18. tammikuuta 2014

Tuplavahinko

En olisi ihan heti uskonut, että tämäkin päivä koittaa, mutta näköjään kaikki on mahdollista. Riesa nimittäin repäisi, ja teki kaksi nollaa Janakkalassa. Jos joku olisi viikko sitten sanonut, että Riesa tekee lähiaikoina tuplanollaan, nauraisin varmaan vieläkin!

Ensimmäiseltä radalta haettiin hylly. Yksi rima taisi tulla alas ja lisäksi yksi esteen ohitus. Ihan kivan tuntuinen rata kuitenkin.


 Toisella radalla porukka taisi hyllyttää aika paljon ja siinä olikin pari meille kinkkistä kohtaa. Näissä ei kuitenkaan mitään ongelmaa, vaikka lopussa pidinkin vähän jännitystä yllä. Ihan loppuun piti ensin spurtata ja sen jälkeen vääntää suht ahdas kuvio, jossa oli ansoja vähän siellä kun täällä. Juostessa multa meinasi ihan lähteä jalat alta, silmissä vähän heitti ja meinasin lentää persiilleni siihen. Olin syönyt tosi huonosti aamulla, pitäisi ehkä se tankkaus muistaa jatkossa... Saatiin kuitenkin taistelua viimeiset neljä estettä puhtaasti ja nollalla maaliin. Sijoitus oli vasta kuudes ja jäätiin paljonkin kärjestä. Loppusähläys vei paljon aikaa ja lisäksi valitsin muutaman vähän hitaamman ohjausvaihtoehon, joilla kuitenkin päästiin varmemmin puhtaasti.

Toinen rata oli profiililtaan ihan meille tehty, ja sainkin kamppailla ajatusteni kanssa ennen starttia... Nollaa ainakaan minä en saa väännettyä, jos rupean väkisin puskemaan ja tuossa yhden nollan jälkeen mahdollisuudet tuplaan kummitteli takaraivossa.

Sain kuitenkin pääni kasattua ja juostiin varmasti paras kisarata meiltä ikinä. Loppuun järjestin taas itselleni vähän jännitettävää, kun olin ohjaamassa keppejä ihan väärältä puolelta. Alunperin piti ohjata umpikulmaan ns. sisäpuolelta, mutta löysin itseni sitten ulkopuolelta... Väänsin siihen sitten epätoivoisesti jotain poispäinkäännöksen ja sylkkärin sekoitusta ja Riesahan haki! Vähän epävarmasti ja hitaasti, mutta hakipa kuitenkin! Nollalla siis maaliin tässäkin, ja nyt saatiin se voittokin sertin kera.

Nyt olisi siis kesän arvokisoihin tupla ja voitto, vielä pitäisi neljä yksittäistä nollaa saada... Ei nyt mennä asioiden edelle, mutta jotenkin tämän vuoden SM kisat ei enää tunnu yhtä kaukaiselta ajatuksela kuin eilen. Karsinnoista en tiedä lähdetäänkö vaikka nollat saataisiinkin kasaan, mutta jos nyt odotellaan ensin niitä nollia.

Videoita ei valitettavasti tällä kertaa ole, itsekin olisin tuon viimeisen kovasti halunnut nähdä.

3 kommenttia: