5. heinäkuuta 2013

Taas osteopaatilla

Alkuviikon episodin jälkeen saatiin onneksi nyt perjantai aamulle aika osteopaatille. Riesa on kovasti yrittänyt olla levossa, mutta aika tyylikkäästi se on saanut sisätiloissakin itseään rasitettua. Mm. sängyn ja lattian väliä jatkuvasti ramppaaminen ei ollut ihan sellaista mun toivomaa lepoa...

Koko ajan se on ollut ihan normaali, liikkunut puhtaasti ja kevyesti eikä vaikuttanut muutenkaan kipeältä. Ei siis missään hengenvaarassa ollut, vaikka maanantaina minusta vähän tuntuikin siltä... ;)

Hoidossa ei paljastunut mitään hälyyttävää. Samoja pieniä juttuja kun viimeksikin, oikea puoli taas vähän kireämpi kuin vasen. Mitään isompaa tai vakavaa ei kuitenkaan koirassa ollut. Kaikki raajat liikkuivat joka suuntaan hyvin ilman kipuja, ei aristanut selkää jne... Tottakai huojentava kuulla, ettei mitään vakavaa löytynyt, mutta samalla on pieni pelko siitä, että jossain on jotain vakavaa. Toisaalta Riesa on sellainen draamailija, että kai se oireileisi jos olisi kipeä...

Nyt palaudutaan viikonloppu hoidosta ja sen jälkeen katsotaan mitä tapahtuu rasituksesta. Riesa vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa, joten kai sitä uskaltaa aika huoletta lähteä treenaamaan. Ilmeisesti siellä uintireissulla sitten tuli vain joku kolhu,venähdys tai vastaavaa... Riesan tapana on aina reagoida kaikkeen ihan täysillä, joten ehkä tässäkin on oireet olleet suuremmat kuin mitä kipu.

Myös kuumuudella voi kaiketi olla tekemistä sen etujalan pettämisen kanssa. Tuo on kerran aikasemminkin keventänyt jotain jalkaa kuumalla, mikä on helpottanut heti viilentämisen myötä. Mielestäni olen kyllä sen jälkeen huolehtinut viilentämisestä ja juottamisesta riittävästi, mutta ei kai sitäkään vaihtoehtoa voi sulkea pois. Jos se tosiaan oli kuumuudesta johtuvaa keventämistä, niin se on sitten vain autosta hyppäämisen jälkeen tipahtanut nokalleen, kun ei ole halunnut varata painoa jalalle. Riesa ei tosiaan edes vinkaissut kivusta, mikä ehkä tukisi täsä helleteoriaa, sillä Riesa nyt ei ole mikään hiljaisin elukka. Oireet myös hävisivät heti viilentämisen myötä.

Johtui mistä johtui, niin toivottavasti se on nyt poissa päiväjärjestyksestä eikä tarvitse kokea vastaavaa enää ikinä. Hyvin terveeltä otukselta tuo kuitenkin tällä hetkellä vaikuttaa.
Olin ilmonnut Riesan maanantain kisoihin, en vielä tiedä mitä niiden kanssa tekisi... Olen joka tapauksessa menossa sunnuntaina iltamyöhään (=viileällä)/ maanantaiana aikaisin aamulla katsomaan, vaikuttaako aksa yhtään mitään. Katsotaan sen jälkeen, mitä tehdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti