24. kesäkuuta 2012

Treenattu on

Noutojuttuja on treenattu nyt jo viidesti tämän kesän aikana. Kohta iskee ylikunto päälle.
En tiedä mitä sai mut valitsemaan mökkijuhannuksen kaupunkinjuhannuksen sijasta, mutta sielläpä kökittiin. Ja tosiaan treenattiin.

Perjantaina tehtiin damiruutua. Malliltaan pitkä ja kapea. Riesa työskenteli taas oikein hyvin, dameja löytyi hyvin jne. Pikkukettu on vaan keksinyt vaihtamisen. Kun ensimmäinen löytyy, pitää lähteä kierrokselle, mahdollisesti löytää muutkin ja sen jälkeen vasta miettiä minkä viittis viedä ekana. Kiva.

Lauantaina pelleiltiin vaakkujen kanssa. Tehtiin ensin vaan niiden vauhdissa nostamista, ja ääliöllä alkaa ne riistatkin nousta varsin kivasti mukaan. Jotain ruudun tapaistakin väännettiin, vaakut nousi hyvin vaikka olin itse hiljaa (!!!) mutta ensimmäinen ei taaskaan ollut tarpeeksi hyvä palautettavaksi..... Joku voisi vaikka vihjaista, miten tuon vaihtamisen kanssa pitäisi edetä.

Tällä hetkellä en tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen ylipäätään siihen että treenattiin (ja vaakut/damit löytyi ja nousi hyvin), vai pitäisikö olla jotenkin huolissaan tuosta vaihtamisesta. Valitsen ensimmäisen, koska vaihtamiselle en mitään just nyt voi tehdä.

Lauantaina illalla iskä halusi vääntää Riesalle vielä verijäljen. Olin aivan varma, ettei siitä tule ns. mitään, mutta kuulema pikkukettu oli ollut ihan etevä! Itse en ole mejästä niin kovin innoissani (liian työlästä!), mutta saahan tuota muut lainailla.

Tänään koirat on vaan saaneet lepäillä, ja huomisaamun kunnianhimoisena tavoitteenani on painua aikaisin treenaamaan aksaa. Jotenkin vaan mun kunnianhimo ja laiskuus ei aina pelaa ihan yks yhteen, mutta ajatus hyvä.

3 kommenttia:

  1. Vaihtamisenestotreeniä läheltä kahdella tai useammalla damilla. Vaikka jossain aukealla paikalla. Mielellään niin, että sulla on avustaja, joka ei anna koiran ottaa toista damia, jos meinaa lähteä vaihtamaan.

    Ja hakua sit taas toistaiseksi vaan yhdellä damilla/riistalla, ettei koira saa palkattua itseään, mikäli päättää yrittää vaihtamista. Ja hakualue kannattaa hajustaa ihan normaaliin tapaan, mutta sit siellä on tosiaan vaan yksi löydettävä.

    Kyl mä ainakin puuttuisin tohon vaihtamiseen heti, koska eipä tuomari taippareissakaan tykkää hyvää, jos koira jättää noudon kesken. Siihen voi heti loppua se leikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Jotain tuon tapaista olin itsekin ajatellut.
      Riesalla on vaan toisinaan nousseet vaakut ja damitkin vähän kehnosti matkaan, ja pelkään nyt pilaavani koko homman. Riesa on vielä älyttömän ohjaajaherkkä, ja mun tuurilla (taidoilla..) onnistun varmaan jossain välissä kertomaan sille että niiden noukkiminen on ylipäätään huono juttu.

      Tykkään siis nykyisestä tilanteesta huomattavasti enemmän, mutta jotainhan tuollekin pitäisi tehdä. Treenaamatta jättäminen on meillä parantanut monta ongelmaa, ei välttämättä tepsi tähän...

      Poista
  2. Me ollaan tehty vaihtamisenestotreeniä ihan sisällä muutamalla damilla. Naksulla naks, kun koira on kääntynyt eka dami suussa tulemaan kohti. Runolla auttoi heti ongelmiin, mutta sillä onkin älyä. En tiedä, miten toimii idioottien kanssa, kun tuo toinen on niin idiootti, ettei ole keksinyt vaihtamista. :D

    VastaaPoista