5. toukokuuta 2016

Enkä mä tiedä minne tieni vie, mutta kanssasi voin mennä

Aivan huikea treenikausi laitettiin viime torstaina haikein mielin pakettiin. Jennan treeneissä on nyt melkein puolentoista vuoden ajan käyty säännöllisesti ja viime elokuussa aloitettiin viikkoryhmässä. Ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, niin yhdessä kuin erikseenkin. Syksyllä treenattiin aika tekniikkapainotteisesti ja Riesan taitotaso onkin sen ansioista tällä hetkellä huipussaan. Monipuoliset radat ovat haastaneet myös ohjaajaa kehittymään ja siinä samalla myös meidän yhteispeli on parantunut.
Minulle on viime aikoina kunnolla auennut se, miten Riesan kanssa tulee treenata. Se ei ole koira, jonka kanssa hinkataan pitkiä ja yksitoikkoisia ratatreenejä lähes joka viikko. Riesan tarvitsee päästä juoksemaan kunnolla ja etenemään itsenäisesti. Se ei onnistu jos radoilla ohjataan pääasiassa viereltä. Satunnaisesti sellaisetkin treenit ovat tietenkin tarpeen.


Valitettavasti tällä hetkellä on valloillaan trendi, jossa viikkotreeneissä on aina se kolmekymmentä estettä ja treenit ovat aika samantyyppisiä viikosta toiseen. On siis pieni paniikki siitä, missä me oikein jatkossa treenataan! Vielä syksyllä yritetään päästä hetkeksi Jennan ryhmään, mutta sitten pitää keksiä jotain muuta.
Periaatteessa me ei välttämättä mitään viikkotreenejä enää edes kaivattaisi, voisin ihan hyvin treenata pääasiassa itsenäisesti, jos vaan jaksaisin tehdä itsekseni ratatreenejä. Viikkoryhmään taitaa siltikin tie viedä, todennäköisesti kuitenkin vain joka toinen viikko. Nyt ennen arvokisoja ajattelin treenata itsenäisesti ja käydä tuuraamassa joko Lotan tai Juhan ryhmissä.

Jennan treenien lisäksi edelleen on jatkuneet Kimin vetämät leiripäivät n. kerran kuussa. Leirit ovat olleet hyvää vastapainoa viikkotreeneille ja pitkät päivät haastaneet molempien keskittymiskykyä. Ihan joka leirillä ei olla ylletty parhaimpaamme, mutta viime leiri meni paremmin kuin hyvin. Pakka pysyi hyvin kasassa vähän ärsyttävilläkin rataprofiileilla ja Riesa tuntui kulkevan kovaa.



Hyvien treenien tuloksetkin alkavat näkyä. Perussuorittaminen on tasaisen varmaa, vaikka toki pieniä kauneusvirheitä mahtuu useinkin radoille. Pääasia kuitenkin, että radat pysyvät kokonaisuutena kasassa ja meno on sujuvaa. Tekeminen tuntuu helpolta ja varmalta, meillä on nykyään myös koko ajan ihan sairaan kivaa!
Viron reissun jälkeen on kisattu viisi starttia, joista neljä on nollia. Se viideskin oli sairaan hyvä rata. Sanoisin, että nyt on ihan ookoo tilanne, ei ahdista. Mukavaa vaihtelua kevääseen.

Kirkkonumella juostiin pari viikkoa sitten uran ensimmäisen triplanolla. Kyseessä on sama halli, jossa pari kuukautta sitten ei saatu mitään aikaiseksi, koska molemmat ahdistui ahtaasta hallista vähän liikaa. Sen jälkeen tajusin, että en mä voi millään tuollaisella selitellä huonoja kisoja. Jos normaalikisat on ohjaajan pääkopalle liikaa (koiran pääkopalle ei valitettavasti ihan hirveästi voi tehdä) vähän huonojen olosuhteiden vuoksi, niin kannattaako sitä niihin arvokisoihinkaan lähteä. Tällä kertaa päätin vain keskittyä oleelliseen ja tehtiin ehjiä ratoja. Ennen ensimmäistä rataa vielä ukkosti, ja sekös Riesaa säikäytti. Hyvin Riesa kuitenkin palautui, vaikka olikin ensimmäisellä radalla vähän varovaisempi. En antanut sen liikoja häiritä, tehdään paras mahdollinen suortus niillä korteilla mitä sillä hetkellä on.

Toisella radalla itselle sattui aika merkittävä ajoitusvirhe, ja koira oli lähtemässä ihan joka suuntaan... Hyvin Riesa sieltä kuitenkin kalastui mukaan, vaikka eihän se nätiltä näyttänyt. Viimeisellä radalla jouduttiin kontakteilla käymään pientä keskustelua siitä, missä se oikea pysähdyspaikka nyt olikaan. Muuten rata oli tosi hieno, ja aikakin oli vertailussa melko kova, jos miettii, että pysähdyskontakteihin kulutettiin ylimääräistä aikaa. Tällä radalla sijoitus 3.


Niitä kontakteja käytiin samana viikonloppuna vielä palkkaamassa epiksissä. Yritin tehdä ihan kaikki maksimihäiriöt ja ennen vapautusta härkin ihan huolella. Riesa teki joka kerta nopeat ja varmat kontaktit, ei pienintäkään merkkiä epävarmuudesta... Toisella suorituksella sain Riesan hirveillä häiriöillä härkittyä pois aalta, sinänsä hyvä, että pääsin huomauttamaan. Harmillisesti keinua ei ollut ollenkaan radalla.

Vappupäivälle olin ilmoittanut Riesan kahdelle agilityradalle. Tarjolla olisi ollut neljäkin rataa, mutta halusin vain päästä tekemään huolelliset kontaktisuoritukset oikeissa kisoissa. Episten opit olivat selkeästi jääneet hyvin mieleen, sillä joka radalla kontaktit olivat nopeita ja varmoja. Nopeita vapautuksia en tehnyt ollenkaan, vaan joka kontaktilla Riesa joutui malttamaan. Keinua ei harmikseni ollut näilläkään radoilla.
Ensimmäiseltä radalta tehtailtiin vielä nolla ja sillä sija 2.

Nyt yritetään taas vähän kiristää kisatahtia, valitettavasti ihan hirveästi ei ehditä kisaamaan. Haluaisin päästä hakemaan kokemusta ulkokentiltä ja muutenkin vähän vielä muistutella niitä kontakteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti