta, mutta yksi nollavoitto saatiin kuitenkin. Pienten teknisten ongelmien takia mulla on olemassa vain nollavideo, mutta lisäilen muutkin, jos vain ikinä saan ne käsiini.

Ensimmäinen rata meni jo valmistautumisesta lähtien ihan metsään. Odotellessa mua jännitti (en koskaan jännitä), olin tutustunut rataan väärin ja koirakin tuntui vain hilluvan ympäriinsä.
Radalle lähdin itse ihan suorilla jaloilla, joten sainkin juosta loppuradan perässä. Hankalahkossa takaakierrossa olin törkeästi myöhässä ja ohjaus sen mukaista, Riesa kiersi koko hypyn. Vitonen siis tältä radalta.

Toinen rata oli ohjauksen osalta aivan järkyttävää, mutta asenne oli tällä radalla ihan eri. Lähdin hakemaan sitä nollaa, ja se myös saatiin. Ohjaus herpaantuu varsinkin lopussa, mutta nolla mikä nolla.



Viimeiselle hyppärille sain alkuun ihan hyvän asenteen päälle, mutta hypyllä rupesin suhisemaan ja kääntämään liian aikaisin, eli mehtään män tämäkin rata. Kiellon jälkeen en saanut enää oikein ohjausvaihdetta päälle, ja hyllytettiin pariin otteeseen.

4 kommenttia: