Ei se mitään. Maailman paras riesa se on silti. Streriloinnin myötä siitä on tullut monella tapaa tasaisempi eläin, mikä on helpottanut elämää paljon. Varmasti myös jonkinlaisella aikuistumisella on oma vaikutuksena, vaikka eihän tuosta nyt hyvällä tahdollakaan vieläkään voi käyttää sanoja tasainen tai aikuinen.
Riesasta on muutenkin kasvanut hyvin erikoinen paketti. Se ei sovi oikein mihikään muottiin, mikä tekee elämästä välillä haastavaa. Toisinaan on turhauttavaa pyyttää vaikkapa neuvoja ongelmaan x, kun näkemättä kukaan ei vaan ymmärrä, että koirassa voi olla meneillään niin paljon kaikkea. Vastapainoksi Riesa on onneksi tietyissä asioissa hirveän helppo ja mutkaton kaveri, vaikka usein aiheuttaakin stressitason nousua vähän jokaiselle. Mutta tavanomaisuushan on tylsää eikä tavallisuudella ikinä saavuteta mitään.
Ulkonäön puolesta(kaan) Riesa ei vieläkään ole tolleri, mutta noin muuten viimeistään nyt on varmasti kaikki mahdollinen massa saavutettu. Ei voi oikein enää edes vedota ikään, kun joku ihmettelee laihuutta. Itse elättekin pitkään toiveita etuosan kehittymisestä, mutta suoraksi jäi. Onneksi Riesa muuten on kevyt ja elastinen, eikä heikko etuosa ole aiheuttanut mitään ongelmia.
Pakettina Riesa on kyllä ihan nimensä veroinen, mutta silti niin kovin ihana. Kamalasti minä sinä aina haukun ja arvostelen, mutta harvemmin olen tosissani. Vaikkakin jostain nekin kommentit ovat lähteneet...
Lyhyesti kuvailtuna Riesasta on tullut villisti pomppiva superpallo, joka vielä vilkkuu sekä ääntelee samaan aikaan ja pomppiessaan kiskaisee vielä muutamaa kaveria kuonoon. Mukava kaveri siis.
Harrastusten parissa on vasta ihan viime aikoina oikeasti lähtenyt rullaamaan. Viime kesään asti oli aikamoista suossa tarpomista. Tietenkin Riesa nyt on Riesa, eikä siitä ikinä tule mitään satavarmaa kisakonetta, mutta huomattavasti se on tasoittunut. Myös aksaviiraukset on alkaneet hieman hellittämään, eikä esim. päin hyppääminen ole enää niiiin vastenmielistä. Hitaitahan meidän niistot ja vastaavat ovat, mutta se nyt on oikeastaan aika yhdentekevää jos koira vain tulee ohjaukseen.
Kuukasi saavutettu serti oli varsin kiva tsemppi tuhoon loppuvuoteen. Ihan oikeasti uskon, ettei sitä seuraavaa ihan puoltatoista vuotta jahdata. Jos nyt vuodessa tulisi... ;) Näillä ei nyt sinällään tietenkään mitään väliä ole, tiedän että tuo koira tulee vielä valioitumaan, kävi se sitten ennemmin tai myöhemmin.
Myös toiset synttärit olisi tuossa joulun jälkeen olleet. Tänä vuonna ei kuitenkaan tapaninpäivänä juhlittu, Demsi ei ikinä ehtinyt 13-vuotta täyttämään. Demin kuolemasta on kulunut jo kaksi kuukautta, eikä sitä vieläkään oikein osaa käsitellä. Toisinaan suru tuntuu helpottaneen, mutta sitten se tulee takavasemmalta ja lyö avarilla naamaan.
Jälkikäteen on tietenkin enää turhaa jossitella, mutta useasti mietin, miksei tullut lähdettyä eläinlääkärille heti aamusta. Olisi varmasti helpompi käsitellä asiaa itsekin, jos kaikki olisi sujunut nätimmin. Toisaalta en kyllä tiedä olisiko kukaan ell sitä heti ottanut vastaankaan, kun se kuitenkin söi jne.
Pari päivää synttäreiden jälkeen päästiin käymään haudalla. Haudalla
käyminenkin on jotenkin tosi omituista, eipä kukaa enää välitä vaikka ei
veisikään kynttilöitä tai tirauttaisi paria kyyneltä. Siltikin tunsin
huonoa omatuntoa, kun kävin kahden päivän mökkireissun aikana haudalla
vain kerran...
Elämä on aika erilaista Riesan kanssa kuin mitä se Demin kanssa oli. Demi oli hirveän itsenäinen koira ja varsinkin joskus pahimpien teiniangstien aikaan taisin itse tarvita Demiä paljon enemmän kuin se tarvitsi minua. Riesa taas tarvitsee jonkun, joka pitää ne seinät ylhäällä ja muutenkin tukeutuu monissa tilanteissa paljon minuun.
Jos Demi oli minun punainen varjoni, joka luki ajatuksia, niin en tiedä mikä Riesa on... :D Se on varmaan se holtittomasti pomppiva superpallo, jonka liikkeitä on aika vaikea ennustaa, mutta ihan piristävä lisä elämässä kuitenkin.
Molemmat yhtä kaikki hirveän tärkeitä, hieman eri tavalla vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti