Kontaktiepikset

Ihkaensimmäisissä EO-karsinnoissa kirmataankin jo ylihuomenna (tai siis teknisesti huomenna.. :D). Ihan vielä ei ole aivot naksahtaneet siihen asentoon, että arvokisoja on tässä lähiviikkoina peräti kahdet, mutta ehkä ihan hyvä niin. Riesa kyllä kulkee tällä hetkellä sen verran hyvin, että kivahan se on kisoissa kirmailla.

Sunnuntaina suunnattiin pitkästä aikaa epiksiin kontakteja palkkailemaan. Tosiaan kontaktien pysäyttely on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, nopeat vapautukset on selkeästi tämän kauden teema. Onhan se tietysti todella fiksua tehdä määrätietoisesti ja oikeasti hyvin duunia viiden vuoden ajan ja sitten todeta, että emmää jaksa. Eikä se tietenkään ole koirallekaan reilua, että suoritustapa vaihtelee. Nyt siis itselleni tavoitteeksi pysäyttää kontakteja säännölliseksi. Onneksi Riesa on maailman anteeksiantavin koira näiden suhteen. Haluaisin toki uskotella itselleni, että olen vain tehnyt niin hyvän pohjatyön, että kontaktisuoriukset on koirallekin helppo palauttaa muistiin. Todennäköisesti kyse on vaan siitä, että Riesa ei ole aina mikään penaalin terävin kynä.

Viime kisoissa palautin yhden puomin ja se näkyi heti suorituksissa. Epiksissä molemmilla kierroksilla hyvät puomit ja nopeat pysähdykset. Aatkin oli molemmilla kerroilla hyvät, ensimmäisellä kerralla palkkasin kontaktille ja toisella kierroksella palkka tuli heti parin esteen jälkeen. Keinun jouduin ensimmäisellä kerralla palauttamaan, sillä Riesa ei pysähtynyt. Toinen oli hyvä, mutta taas näki, ettei keinuakaan ole hetkeen pysäytelty...

Tällä kaudella positiivinen juttu on kuitenkin lähdöt. Viime vuonna meillä alkoi tähän aikaan olla pientä lähtöongelmaa, mutta tällä kaudella lähdöt ovat olleet todella rauhallisia. Epiksissäkin tarkoituksella otin häiriöitä mukaan ja Riesa meinasi kyllä reagoida niihin, mutta erotteli kuitenkin hienosti käskyt. Sinänsä meillä on nuo lähdöt aina vähän vaaravyöhykkeellä, koska itse tykkään kutsua koiran lennosta mukaan eikä hermo kestä ylimääräisiä seisoskeluja. En vain yksinkertaisesti pääse täysillä liikkelle vaan seisoskelu meinaa jäädä päälle. Liikkestä mukaan lähtöjä meinaa siis joskus tapahtua.

Varsin onnistunut episreissu kuitenkin. Tiistaina juostiin vielä onnistuneet treenit, joten hyvillä mielillä viikonloppuun.

Kolmen nollan kisapäivä

Riesa on kaiken maailman taukoiluista huolimatta (vai niistä johtuen?) esittänyt varsin vakuuttavia otteita viime aikoina. Perustekeminen meillä näyttää ja tuntuu tällä hetkellä ihan sairaan hyvältä mutta minäpä olen onnistunut rikkomaan meidän kisakontaktit. Ei Riesa mitenkään törkeästi loiki, mutta ei se siellä kovin hienosti pysykään. Etenkin aalla meinaa vähän lähteä lentoon koko homma ja nyt harmittaa, etten pari vuotta sitten lähtenyt sen kanssa juoksariprojektiin. Juoksu-a muhii jatkuvasti takaraivossa, mutta koska Riesa ei ole mielenliikkeiltään ihan tavallinen tapaus, vähän arveluttaa lähteä hyviä pyssäripohjia sieltä rikkomaan.

Blogi on päivittynyt niit epäahkerasti, että parikin eri treenivideoita odottaa julkaisuaan, joten heitetään tähän.
Lokakuun lopussa Jennalla treenattiin keppejä. Riesa valitettavasti varoo aika paljon noita Akatemian pimeitä putkia, joten ihan todenmukaisia suorituksia ei sen takia saatu. Riesallehan on ollut todella vaikeita sellaiset keppihaut, joissa leijeröin kepit. Joko treeni vihdoin puree tai tavallista vähän hiljaisempi vauhti vaikuttaa, mutta tuolloin sujui kaikki mitä kokeiltiin. Riesa kestääkin nykyään kepeillä vaikka ja mitä, lähinnä keppien haut on meille ikuisuusprojekti, niitä kun ei silloin alkeisvaiheessa hiottu kuntoon.

Marraskuussa jaksoin treenata oman koutsivuoron jälkeen omankin koiran. Tuolloin(kin) olin sairaana, joten mitään kovin mahtavaa ei saatu aikaiseksi. Hienot putki-puomi erottelut kuitenkin ja kepit löytyi hyvin putkiansasta huolimatta.

Viime viikolla Jennalla olikin oikein kiva ratapohja tälläiselle edelleen vähän toipilaalle. Profiili oli myös Riesalle inhottava, sillä se ei ole kovasta vauhdista kummoinen kääntyjä... Saatiin kuin saatiinkin ohjauskuviot kohdalleen, vaikka ihan täysin tyytyväinen ei koiran vauhtiin noillakaan voi olla.

Vaikeuksia aiheutti kolmoshyppy, sillä Riesa tuppaa noissa aina hyppäämään pitkälle eikä millään jaksaisi koota. Mutta kun vain itse ehdin ajoissa niistoon alkoi koirakin kääntymään.
Toinen haastava kohta oli kahden suoran putken jälkeen olevat hypyt ennen keppejä. Riesa rupeaa nopeasti kahdella valssilla ennakoimaan toista valssia, turhautuu ja liikkuu huonosti. Tähän kokeiltiin esimerkiksi päällejuoksua toiselle hypylle, mutta edelleen käännös oli hidas. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui lopulta valssi + persjättö, mikä toimi etenkin silloin loistavasti jos olin todella ajoissa tekemässä valssia. Tämä on Riesan kanssa ehdottomasti muistettava asia, että kahta kääntävää valssia ei edes kannata yrittää peräjälkeen.

Lauantaina kisattiin. Aamulla hieman kirosin päätöstäni ilmoittautua neljään starttiin, sillä olin viikolla urheillut siihen malliin, että kaikki kropan lihakset huusivat lepoa. Perjantaina käytiin vielä Riesan kanssa treenaamassa ja kenraalit meni kyllä niin penkin alle, että suurin odotuksin ei tarvinnut radoille lähteä.

© Emeliina Tähtinen

Ensimmäinen profiili oli haastava, jatkuvaa kääntöä ja vääntöä, mutta ei mielestäni meille ollenkaan mahdoton. Omat jalat painoi kyllä sen verran, että maisemat ei kovin vikkelästi vaihtuneet... Riesa oli melko kiltillä päällä ja rykäisi ohjaajasta huolimatta nollan. Yhdessä kohti kävi kielto lähellä, mutta kiltti tuomari piti kädet alhaalla. Lopulta Riesan nolla jäi ainokaiseksi, koko radalta tuli muutenkin vain kaksi tulosta. Otamme mitä annetaan, eli nollavoitto ja 20 rankingpistettä kiiitoos, vaikka tuolla radalla ei ehkä niitä ansaitsisikaan...

Kontaktit oli ekalla radalla niin kamalat, että toisella radalla päätin natseilla niiden osalta. Asenne ratkaisee näköjään tässäkin, sillä Riesa pysähtyi vallan kiltisti aalla ja minä ihan hämmästyin, sillä olin varautunut uusimaan koko esteen. Muutekin rata tuntui (ja kuulema näytti) ihan sairaan hyvältä, oli kivan juostava rata. Juoksemiseen rata kaatuikin, kun en ennakoinut koiralle yhtä päällejuoksua. No hyvä niin, sillä kolmanneksi viimeisenä esteenä olleelta puomilta Riesa lähti omin lupinensa. Pysähtyi kyllä hyvin, mutta pääsin käskyttämään takaisin puomille ilman, että täytyy katsoa nollavoiton lipuvan sormista.

Onnekseni Riesa on varsin yksinkertainen eläin, sillä puomin kurinpalautus tehosi heti. Kolmannella radalla Riesa teki niin hienon puomin, että taas sain hämmästellä. Jälleen aivan törkeän hyvältä tuntunut rata kaikin puolin ja nollalla maaliin. Kelloakaan ei tarvinnut hävetä, mutta ei Riesa silti selkeästi pysäytetyillä kontakteilla juoksareille pärjännyt ja sija 2. tältä radalta. Myös viimeisenä olleelta hyppäriltä juoksimme nollan, mutta siinä muutama erimielisyys oikeasta suunnasta vei tuhottomasti sekunteja. Sija 5. ja aika kaukana kärjestä mutta näitä nyt sattuu. Tuplanolla kuitenkin ja taistellen päästiin maaliin asti.

© Emeliina Tähtinen

Nyt kun ollaan saatu joku ajatus takaisin kontakteille, voidaankin heti rikkoa ne parin viikon päästä EO-karsinnoissa... Hehs... Ensi viikonloppuna ajateltiin käydä epiksissä niitä palkkaamassa, eiköhän ne sieltä taas löydy. En ole koko loppuvuoden aikana jaksanut suoda kisakontakteille ajatustakaan, ja se ei selkeästi ole toimiva taktiikka... Onneksi Riesa on sen verran yksinkertainen ja sillä on hyvät pohjat, että ihan hirveästi ei varmasti jouduta vaivaa näkemään kontrollin palauttamiseksi. Seuraava koira on kyllä niiin juoksarikoira, hermohan näiden kanssa menee...

Vuosi 2016

Vuosi 2016 oli meille koiraurheilun saralla hieno mutta loppua kohden rikkonainen. Treeni- ja kisakenttien ulkopuolella viime vuoteen mahtui paljon muutoksia, stressiä ja unettomia öitä, mutta myös paljon uusia kavereita, pitkiä ja rentouttavia lenkkejä sekä ihan vaan tavallista ja mukavaa arkea.

Kisavuosi 2016 numeroina on 49 virallista kisastarttia, 20 nollatulosta, SM-kisojen karsintaradalla sija 14./262, lopullinen sijoitus 30. Nollaprosentti vuonna 2016 oli n. 41%, johon mahtui kaksi triplanollaa ja kolme tuplanollaa. Palkinnoilla oltiin 12 kertaa, joista neljä voittoa, neljä kakkossijaa ja neljä kolmossijaa (Myös nelossijoja neljä :D). Lisänä piirimestaruuksien joukkuepronssi, joissa Riesa voitti joukkueradan.

Oikeasti noilla tilastoilla ei ole tuon taivallista väliä, etenkin kun tulokset ovat varsin keskinkertaisia. Haluaisin silti pointata, että vuonna 2015 nollaprosentti oli vain n. 16%! Tulosvarmuuden voisi siis sanoa kasvaneen aika radikaalisti. Viime vuonna mentiikin alkuvuosi varsinaisessa flow-tilassa, agility oli hauskaa ja kaikki tuntui sujuvan kuin itsestään. Treenattiin kerran kuussa aina Kimin treeneissä ja viikoittain Jennalla. SM-kisoissa tehtiin perusvarma joukkuenolla ja yksilöissä taisteltiin tie finaliin varsin hyvällä sijoituksella! Olin todella heikossa hapessa sairastelun vuoksi, joten finaalipaikka oli todellinen ihme.

Riesa kaljuna oli yksi hauskimmista jutuista. Naurattaa edelleen.
Kaljurotta SM-joukkueradalla © Janne Penttinen

SM-finaali oli... No, kokemus. Riesaa jännitti, eikä se pysynyt lähdössä. Keskellä rataa rimanpudotus jolle nyt ei voi mitään ja sen jälkeen vielä hölmö keppivirhe. Radan jälkeen tulleet fiilikset tuntuvat jälkikäteen todella typeriltä ja epärationaalisilta, mutta silloin olin pettynyt ja vähän surullinenkin. Me oltiin niin lähellä, minkä jälkeen sijasta 30. tuli lähinnä luuseriolo. Vasta nyt olen pystynyt edes katsomaan finaaliradan videota, eikä se edes niin kamalalta näytä. Siinä on yksi hämmentynyt pikkukoira ja hyvin ryytynyt ohjaaja, siihen nähden rata on varsin hyvä. Alku on haparoiva Riesan varastamisen vuoksi, mutta sen jälkeen lähtee rullaamaan.

Vaikka SM-kisat olivatkin meille tosi onnistuneet kisat, meni finaali silti ns. tunteisiin ja ihon alle. Niistä fiiliksistä oli vaikea nousta ja nollata ajatuksia ennen MM-karsintoja. Kun karsintoihin lähtiessä pieni ääni takaraivossa huutaa, että me ollaan ihan paskoja eikä tuon koiran kisapää tule ikinä riittämään yhtään mihinkään, meni karsinnat ihan penkin alle. Riesa tosin toimi hienosti ja osoitti samalla, ettei sen kisapää kuitenkaan ihan paperista ole, vaikka ohjaajan pää onkin.

Karsintojen jälkeen taukoiltiin pitkään, tauolla oltiin yhteensä pari kuukautta. Tauon aikana ei stressattu agilitystä, mutta muusta sitten stressattiinkin. Aloitin opinnot ammattikorkeassa, muutettiin Riesan kanssa itseksemme asumaan, lopetin vihdoin ja viimein työt kassaorjana ja aloitin ihan muut työt koulun ohella. Riesa stressasi hirveästi muuttoa, mutta tasaantui ajan kanssa. Asunnon vieressä on onneksi aivan loistavat lenkkimaastot, joten sinne ollaan päästy helposti purkamaan patoumia kun neljän seinän sisällä alkaa ahdistaa liikaa.

Piirinmestikset elokuussa © Janne Penttinen

Loppusyksystä ja alkutalvesta olen ollut ihan hirvittävässä sairastelukierteessä. Se yhdistettynä jatkuvaan kiireeseen on syönyt valtavasti treenimotivaatiota. Sikäli kun sitä on edes päästy treenaamaan. Monet treenit ollaan jouduttu jättämään väliin tai tekemään puolivaloilla oman sairastelun vuoksi. Nyt ollaan toivottavasti taudin suhteen jo voiton puolella ja alkaa se motivaatiokin pikkuhiljaa sieltä löytymään, eiköhän se tästä kun kesää kohti mennään.

SM-nollat ensi vuodelle saatiin kasaan joulukuun alussa, ranking-pisteitä kerätään hitaasti mutta varmasti. Tampereen EO-karsintoihin lähtöä epäröin, mutta päätin kuitenkin ilmoittautua. Sijalla 83. keikuimme ilmoaikaan, mikä on kaiken huomioon ottaen ihan ookoo. Jos karsinnoista ei muuta hyödy, niin ainakin sitä kultaakin kalliimpaa kokemusta niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Viime vuodelle en asettanut mitään tulostavoitteita, enkä niitä halua asettaa nytkään. Viime vuonna tavoitteena oli oppia ottamaan agilityn suhteen rennosti, vaikka SM-kisojen jälkeen en ihan tätä tavoitetta toteuttanutkaan... :D Pääasiassa kuitenkin olin ressaamatta tuloksista tai muusta epäoleellisesta ja keksityttiin vain nauttimaan tekemisestä. Koska viime vuoden tavoitteiden asettelu onnistui niin hyvin, tänä vuonna tavoitteena on tehdä rohkeampia ohjausvalintoja kisoissa. Aika hyvällä alulla ollaan, enkä enää useinkaan sorru varmisteluun. Valitettavasti aina joskus se varmistelu olisikin ollut parempi valinta, mutta koko ajan opitaan mikä ero on rohkealla ja tyhmänrohkealla valinnalla.

 Riesan synttärinolla 6.1.17 © Emeliina Tähtinen

Noin muuten olisi mukavaa, jos kumpikin oltaisiin ainakin terveempiä kuin parina viime vuonna. Riesakin ehti täyttää jo 7-vuotta, eikä sen kroppa ole enää nuori, vaikka pääkoppa ehkä onkin. Tänä vuonna keskitytään siis tuttuun tapaan kropan huoltamiseen ja muuhun lihashuoltoon erityisen tarkasti. Lisäksi pentuprojekti voisi vihdoin ja viimein pyörähtää edes johonkin suuntaan...

Noin muuten pidetään toivottavasti kivaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!