6. helmikuuta 2011

Möllitoko

Riesan ja samalla mun ensimmäinen möllitoko käytiin tänään Turussa. Tuomarina oli tokon ylituomari Tuija Sere, joka ei ylimääräisiä pisteitä jaellut. Riesa teki ihan ok siihen nähden että tämä oli ensimmäinen kerta liikkuroituna, ja paikka oli täysin vieras.

Luoksepäästävyys 9  Ei olla ikinä tehty, palkkailin mutta tuomari ei miinustanut enempää.
Paikkamakuu 9 Riesa makasi collien ja holskun välissä. Jäi vähän vinoon. Meni ehkä 10s. kunnes collie nousi ja kävi moikkaamassa Riesaa. Ipana ei ymmärrettävästi kestänyt, vaan nousi. Toisella puolella ollut holsku nousi ilmeisesti myös, ja urokset siinä sitten tappelivat.. Kehästä ulos, ja  kohta uusi yritys erilaisella kokoonpanolla. Nyt Riesa jäi hyvin. Vieressä ollut collie nousi ja meni omistajansa luo, toisella puolella ollut dopperi piippasi koko ajan.. Riesakin oli hieman levoton, haisteli ympärilleen mutta pysyi kuitenkin.
Seuraaminen remmissä 7 Plaah. Seuruu on meillä aina hyvä, mutta nyt meni vähän kehnosti. Puoleen väliin hyvää seuruuta, sitten löysi jonkun hajun jota meinasi jäädä haistelemaan. Tämän seurauksena täykkäri ihan pipariksi. Juoksussa irtosi tosi rumasti sivuttaissuunnassa. Tuomarin mukaan seuruu oli haistelua lukuunottamatta hyvää, mutta mulla kiristyi remmi. Hups. Sen takia ilmeisesti vähensi aika rankasti.
Seuraaminen vapaana 9 Jee, nyt jo paljon parempi. Juoksussa irtosi taas, mutta muuten hyvää.
Seuraamisesta maahanmeno 9 Tippui hyvin, mutta haisteli ihan vähän takaisin tullessa, mistä pistevähennys.
Luoksetulo 0 Arrg, lähti ilman lupaa.. Tämä on ollut meillä ennenkin ongelmana.
Seuraamisesta seisominen 8 Pysähtyi hyvin, mutta kun käännyin meinasi tulla luo.. Otti pari askelta, tajusi sitten ettei mennyt ihan näin.
Hyppy 7½ Ei olla ikinä tehty oikealla tokohypyllä, joten annoin tosi voimakkaan vartaloavun. Muuten hyvä, olisi varmaan sujunut ilman apujakin.
Kokonaisvaikutus 9 Tuomarin mukaan hyvää ja iloista työskentelyä, hyvää yhteistyötä ja koira tekee mielellään mun kanssa. Pikkujuttuja pitää vielä treenata. 
ALO2 144p.

Nyt tiedetään mitä täytyy treenata. Ennakoi hieman liikaa juuri tossa luoksarissa, ja joskus perusasennoissakin.
Saatiin kuitenkin selville että luoksepäästävyyttä ja hyppyä lukuunottamatta ollaan täysin koevalmiita, kunhan tehdään ensin vähän hienosäätöä. Eli eiköhän me kevään kokeisiin tähdätä.

// video:

Treenilistalle siis mun vartaloavut, häiriöhajut, seuraamisen juoksuosuus ja ennakointi.

6 kommenttia:

  1. Hyvä Riesa! Sehän meni tosi hyvin ensikertaiselta! :) Kevään kokeisiin vaan! :)

    VastaaPoista
  2. Eikä toi paikkamakuu :DDD Perus colliemeininkiä selkeesti...... Mut joo, oli kyl varmaa Riesalle aika helvetisti häiriötä ku ympärillä olevat koirat vaa sekoilee. Hyvin pikkukettu kesti ja nyt vaa kattelee virallisia hophop! ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan kivastihan se meni juu :) Vähän tietysti harmittaa sellaiset jutut mitkä treeneissä sujuu hyvin, mutta sitten tuolla jostain syystä levisi. Noh, treenaan tonne oli mentykkin.

    Riitta; älä vaan :D Onneks Riesa ei juuri välitä muista koirista.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköistä teidän tokoilu, joko on virallinen koe päätettynä? :D

    VastaaPoista
  5. Jenna; noh huhtikuulle olen alustavasti katellut.. Eka pitää kyllä tehdä hienosäätöä aika paljonkin :p

    VastaaPoista
  6. Wautsi, hienoa! Nyt eikun pikkuketun kanssa kokeisiin ,mars mars!

    VastaaPoista