7. marraskuuta 2012

Joka lajia

Päivitykset taas vaihteeksi laahaa... Melko ahkeria ollaan kuitenkin oltu, vaikkei treenit ole blogiin asti päätyneetkään.

Taipparijuttuja on treenattu kahteen otteeseen. Kerran damiruutua ja toisella kerrallla ruutua vaakuilla sekä "älä syö pupua"-treeniä. Damien kanssa hommassa alkaa jo olla ihan tekemisen meininkiä, kääpiönoutaja tekee hirmu hyvin töitä ja on edelleenkin liian tyhmä luovuttaakseen, jos dameja ei meinaa löytyä... Vaakkujen kanssa toisinaan vähän tökkii. Tirpat kyllä löytyvät ja ihan tulevat käteen asti, mutta niiden noukkimiseen pitää soveltaa jokaista taiteen lajia. Onhan sitä nyt aivan pakko saada hyvä ote... Toistaiseksi vaakut ovat pysyneet ihan ehjinä, mutta eihän tuollainen nyt kovin nätin näköistä ole. Uskoisin sen kuitenkin korjautuvan ihan vain treenillä ja sitä myötä varmuudella.

Puputreeni sujui aivan yli odotusten. Ennen tätä pupu on joko ollut todella ällöttävä tai sitten syötävän hyvä. Aluksi väiski meinasikin päätyä parempiin suihin, mutta Riesa tajusi hyvin nopeasti jutun juonen, jolloin pupu tuotiin nätisti ihan käteen asti. Treenipupu oli pieni, talven aikana toivottavasti päästään treenaamaan vähän isommallakin pupulla. Meidän tuurilla taippareissa osuu kohdalle steroideja vetänyt muskeli-väiski, joka painaa saman verran kuin koira...

 
Tokoakin ollaan pariin kertaan treenattu. Pari viikkoa sitten hyppäsin auton rattiin Marian ja Remun luo treenaamaan. Kaikki kuvat ovat siltä reissulta.

Luoksarissa ei taaskaan (!!) kestä käskyttämistä. Hupsista keikkaa, olisikohan sitäkin pitänyt joskus treenata? Ennen alo-koetta meillä oli myös samoja ongelmia, mutta nyt se on tehotreenin alla. Stopit oli väliltä erittäin kehno-hyvä. Paljon takapalkkaa ja vahvistamista, josko se siitä taas. Ehkä. Tai voisiko joku poistaa koko stopin sääntökirjasta? Mulla on selkeästi erittäin iso aukko koulutustaidoissa, en vaan saa tätä toimimaan.

Noudossa tehtiin jatkossa nosto- ja palautustreeniä ihan lyhyeltä matkalta ja heti parani perusasentoon hakeutuminen. Paljon toistoja ja varmuutta tarvitaan tähänkin.

Seuraaminen alkaa viimein taas näyttää ihan seuraamiselta. Muistuttelu on tuottanut tulosta. Vielä kun itse oppisin kävelemään, niin erittäin hyvä.


Aksa on... Aksaa. Mitään superhuonoja treenejä ei olla tehty pitkään aikaan, mikä on aina positiivista. Välillä katoaa pikkasen maku koko lajista, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen niin kilpailuhenkinen idiootti. Suunnitelmien mukaan meidän piti liidellä nollasta nollaan, eikä homma ole lähtenyt ollenkaan toivotulla tavalla käyntiin. Omasta päästähän tämä on kiinni, onneksi tässä kuussa on luvassa psyykkisen valmentautumisen luento...

Ensi sunnuntaina kisataan tämän vuoden viimeisiä kisoja ja joulukuun puolessa välissä pidetään ainakin kuukauden mittainen aksatauko. Tauko toivottavasti selvittää hieman ajatuksia, mutta olisihan tauolta huomattavasti mukavampi palata, jos ennestään olisi muutama arvokisanolla plakkarissa.

Ihan tauon vuoksi ei tauokoilla, vaan Riesalle on varattu sterilointiaika joulukuulle. Olen aivan kauhuissani, nukun seuraavan kerran kunnolla vasta kun ipanalta on poistettu tikit... Sterilointi on kuitenkin melko pakkorako, Riesan valeraskaudet ja käytösmuutokset pahenivat joka juoksulla. Toivotaan, että tämän jälkeen minulla on edes hieman tasaisempi otus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti