11. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Vuosi 2016 oli meille koiraurheilun saralla hieno mutta loppua kohden rikkonainen. Treeni- ja kisakenttien ulkopuolella viime vuoteen mahtui paljon muutoksia, stressiä ja unettomia öitä, mutta myös paljon uusia kavereita, pitkiä ja rentouttavia lenkkejä sekä ihan vaan tavallista ja mukavaa arkea.

Kisavuosi 2016 numeroina on 49 virallista kisastarttia, 20 nollatulosta, SM-kisojen karsintaradalla sija 14./262, lopullinen sijoitus 30. Nollaprosentti vuonna 2016 oli n. 41%, johon mahtui kaksi triplanollaa ja kolme tuplanollaa. Palkinnoilla oltiin 12 kertaa, joista neljä voittoa, neljä kakkossijaa ja neljä kolmossijaa (Myös nelossijoja neljä :D). Lisänä piirimestaruuksien joukkuepronssi, joissa Riesa voitti joukkueradan.

Oikeasti noilla tilastoilla ei ole tuon taivallista väliä, etenkin kun tulokset ovat varsin keskinkertaisia. Haluaisin silti pointata, että vuonna 2015 nollaprosentti oli vain n. 16%! Tulosvarmuuden voisi siis sanoa kasvaneen aika radikaalisti. Viime vuonna mentiikin alkuvuosi varsinaisessa flow-tilassa, agility oli hauskaa ja kaikki tuntui sujuvan kuin itsestään. Treenattiin kerran kuussa aina Kimin treeneissä ja viikoittain Jennalla. SM-kisoissa tehtiin perusvarma joukkuenolla ja yksilöissä taisteltiin tie finaliin varsin hyvällä sijoituksella! Olin todella heikossa hapessa sairastelun vuoksi, joten finaalipaikka oli todellinen ihme.

Riesa kaljuna oli yksi hauskimmista jutuista. Naurattaa edelleen.
Kaljurotta SM-joukkueradalla © Janne Penttinen

SM-finaali oli... No, kokemus. Riesaa jännitti, eikä se pysynyt lähdössä. Keskellä rataa rimanpudotus jolle nyt ei voi mitään ja sen jälkeen vielä hölmö keppivirhe. Radan jälkeen tulleet fiilikset tuntuvat jälkikäteen todella typeriltä ja epärationaalisilta, mutta silloin olin pettynyt ja vähän surullinenkin. Me oltiin niin lähellä, minkä jälkeen sijasta 30. tuli lähinnä luuseriolo. Vasta nyt olen pystynyt edes katsomaan finaaliradan videota, eikä se edes niin kamalalta näytä. Siinä on yksi hämmentynyt pikkukoira ja hyvin ryytynyt ohjaaja, siihen nähden rata on varsin hyvä. Alku on haparoiva Riesan varastamisen vuoksi, mutta sen jälkeen lähtee rullaamaan.

Vaikka SM-kisat olivatkin meille tosi onnistuneet kisat, meni finaali silti ns. tunteisiin ja ihon alle. Niistä fiiliksistä oli vaikea nousta ja nollata ajatuksia ennen MM-karsintoja. Kun karsintoihin lähtiessä pieni ääni takaraivossa huutaa, että me ollaan ihan paskoja eikä tuon koiran kisapää tule ikinä riittämään yhtään mihinkään, meni karsinnat ihan penkin alle. Riesa tosin toimi hienosti ja osoitti samalla, ettei sen kisapää kuitenkaan ihan paperista ole, vaikka ohjaajan pää onkin.

Karsintojen jälkeen taukoiltiin pitkään, tauolla oltiin yhteensä pari kuukautta. Tauon aikana ei stressattu agilitystä, mutta muusta sitten stressattiinkin. Aloitin opinnot ammattikorkeassa, muutettiin Riesan kanssa itseksemme asumaan, lopetin vihdoin ja viimein työt kassaorjana ja aloitin ihan muut työt koulun ohella. Riesa stressasi hirveästi muuttoa, mutta tasaantui ajan kanssa. Asunnon vieressä on onneksi aivan loistavat lenkkimaastot, joten sinne ollaan päästy helposti purkamaan patoumia kun neljän seinän sisällä alkaa ahdistaa liikaa.

Piirinmestikset elokuussa © Janne Penttinen

Loppusyksystä ja alkutalvesta olen ollut ihan hirvittävässä sairastelukierteessä. Se yhdistettynä jatkuvaan kiireeseen on syönyt valtavasti treenimotivaatiota. Sikäli kun sitä on edes päästy treenaamaan. Monet treenit ollaan jouduttu jättämään väliin tai tekemään puolivaloilla oman sairastelun vuoksi. Nyt ollaan toivottavasti taudin suhteen jo voiton puolella ja alkaa se motivaatiokin pikkuhiljaa sieltä löytymään, eiköhän se tästä kun kesää kohti mennään.

SM-nollat ensi vuodelle saatiin kasaan joulukuun alussa, ranking-pisteitä kerätään hitaasti mutta varmasti. Tampereen EO-karsintoihin lähtöä epäröin, mutta päätin kuitenkin ilmoittautua. Sijalla 83. keikuimme ilmoaikaan, mikä on kaiken huomioon ottaen ihan ookoo. Jos karsinnoista ei muuta hyödy, niin ainakin sitä kultaakin kalliimpaa kokemusta niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Viime vuodelle en asettanut mitään tulostavoitteita, enkä niitä halua asettaa nytkään. Viime vuonna tavoitteena oli oppia ottamaan agilityn suhteen rennosti, vaikka SM-kisojen jälkeen en ihan tätä tavoitetta toteuttanutkaan... :D Pääasiassa kuitenkin olin ressaamatta tuloksista tai muusta epäoleellisesta ja keksityttiin vain nauttimaan tekemisestä. Koska viime vuoden tavoitteiden asettelu onnistui niin hyvin, tänä vuonna tavoitteena on tehdä rohkeampia ohjausvalintoja kisoissa. Aika hyvällä alulla ollaan, enkä enää useinkaan sorru varmisteluun. Valitettavasti aina joskus se varmistelu olisikin ollut parempi valinta, mutta koko ajan opitaan mikä ero on rohkealla ja tyhmänrohkealla valinnalla.

 Riesan synttärinolla 6.1.17 © Emeliina Tähtinen

Noin muuten olisi mukavaa, jos kumpikin oltaisiin ainakin terveempiä kuin parina viime vuonna. Riesakin ehti täyttää jo 7-vuotta, eikä sen kroppa ole enää nuori, vaikka pääkoppa ehkä onkin. Tänä vuonna keskitytään siis tuttuun tapaan kropan huoltamiseen ja muuhun lihashuoltoon erityisen tarkasti. Lisäksi pentuprojekti voisi vihdoin ja viimein pyörähtää edes johonkin suuntaan...

Noin muuten pidetään toivottavasti kivaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti