Syyskatsaus

Päivitystahti on edelleen surkea. Tällä hetkellä motivaatio koiraharrastusta kohtaan ei ole korkein mahdollinen, joten kaikki energiat on keskitetty pakollisten asioiden hoitamiseen. Treenaaminen on edelleen kivaa, mutta harrastuksen muu oheistoiminta toisinaan tökkii.

Tässä välissä ollaan käyty kolmesti kisaamassa. Oliskohan ollut marraskuun alku, kun haettiin Ojangosta yksi nolla sijalla 2. Kahdella muulla radalla ihan perushyvää tekemistä, mutta oma ajatus oli liikaa tuloksessa. Sain Riesan esimerkiksi pois keppien viimeisestä välistä, koska päätin mennä vähän hetsaamaan sitä keppien viereen, mitä?! Riesahan tunnetusti tarvitsee lisää kierroksia... Näin käy, kun ajatus ei pysy mukana.
Kakkossija toisella radalla harmitti vähän, sillä haluaisin saada voiton pois alta mahdollisimman pian. Huonolle ei todellakaan hävitty, mutta huolellisuudella olisi todennäköisesti saanut kurottua eron umpeen. No, vielä ei ole kiire.

Turussa kävimme juoksemassa peräti neljän startin verran. Sieltä ei mainittavia tuloksia. Kolme hyllyä ja yksi kieltofemma. Kielto tuli vähän helposti, mutta ei välitetä siitä. Tällä radalla kuitenkin ihan mieletöntä työskentelyä Riesalta. Tyyppi teki serpentiinit ja päällejuoksut kovasta vauhdista ihan ennennäkemättömän hyvin, vaikka itse ohjasin todella riskirajoilla virheen jälkeen. Maalissa piti ihan miettiä, että mitähän juuri tapahtui.
Näissä kisoissa nähtiin myös Riesan perinteinen sokka irti -rallatus. Eipä ole pitkään aikaan noitakaan näkynyt, oli melkein ikävä.

Viime viikonloppuna juostiin jälleen kolmen startin verran Ojangossa. Edellisenä iltana agilityjaoston pikkujoulut venyivät aika paljon odotettua pidemmälle, ja jostain syystä ensimmäisellä radalla ei jalka liikkunut ihan toivotulla tavalla...
Radalla oli juoksusuoran ja pussin päätteeksi päällejuoksukohta, mitä Riesa ei todellakaan pussin jälkeen lue. Jo juostessa ymmärsin liikkuvani yhtä lujaa kuin mummot rollaattoreineen, enkä yllättäen ehtinyt ohjaamaan...
Toisella radalla Riesa kolautti radan loppuosalla pituuteen (ei virhettä), ja luonnollisesti kaikkien ohjeiden mukaisesti käännyin katsomaan, tuliko virhettä vai ei. Rintama kääntyi samalla niin, että Riesa hyppäsi hypyltä eri suuntaan kuin alunperin piti. En saanut enää pelastettua, pöh. Urpo ohjaaja.
Viimoselta radalta ihan mukiinmenevä nolla. Pyöritykset vähän levisi ja jalat ei taaskaan olleet erityisen vikkelät, mutta ei se mitään.

Nollia on nyt kasassa peräti viisi, joista tosin vain neljä käy karsintoihin. Enää puuttuu siis "vain" tupla ja voitto. Aikamoista, kun viime vuonna tähän aikaan kasassa oli yksi vahinkonolla. Vielä on tosi paljon tehtävää oman kisapään kanssa, sorrun aivan liian usein tuloskeskeisyyteen, mikä johtaa hätäilyyn ja Riesan kanssa ei hätäilyllä mennä yhtään mihinkään. Pienin askelin eteenpäin.

Valmennuksissa ollaan käyty kolmesti viikkotreenien lisäksi. Niinulla kävimme syyskuun alussa, mutta siellä ei mitään ihmeempiä.
Timo Rannikko kävi kouluttamassa lokakuussa. Suurinpana antina se, että koira on tuplasti nopeampi ohjaajan lähellä työskennellessään. Eli jos voi valita, niin käy viemässä jokaisen käännöksen niin lähelle estettä kuin voi, vaikka Riesa kääntyykin melkein tiiviimmin hieman kaukaa lähetettynä. Ihan kiva saada uutta näkökulmaa, vaikka en ihan kaikkia ohajaustyylejä kokenut omaksi tai ollut täysin samaa mieltä.

Jenna Caloanderin valkun olin itse järjestänyt marraskuulle. Odotin tätä todella paljon, sillä viime kevään valmennuksen pienet oivallukset olivat todella suuressa osassa siinä, että muutama ohjaus saatiin viimein toimimaan. Jennankin mielestä Riesa oli kehittynyt keväästä todella paljon, ei ole mennyt treenit hukkaan.
Näissä treeneissä opetettiin Riesalle vihdoin vähän paremmin japanilaista. Se sujui tosi hyvin ja myöhemmissäkin treeneissä se on osoittautunut ehkä ainoaksi ohajukseksi, mikä tulee Riesalta lähes luonnostaan ilman neljän vuoden hinkkaamista. Muutenkin Riesa oli ihan hirmu pätevä, mitä nyt joku olisi joskus voinut opettaa takaakierto-sokkarin vähän paremmin... Lisätään tämä(kin) treenilistaan.
Video alla.

Esimerkkitapaus siit ku joku vähän satsaa, usko vaan niin joku päivä natsaa

Ai meillä oli joku blogikin? Ei sillä, että meillä ihan hirveästi päivitettävää olisi. Sairaslomat eivät päättyneet jumien aukaisemiseen, vaan sairaslomalla ollaan oltu milloin mistäkin syystä. Nyt pitäisi molempien olla taas treenikunnossa, toivottavasti pystytään nyt treenaamaan aktiivisesti hieman kauemmin kuin viikko-pari...

Syyskuun alussa kävimme juoksemassa kisat Tuusulassa. Tuloksina kieltofemma, nolla ja hylly. Femma ja hylly olivat ihan pienestä kiinni, kiva juosta kolme ehjää rataa saman päivän aikana! Nollarata meni vähän hallituksi kaaokseksi, mutta tyylipisteitähän ei tässä lajissa jaeta.

Viime sunnuntaille olin ilmoittautunut Purinalle kolmelle radalle, mutta myöhästyin ensimmäiseltä radalta... Olin katsonut aikataulut aivan väärin, ja saavuin paikalle tuntia liian myöhään! Toiselle radalle sitten jo ehdinkin... ;) Tältä radalta ensin rimafemma ja toiseksi viimeisellä esteellä se perinteinen huolimattomuushylly. Riesa tiputtelee tosi harvoin rimoja, mutta niin järkyttävällä ohjauksella häiriintyisi varmasti mikä tahansa koira... Jo rataantutustumisessa kirosin, kun en vaan saanut askelia sopimaan yhteen valssikohtaan. Niinhän siinä sitten kävi, että valssasin valovuoden myöhässä ja valssi pyöri paikallaan ihan mihin sattuu. Minulle on aivan täysi mysteeri, miten monet muut tekivät siihen täysin kelvollisia valsseja! :D

Viimeinen rata oli Purinalla sisällä, en muistanutkaan sen pohjan olevan niin kammottava. Mulla on lisäksi vanhoista inoveista napit kuluneet tosi sileiksi (uusia ei luonnollisesti voi käyttää muualla kuin tekonurmella... ;), joten juoksufiilis oli aika raskas. Onneksi Riesakaan ei kulje tuolla kovin lujaa, niin pysyin edes jotenkin perässä. Rata kulki tosi hyvin ja Riesa oli oikein kiltillä päällä. Tuli ihan ilman kikkailuja päällejuoksuun ja saksalaiseen. Kahta peräkkäistä valssia ei taaskaan osattu, jälkimmäinen levisi tosi pahasti mutta sain pelastettua. Nolla tältä radalta.

Outoa tehdä nollia näinkin "usein"! Pitkälle on tultu. Riesasta on nyt vajaan vuoden aikana tullut jo ihan mukiinmenevä agilitykoira. Luotan sen osaamiseen nykyään enemmän kuin aikaisemmin ja agility tuntuu toisinaan jopa helpolta. Onhan Riesa edelleen tosi raskas vietävä, mutta parempaan suuntaan koko ajan.

Tänä talvena treenilistalla on päälimmäisenä peräkkäiset valssit ja käännökset ylipäätään. Riesa ei millään osaa/viitsi koota hyppyä kahta kertaa peräkkäin ja lähes poikkeuksetta aina jälkimmäinen käännös leviää ja koiraa saa poimia selän takaa.
Riesa lenkittääkin noissa tilanteissa ihan luvattoman hitaasti. Mummot rollaattoreilla menee kovempaa kuin Riesa valahtaneissa käännöksissä, treenivinkkejä kellään? :D Tämä on ollut aina ihan täysi mysteeri, miten tuolla tempperamentilla ja sata lasissa- asenteella varustettu koira voikin pudottaa vauhtia tuolla tavoin. Tämä vielä korostuu esim. Purinan kaltaisilla raskailla alustoilla.

Nyt on aika hyvä fiilis tehdä agilityä. Hieman vielä työstetään ihan vaan peruskuntoa kaiken levon ja saikkuilun jälkeen ja sitten ollaan toivottavasti tikissä! Pikkuisen alkaa nolla-ahdistus jo nyt nostaa päätään, vaikka keräilyaikaa on vielä vaikka kuinka! Jälleen kerran olisi ohjaajan tehtävä hieman ajatustyötä...

Parasta just nyt

Viikonlopun kisarupeaman jälkeen oli keskiviikon treeneissä jo aivan erilainen ote. Tauon jälkeen kestää näköjään hetki, ennen kuin saa rytmistä kiinni.

Rata oli meille todella haastava, oli päällejuoksua, serpentiiniä ja itsenäisiä keppejä. Ei aivan meidän rata ;) Jokaiseen tilanteeseen tultiin kovalla vauhdilla, mikä teki radasta vielä vähän haastavamman. Ihan turhaan kuitenkin etukäteen kiroilin haastavia kohtia, Riesa oli aivan loistava! Mulla oli itsellä parit ohjauskuviot hukassa, mutta esimerkiksi radan haastava alku meni kuin vettä vaan! Vuosi sitten en olisi ikimaailmassa uskonut, että tuo koira voi suorittaa tämäntyyppistä rataa noin sujuvasti.

Jäi aivan mahtava fiilis, vaikka parissa kohti hieman ryssittiinkin. Ensimmäistä kertaa kunnolla tajusin, miten pitkä matka ollaan tultu vuoden takaisesta tilanteesta. Vähän yli vuosi sitten koira ei tullut esimerkiksi oikea-oppiseen niistoon yhtään millään, jätti keppejä kesken ja päällejuoksut oli yksi vitsi vain... Ihan törkeästi ollaan painettu hommia tämänkin eteen mutta vähitellen se työ palkitsee tekijänsä. Eli jos ei taidolla niin sitten vaan kovalla työllä ;) Lahjattomat todellakin treenaa.

Perjantaina käytiin vielä kertaalleen osteopaatin käsittelyssä. Mielestäni Riesa oli ihan hyvässä kunnossa ja oikea etunenkin venyi ok eteen, minkä vuoksi uskalsin kisata piirinmestikset ja treenata. Päätin kuitenkin jo ennen hoitoa, että jos koiraa ei saada ihan täysin auki niin sitten ollaan täystauolla ja ravataan Jerryllä niin monta kertaa kuin ikinä tarvitsee.

Onneksi olin itsekin osannut lukea koiraa sen verran, ettei oikea puoli ollut enää yhtä huonossa jamassa kuin viime käynnillä. Se saatiin hyvin auki ja koko koira taas symmetriseksi. Seuraava käynti ihan normaalisti johonkin 3kk päähän, hienoa! Uskaltaa taas huoletta harrastaa, kun tietää että koira on kunnossa.

Piirinmestikset

Viikko sitten käytiin juoksemassa piirimestikset. Meno oli huomattavasti tahmeampaa kuin mitä olin etukäteen olettanut. Ensimmäisille radoille oli todella hankala saada rytmityksiä osumaan kohdilleen ja Riesakin oli sen seurauksena jotenkin kädessä kiinni eikä vahingossakaan auttanut ohjaajaa.

Ensimmäinen rata oli joukkuerata. Meidän kohdalla oli jo melko hyvä sää, mutta juuri hetkeä ennen satoi ihan reippaasti. Kenttä oli aivan täynnä vesilemmikoita, esimerkiksi aan alastulo oli suoraan vesilammikossa. Hieman etukäteen pelkäsin kontaktien puolesta... Tällä radalla kolme kieltoa, koko rata tökki tosi pahasti. Mutta ne kontaktit oli hyvät ;) Ohjasin huonosti enkä vienyt lähetyksiä loppuun. Alkuun tuli myös meille erittäin tyypillinen hypyn ohitus.Huoh, koska sitä oppii.



Seuraavana oli hyppäri. Tästä on tosi vaikea sanoa mitään positiivista... :D Alku oli vähän epätyypillinen ja Riesa irtosi hienosti tyhjää päin. Heti alkuun Riesa räjäytti muurin ja viimeistään siinä kohdin mulla hajosi keskittyminen ihan kokonaan. Koko radan vaan mietin että mitähän siinä oikein tapahtui. Erityisen hieno juttu oli kuitenkin se, ettei  Riesa reagoinut muurin kaatumiseen mitenkään! Pienen hetken jo pelkäsin, että Riesa juoksee hallista ulos ja karkuun :D



Kolmas rata alkoi jo muistuttaa agilityä, tältä radalta tuloksena femma. Alku oli meille vähän hankala, kun piti heti ottaa vauhti pois ja se menikin aika luvattoman hitaasti. Kepeille viennissä olin myöhässä ja väärin sijoittuneena törkkäsin Riesan kakkosväliin. Olisi pitänyt jäädä kokonaan toiselle puolle ja antaa koiran tehdä työ. Loppu oli ihan hyvä. Kontakteilla pidin kauan ja ne oli hienot. Erityisesti puomiin olen tyytyväinen, Riesa kesti hienosti sivuirtoamisen.
Hallissa oli sateen takia ihan hirveä meteli, mutta pikkukettu otti coolisti. Tästä on ihan hyvä taas polkaista kausi käyntiin.

voihan myös olla, ei koskaan tule sellaisia aikoja jollaisiksi kuviteltiin päivät jolloin on kaikki valmista, kaikki kaunista

Heinäkuu oli meillä täysin lomakuukausi, agilityä ei tehty ollenkaan ja suunnittelemani tokokuurikin jäi vain suunnitelmaksi. Kuun puolivälissä oltiin Riesan kanssa lapsenvahtina bortsukakaralle, ja vastoin ennakko-oletuksia otus oli Riesan mielestä ihan ok. Hyvin nätisti se osasi Leian kanssa olla, vaikka olin varautunut pitämään koirat erillään suurimman osan ajasta. Ehkä ne aivot sieltä pikkuhiljaa saapuvat Riesallekin jälkitoimituksella.

Elokuun alussa oli tarkoitus palata agilitytauolta, mutta Riesa liukastui heti ensimmäisissä treeneissä. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta videolla näkyy horjahtaminen ja sen jälkeen olikin koira kolmijalkaisena. Riesa ei ole ikinä elämänsä aikana ontunut ja olinkin ihan varma, että nyt on koko koira kappaleina ja ura on siinä. Heti treenipaikalla laitettiin jalalle kylmää ja vielä kotona pidin jäätä hieman turvonneen lavan alueella. Riesa kävelikin jo kotona normaalisti ja aamuksi turvotuskin oli hävinnyt.
Onneksi mitään vakavaa ei sattunut. Noina hetkinä agility menettää aina merkityksensä, kun huoli koirasta on niin suuri.

Osteopaatille saatiin aika vajaan viikon päähän, missä selvisi että oikea puoli oli aikamoisen jumissa. Kylki ja lapa oli ne suurimmat ongelma-alueet. Karsinnoissahan oli ihan superliukkaat putket, on mahdollista, että koira on mennyt jo siellä juntturaan, vaikka mitään kaatumista en itse huomannutkaan. Nyt on koira kuitenkin kutakuinkin auki ja keskiviikkona palattiin treeneihinkin. Ensi viikolla käydään vielä uudestaan osteopaatilla varmistamassa, että kaikki on ok ja availemassa ne viimeisetkin kireydet.

Ne tämän  viikon treenit ei menneet erityisen hyvin, mutta tulipahan tehotreenattua... Viikonloppuna piirimestiksissä ehkä vähän paremmin taas...

Pari viikkoa takaperin käytiin myös pyörähtämässä mökillä. Luonnollisesti käytimme treenimahdollisuudet hyväksi ja Riesa pääsi jäljelle ja ruutuun. Ampumiseen ragointiinkin yritettiin löytää ratkaisun avaimia ja noin muuten vain oltiin ja uitiin.
Todistimme taas, että Riesa olisi hirveän hyvä jälkikoira jos jaksaisi keskittyä pidempään kuin puoli minuuttia... :D Aina se löysi takaisin jäljelle ja kulmankin merkkasi hyvin, mutta eihän tuosta mitään jälkikoiraa ikinä tule. Ruudussa Riesa oli jo aika väsynyt, kävi vaihtamassa damia ja työskenteli muutenkin aika tehottomasti, vaikka hirveällä vauhdilla alueella sahasikin.

Ampumisia en taida tuon kanssa enää työstää. Se kestää sen yhden laukauksen, minkä jälkeen kykenee vielä toimimaan ok. Toisen jälkeen koira selkeästi ahdistuu, vaikka laukaukset kuuluisivat kaukaa, ja se näyttäisikin palautuneen edellisestä hyvin.
Varmasti jollakin keinolla Riesan saisi sietämään paukkuja, mutta se ei taida olla vaivan arvoista. Katsellaan mitä tehdään!