Mikä on kun ei taidot riitä...

Nyt on tämän vuoden kisat kisailtu. Kun ei toimi, niin ei vaan toimi. Sterkkatauon jälkeen uudestaan, toivottavasti taas vähän fiksumpina.

Viime Sunnuntaina tosiaan kaahailin yksikseni Purinalle kisaamaan kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli profiililtaan ihan kiva, ei meille mitään kovin vaikeaa.
Lähtöalue oli hirveän levoton, aivan koiran selän takana oli pari narua joiden toisella puolella kulki koirat. Kun jätin Riesan paikalleen, alue oli ihan tyhjä, mutta eiköhän siitä sen jälkeen kulje koira. En tiedä kulkiko koira vaan todella läheltä (Riesa on hirveän tarkka omasta tilasta), haukahtiko se tms. mutta pikkukettu säikähti tätä toista koiraa aivan tajuttomasti.

Meinasi sydän pysähtyä kun Riesa aloittaa älämölön lähdössä, kun ite olin tosi kaukana koirasta. Riesa oli kuitenkin pysynyt paikallaan. Koin parhaaksi vain kutsua sen radalle lisävahinkojen minimoimiseksi. Radan alku meni molemmilta vähän ohi, Riesa mm. meni kepeistä ohi ja muuta sälää. Pari hyvääkin juttua mahtui onneksi mukaan.

Radan jälkeen ärsytti aivan tajuttoman paljon. Tietysti rata olisi voinut mennä penkin alle ihan ilman alkuepisodiakin, mutta olisihan ne radat kiva hyllyttää ihan itsestä johtuvista syistä.
Riesan pelästyttääneen koiran omistaja tuli pyytämään radan jälkeen anteeksi jne, mutta mielestäni lähtöalueet pitäisi edes jotenkuten rauhoittaa. Toisaalta koirankin pitäisi kestää häiriöt lähdössä, mutta tuollaisen herkkäperse säikähtelijän kanssa yllättäviä tilanteita on vaikea saada varmaksi.

Toinen rata oli profiililtaan meille vaikeampi pitkien etäisyyksien vuoksi ja siinä oli meille hankala takaakierto-takaakierto kohta. Päästiin tuohon takaakiertokohtaan virheettömästi johon vedin hirveän latauksen, ääni päässä sanoi että nyt et jumalauta ohjaa tätä huonosti. Toinen rima tuli alas. En tiedä johtuiko pehmeästi pohjasta vai (liian) tiukasta ohjauksesta vai molemmista. Lievän (suuren) vitutuksen vallassa sain ohjattua vielä yhden vaikean kohdan hyvin, mutta sen jälkeen Riesa livahti pitkällä putkeen viennillä aalle.

Maalissa taas ärsytys, enkä todellakaan tiennyt mistä! Siinä lähti Marialle pitkä avautumispuhelu, jossa jo harkitsin viimeisen startin väliin jättämistä. Jos kohtuu hyvän radan (jolla tehtiin paljon hyviä juttuja) jälkeen ärsyttää, on varmaan aihetta pitää pieni hengähdystauko koko aksasta.
Hetken aikaa keräilin itseäni ja päätin, etten halua jättää tälläistä fiilistä viimeisistä kisoista pitkään aikaan, joten kävin tutustumassa vielä viimeiseen rataan.

Ratiksessa suunnittelin kakkosen kierrättämistä toiselta puolelta, koska putket on niin hirveän kivoja. Aikani muiden ratoja kateltuani totesin, että ei muutkaan siihen putkeen sujahda, toinen puoli on nopeempikin. Kovasti koitin olla peittämättä siivekettä ja ohjata muutenkin selkeästi, mutta pikkukoira alkoi arpomaan. Siinä vaiheessa olisi pitänyt ohjata jämäkästi, mutta jäin itsekin miettimään, että kumpaahan mä tässä koiran mielestä oikein ohjaan... Putkeen män. Loppuun mentiin kuitenkin hirveän hyvin! 8-10 aiheutti vähän päänvaivaa, mutta ilman ongelmia selviydyttiin.

Viimeisestä radasta jäi hyvä fiilis, nyt on hyvä jäädä kisatauolle. Jotain me kuitenkin osataan, vaikka viime aikoina ei ihan siltä olekaan tuntunut.

Joka lajia

Päivitykset taas vaihteeksi laahaa... Melko ahkeria ollaan kuitenkin oltu, vaikkei treenit ole blogiin asti päätyneetkään.

Taipparijuttuja on treenattu kahteen otteeseen. Kerran damiruutua ja toisella kerrallla ruutua vaakuilla sekä "älä syö pupua"-treeniä. Damien kanssa hommassa alkaa jo olla ihan tekemisen meininkiä, kääpiönoutaja tekee hirmu hyvin töitä ja on edelleenkin liian tyhmä luovuttaakseen, jos dameja ei meinaa löytyä... Vaakkujen kanssa toisinaan vähän tökkii. Tirpat kyllä löytyvät ja ihan tulevat käteen asti, mutta niiden noukkimiseen pitää soveltaa jokaista taiteen lajia. Onhan sitä nyt aivan pakko saada hyvä ote... Toistaiseksi vaakut ovat pysyneet ihan ehjinä, mutta eihän tuollainen nyt kovin nätin näköistä ole. Uskoisin sen kuitenkin korjautuvan ihan vain treenillä ja sitä myötä varmuudella.

Puputreeni sujui aivan yli odotusten. Ennen tätä pupu on joko ollut todella ällöttävä tai sitten syötävän hyvä. Aluksi väiski meinasikin päätyä parempiin suihin, mutta Riesa tajusi hyvin nopeasti jutun juonen, jolloin pupu tuotiin nätisti ihan käteen asti. Treenipupu oli pieni, talven aikana toivottavasti päästään treenaamaan vähän isommallakin pupulla. Meidän tuurilla taippareissa osuu kohdalle steroideja vetänyt muskeli-väiski, joka painaa saman verran kuin koira...

 
Tokoakin ollaan pariin kertaan treenattu. Pari viikkoa sitten hyppäsin auton rattiin Marian ja Remun luo treenaamaan. Kaikki kuvat ovat siltä reissulta.

Luoksarissa ei taaskaan (!!) kestä käskyttämistä. Hupsista keikkaa, olisikohan sitäkin pitänyt joskus treenata? Ennen alo-koetta meillä oli myös samoja ongelmia, mutta nyt se on tehotreenin alla. Stopit oli väliltä erittäin kehno-hyvä. Paljon takapalkkaa ja vahvistamista, josko se siitä taas. Ehkä. Tai voisiko joku poistaa koko stopin sääntökirjasta? Mulla on selkeästi erittäin iso aukko koulutustaidoissa, en vaan saa tätä toimimaan.

Noudossa tehtiin jatkossa nosto- ja palautustreeniä ihan lyhyeltä matkalta ja heti parani perusasentoon hakeutuminen. Paljon toistoja ja varmuutta tarvitaan tähänkin.

Seuraaminen alkaa viimein taas näyttää ihan seuraamiselta. Muistuttelu on tuottanut tulosta. Vielä kun itse oppisin kävelemään, niin erittäin hyvä.

Aksa on... Aksaa. Mitään superhuonoja treenejä ei olla tehty pitkään aikaan, mikä on aina positiivista. Välillä katoaa pikkasen maku koko lajista, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen niin kilpailuhenkinen idiootti. Suunnitelmien mukaan meidän piti liidellä nollasta nollaan, eikä homma ole lähtenyt ollenkaan toivotulla tavalla käyntiin. Omasta päästähän tämä on kiinni, onneksi tässä kuussa on luvassa psyykkisen valmentautumisen luento...

Ensi sunnuntaina kisataan tämän vuoden viimeisiä kisoja ja joulukuun puolessa välissä pidetään ainakin kuukauden mittainen aksatauko. Tauko toivottavasti selvittää hieman ajatuksia, mutta olisihan tauolta huomattavasti mukavampi palata, jos ennestään olisi muutama arvokisanolla plakkarissa.

Ihan tauon vuoksi ei tauokoilla, vaan Riesalle on varattu sterilointiaika joulukuulle. Olen aivan kauhuissani, nukun seuraavan kerran kunnolla vasta kun ipanalta on poistettu tikit... Sterilointi on kuitenkin melko pakkorako, Riesan valeraskaudet ja käytösmuutokset pahenivat joka juoksulla. Toivotaan, että tämän jälkeen minulla on edes hieman tasaisempi otus.

Tripla

Triplahyllyllä jatkettiin lauantaina Purinalla. Me mitään tuplanollia oteta, kun on erilaisia triplojakin tarjolla.

Ensimmäisellä radalla oli aivan killeri keppi-putki ansa, ei hirveästi nollilla juhlittu missään luokassa. Mä olin ennen rataa vielä melko positiivisilla fiiliksillä, mutta putkeenhan se meni. Tuskin Riesa edes huomasi keppejä, ihmekös tuo. Rintama oli luonnollisesti kepeille, eli myös putkelle. Pakkovalssia mietin ja monet maksiohjaajatkin ehtivät siihen, mutta Riesa oli niin liukkaalla tuulella, että todennäköisesti olisin kompuroinut pakkovalssiin siihen malliin, että Riesa olisi jo lähellä olevalla hypyllä... :D

 

Tällä radalla oli kuitenkin jo yritystä. Lähdettiin hakemaan onnistumisia, ei suoraan nollaa. Tuloksia saadaan ilmeisesti tovi odotella, mutta ohjaajan pääkopalle hyvää treeniä.
Tämän radan lopussa Riesa tiputti hassusti riman ja pelästyi kun se lähti hiekkaa pitkin pyörimään. Meni herkkiksen loppusuora aivan sekaisin, huoh.

Toinen hyppäri oli oikeastaan todella kiva! Sai juosta ja pyöriä pienessä tilassa, sehän me osataan. Tällä radalla taisin itse tehdä Riesat, ei pysynyt ajatus enää vauhdin huumassa mukana.

Ykkösputki on ihan hassusti tuossa aseteltu, mutta se osoitti suunnilleen 2 & 6 esteille. Mun tosiaan piti kääntää kroppa ihan kunnolla koiraan ja ottaa se mukaan, koska Riesa hakee putkia niin hyvin. Tossua toisen eteen pistellessäni tajusin unohtaneeni jotain ja käänsin kroppaa juuri niin, että pikkukettu joutui arvauspuuhiin. Näin, kuinka se matkalla vaihtoi valintaa muutamaan otteeseen mutten ehtinyt itse tekemään mitään. Oli melkoisen ärsyyntyneen oloinen olemus pienellä putkeen sujahtaessaan.

Jatkettiin putkesta kepeille ja loppurata meni oikein kivasti. Yhden riman sössin alas idioottimaisella rytmityksellä juoksusuoran päässä, se ajatus mukaan...
Vähän jännitin 6-7 välissä leijeröintiä, putken jälkeen piti ehtiä vielä persjättöönkin. Eihän siinä ollut mitään ongelmia, vaikkei koskaan noita olla treenatukaan. Hieno pieni.

Tältä radalta jäi tosi hyvä fiilis. Pientä tarkkuutta vaan, niin eiköhän muutkin palaset loksahtele paikalleen.

Kolmannella aksaradalla Riesalla oli ihan hiton hauskaa, mä en ole vielä päättänyt mitä mieltä olen... Riesa juoksi pari ylimääräistä putkea ja oli muutenkin nätisti sanottuna vallaton. Kontaktit se kyllä teki kivasti, plussaa siitä. Lopussa Riesa lähti aivan totaalisesti lapasesta ja paineli etuajassa maaliin palkintopöydän luo... No, en minä kolmea viimeistä estettä olisi halunnutkaan suorittaa.

Vähän alkoi näköjään pitkä kisapäivä ja varmaan viime viikonlopun kisatkin painamaan pienellä jaloissa... :D Ainakin sillä oli hauskaa, ei tämä nyt niin vakavaa ole.

Muutaman viikon päähän voisi repäistä vielä pari starttia, alan vasta saada omaa päätä kuntoon. Jouluussa otus pääsee todennäköisesti veitsen alle, jolloin tulee pitkä tauko. Mun alkuperäisen suunnitelman mukaan Riesalla on siinä vaiheessa vähintään puolet arvokisanollista kasassa ja todennäköisesti pari sertiäkin, mutta tämän hetkisen tilanteen valossa olisi parikin nollaa ihan positiivinen juttu. Vähän alkaa liikaa kuumottaa, jos kaikki nollat jää ensi vuodelle.

mehtään män

Kisaaminen alkaa käydä jotenkin puuduttavaksi, kun edellisestä nollasta alkaa hyvää vauhtia olla  5kk ja kymmenen starttia. Olisi edes jollain tavalla lohduttavaa, jos olisi jotain tiettyjä ongelmakohtia. Joita voisi treenata treeneissä, tulla paremmaksi ja käydä vetäsemässä niitä nollia kotiin. Mutta eei, homma ei vaan yleisesti suju! Turhautuminen!

Tänään skabiltiin Ojangossa. Virheiden pääteemana ilmeisesti päävikainen ohjaaja? Viime aikoina ollaan aika paljon puhuttu ja työstetty alisuorittamista, mikä tuo taas uudenlaisia peikkoja esiin. Kahdelle ensimmäiselle radalla lähdin aivan tajuttomalla raivolla. TIEDÄN, että sillä asenteella saisin vietyä radan kasassa ja hyvin läpi. Mutta kun mun rääpäleeni ei kestä sitä. Kaksi rataa piti siihenkin tuhlata, ennen kuin tajusin pientä ahdistavan moinen. Radat oli kyllä meille oikein sopivia, olisi pitänyt handlata. Ärsyttää, kyllähän mä tiedän Riesan olevan aikalailla herkkis mun mielentiloille.

 

Viimeinen rata oli meille aivan järkyttävän vaikea ja tässä vaiheessa alkoi muutenkin ns. vitutuskäyrä nousta. Koitin kuitenkin tsempata ja ottaa vähän vähemmän raivolla tällä kertaa. Kappas vaan, vedettiin ehdottomasti kisauran parasta aksaa. En tiedä oliko tämä se kuuluisa flow, mutta ainakin meillä oli radalla aivan tajuttoman hauskaa ja helppoa. Olisin voinut juosta radan vaikka kolme kertaa putkeen, ihan loistofiilis.

No, eihän me mitään nollaa tietenkään otettu. Heitin kutosputkeen huolimattomasti ja Riesa lähti perään hypäten vitoshypyn uudelleen. Sen jälkeen menikin just niin kuin strömsössä.

7-9 väli on meille aivan tajuttoman vaikea, 8 & 9 hyppyjen etäisyys oli todella pitkä ja olin aika varma, että Riesa tulee jotenkin jalkoihin enkä saa sitä heitettyä ysille. Pistin kuitenkin töppöstä toisen eteen ja sainkin Riesan ihan vaivattomasti takaakieroon ja ysille, sekä vielä muurille! Me 10000 - aksa 0. Putkijarru toimi loistavasti, samoin muurin päällejuoksu (!!!! päällejuoksu !!!), loppuun jatkettiin samalla fiiliksellä.

Vaikka kuviot ei paperilla näytä erityisen vaikeilta, on ne silti meille aivan tajuttoman haastavia ja niiden onnistuminen antoi kyllä hurjasti lisää uskoa tekemiseen. Kuitenkin se nollien puuttuminen vähän rassaa. Väärä ajatusmalli tämäkin, mutta minkäs teet.

Seuraavan kerran kisataan todennäköisesti jo ensi viikolla, josko silloin jo vähän erilaisella asenteella?

Tokoähky

Taas tokoiltiin. Käytiin Johannan kanssa tekemässä pikkutokot tänään aamupäivällä (sunnuntaina yhdeltä on aamupäivää!). Vähän oli unessa niin ohjaaja kuin koirakin, mutta oli taas paljon hyviä juttuja.

Aloitettiin luoksarilla, stoppi ei enää pelittänytkään. Huoh. Riesa valui jopa takapalkalla?! Mrr. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Laitetaan koko luoksari jäähylle, selvitellään vähän ajatuksia ja sitten uudestaan. Mä olen koittanut opettaa tätä niiiin monella eri metodilla, kohta on todettava että en vaan osaa.
Sinänsä luoksarin toimimattomuus ei edes haittaisi, koska pisteitä tulee kuitenkin. En silti vaan pysty lähtemään kokeeseen, jos kaikki liikkeet eivät toimi kunnolla.

Seuraavaksi taidettiin tehdä kakeja. Ensimmäisessa vaihdossa lähti röyhkeästi etenemään, huomautin ja sen jälkeen vaihdot oli tosi hyviä. Palkkasin heittämällä nameja taakse. Toimii paremmin kuin takapalkka, koska Riesan ei tarvitse koko ajan kuikuilla taakse.. Muutenkin lelupalkka alkoi viemään koiraa vähän vääränlaiseen mielentilaan. Haluaisin kuitenkin koiran olevan suht rauhallinen, muuten se voi lähteä käskyjen välillä jumppailemaan omiaan, tai sitten etenee.

Näiden jälkeen tehtiin pari jäävää. Riesa osaa taas seurata! Pileet! Ehkä parin päivän takainen muistuttelu auttoi, en tiedä. Itsekin olin rennompi ja pidin kropan suorassa, mikä varmasti osaltaan auttoi Riesaakin. Toki sillä oli vielä keulimisintoa jäljellä, mutta homma näytti jo varsin hyvältä seuruulta!

Itse jäävistä makuu meni hyvin, ei treenattu enempää. Seisomisessa olin aluksi epäselvä käskyn kanssa ja heitti maihin. Muuten taisi tehdä ok. Ei vieläkään tehty kokonaisena, en halua että oppii kävelemään perään..

Loppuun pari noutoa. Perusasentoon hakeutuminen oli taas astetta helpompaa, mutta kapulan ottamisen jälkeen on aivan hirveän vaikea pysyä istumassa... Edistysaskelia kuitenkin! Vielä vaan paljon loppuosan treenausta.

Loppuun tehtiin vielä yhteispaikkis. Aikaa en tiedä, olisko ollut yhteensä joku 2min..? Menin auton taakse piiloon ja kävin palkkaamassa välillä. Välipalkat selkeästi vähän hämmentää Riesaa, mietinkin pitäisikö vaan jättää välipalkat sikseen ja tehdä satunnaisesti eri pituisia makuita..? En tiedä tappaako se sitten motivaation pitkistä makuista, vai nostaako liikaa virettä, jos se koko ajan odottaa vapautusta. Turhan monimutkainen eläin... Ja laji!

Demsun verikokeidenkin tuloksetkin kuultiin perjantaina. Kaikki oli kunnossa! Toivottavasti mummeli porskuttaa vielä pitkään, vaikka vanhemisen merkkejä alkaakin ilmaantua.