10. helmikuuta 2011

mä joka päivä töitä teen

Koeviikko, ja mitä teen? No en ainakaan lue, vaan treenaan! Ruotsin kakkoskurssin asiat ei yksinkertaisesti voita koirailua.

Tokoilun taholla ollaan keskitytty erilaisiin häiriöihin, luoksariin sekä perusasentojen ennakoimiseen.
Häiriöitä olen alkeellisesti luonut viljelemällä maan täyteen nameja ja heittelemällä palloa. Raukkaa kiusataan siis ihan urakalla.
 Paikkamakuussa häiriönamit eivät haitanneet, ipana ehkä jopa hieman skarppasi niiden ansiosta. Riesalla on myös upouusi Back on Track, ei tule kylmä makoillessa.
Lopun perusasennossa kettu koitti karata nameille, murahdin jolloin korjasi itse. Palkkasin kädestä, ja malttoi odottaa seuraavillakin kerroilla.

Luoksarissa olen lähes kaikilla kerroilla palannut takaisin palkkaamaan ja vapauttanut ilman luoksetuloa. Nyt pysyy tosi hyvin, olen ottanut mukaan liikkurin käskyt ja kutakuinkin kaatuillut (terkkuja ohikulkijoille!). Lähteä saa vasta luvan kanssa, vaikka mä tekisin kärrynpyöriä.

Perusasennon annakointi on myös ollut treenilistalla. Varsinkin seisomisessa Riesa hakee pienestäkin vihjeestä perusasentoon. Vielä on paljon tehtävää, mutta eiköhän se treenillä. Jospa ipana oppisi samalla kuuntelemaan minkä käskyn oikein sanon!

Seuraava projekti olisi sitten seuraamisen juoksuosuus, vielä pitäisi kehittää toimintasuunnitelma.
Ylipäätään jonkinlainen treenisuunnitelma koko tokoilun osalta voisi olla ihan kannattava juttu. Liian usein lenkkien yhteydessä tulee treenattua sen kummempia etukäteen miettimättä.

5 kommenttia:

  1. Oi kun tykkään Riesan ulkonäöstä ja rakenteesta! Ei mikään ihan perinteisen näkönen, mut mun makuun tollanen kevyt tolleri on tosi nätti. :)

    VastaaPoista
  2. Mä just luin sun postauksen tästä koeviikosta! Sitten sun kommentti mun blogissa... :D ei mutta oikeesti mä en millään jaksa lukea kun on niin kivat säät!

    Toisaalta mä en pysty edes lukemaan, jos koirat vaan vouhkaa viereillä. Ja kun oon tullut lenkiltä niin hitto vieköö jaksa lukea enää!

    Nimimerkillä RUB2.1 meni _täysin_ penkin alle eilen :D

    VastaaPoista
  3. Maria, mäkin tykkään! Eihän kaikki sitä rotuisekseen tunnista, mutta varsin kivannäköinen sporttimalli mun silmään :)

    Joona, kohtalotoveri! Täysin samat fiilikset, niin lukemisen kuin ruotsin kakkoskurssinkin suhteen! En ole varmaan koskaan palauttanut niin tyhjää koepaperia..

    VastaaPoista
  4. Voi ei rakastuin sun koiriin! Aivan ihania ;)
    Ja mulla on samanlaiset fiilikset, jus loppu koeviikko ja missä olin koko ajan, no treenaamassa... :D

    VastaaPoista
  5. Niin se tuppaa menemään, että tärkeimmät ensin eli treenaus ennen koulua haha.

    Meitil on luustokuvat 3 päivää teidän jälkeen, jännää!

    VastaaPoista