26. huhtikuuta 2011

Hallimestikset

Eilen kisattiin oman seuran hallimestaruudet, ensi viikosta lähtien treenataankin jo ulkona.
Koitin ottaa näihin skaboihin teeman, ohjaus koko ajan päällä! Ei kai tarvitse kertoa, että epäonnistuin surkeasti.



Alussa Riesa bongasi ihan suoraan radan laidalla olleen aan. Videolla näkee kuinka ipana lukitsee jo sen jo ennen toista estettä, itse kuvittelen Riesan hakevan putken enkä edes ohjaa. Ei näin. Sain Riesan kuitenkin käännettyä ennen aalle ehtimistä.
Seuraavat hypyt hyvin, lukuunottamatta ihmeellistä putkelta odottelua.. Mutta ohjaus kuitenkin koko ajan päällä! Suoran jälkeen mutkaputkeen heitto on surkea, mutta Riesa haki kuitenkin. Tästä alkaakin alamäki, ennen keppejä rauhoitin ihan liikaa. Käännös on surkea, ja kepeillä autoin kädellä..? Miksi? Riesa osaa kepit hyvin ilman apuja, nyt vain häiritsin sitä.
Pussilla ihan perusvirhe meille, en ohjaa ja lähden pinkomaan eteenpäin, koska kiire kiire. Riesa irtoaa tosi hyvin edessä olevalle pituudelle, mistä hyl. Lopussa vielä takaaleikkaus valuu aika rumasti, plaah.

Mölliluokassa ei jaettu hyllyjä (hyl=10), eli tuloksena 20 ja sij. 3. Hieman ärsyttää oma mokailu, kyllä nyt yksi möllirata pitäisi osata ohjata. Lohduttaudun sillä, että olin pahassa flunssassa. Voin siis unohtaa omat mokailut ja keskittyä siihen, että Riesa oli taas oikein hieno eläin!

5 kommenttia:

  1. Saanko kysyä, että miten olet saanut ton blogis bannerin koko tietokoneruudun levyiseksi? (:

    VastaaPoista
  2. Ööh, mulle ei ihan aukee mitä haet takaa :D Mutta siis banneri on 722px ja se kuinka leveenä se loppujen lopuksi näkyy (tai siis kuinka paljon se vie "tilaa" näytöllä), riippuu ihan näytöstä.

    Tästä ei nyt varmaan ollut yhtään mitään apua, joten tarkentaisitko vähän?

    VastaaPoista
  3. Riesa on vielä nuori koira, mutta hyvältä näytti radalla. Ja mikä vauhti!

    VastaaPoista
  4. Kai se nyt hakee aalle, kun et ohjannut putkeen ja rintamasuunta oli pois putkesta. Samoin pussille, kun ajattelit siitä "kyllä se sinne osaa mennä, ei tartte ohjata." ;)

    VastaaPoista
  5. that's true, kuten tuolta tekstistä voi lukeakin. vaikka rintama on kyllä putkeen, mutta ohajus muuten ala-arvoista. aina ei voi voittaa.

    VastaaPoista