Blogin paluu

Apua, bloggeri on poissaollessa uudistunut, enkä osaa käyttää tätä ollenkaan. Noh, mitäs pitää pitkiä blogitaukoja. Mitään treenijuttuja en vieläkään jaksa kirjoitella, vaan Saran pakottamana tulin rustaamaan yhden haasteen.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

1. Koirat. Ne osaa olla erittäin usein ärsyttäviä kusipäitä, mutta kyllä mä niistä oikeesti tykkään.
2. Kouluttaminen. Päteminen on hauskaa, ja kun se saa vielä verhota hyödylliseen muotoon, joka usein auttaa ihmisiä, niin mikäpä siinä.
3. Jääkiekko. Okei, tuottaa usein muutakin kuin hyvää mieltä. Varsinkin kun kevät meni punalasien kanssa ihan mehtään, mutta pakko kai se on ämäm-kisojen takia pistää.
4. Voittaminen. En varmaan jaksaisi tehdä yhtään mitään, jos ei olisi edes pientä kilpailutilannetta. Mun kanssa ei kannata ottaa leikkimielisiä juoksukisoja. Voi vahingossa vaikka kaatua.
5. Kevät. Viimeinkin voi jättää villasukat pois converseista, ja käyttää nahkatakkia ilman hypotermiaa. Ja hypätä pärrän selkään. Eikä auton kanssa tarvitse varoa lumipenkkoja.
6. Perjantai. Kukapa ei pitäisi.
7. Onnistuminen. Varsinkin reenatessa. Varsinkin jotain vaikeeta.
8. Ruotsinkokeen läpäiseminen. !! tapahtuu harvoin, mutta jos tapahtuisi. Terkkuja iskälle.
9. Pitkään nukkuminen. Eli n. kolmeen päivällä. Mitäpä sitä lämpimistä lakanoista luopumaan.
10. Treenikaverit. Ja kaikki muutkin koiratytöt. Ei varmasti oltaisi tässä ilman kaikkia huippuja.

Ja tämän voi tehdä Joona, Maria, Aino, Riitta ja Rima.

Palaillaan niiden treenijuttujen kanssa vähän myöhemmin. Mitään jännää ei tässä välissä ole tapahtunut, kisoista mainittavana yksi vitonen (eka rima), muut tasaista hyllylinjaa.

are we still having fun?

Toimii, toimii, toimii! Aa nimittäin. Niinkin hyvin, että ilmoittauduin migreenihuuruissa kisoihin! Heitän nyt romukoppaan meidän teemakisa-ajattelun, ja lähden hakemaan sitä viimeistä nollaa. Alkaa pikkuhiljaa tympiä tämä ns. turhissa luokissa jauhaminen.

Viime viikolla (?) tsekattiin Lotan kanssa vähän miten lähdetään aan kanssa etenemään, ja saatiinkiin ihan pätevää suunnitelmaa kasaan. Suunnitelma piti sisällään kontaktileikkiä, remmillä muistuttamista ja ihan laatikon vahvistamista kotona. Ajatuksena vaan saada aivot mukaan, mikään muuhan tässä ei ole ollut ongelmana. Remmiä piti ihan tosissaan miettiä - Riesa on kovin herkkis tuollaisille, enkä halua kontakteja enenpää rikki. Lopulta remmi oli kuitenkin hyvä apuväline, vaikka alussa Riesa sitä vähän vierastikin. Yhtään pienemmässä vireessä en kyllä uskaltaisi käyttää.

Viikon aikana vahvistelin kotona laatikkoreeniä, ja maanantaina saatiin paljon onnistuneita suorituksia! Tiistaina aa toimi hyvin myös radan osana, joten ehkä pikkupikku pääkopassa on jonkinlaista aivotoimintaa tapahtunut.

Tiistaina tehtiin ylläolevaa rataa, ja oli pitkästä aikaa ihan huippukivat treenit! Ennen radalle menoa pelailtiin ryhmäläisten kesken, tarkoituksena saada virettä ylös ja keskittyminen päälle. Toimii!

Ihan hirveitä ongelmia ei missään kohdassa ollut. Kovassa vauhdissa pitää vaan muistaa ohjata jämäkästi, muuten pikkukettua saa taas kalastella selän takaa. Varsinkin 3. ja 5. esteillä ensimmäisellä kerralla lenkitti, mutta nämä hoitui ihan asenteen muutoksella..

Suurin ongelma oli 10-12, mikä - yllättäen - sujui heti "anna mä kokeilen vielä kerran" - jälkeen...
Kymppihypylle oli hankala kulma, varsinkin kun koira tuli vauhdilla putkesta. Tiedän, että Riesa osaa hakea takaakierrot vaikka en ihan vieressä olisikaan, mutta kummasti aina unohtuu. Heti kun vähän luotin koiraan ja otin etäisyyttä, onnistui ihan vaivattomasti.

Asennelaji. Kun vaan lähtisi joka kerta onnistumaan, olisi jo pitkällä.

hallinta on historiaa

Kammottava motivaatiopula niin blogin kun vähän kaiken muunkin suhteen. Jokunen viikko takaperin oltiin siitä huolimatta kisaamassa. Olin itse pari päivää aikaisemmin pyörähdellyt vanhoja, ja saanut vielä hirveän lenssun kaupan päälle. Ei tosiaan mikään loistava kisafiilis. Ensimmäinen rata menikin aivan mehtään (lisää alempana), mutta toisella oltiin taas lähellä.

Ai tyylipisteitä ei jaeta? Tiesinhän minä, etten puolikuntoisena ehdi. Pakko oli kuitenkin kokeilla, vaikka jälkikäteen pakkovalssi olisi ehkä tuohon alkuunkin sopinut paremmin. Aa kun on pikkuketun mielestä varsin puoleensävetävä. Tuloksena siis femma, sij. 2.

Ja sitten se ensimmäinen... Voidaan jo tässä vaiheessa unohtaa yksilö SM tältä vuodelta - ei ehdi. Meidän A hajoaa (siis hajosi...), hyvästi vaan täydelliset kontaktit ja "näin en sitten ainakaan tee". Hirveä vaiva nähty, ja nyt ne ei toimi kunnolla edes reeneissä. Onko tässä nyt mitään järkeä.

Riesa on tässä viime kuukausien aikana tullut aina vaan useammin läpi. Ensin se lähti mun liikkeeseen mukaan (ai miten niin ei kannata vapauttaa koiraa 99% kerroista samasta kohdasta...?), ja siitä pikkuhiljaa aina vaan räikeämmin. Aina läpi tullessa käskin sen takaisin. Jälkikäteen ajateltuna aivan idioottia toimintaa, koira ei opi takaisin pyörähtäessä yhtään mitään hyödyllistä. Jotain kuitenkin, nimittäin ensimmäisellä radalla leikkasin takaa aalla, mikä näköjään tarkoitti "älä mene ylös, vaan pyörähdä kontaktille". Lopetetaan se pyörähtely tähän...

Puomilla kontaktit sentään toimivat, eikä aallakaan etupalkan kanssa ole ongelmia. Etupalkka saa Riesan jopa ajattelemaan sitä mitä tehdään. Ilman etupalkkaa ollaan kuitenkin "YAAAAYY ETEENPÄIN 8DDD" -mielentilassa. Ihan saa taas katsoa peiliin ja miettiä, olisko sittenkin pitänyt vähän monipuolistaa sitä palkkaamista ja vapauttamista.

Tässä ei oikein muu auta, kuin palata pari askelta taaksepäin ja olla kangistumatta kaavoihin. Huoh. Ei muuta kuin reenisuunnitelmaa tekemään.

Jos joku miettii miksi Riesan aksapostausta koristaa Deeku, niin ihan siksi että se on niin symppis harmaanaama!

Yhtä vailla

Pikainen kisaraportti:

Viime sunnuntaina rämmittiin kolme starttia Turun suunnalla. Kovin oli vaisut kisat meidän osalta, mutta yksi nollavoitto saatiin kuitenkin. Pienten teknisten ongelmien takia mulla on olemassa vain nollavideo, mutta lisäilen muutkin, jos vain ikinä saan ne käsiini.

Ensimmäinen rata meni jo valmistautumisesta lähtien ihan metsään. Odotellessa mua jännitti (en koskaan jännitä), olin tutustunut rataan väärin ja koirakin tuntui vain hilluvan ympäriinsä.
Radalle lähdin itse ihan suorilla jaloilla, joten sainkin juosta loppuradan perässä. Hankalahkossa takaakierrossa olin törkeästi myöhässä ja ohjaus sen mukaista, Riesa kiersi koko hypyn. Vitonen siis tältä radalta.

Toinen rata oli ohjauksen osalta aivan järkyttävää, mutta asenne oli tällä radalla ihan eri. Lähdin hakemaan sitä nollaa, ja se myös saatiin. Ohjaus herpaantuu varsinkin lopussa, mutta nolla mikä nolla.



Viimeiselle hyppärille sain alkuun ihan hyvän asenteen päälle, mutta hypyllä rupesin suhisemaan ja kääntämään liian aikaisin, eli mehtään män tämäkin rata. Kiellon jälkeen en saanut enää oikein ohjausvaihdetta päälle, ja hyllytettiin pariin otteeseen.

Aksavuosi 2011 numeroina

Kai viime vuosi pitää avata vielä tilastojenkin valossa, ja miettiä mitä lähdetään hakemaan tänä vuonna.

Riesa tuli tosiaan heinäkuun alussa kisaikäiseksi, mutta juoksun takia skipattiin ensimmäiset startit. Kuun lopussa päästiin sitten aloittamaan.

Virallisia startteja kertyi 15 kipaletta, osa olisi ehkä saanut jäädä kisaamatta, mutta niitä nyt on turha enää miettiä. Pääasiassa tehtiin ihan hyvä ratoja, vain Oulun ensimmäistä ja Lempäälän molempia startteja ei muistella lämmöllä.. Meillä on vähän yksipuoliset tilastot, mutta pistetään listaten.

• Nollatuloksia 4kpl (27%)
• Vitosia 2kpl (13%)
• Hylättyjä 9kpl (60%)

Lyhyellä matikalla tulosprosentti on 40%, mikä on meille varsin kiva lukema. Vitoset on kieltoja, tyhmiä huolimattomuusvirheitä mistä koitetaan päästä eroon. Samaten suurin osa hyllyistä on ihan puhdasta huolimattomuutta. Ärsyttää tulla radalta, kun tietää ettei edes yrittänyt kunnolla. Aksa on kuitenkin joiltain osin ihan asennelaji.

Ensi vuodelle on vaikea pistää mitään tavoitteita tulosten suhteen, koska toivottavasti ollaan hyvin pian jo siellä kuninkuusluokassa. Nollaprosenttia voi tietysti ainaa nostaa, mutta toisaalta vaikeusastekin nousee, ja me ollaan vielä kuitenkin melko kesken. Mutta jos nollaprosentti ei hirveänä pienene, niin suunta on jo oikea!

Tälle vuodelle asetan myös itselleni muutaman tavoitteen. Tietysti pitää kokoaika pyrkiä kehittymään ohjaajana ja koutsina, mutta tänä vuonna on opittava kilpailemaan. Tavoitteet hipovat taivasta, mutta edes lähelle ei pääse, jos lähtee radalle kerta toisensa jälkeen puolivaloilla tekemään peruskivaa suoritusta. Tietysti täytyy pelata oman osaamistason rajoissa, mutta joskus varmaan pitäisi poistua siltä mukavuusalueelta.. Eli ensi vuonna koitetaan tuoda kisaradoille mukaan uusia juttuja, jotka on ehkä vielä epävarmempia, mutta onnistuessaan kuitenkin parempia ja nopeampia vaihtoehtoja. Jos ne onnistuvat treeneissä, niin luulisi onnistuvan kisaradoillakin. Muutenkin pitäisi miettiä ratoja onnistumisen kautta, ja kääntää päälaelleen se perinteinen mitä-jos-epäonnistun. Tää on kuitenkin vaan aksaa, epäonnistumisista opitaan ja onnistumiset vievät eteenpäin.

Näillä vuoteen 2012, vuoden päästä taas toivottavasti vähän parempia ja viisaampia.