Keskiviikkona tuttuun tapaan Lotan treenit. Vähän oli ongelmia siellä sun täällä, lähinnä itse pitäisi vaan ohjata tiukemmin. Riesan estehakuisuus on viime aikoina parantunut huimasti ja se saattaa hakea esteille, joille en todellakaan uskonut sen lähtevän. Positiivinen ongelma. Tässä mennään nyt joka osa-alueella eteenpäin, kun onnistumiset ruokkii onnistumisia. Riesankin itseluottamus on kasvanut hurjasti, koska itse luotan siihen enemmän.
Treeneissä meinasin itse hyytyä aivan täysin. Hallilla on tällä hetkellä aika kuuma ulkoilmaan verrattuna, siihen päälle vielä huono tankkaus ja kamala määrä juoksemista, niin ei meinannut lähteä viimeinen veto ollenkaan. Sain kuitenkin taisteltua loppuun, näitä treenejä mun pitäisi tehdä paljon enemmän... Liian helposti treeneissä tulee vaan keskeytettyä ja otettua uusiksi, jos rata ei tunnukaan enää niin hyvältä. Hankalahan sinne kisoihinkaan on lähteä taistelemaan niitä ratoja loppuun, jos ei treeneissäkään meinaa onnistua.
Mielenkiinnosta kellotettiin takanurkan ohjausvaihtoehtoja keltaisen putken jälkeen. Persjättö+valssi oli vain ihan aavistuksen niistoa nopeampi, mutta niistot toki voi Riesalla olla aina vähän millaisia sattuu... Jos samanlaisia kohtia on radassa useampia, nousee erot nopeasti isoiksikin. Kärkisijoista kamppaillessa jokaisella sadasosalla on merkitystä, pitäisi varmaan kellottaa useamminkin eri vaihtoehtoja.
Tänään aamulla käytiin vielä tekemässä nopeat tekniikkatreenit. Riesa ei oikein osaa takaakierroissa koota itseään hyvin, joten muistuteltiin sitä sitten. Vähän niistojakin tuli tottakai tehtyä, pääasiassa vähintään ihan hyviä kaikki! Hyvä Riesa! Lisäksi teimme myös keinua, joka on ollut jo pitkään ihan ok.
Vapaatreeneistä pidetään pieni hengähdystauko kun hallin kuukausikortti loppui, mutta koitan vielä yhden kuukauden käydä treenaamassa tässä ennen kevättä.
Ylipäätään agility tuntuu (ja kuulema myös näyttää) tällä hetkellä helpolta ja ennekaikkea hauskalta. En voi väittää, etteikö hauskuus olisi varsinkin viime talvena vähän karissut matkalta, kun suoritusvarmuus oli miinuksen puolella eikä oikein mikään ottanut onnistuakseen. Enää en kolmostenkaan kisoissa tunne olevani vahaliitu leipäveitsiosastolla, vaan oikeasti tiedän että me kyllä osataan. Äärimmäisen helpottavaa ja palkitsevaa, että kovan työn tulokset alkaa pikkuhiljaa näkyä vaikka siinä aika kauan kestikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti