Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys

Keskiviikkona juhlittiin Riesan synttäreitä! Pikkukettu täytti jo kuusi vuotta ja merkkipäivää vietettiin asiaankuuluvasti agilitykisoissa. Ikäkriisi ei iske, kun on koko kisapaikan tuhmin koira. Pysyy omistajankin mieli sopivasti virkeänä.

Kisapäivä alkoi piristävässä -24 pakkasasteessa, ei ihan kamalasti ollut porukkaa lämppälenkillä. Riesa sai päällensä villapaidan sekä pompan ja tarkeni hyvin reippaat lämpät ja jäähkät. Omankaan naaman tunnottomuutta ei siinä lenkin puolivälin paikkeilla enää juuri huomaa.

Pakkasasteiden takia oli tuotava Riesan häkki halliin sisälle. Lisäksi halli oli pakkasen takia muutenkin ihan tupaten täynnä, kun valtaosa päätyi lämppäämään ja jäähkäämään sisätiloissa. Ei ihan ideaalit olosuhteet kuumuvalle Riesalle. Kierrokset olivatkin läpi kisojen tapissa ja Riesa päätti kiroilla jokaiselle joka viitsi katsoa päin hetkeä pidempään. Lihapullan voimalla siitäkin selvittiin, vaikka ikävän huolettomasti jengi päästää koiria ahtailla kisapaikoilla iholle.

Ensimmäisenä oli aksarata, jossa oli muutama ikävä ansapaikka. Riesalla oli sokka irtoamispisteessä, mutta hienosti kokosi itsensä radalle. Vähän yritti tuhmailla kontakteilla ja parissa kohtaa joutui turvautumaan huuto-ohjaamiseen, mutta ihan näppärä rata. Nolla sijalla 3./45 ja Riesa sai palkintojen joukosta synttärilahjansa. Rankkaa, kun täytyy omat lahjatkin ansaita. 

Toiselle radalle valmistautuminen meni yllättävän helposti. Kävin kiivasta päänsisäistä keskustelua itseni kanssa siitä, pitääkö tässä nyt panikoida tuplan mahdollisuudesta vai ei. Jonkunlaiseen kompromissiratkaisuun pääsin, sillä paniikki iski vasta radan loppupuolella. Pienesti rata levahti neljän viimeisen esteen aikana ja taisi siellä joku rimakin kolahtaa, mutta nollalla maaliin! Kauden eka tupla juostu ja SM-kisoihin vaadittavat tulokset ovat nyt kasassa! Vielä ei tosin huokaista nollahelpotuksesta, sillä karsintoja varten tarvitaan vielä yksi tupla.

Radalta extrapisteet Riesalle, sillä se kääntyi siedettävästi sille vaikeassa kohdassa. Suoran putken jälkeen piti tehdä samointein ukari ja palata putken suun vieressä olevalle renkaalle. Vaikka Riesalla onkin hyvä putkijarru, se on aivan tajuttoman huono tulemaan mua kohti, jos oma liike ei jatku. Usein sillä valuu kaarros niit pitkäksi, että lenkittää esteen ohi. Se saattaa siis itse putkelta kääntyä terävästi, mutta käännös valuu sitten sivuttaissuunnassa... Voimakkalla äänenkäytöllä saatiin koira kuitenkin oikealle esteelle. Vähän hitaasti, mutta nolla oli tässä kohdin pääasia.

Viimeisellä radalla ei sitten ollutkaan enää mitään väliä. Liiallinen tyytyväisyys vie näköjään hirveästi energiaa. Hyvä rata siitä huolimatta, mutta kolmanneksi viimeisellä hypyllä ei riittänyt taistelutahto runtata koiraa oikealle puolelle hyppyä. Jälkikäteen vähän toki harmittaa, ei sitä joka päivä triplaa olisi tehnyt!

Hirveän hyvä kisapäivä! Minulla oli tosi varma olo koko päivän ajan, usko meidän tekemiseen on korkealla edelleen. Toivotaan, että sama fiilis kantaa aina kesään asti.

Vuosi 2015

Se olisi taas uusi vuosi aluillaan ja pitäisi laittaa vuosi 2015 pakettiin.

Vaikka viime vuoden tulokset olivat mukavia, on tärkein juttu silti se, että Riesan kanssa hitsauduttiin entistä paremmin yhteen. Monet kerrat meidän uran aikana olen miettinyt, että me ei Riesan kanssa vaan olla hyvä agilitykoirakko. Jotenkin ei koskaan päästy siihen samaan kuplaan, vaan kumpikin sääti vähän omiansa ja tuloksia ei luonnollisestikaan tullut. Vuonna 2014 mentiin toki isoin harppauksin eteenpäin, mutta viime vuonna kokonaisuus on hioutunut entistä paremmaksi.

En voi riittävästi korostaa sitä, millainen työmäärä meillä on takana. Lukematon määrä työtunteja, hikeä ja kyyneliä, vähän vertakin. Riesan kanssa mikään ei ole koskaan tullut ilmaiseksi, mutta kaikkea saavutettua osaa todella arvostaa. Lisäksi ymmärrys erilaisista agilitykoirista on kasvanut. Vuosien varrella on ärsyttänyt suunnattomasti ihmiset, jotka asiantuntevasti toteavat, että koiraa ei vain ole palkattu riittävästi, asiaa ei ole vahvistettu riittävästi ja oikein, tai että koira kyllä hyppää kohti kun laitetaan hyppämään. Päälle joukko muita samankaltaisia kommentteja. Ilman Riesaa olisin varmasti ihan samaa mieltä, nykyään tiedän paremmin. Kun asioista työstää ammattilaisten opeissa, eikä edistystä tapahdu, ihan kaikki vika ei voi olla remmin päässäkään.

Viime vuonna ei onneksi noiden ongelmian kanssa painittu, vaan kerrankin käsissä on ollut "ihan oikea" agilitykoira. Jennan treeneissä ollaan käyty koko vuosi enemmän tai vähemmän. Alkuvuodesta alkaen oli treenejä n. kerran kuussa ja elokuusta alkaen ollaan treenattu Jennan viikkoryhmässä. Nyt vasta itsekin olen huomannut, että Riesaa ei saa treeneissäkään kääntää liikaa. Se ei tykkää kääntyä ja sen huumori alkaa olla koetuksella, jos treeniradoilla viikosta toiseen jatkuvasti vain käännytään eikä edetä. Syksyn treeniprofiilit on olleet Riesalle juuri sopiva yhdistelmä hallintaa ja vauhtia. Kun Riesa saa välillä vaan paahtaa eteenpäin, se tulee myös miellyttävämmin ohjauksiin eikä turhaudu. On siis ollut todella kiva treenata.

Jos treenaaminen oli viime vuonna mukavaa, kisaaminen ei niinkään. Keväällä oli aivan järkyttävä nollastressi ja nollathan jäi sitten puolitiehen. SM-kisoissa kisattiin, mutta karsinnat jäivät välistä. Harmitti, mutta opetti. Maailma ei kaatunut, eikä agilityn hauskuuden pitäisi olla siitä kiinni, pääseekö juoksemaan kisoissa x vai ei.
SM-kisoissa kisaaminen oli toki hieno kokemus. Oli mahtavaa juosta joukkueradalla ekaa kertaa nolla seurakavereiden kannustaessa. Joukkue oli myös hyvillä sijoilla, muutaman sentin (eli joukkuetoverin kontaktivirheen) päässä pronssimitalista :D Lopullinen sijoitus 10. Yksilöradalla taisteltiin kalkkiviivoille asti, mutta kaaosmaisesti alkanut rata ei vaan pysynyt loppuun asti kasassa.
Kaikenkaikkiaan reissu oli vuoden kohokohtia, vaikka aika raskas rupeama olikin. Oli hirveän kiva nähdä tuttuja ja viettää aikaa oman seuran huippuporukassa.

Vuoden 2015 saavutuksiin mahtuu myös molemmat agilityn valionarvot. Valitettavasti ne jäivät vähän muiden saavutusten varjoon. Toukokuun alussa juostiin tupla SM-kisoja varten, eikä samalla kerralla saavutetulle valionarvolle paljoa ajatuksia suotu. Hyppyvalionarvo saavutettiin voitolla, ja taas jäi valionarvo toissijaiseksi. Olin niin huojentunut siitä, että voitto saatiin jo heti tässä vaiheessa suht vähällä kisaamisella, eikä siitä tarvitse enää kantaa huolta.
Valionarvot ovat toki hienoja saavutuksia ja pitäisi niitäkin arvostaa. Onhan se jonkulainen osoitus kaikesta työstä ja osaamisesta, vaikka valioitumissäännöt aika lepsut nykyisin ovatkin.

Mitenkä sitten tämä vuosi?
Riesan kanssa suunta on ollut viime vuodet nousujohteinen, joten tottakai toivon että suunta jatkuu samana. Liikaa ei saa jäädä vellomaan tyytyväisyyteen, vaan töitä on edelleen tehtävä määrätietoisesti. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen vai mitenkä se taas menikään.
Tulostavoitteita en halua tälle vuodelle asettaa. Itselleni asetan tavoitteeksi sen, että opettelen ottamaan rennosti. Agilitynollista stressaaminen on loppujen lopuksi aika turhaa. Vaikka arvokisat ovat hienoja tapahtumia, niin ne ovat lopulta kuitenkin vain pari viikonloppua vuodessa.

Lisäksi olisi kiva, jos Riesa pysyisi koko vuoden terveenä. Tälle syksylle sairasteltiin ihan liikaa. Agility muuttuu merkityksettömäksi siinä vaiheessa, kun koira on kipeä. Tärkeintä on terve ja iloinen koira, jonka kanssa on kiva elää arkea. Toivotaan siis tälle vuodelle terveyttä sekä kivoja hetkiä harrastuskentillä ja arjessa!

Kuvat Maria Sorvali

FI AVA-H Riesa

Vihdoinkin on douppitauot lusittu ja päästiin vajaan kahden kuukauden tauon jälkeen taas kisaamaan. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että nämä tauot olisi nyt tältä erää tässä. SM-kisojen jälkeen kun ei ole muuta kuin taukoiltu, ensin vapaaehtoisesti ja sitten vähän vähemmän vapaaehtoisesti.

Sunnuntain neljän radan urakka alkoi hyppyradalla. Radan reunalta rata näytti haastavalta, mutta osoittautui ihan kivaksi pätkäksi. Me ei perinteisesti osata mitään hyppyradoilla, mutta tälle radalle mentäessä oli ihan varma olo. Pieni hässäkkä saatiin kuitenkin aikaiseksi radan loppupuolella, kun Riesa valahti pussista vähän pitkälle. Tosi hyödyllistä opettaa koiralle hyvä putkijarru ja sitten olla käyttämättä sitä...
Pienesti Riesa siinä pyöri, mutta selvittiin maaliin asti. Tuloksia sai odotella ihan tuhottoman kauan, enkä ollut täysin varma, saatiinko pyörimisestä kieltoa vai ei.

Tulokset tulivat seuraavan radan tutustumisen jälkeen ja Riesahan voitti koko radan! Fiilis oli todella helpottunut, viime kauden voittopaniikki vielä elävästi mielessä... Turhautuminen nousi silloin ihan uusille tasoille, kun voitto jäi aina jostain viimeisestä rimasta tai muusta sössimisestä kiinni.
Voiton myötä Riesa sai viimeisen hyppysertinsä ja on nyt siis valio myös hyppyradoilta! Tittelit ei sinänsä merkitse mitään, mutta mukava saavutus kuitenkin.

Toiselle radalle mentäessä keskittyminen rakoili pahasti. Olin edelleenkin niin helpottuneen onnellinen voitosta, että ennen rataa vain päättömästi kävelin ympäri hallia, kun en osannut tehdä muutakaan. Hyllyksi siis tämä rata, mutta kontaktit oli hyvät ja paremmalla keskittymisellä rata olisi pysynyt varmasti kasassa.

Kolmannelta radalta harmillinen hylly. Yksi valssi valahti vähän liikaa ja Riesa oli väärällä hypyllä. Mutta mitä pienistä, hyvä rata muuten ja kontakteista iloitsen taas suuresti! Tältä radalta on jonkunlainen videokin:

Viimeiselle radalla saikin lähteä ihan rennoin mielin, sillä yksittäisiä nollia tai sitä voittoa me ei enää tarvita. Tämäkin rata oli meiltä tosi hyvä, vaikka rataprofiili ei mikään oma lemppari ollutkaan. Ennen loppusuoraa sattui pieni kommunikaatiokatkos, sillä Riesa luki saksalaisen ilmeisesti ihan tavan päällejuoksuna ja olikin yllättäen väärällä puolella. Itsellä oli  focus jo liikaa loppusuoralla, seuraavalla kerralla koirakin mukaan ;) Tältä radalta siis femma.

Ensi sunnuntaille onkin jo buukattu seuraavat kisat. Samoilla fiiliksillä sinne!

Eka teharileiri

En muista, olenko blogin puolella maininnutkaan siitä, että treenataan tällä kaudella Nauravan koiran tehoryhmässä, johon kuuluu aina yksi leiri kuukaudessa. Meidän ekasta leiristä on nyt jo melkein kuukausi aikaa, joten kai se on aikakin kirjoitella... Tämä oli teharin toinen leiri, mutta Riesan pattileikkauksen takia päästiin nyt vasta tositoimiin.
Kouluttajana meillä on Kim Kurkinen ja olen kyllä tykännyt treeneistä.

Treenipäivänä meillä on aina kaksi settiä, aamulla n. 20min ja iltapäivässä samanmoinen. Itse olin viime leirillä sopivasti kipeänä, joten oli todella raskas rupeama. Pitkät päivät ovat tosi hyvää harjoitusta esim. pitkiä arvokisapäiviä varten.
Me tehtiin alla olevaa  rataa aamun setti sekä iltapäivällä vielä parin toiston verran. Sen jälkeen tehtiin rataa peilikuvana. 

Radalla sinänsä ei ollut meille mitään varsinaisia ongelmakohtia, mutta keppikulmat molemmilla radoilla aika hankalat. Päivän aikana tuli itselle aika paljon ihan yksinkertaisia rytmitysviheitä sekä ihan vaan vääriä ohjausvalintoja.

Jäi silti tosi hyvä fiilis. Tosi paljon positiivisia asioita ja Riesa jaksoi jopa iltapäivän treenin tosi hyvin. Kun Riesa väsyy yhtään, sen kanssa täytyy olla rytmityksien kanssa ihan supertarkka, joten niitä rytmitysvirheitä tosiaan sattui vähän hassuissakin kohdissa. Itsekin olin kaikesta juoksemisesta ihan puhki, ei todellakaan mikään ihan iisi päivä.

Radan lempparikohta mulle oli 11-15. Päätin repiä kaikki vauhdit irti ja juosta pisintä reittiä. Se tuntui todella hasardilta, mutta pääasiassa toimi tosi hyvin :D
Kun treenit etenivät, alkoi jalka painamaan sen verran, että helpotettiin homma hiukan. Valssi 11 jälkeen ja persjättö 13-14 väliin. Tämä oli itselle paljon helpompi ehtimisen kannalta, mutta ajoituksen kanssa sai olla todella skarppina, sillä a-este veti koiraa hyvin puoleensa jos yhtään yritti keulia.
Kokeiltiin myös kahdella persjätöllä, mutta se ei oikein lähtenyt :D Tekisin silti edelleen ensimmäisen vaihtoehdon mukaan jos lähtisin uudestaan rataa tekemään.

Vauhti tuolla pätkällä kasvoi tosi kovaksi, joten tuli itselle tarpeellinen muikkari myös jarrun tarpeellisuudesta, kun Riesa lenkitti 15 ja 17 hyppyjen ohi. Kun ohjaaja rupesi taas ohjaamaan koiraa oikein, niin kohdissa ei ollut mitään ongelmaa.

Pakko vielä erikseen hehkuttaa Riesan putkijarrua. Vitosputkella Riesa kääntyi aivan sairaan hienosti koko ajan, on mennyt Jennan opit ainakin koiralle kalloon! Muutenkin pystyin tekemään paljon ohjauksia omalta epämukavuusalueeltani ja Riesa osoitti olevansa luottamuksen arvoinen. Näitä samoja fiilikisä jos saataisiin myös tulevan lauantain leiripäivältä.



Riesan viimeisinkin saikku on nyt ohi, eikä uutta ole ainakaan toistaiseksi ilmaantunut (kopkop). Fyssarille päästiin vihdoin viikko sitten ja Riesa oli yllättävän hyvässä kunnossa. Kipeä anaalirauhanen oli saanut sen vähän jumiin ja vinoon takaa, mutta muuten ei ihmeellisyyksiä ja kaikki saatiin hyvin auki. Treeneissä liikkuvuus ja vauhti oli mielestäni parantunut entisestään, sunnuntain omatoimitreeneissä vähän liikaakin... :D Mutta tiistaina Jennan treeneissä Riesa oli jälleen ihan superhyvä, joten tasapaino löytyi nopeasti!

Lisää saikkua

Treeniblogi alkaa pikkuhiljaa muuttua sairasblogiksi. Alkuviikosta saatiin lopettaa korvatipat ja toivoin, että tämän syksyn sairastelut olisivat tässä. Torstaina huomasin Riesalla tulehtuneen ja puhjenneen anaalirauhasen... Lääkäristä haettiin kipulääkettä ja antibiootit, maanantaina käydään rauhoituksessa puhdistamassa rauhaset.

Muuten Riesa ei ole ollut torstain jälkeen erityisen kipeä, mutta kauluri on tuottanut suuria ongelmia. Riesa ei pysty liikkumaan kaulurin kanssa mihinkään, vaan paineustuu siitä tosi pahasti. Se on myös mestari kaulurin irti repimisessä. Paniikkiratkaisuna laitoin riesalle valjaat päälle ja sidoin kaulurin pannan niihin. Jotenkin se kuitenkin pääsi myös tästä viritelmästä ihan hetkessä irti, kun äiti oli sitä vahtimassa.

Ärsyttää niin kovin, että korvakin nousi pystyyn.

 Pieni epätoivo meinasi iskeä, sillä tiistaina Riesan pitäisi olla työpäivän ajan yksin, eikä sitä muovikaulurin kanssa olisi millään voinut jättää vahtimatta. Kävin hakemassa puhallettavan kaulurin, mutta valitettavasti Riesan kaulanympärys on niin pieni, että oli otettava aika pieni kaulurikin. Riesa ylsi sen kanssa vähän nuolemaan haavaa. Vaan hätä ei ole tämän näköinen, askartelin kauluriin muutaman lisäsentin hiusten kihastamiseen tarkoitetuista pötkylöistä ja nyt on eläminen huomattavasti helpompaa. Tämä rakennelma ei haittaa Riesaa ollenkaan ja haavakin on jo todella hyvin parantunut. Riesa on myös tosi hienosti kestänyt haavan putsaamiset ja muut hoitotoimenpiteet, vaikka varmasti on ollut tosi kipeä.

Jos nyt tässä olisi tälle vuodelle riittävästi sairasteluja!

Fäijönii. Riesa ei arvosta.