Mikä on kun ei taidot riitä...

Nyt on tämän vuoden kisat kisailtu. Kun ei toimi, niin ei vaan toimi. Sterkkatauon jälkeen uudestaan, toivottavasti taas vähän fiksumpina.

Viime Sunnuntaina tosiaan kaahailin yksikseni Purinalle kisaamaan kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli profiililtaan ihan kiva, ei meille mitään kovin vaikeaa.
Lähtöalue oli hirveän levoton, aivan koiran selän takana oli pari narua joiden toisella puolella kulki koirat. Kun jätin Riesan paikalleen, alue oli ihan tyhjä, mutta eiköhän siitä sen jälkeen kulje koira. En tiedä kulkiko koira vaan todella läheltä (Riesa on hirveän tarkka omasta tilasta), haukahtiko se tms. mutta pikkukettu säikähti tätä toista koiraa aivan tajuttomasti.

Meinasi sydän pysähtyä kun Riesa aloittaa älämölön lähdössä, kun ite olin tosi kaukana koirasta. Riesa oli kuitenkin pysynyt paikallaan. Koin parhaaksi vain kutsua sen radalle lisävahinkojen minimoimiseksi. Radan alku meni molemmilta vähän ohi, Riesa mm. meni kepeistä ohi ja muuta sälää. Pari hyvääkin juttua mahtui onneksi mukaan.

Radan jälkeen ärsytti aivan tajuttoman paljon. Tietysti rata olisi voinut mennä penkin alle ihan ilman alkuepisodiakin, mutta olisihan ne radat kiva hyllyttää ihan itsestä johtuvista syistä.
Riesan pelästyttääneen koiran omistaja tuli pyytämään radan jälkeen anteeksi jne, mutta mielestäni lähtöalueet pitäisi edes jotenkuten rauhoittaa. Toisaalta koirankin pitäisi kestää häiriöt lähdössä, mutta tuollaisen herkkäperse säikähtelijän kanssa yllättäviä tilanteita on vaikea saada varmaksi.

Toinen rata oli profiililtaan meille vaikeampi pitkien etäisyyksien vuoksi ja siinä oli meille hankala takaakierto-takaakierto kohta. Päästiin tuohon takaakiertokohtaan virheettömästi johon vedin hirveän latauksen, ääni päässä sanoi että nyt et jumalauta ohjaa tätä huonosti. Toinen rima tuli alas. En tiedä johtuiko pehmeästi pohjasta vai (liian) tiukasta ohjauksesta vai molemmista. Lievän (suuren) vitutuksen vallassa sain ohjattua vielä yhden vaikean kohdan hyvin, mutta sen jälkeen Riesa livahti pitkällä putkeen viennillä aalle.

Maalissa taas ärsytys, enkä todellakaan tiennyt mistä! Siinä lähti Marialle pitkä avautumispuhelu, jossa jo harkitsin viimeisen startin väliin jättämistä. Jos kohtuu hyvän radan (jolla tehtiin paljon hyviä juttuja) jälkeen ärsyttää, on varmaan aihetta pitää pieni hengähdystauko koko aksasta.
Hetken aikaa keräilin itseäni ja päätin, etten halua jättää tälläistä fiilistä viimeisistä kisoista pitkään aikaan, joten kävin tutustumassa vielä viimeiseen rataan.

Ratiksessa suunnittelin kakkosen kierrättämistä toiselta puolelta, koska putket on niin hirveän kivoja. Aikani muiden ratoja kateltuani totesin, että ei muutkaan siihen putkeen sujahda, toinen puoli on nopeempikin. Kovasti koitin olla peittämättä siivekettä ja ohjata muutenkin selkeästi, mutta pikkukoira alkoi arpomaan. Siinä vaiheessa olisi pitänyt ohjata jämäkästi, mutta jäin itsekin miettimään, että kumpaahan mä tässä koiran mielestä oikein ohjaan... Putkeen män. Loppuun mentiin kuitenkin hirveän hyvin! 8-10 aiheutti vähän päänvaivaa, mutta ilman ongelmia selviydyttiin.

Viimeisestä radasta jäi hyvä fiilis, nyt on hyvä jäädä kisatauolle. Jotain me kuitenkin osataan, vaikka viime aikoina ei ihan siltä olekaan tuntunut.