mut kesken tämän erän en voi pelii lopettaa

Vähän on taas laiskoteltu, oivoi. Aika jumissa ollaan joka lajissa, tuntuu ettei mikään oikein etene ja suoritusvarmuus huitelee taas jossain reilusti pakkasen puolella. Vaan eipä tämä treenaamatta parane, voisin yllättää itseni ja yrittää edes laatia jotain treenisuunnitelmaa.

Viikko tai pari sitten käytiin Stadissa reenaamassa Riitan ja Rebecan kanssa, Iida värvättiin mukaan kuvaamaan. Oli kyllä sitten ihan tavattoman huonot treenit, en taas muista koska viimeksi olisi mennyt niin päin seiniä. Riitta liikkuroi meitä, ja annoin hänelle noutokapulan ennen liikkeitä. Riesa jäi tähän niin kiinni, ettei oikein mikään meinannut onnistua. Ei osannut enää pysyä seistessä paikallaan, lähti huonosti mukaan seuruuseen ja varasti noutoon... Vain muutamia mainitakseni. Ei varsinaiset hyvän mielen treenit.

Loppuun saatiin onneksi onnistumisia, kun pikkukettukin ymmärsi, ettei olla millään sunnuntaikävelyllä. Mutta tulipa selväksi, että tarvitaan paljon liikkurointitreeniä ja ylipäätään kokeenomaisia suorituksia lisää.

Hämärien muistikuvieni mukaan oltaisiin tokoiltu toistekin, muistaakseni meni ihan hyvinkin jopa. Riesa osaa kyllä olla myös aivan mahottoman pätevä.

Tunnarissa on tällä hetkellä aika paljon kysymysmerkkejä. Riesa lähtee ihan hirveän helposti etsimään suurelta alueelta, vaikka hyvin näkee, mihin kohtaan kapulan vien. Tää on taas tämä kultakalan keskittymiskyky :D Nenänkäyttö paranee kuitenkin joka treenikerralla, joten ihan täysin paikallaan ei olla junnattu.

Avon liikkeistä luoksarin stoppi on edelleen suuri kysymysmerkki. Yleensä menee jo tosin hyvin, mutta sitten ollaankin taas takaisin lähtöruudussa. Myös paikkis vähän kalvaa. Luonnollisesti paikkis on ylivilkkaalle koiralle tosi haastava, joten haluan siitä oikeasti varman. Olen vähän miettinyt kaukopalkkaa, mutta ehtiikö koira unohtaa sen ennen kehään pääsyä? Toinen, vieläkin vakavampi ongelma kaukopalkassa on se, että Riesa on vähän liiankin tarkka omasta ruuastaan. Jos joku urpo nyt päästää koiransa mun repulle, niin siinä on pikkukettu suuren haasteen äärellä. Palkan pitäisi siis olla piilossa, mutta edelleen, menettääkö se sitten tehonsa?

Eilen alkoi myös aksan talvitreenit. Treenataan joulukuun loppuun asti väliaikahallissa seuran omassa treeniryhmässä, tammikuun alusta päästän onneksi tuolta pois ja Lotankin ryhmät taas alkaa.

Oli vähän shokki siirtyä kylmään halliin keskelle korpea, jossa kaikennäköiset hirvieläimet hyppii tielle, kun on jo ehtinyt tottua lämpimään halliin viiden minuutin ajomatkan päässä. Pääasia kuitenkin, että on edes jonkunnäköinen halli.

Eilisistä reeneistä jäi vähän huono fiilis, vaikka eivät ne täysin pieleen menneetkään. Mun piti ennen reenejä rakentaa rata ja revin siitä sitten aivan tarpeetonta ressiä, kun aikataulu on niin rajoitettu. Olen tietenkin lisäksi aivan supertarkka kaikista kulmista ja etäisyyksistä, joten siinä vaiheessa kun piti se koira hakea autosta, oli keskittyminen aikalailla levällään. Riesa kun ei muutenkaan tunnetusti ole koira, jonka voi vaan hakea suoraan radalle...
Eka rata menikin vähän päin mäntyä, ite olin niin palasina että unohtelin rataa aivan koko ajan, eikä Riesa tuttuun tapaansa korjannut mun virheitä yhtään. Jälkikäteen ajateltuna pikkukettu teki kuitenkin hyvin. Esimerkiksi suoran putken jälkeen tuli nätisti sylkkäreihin ja hyppäsi kohti melko kiltisti.

Toinen rata oli helppo ja Riesa oli sillä tosi hyvin kuulolla. Mutta... Pikkuperkele ei tykännyt pujotella keppejä seinään päin, kun itse jäin hieman taakse. Saattoi päästä "muutama" voimasana siinä niitä hinkatessa. Ärsyttää helpottaa tehtävää koiralle, joka aivan satavarmasti osaa, mutta ei niitä epännistumisiakaan tekisi mieli ottaa kovin montaa... Lopuksi tehtiin pujotteluja lelulle, missä ei ongelmia.
Rata noin muuten meni hyvin, Riesa tuli jopa melko vaivattomasti kohti, mikä oli ihan kivaa.

Kotiin ajellessa ja niitä hirvieläimiä samalla väistellessäni päätin, ettei samanlaisia treenejä saa enää tulla. Jos oma keskittyminen ei ole täysillä koirassa, niin sitten ei tarvitse mennä sinne radalle turhautumaan. Koira on hirveän hyvä, mutta siitä ei saa kyllä pisaraakaan irti, jos ei ole kunnolla mukana. Päätin samalla, että radanrakennus saa kestää niin kauan kun siinä nyt menee, kyllä se siinä sitten rakentuu. Turha nyt tuon takia pilata treenejä..!

Ensi viikolla ei päästä treenaamaan, mutta kahden viikon päästä taas toivottavasti vähän parempien treenien merkeissä... Tässä välissä voisin kyllä kovasti yrittää päästä kentälle tekemään jotain superhäiriöitä kepeille, hermo menee tämän ongelman kanssa.

Ainiin, ne edellisessä postauksessa mainitut taipparitkin käytiin läpäisemässä. Oli ihan hauska olla vaihteeksi osallistujan roolissa, himpun verran kiinnostaisi jatkaa tuosta vielä pidemmälle, mutta katsellaan nyt.

se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu

Vapaa-aikaani nähden treenimäärä on ollut aivan naurettavan vähäinen. Jotenkin päivä ei lähde kunnolla käyntiin, kun ei yksinkertaisesti täydy tehdä mitään. Ensi viikolle on onneksi jo buukattu vähän jotain tekemistä, jos saisi edes jotain aikaiseksi.

Noutojuttuja ollaan treenattu peräti kolmesti. Yhteensä ollaan tehty kaksi helppoa vesinoutoa, jotka menivät tottakai hyvin ja yksi hankala vesinouto, jossa Riesalta meinasi itseluottamus loppua kesken. Tirppa saatiin kuitenkin rannalle ja itseluottamuskin kasvoi sen verran, että rannalle oli pakko nousta umpikaislikon läpi... Tovi siinä kesti, mutta lokki tuli perille asti.
Myös kaksi hakuruutua on väännetty. Ensimmäinen oli pitkään heinikkoon tehty vähän taipparikokoa pienempi ruutu, joka meni aivan superhyvin. Toinen taas oli aivan pohjanoteeraus. Riesa olisi mielellään jättänyt vaakut paikoilleen, toi vasta kun totesin ettei tuollainen peli vetele. Se ruutu jäi siis puolitiehen.

Huoh, Riesa. On kyllä sanottava, että vaakut oli ehkä jo ylittäneet parasta ennen - päiväyksen, mutta ei muilla koirilla ollut niiden kanssa suurempaa ongelmaa. Ehkä tässä nyt taas todettiin, ettei Riesa toimi kuten labradori, vaikka aika usein siltä tuntuukin.

Riesan takia me ei kuitenkaan olla treenattu, vaan se on päässyt treenaamaan koska olen itse treenannut yhden labradorin kanssa viikon päästä oleviin taippareihin. On aika terapeuttista ohjata koiraa, joka tyhjentää täyden hakuruudun neljässä minuutissa - joka kerta. Mä en myöskään tunne Muikun työskentelyä oikeastaan yhtään, eli en voi oikein muuta kuin luottaa sen työskentelyyn ja kyllähän se sitten tekeekin. Iskä saattaa välillä selän takaa huudella, ettei varmasti tuo tai tämä onnistu (kannustava ilmapiiri meillä treeneissä ;), mutta toistaiseksi luulot on osoittautuneet vääriksi. Ehkä tässä on syy, miksi Muikku ei iskän kanssa toimikaan... ;)
Voisi joskus kokeilla Riesan kanssa samaa taktiikkaa, eli edes yrittää luottaa siihen oman koiran tekemiseen...

Tokoa ollaan väännetty ehkä kahdesti. Nyt ollaan panostettu seuruukaavion pidentämiseen ja pitkätkin kaaviot sujuvat jo tosi hyvin. Juoksuosuudessa on vielä treenattavaa, mutta eiköhän sekin pian suju.
Jäävät, kaket ja nouto on ennallaan. En ole viitsinyt ehjiä liikkeittä suuremmin hinkata, ennen kokeita pitäisi vaan jonkun verran päästä treenaamaan näitäkin liikkuroituna.

Luoksari sujuu entiseen malliin. Hitain askelin eteenpäin... Eilen jätin ensimmäistä kertaa takapalkan niin, ettei Riesa nähnyt sitä, enkä todellakaan tiennyt, mitä tapahtuu. Riesa kuitenkin pysähtyi tosi nätisti ja lähti vapautuksesta hyvin hakemaan palkkaa takaa, hieno pieni!

 Sävyt särkee silmiä, en tiedä mitä tälle kuvalle oikein tapahtui... Siinä se nyt kuitenkin on.

Lisäksi olemme viimein aloittaneet tunnarin alkeita. Kapula tulee heinikosta hyvin, mutta haluaisin Riesan käyttävän vielä paremmin nenäänsä. Nyt se säntää etsimään vähän "8DDDD yeee" - mielentilassa, mutta rauhoittuu onneksi lähes heti työskentelemään tehokkaasti. Eiköhän tästä treenillä hyvä saada.

Riesa on kyllä niin mahtava tokokoira(kin), melkein harmittaa että oma innostus laski niin pahasti ekan kokeen jälkeen. Sehän olisi ihan huippu, jos vain oltaisiin nämä pari vuotta treenattu tehokkaasti!

Voittajat ei luovuta eikä luovuttajat voi voittaa

Toiset ne kerää hyllyjä palkintoja varten, mutta meillä on kyllä kaapit ja seinät jo niin täynnä hyllyjä ettei niille enää mitää palkintoja mahtuisikaan. Vaikka onhan tämä jo aika masentavaa, varmaan itkisin ellei naurattaisi niin paljon.

Onnistuin Raumalta hankkimaan jonkun hirviölenssun, mutta viime lauantaina kävin silti juoksemassa kolme starttia. Oikeastaan en kyllä juossut, vähän siihenhän se sitten kaatuikin. En tiedä oliko erityisen järkevää lähteä pitkittämään flunssaa, mutta mikäs tässä työttömänä sairastellessa.

Ensimmäinen rata oli ihan kiva veto, vaikka tyypilliseen tapaani törppöilin huolella. Heti alkuun otettiin kunnon vauhdit suorasta putkesta ja sen jälkeen piti muka vääntää kaksi valssia. Ensimmäinen vielä meni mutta toisella huiskautin koiran takaakiertoon. Lopullisesti hyllytettiin, kun valssi hieman valahti ja Riesa luki mun selän takaa väärän putken pään. Ihan kiva rata kuitenkin kokonaisuutena, pienellä lisätsempillä olisi ollut tosi hyvä. Toki tuossa nyt aika vahvana näkyy se, että oma juokseminen on yhtä ketterää kun suossa juokseminen, eikä ajatus pysy mukana sitäkään vähää mitä yleensä.



Toinen rata oli taas sarjassamme "yritä nyt edes ohjata sitä koiraa". Riesa ampaisi muurin ohi, kun joku unohti kääntää kurssia. Puolikuntoisena ei nyt vaan onnistunut, Riesan ohjaaminen on ihan oikeasti todella raskasta, ei riitä että tuossakin yritin vähän hartioita kääntää. Kettu totee vaan että soronoo, tuu perässä.
Yritin korjata tuon ohituksen, mutta se ei sujunutkaan vain helposti pyöräyttämällä. Riesa turhautui koko vääntämisestä, joten painuttiin pois. Turha jatkaa rataa kun molempien keskittyminen pääsi niin pahasti leviämään.



Viimeinen oli ihan ok rykäisy. Aloin itse olla jo ihan totaalisen sippi, mutta rämmittiin rata läpi kuitenkin. Radan alkupuolella muurin ohitus, AAAARRRGGG. Keskityin jo seuraavaan takaakiertoon, enkä kertonut että hyppää nyt tuo este suoraan nokkasi edessä. Toki on sanottava, että en edes muista koska viimeksi olisi ollut muuri treenattavana... Ehkä tuo sitten oli sen verran outo, ettei Riesa poiminut sitä ihan samalla tavalla kuin oletin...
Vielä lopussa tuli yksi hypyn ohitus, mun moka. Tällä kertaa todella jätin ohjaamatta, Riesa hämmentyneenä kyselee, että mihinkä tästä jatkettaisiin. Muuten ihan ok. Rata olisi ollut aivan täysin tehtävissä, mutta tuskin puolikuntoisena olisin pystynyt tuon parempaan.



Nämä kisat nyt oli jo alunperin ihan tuhoon tuomittu, olisi varmaan pitänyt tajuta jäädä kotiin... Jos normaalikuntoisena on Riesan kanssa vaikeaa pitää ohjaus päällä kaikki 20 estettä, niin tuossa kunnossa se oli liki mahdotonta :D
Nyt me vedetään hetki henkeä ja kisataan seuraavan kerran vasta marraskuun puolivälissä. Treeneihinkin tulee parin viikon tauko ja Lotan treeneistä taukoillaan tammikuun asti. Ehkä ihan hyvä mennä hetki hieman rennommalla asenteella seuran normiryhmässä.

Hyllymetrejä Raumalta

Viikonloppuna juoksenneltiin Raumalla vähän siellä sun tällä, lauantaina juoksenneltiin myös kisaradoilla.

Ensimmäinen rata meni kirjaimellisesti juoksenteluksi. En tiedä missä Riesan aivot olivat, mutta kisapaikalla ne eivät olleet. Koko koira oli alkuradan aivan totaalisen pihalla, piti muutamaan kertaan vetää syvään henkeä. Ennen puoltaväliä saapuivat aivotkin jälkitoimituksella, ja loppurata menikin varsin näppärästi! Sain myös pysäytettyä kontaktit kunnolla, plussaa siitä. Jos vain koira olisi ollut hereillä alusta asti, niin rata olisi ollut oikein hyvä.

Toinen rata oli oikeastaan tosi kiva. Radalla nähtiin myös maailman kahdeksas ihme, kun pikkukettu tuli niistoon vaivattomasti. Myöskin saksalaiseen se tuli lähes mielellään, mikä lie mielenhäiriö iski.
Hylly toki hankittiin tältäkin radalta. Alku oli meille pirun hankala, oli pakko varmistaa kakkoshyppyä ja sen jälkeen olin valovuoden myöhässä. Täytyy sanoa, että pikkukettu ei tee ohjaamista mitenkään erityisen helpoksi, kun monesti täytyy pohtia, kummasta kohdasta otankaan mielummin sen virheen.
Alun jälkeen meni hetki sujuvasti, olin tosi fiiliksissä onnistuneesta niistosta (pienet on ilot). Puolivälissä oli putken jälkeen tosi potentiaalinen hypyn ohituskohta, johon Riesa hakikin aivan täysin ongelmitta. Hämmennyin tästä ihan totaalisesti, ja vähän unohdin sitten ohjata seuraavaa kohtaa... Siinäkin piski saatiin lopulta oikealle puolelle hyppyä, ja loppuun Riesa teki vielä maailman parhaan putkijarrun. Ei lainkaan huono suoritus siis.

Tällä radalla oli kaikki ainekset onnistumiseen, voi kun olisin vain tiennyt, että nyt tuo otus meinaa olla helposti ohjattava! Huhhu, ei ole helppoa tämä, mutta valitettavan koukuttavaa. Ensi viikonloppuna kisataan taas, koska treenikaveri ylipuhui... Kisoihin oli lahjakorttikin, joten pakko se oli käyttää. Riesalla on viime aikoina ollut pääasiassa kisoissa ihan hyvä draivi, joten nyt tekisi mieli kisata vaikka joka viikonloppu. Kyllä sen onnistumisen on jossain välissä pakko tulla sieltä.


Ensimmäinen

...ja toinen.


Kisapäivään mahtui taas enemmän hyviä kuin huonoja juttuja, varsinkin viimeinen rata antoi hieman uskoa tulevaan. Ehkä jossain hyvin sisällä pikkutollerissa asuu kuitenkin lähes normaali agilityeläin.

Ensimmäisen radan juoksentelu kyllä masentaa jonkun verran, ei ole kiva lähteä radalle koiran kanssa, joka ei oikein itsekään tiedä mitä on tekemässä. Toki Rauman kisapaikka oli meille hirveän vaikea - autot oli kaukana ja kaikki ihmiset oli pakkautuneena aikalailla samaan kohtaan odottelemaan. Ehkä se oli osasyynä, taas kerran toivoisin voivani päästä Riesan pään sisään.
Onneksi meillä oli sentään Maria ja Joona apukäsinä sekä kameran varressa, yksin olisi saattanut olla todella vaikeaa.

-

Edelliseen postaukseen pakko vielä selventää sen verran, että tässä ei todellakaan olla luovuttamassa. Epätoivon hetkiä kyllä tällä hetkellä eletään, mutta varmasti yksi jos toinenkin alkaisi tässä vaiheessa jo menettää uskoaan. Startteja on takana yli kolmekymmentä ja nollaprosentti on pyöreä nolla, hieman jo masentaa.

Riesa on kuitenkin mitä mainioin harrastuskaveri, mitä nyt sattuu olemaan ominaisuuksiltaan hieman omanlaisensa. Kuitenkin se jaksaa joka kerta lähteä täysillä mukaan naama päättömässä virneessään ja tekee täysillä hommia mun kanssa. Se palkkautuu kaikesta ja on kokonaisuutena ja kaikessa päättömyydessään maailman paras Riesa. Se ei ehkä ole maailman paras agilitykoira, vaikka niin kovasti haluaisinkin, mutta töitä tehdään silti. Välillä käydään pohjalla ja joskus toivottavasti edes käväistään pinnalla.

Riesa on myös opettanut aivan valtavasti. Siinä missä Demi opetti paljon koirista, niiden käyttäytymisestä ja kouluttamisesta, on Riesa opettanut todella paljon kilpailemisesta, harrastamisesta ja ihan minusta itsestänikin. Viimeisen parin vuoden aikana olen joutunut todella miettimään omia motiiveja ja syitä harrastaa, sitä miksi ylipäätään raahaa noita nelijalkaisia mukanaan elämässä. Opintomatka on vielä kesken ja Riesan kanssa joudumme aivan varmasti palaamaan perimmäisten kysymysten äärelle vielä useampaankin otteeseen. Olen kuitenkin oppinut iloitsemaan jokaisesta aivan pienestäkin onnistumisesta ja edistysaskeleesta, ymmärtämään vaikeampiakin tapauksia, enkä enää todellakaan pidä koiraharrastuksissa minkäänlaisia asioita itsestäänselvyytenä.

Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin

Viikko sitten kisailtiin syyskaboissa peräti kuuden startin verran. Eipä taaskaan jäänyt sen enenpää kerrottavaa, vaikka onnistumisiakin saatiin aikaan.

Ensimmäisellä radalla olin aivan unessa eikä siitä sitten sen enenpiä tullut. Riesa pisti oikein ranttaliksi kun sai kerrankin ihan "luvan kanssa" rellestää, tuli ohi hypyistä ym. hauskaa. Vauhdin kasvaessa käväisi myös vetäisemässä maalihypyn ennen aikojaan ja poistuttiin sitten siinä vaiheessa. Ei mitään järkeä jäädä väntämään radalle, kun en selkeästi saanut itse riittävää ohjausvaihdetta päälle.
Videossa ei mitään nähtävää ole, mutta laitetaan tähän kuitenkin.



Toinen rata oli profiililtaan varsinkin mielenkiintoinen ja varsinkin mielenkiintoinen oli kyllä meidän ratasuorituskin. Heti alkuun ihmeellinen keppimoka, ihan kuin Riesa ei olisi edes tajunnut, että siinä on joku estekin edessä... Seuruutin Riesan tosi vahvasti lähtöön, ehkä se ei oikeasti edes tajunnut lajin vaihtuneen ;D Eipä tuo koskaan ole ollut mikään penaalin terävin kynä...
Lähdön jälkeen epäonnistunut päällejuoksu, sen onnistumiseen olisikin vaadittu kaikki planeetat ja magneettikentät oikeaan asentoon, joten en sinänsä yllättynyt. Tämän säädön jälkeen tehtiin ihan siedettävää pätkää, mitä nyt piski meinasi lenkittää joka esteestä ohi... Olin aivan liian kilttinä itse, tuon kanssa asenteen täytyy olla kunnossa, jos meinaa pitää edes jotenkin paketin kasassa!
Loppuun sentään tehtiin onnistunut päällejuoksu!! Tosin sen jälkeen kadotin totaalisesti koiran ja toiseksi viimeinen este jäi välistä, joten ei kai sitäkään nyt ihan kovin onnistuneeksi kokonaisuudeksi voi sanoa...



Kolmannella radalla olin itsekin viimein herännyt, mutta rata meni vähän väkisin vääntämiseksi. Riesa oli tällä radalla kivassa mielentilassa, itse en sitten tietenkään viitsinyt viedä ohjauksia loppuun asti ja saldona kymppi. Varsinkin kepeiltä ihan idioottimoka, etukäteen koitin takoa päähäni, että älä sitten vaan mene huitomaan sinne... Menin kuitenkin. Hypyn kielto oli meille aika tyypilline nvirhe. 



Sunnuntain ensimmäiseltä radalta ei luojan kiitos ole videota. Riesa oli todella kiinni kädessä, ei mitään käsitystä minkä takia. Ei pitäisi olla niin vaikeaa hypätä sitä edessä olevaa hyppyä, vaikkei sinne ihan tassusta asti auteta. Radan jälkeen lähti muutama julkaisukelvoton tekstiviesti menemään ja teki taas vaihteeksi mieli lopettaa koko leikki tähän.
Ärsyttää, kun vika ei ole missään estehakuisuudessa, tai siinä ettei koira osaisi. Tuo vaan täytyy tietynlaisten tilanteiden jälkeen ottaa kunnolla haltuun, jonka jälkeen sen voikin sitten lähettää mihin vain.

Toinen rata oli profiililtaan meille hankala, normaalille koiralle olisi ollut hyvinkin helpohko. Monessa kohtaa koiran piti hypätä ohjaajaa kohti, muutaman niistonkin olisin jollekin toiselle koiralle tehnyt... Loppumetreille asti päästiin, vaikka nämä "tämä ei ole niisto, mutta joku semmoinen kuitenkin" - ohjaukset olikin pirun hitaat.
Lopussa Riesa sitten haki ihan omituisesti väärän putken pään, mielestäni sen ei tuolla ohjauksella olisi ihan tuonne asti pitänyt singota... :D Radan jälkeen olin tietysti todella tyytyväinen siihen, että monet meille vaikeat kohdat toimivat, mutta pakko sanoa, että turhautumisen määrä nousi yli kaikkien asteikkojen.



Viimeinen repäisy oli ihan ok. Heti alkuun otettiin kosketusvirhe kun en riittävän selkeästi kertonut suuntaa ja pian sen jälkeen tuli yksi esteen ohitus. Jo ratiksessa mietin, että tuo on varsin potentiaalinen esteen ohituskohta, ja Riesa olisikin pitänyt ottaa tuossa paremmin haltuun tai vaihtoehtoisesti ohjata hypyn toiselta puolelta. Nyt se katseli vain mua. Huoh, miten pirun vaikeaa voi olla yhden hypyn hyppääminen?
Tämän jälkeen vielä kepeiltä virhe. Tietoisesti koitin saada sitä sieltä etuajassa ulos, kun se on edelleen kisoissa  meidän ongelma... Nyt pääsin vähän huomauttamaan tästä. Tosin pakko sanoa, että Purinan pohjan vuoksi kepit olit niin karmeassa kunnossa, etten yhtään ihmttele, ettei tuota ihan kamalasti kepittely inspannut. Kuoppia ei tasoiteltu juuri lainkaan, joten vaikeaksi kävi.



Tässä vaihessa olen ensimmäistä kertaa alkanut ihan tosissani pohtimaan, missä kulkee pitkäjänteisyyden ja tyhmyyden raja. Tuohon koiraan ja tähän lajiin on kulutettu ihan lukemattomat määrät treenitunteja ja aivan liian paljon rahaa, eikä suoritusvarmuudesta voi edes puhua. Aikaisemmin olen ollut todella luottavainen meidän agilityn suhteen, mutta nyt alkaa kieltämättä jo hieman hajottamaan.

Monien tuntuu olevan hyvin vaikea käsittää, että Riesan kaltaisia vaikeita tapauksia voi ylipäätään olla olemassa. Alan todennäköisesti itkemään kun joku seuraavan kerran ehdottaa syyksi treenin puutetta. Treenattu ollaan monella eri tekniikalla eikä mikään toimi noihin tiettyihin viirauksiin. Taukoakin ollaan pidetty, ollaan palattu taaksepäin, koitettu ajatella ongelmaa vähän eri kantilta, yksinkertaisesti tehty aivan hitosti duunia näiden eteen. Alkaa pienesti keittää, kun joku edes vähän vihjaa, että kaikki nämä olisivat ihan vain treenaamalla korjattavissa. Ehkä ovatkin, me ei vain vielä olla löydetty työkaluja näihin.

Olen kuitenkin ilmeisesti vähintään yhtä tyhmä kuin koirani ja viikon päästä taas kilpaillaan. Suunnataan torstaina Marian ja Zenan lukaaliin Raumalle ja siinä välissä käydään juoksemassa parit startit.
Vielä ei siis olla heittämässä Inoveja naulakkoon, vaikka epätoivon hetkiä välillä vietetäänkin.

Inoveista puheenollen, juoksin viimeisen nollaratamme ikivanhoilla aksalenkkareillani, jonka jälkeen vaihdoin Inoveihin. Niillä ei olla saatu aikaiseksi yhtäkään nollaa, kenkien vaihto edessä?