Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin

Viikko sitten kisailtiin syyskaboissa peräti kuuden startin verran. Eipä taaskaan jäänyt sen enenpää kerrottavaa, vaikka onnistumisiakin saatiin aikaan.

Ensimmäisellä radalla olin aivan unessa eikä siitä sitten sen enenpiä tullut. Riesa pisti oikein ranttaliksi kun sai kerrankin ihan "luvan kanssa" rellestää, tuli ohi hypyistä ym. hauskaa. Vauhdin kasvaessa käväisi myös vetäisemässä maalihypyn ennen aikojaan ja poistuttiin sitten siinä vaiheessa. Ei mitään järkeä jäädä väntämään radalle, kun en selkeästi saanut itse riittävää ohjausvaihdetta päälle.
Videossa ei mitään nähtävää ole, mutta laitetaan tähän kuitenkin.



Toinen rata oli profiililtaan varsinkin mielenkiintoinen ja varsinkin mielenkiintoinen oli kyllä meidän ratasuorituskin. Heti alkuun ihmeellinen keppimoka, ihan kuin Riesa ei olisi edes tajunnut, että siinä on joku estekin edessä... Seuruutin Riesan tosi vahvasti lähtöön, ehkä se ei oikeasti edes tajunnut lajin vaihtuneen ;D Eipä tuo koskaan ole ollut mikään penaalin terävin kynä...
Lähdön jälkeen epäonnistunut päällejuoksu, sen onnistumiseen olisikin vaadittu kaikki planeetat ja magneettikentät oikeaan asentoon, joten en sinänsä yllättynyt. Tämän säädön jälkeen tehtiin ihan siedettävää pätkää, mitä nyt piski meinasi lenkittää joka esteestä ohi... Olin aivan liian kilttinä itse, tuon kanssa asenteen täytyy olla kunnossa, jos meinaa pitää edes jotenkin paketin kasassa!
Loppuun sentään tehtiin onnistunut päällejuoksu!! Tosin sen jälkeen kadotin totaalisesti koiran ja toiseksi viimeinen este jäi välistä, joten ei kai sitäkään nyt ihan kovin onnistuneeksi kokonaisuudeksi voi sanoa...



Kolmannella radalla olin itsekin viimein herännyt, mutta rata meni vähän väkisin vääntämiseksi. Riesa oli tällä radalla kivassa mielentilassa, itse en sitten tietenkään viitsinyt viedä ohjauksia loppuun asti ja saldona kymppi. Varsinkin kepeiltä ihan idioottimoka, etukäteen koitin takoa päähäni, että älä sitten vaan mene huitomaan sinne... Menin kuitenkin. Hypyn kielto oli meille aika tyypilline nvirhe. 



Sunnuntain ensimmäiseltä radalta ei luojan kiitos ole videota. Riesa oli todella kiinni kädessä, ei mitään käsitystä minkä takia. Ei pitäisi olla niin vaikeaa hypätä sitä edessä olevaa hyppyä, vaikkei sinne ihan tassusta asti auteta. Radan jälkeen lähti muutama julkaisukelvoton tekstiviesti menemään ja teki taas vaihteeksi mieli lopettaa koko leikki tähän.
Ärsyttää, kun vika ei ole missään estehakuisuudessa, tai siinä ettei koira osaisi. Tuo vaan täytyy tietynlaisten tilanteiden jälkeen ottaa kunnolla haltuun, jonka jälkeen sen voikin sitten lähettää mihin vain.

Toinen rata oli profiililtaan meille hankala, normaalille koiralle olisi ollut hyvinkin helpohko. Monessa kohtaa koiran piti hypätä ohjaajaa kohti, muutaman niistonkin olisin jollekin toiselle koiralle tehnyt... Loppumetreille asti päästiin, vaikka nämä "tämä ei ole niisto, mutta joku semmoinen kuitenkin" - ohjaukset olikin pirun hitaat.
Lopussa Riesa sitten haki ihan omituisesti väärän putken pään, mielestäni sen ei tuolla ohjauksella olisi ihan tuonne asti pitänyt singota... :D Radan jälkeen olin tietysti todella tyytyväinen siihen, että monet meille vaikeat kohdat toimivat, mutta pakko sanoa, että turhautumisen määrä nousi yli kaikkien asteikkojen.



Viimeinen repäisy oli ihan ok. Heti alkuun otettiin kosketusvirhe kun en riittävän selkeästi kertonut suuntaa ja pian sen jälkeen tuli yksi esteen ohitus. Jo ratiksessa mietin, että tuo on varsin potentiaalinen esteen ohituskohta, ja Riesa olisikin pitänyt ottaa tuossa paremmin haltuun tai vaihtoehtoisesti ohjata hypyn toiselta puolelta. Nyt se katseli vain mua. Huoh, miten pirun vaikeaa voi olla yhden hypyn hyppääminen?
Tämän jälkeen vielä kepeiltä virhe. Tietoisesti koitin saada sitä sieltä etuajassa ulos, kun se on edelleen kisoissa  meidän ongelma... Nyt pääsin vähän huomauttamaan tästä. Tosin pakko sanoa, että Purinan pohjan vuoksi kepit olit niin karmeassa kunnossa, etten yhtään ihmttele, ettei tuota ihan kamalasti kepittely inspannut. Kuoppia ei tasoiteltu juuri lainkaan, joten vaikeaksi kävi.



Tässä vaihessa olen ensimmäistä kertaa alkanut ihan tosissani pohtimaan, missä kulkee pitkäjänteisyyden ja tyhmyyden raja. Tuohon koiraan ja tähän lajiin on kulutettu ihan lukemattomat määrät treenitunteja ja aivan liian paljon rahaa, eikä suoritusvarmuudesta voi edes puhua. Aikaisemmin olen ollut todella luottavainen meidän agilityn suhteen, mutta nyt alkaa kieltämättä jo hieman hajottamaan.

Monien tuntuu olevan hyvin vaikea käsittää, että Riesan kaltaisia vaikeita tapauksia voi ylipäätään olla olemassa. Alan todennäköisesti itkemään kun joku seuraavan kerran ehdottaa syyksi treenin puutetta. Treenattu ollaan monella eri tekniikalla eikä mikään toimi noihin tiettyihin viirauksiin. Taukoakin ollaan pidetty, ollaan palattu taaksepäin, koitettu ajatella ongelmaa vähän eri kantilta, yksinkertaisesti tehty aivan hitosti duunia näiden eteen. Alkaa pienesti keittää, kun joku edes vähän vihjaa, että kaikki nämä olisivat ihan vain treenaamalla korjattavissa. Ehkä ovatkin, me ei vain vielä olla löydetty työkaluja näihin.

Olen kuitenkin ilmeisesti vähintään yhtä tyhmä kuin koirani ja viikon päästä taas kilpaillaan. Suunnataan torstaina Marian ja Zenan lukaaliin Raumalle ja siinä välissä käydään juoksemassa parit startit.
Vielä ei siis olla heittämässä Inoveja naulakkoon, vaikka epätoivon hetkiä välillä vietetäänkin.

Inoveista puheenollen, juoksin viimeisen nollaratamme ikivanhoilla aksalenkkareillani, jonka jälkeen vaihdoin Inoveihin. Niillä ei olla saatu aikaiseksi yhtäkään nollaa, kenkien vaihto edessä?