5. heinäkuuta 2010

Supermummo

Olipa ihan mahtava kisapäivä agirodussa Ylöjärjvellä! Seura oli loistavaa, koira oli ihan mahtava, ja ylipäätään fiilis tekemiseen hyvä.

Meillä oli vain yksi startti, ja se oli nuorten avo SM.
Kisapaikalla oli ihan tajuttoman kuuma, mutta onneksi saatiin häkit varjopaikkaan. Illalla vielä tarkistelin aikatauluja, ja huomasin että kisakirjeessä lukee täysin eri aika kuin lähtöluettelossa. Saavuttiin siis tarpeeksi aikasin kisapaikalle, ja infopisteessä todettiin että rataantutustuminen on kaikilla samaan aikaan. Kuitenkin minien tutustuessa kerrottiin että kaikilla olisi eri aikaan.
Katselin minit johokin puoleen väliin, ja lähdin lämppäämään koiraa. Me oltiin ihan toisella puolella ravirataa, kun kaveri soittelee että tutustuminen alkoi.. Ei muuta kun juoksuksi, koira pikaisesti kaverille ja tutustumaan.

Tututstuminen oli vaikeaa, kun en yhtään tiennyt paljonko aikaa oli jäljellä. Sain kuitenkin jonkinmoiset kuviot katsottua, vaikken niitä tutustumisen jälkeen juurikaan muistanut.

Medien ajan koitin ajatella suunnitelmat selväksi, ja rauhoittaa koiran ja ennen kaikkea koitin saada itseni rauhalliseksi.. :D

Radalle kuitenkin päästiin ihan hyvissä fiiliksissä, vaikka paniikkia olikin ilmassa. Kaverit katsomossa pelkäsi rimojen puolesta, kun mulla on panikoidessa tapana ohjata pikkasen liian jämäkästi..
Pikkuhiljaa sekin paniikki katosi, ja radalla oli itseasiassa tosi mukava mennä. Kontakteilla sähläsin taas, mutta Demi otti ne kuitenkin.

Loppuun päästiin nollalla, ja olihan se ihan mukava tulla maaliin, kun kaverit huutaa siihen malliin että puoli Ylöjärveä kuulee. :D
Meidän tulos riitti voittoon, Demi oli jopa 5s nopeampi kuin toiseksi tullut! Voitettiin siis nuorten avo SM kultaa !
Hieno Demi. Rata tuntui kokonaisuudessaan sujuvalta ja mukavalta. Videon saan vasta ensi viikolla, toivottavasti se ei ihan murskaa näitä käsityksiä.

Ensiviikolla toivottavasti saan videon, kuvia ja ratapiirrustuksen lisättyä.
Kiitokset kaikille seurasta, ja onnea vielä Verpulle ja Pipsalle minien hopeasta!

2 kommenttia: