13. maaliskuuta 2014

näyttäytyy, mut ei osaa käyttäytyy

Päivitykset ei aivan pysy treenien tahdissa. Treenattu on paljon ja kisaamassakin käytiin.

Treeneistä en muista enää paljoakaan, olisi pitänyt heti laittaa oleelliset ylös. Videot on kuitenkin olemassa, heitetään nyt nekin esille kun kerran olen editoinutkin.

)

Muutama viikko sitten olin aivan tajuttomassa lensussa, pää oli ihan täynnä räkää ja treenien jälkeen kuumekin nousi. Kannatti siis käydä kaatuilemassa treeneissä... En ole moneen vuoteen ollut noin pihalla reeneissä, ehkä siihen on joku syykin, miksi kipeänä ei kannattaisi treenihallilla juoksennella...

Viikko tämän jälkeen käytiin ihan privatreeneissä, kun kaikki muut ryhmäläiset oli sattumalta pois. Lottaa oli tuuraamassa Kurkisen Kim ja saatiin treenattua ihan koko rahan edestä. Näissä treeneissä huomattiin, että Riesa kaikkien yllätykseksi saattaa jopa joskus kuunnella käskysanoja, ja sitä kannattaa esim. putkien jälkeen hyödyntää. Riesahan hakee helposti putkilta ohjaajaa kohti ja vasta sen jälkeen miettii esteitä. Muutama kriittisessä kohdassa lausuttu estekäsky hieman helpottti tekemistä.

2.3. oli tolleriaksaa. Järjestin Lotan koulutuspäivän tollereille ja olihan sitä itsekin osallistuttava. Riesalta puuttuui ehkä se terävin kärki, ja pari tuntia treenien jälkeen tyypillä alkoikin kunnon vatsatauti... Mietinkin, että tyyppi vaikutti vähän pöhöttyneeltä. Treeniaikaa oli 2x15min, eikä vielä vähän lenssuisena oikein meinannut se viimeinen vartti lähteä millään. Hyviä ajatuksia tuli näistäkin treeneistä, vaikka molemmat vähän kipeitä olikin.

)

Lotan normitreeneissä mentiin vielä samalla ratapohjalla, mutta me treenattiin välistävetoja. Riesa on hienoin! Viimeinkin välistävedot sujuu melkein jopa normaalisti.

)

Tällä viikolla kouluttamassa oli Hyvärisen Hanna. Huolimattomuus taisi olla teeman nimi... Riesalle oli taas käsittämättömän vaikiaa tulla niistoon, mutta päällejuoksut oli sentään kaikki näppäriä!

)

Lisäksi ollaan käyty pari kertaa treenamassa itsenäisesti. Teemana yllättäen päällejuoksut, niistot ja muu sälä. Lisäksi aan kontakti on viimeaikoina ollut vähän hidas, joten siitä ollaan tehty nopeita vapautuksia. Treenaminen on sen osalta ollut aika yksitoikkoista, joten ilmankos alkaa vähän oireilemaan.

Treenien vastapainoksi Riesa kävi myös osteopaatilla. Kaikki oli tuttuun tapaan kunnossa, vähän oli toisella kyljellä enemmän kireyttä, mutta se on varmasti jollain tavalla yhteydessä yhteen puomilta putoamiseen. Lisäksi treenimääräkin on viime aikoina ollut normaalia suurempi.

Kisaamassakin tosiaan käytiin. Kaksi mitäänsanomatonta hyllyä ja yksi vitonen sijalla 3. Radalta tuli yksi nolla, eli ei mikään helppo pätkä... Seisotin kunnolla puomin kontaktin, jotta ehdin kunnolla jatkotilanteeseen... :D Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Rata rullasi tosi hyvin, mutta aalla persjättöä tehdessä vapautin Riesan ihan liian aikaisin jollain ihme rääkäisyllä ja Riesa päätyi väärälle puolelle minua. Sain vielä heitettyä seuraavana olleelle pituudelle, mutta yksi pituuden palikka heilahti.... Ei harmita lainkaan....
Laamanen tykästyi Riesaan ihan hulluna, heh. Riesa on kuulema aivan ihana ja me ollaan aivan maajoukkuekamaa. En käynyt enää viimeisen (täysin epäonnistuneen) radan jälkeen kysymässä, onko mielipide yhä sama... Viimeksi kun Riesaa kehuttiin noin, meni vuosi ilman nollaa. Katsotaan miten käy nyt...

Videoita radoista ei ole, mutta ehkä niitä ei tähän postaukseen enenpää tarvita. Voisi yrittää vaikka päivittää vähän useammin, niin ei ehkä ihan samalla tavalla kertyisi videoitakaan varastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti