Niin paljon sanottavaa pienestä punaisesta. Riesa oli monin tavoin kovin erityislaatuinen pieni koira.
Meidän matka ei todellakaan ollut sellainen, jollaiseksi sen lähes kahdeksan vuotta aikaisemmin kuvittelin. Riesa laittoi silloin sen ylimielisen ja kovin mustavalkoisen teinin kovaan myllyyn. Välillä tuntui, että Riesa löysi jokaisen huonon ominaisuuteni ja pakotti työstämään niitä. Ja miksei olisi löytänyt, Riesa oli monella tavoin ihan minun peilikuvani.
Riesa rakasti juoksemista ja vauhtia, se kiihtyi aina nollasta sataan ja oli aina reagontivalmiudessa, sen elämäntyyli ei koskaan ollut mitenkään kroppaa tai mieltä säästävä. Vitsailin aina, miten Riesaa on täysin mahdotonta kuvitella mummokoirana ja siitä, miten sillä varmasti joskus sydän pettää. Sydän ei pettänyt, mutta suolisto ja mieli eivät enää jaksaneet menossa mukana. Kesän ajan radikaalisti lisääntyneet vatsavaivat, diagnoosi suolistoviasta ja jo häiritseväksi muuttunut kipu/stressikäytös ajoivat lopulta elämäni vaikeimpaan päätökseen. Irti päästäminen sattui, mutta vielä enemmän sattui katsella koiraa, jolla ei ollut hyvä olla.
Hups lähti diagnoosin ja päätöksen jälkeen hetkeksi kasvattajalleen hoitoon ja me jätettiin Riesan kanssa hitaita hyvästejä. Yhtäkkiä yhteinen tarina olikin jo käytännössä kirjoitettu, vain epilogi jäljellä. Muutamassa päivässä oli mahdotonta tehdä mitään, mikä enää merkitsisi yli seitsemän yhteisen vuoden jälkeen. Niinpä me vain kulutettiin tuttuja metsäpolkuja, käytiin treenikentällä hassuttelemassa ja vanhalla treenikentällä leikkimässä, pidettiin kivaa ja nukuttiin vierekkäin.
Riesa opetti ja mahdollisti niin kamalan paljon, olen loputtoman kiitollinen kaikesta, mitä sain sen kanssa yhdessä kokea ja oppia.
Nuku hyvin kaikista rakkain Riesa, minun on niin kovin suuri ikävä.
Blogi viettää hiljaiseloa, mutta blogin ulkopuolella tapahtuu. Elokuun puolivälissä meidän lauma kasvoi yhdellä pienellä shetlantilaisella! Tyyppi sai nimekseen Hups ja virallisesti hän on Bustling's Be A Rule Breaker. Nähtäväksi jää, millainen enne nimi tällä kertaa on ;)
Hups on minulla sijoituksessa kasvattajaltaan.
Hups 6vko, kuva Rita Larjava
Olin kesän kesätöissä Turussa ja pennutkin olivat sopivasti samassa kaupungissa, joten pääsin seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä ensimmäisestä päivästä alkaen. Alunalkaen itselläni oli pieni toive trikkinartusta, mutta niin vain pieni merletyttö hurmasi jo heti muutaman tunnin ikäisenä ja sille tielle jäätiin.
Hups on hurjan reipas ja rohkea tapaus! Se suhtautuu kaikkeen ihanan avoimesti ja haluaisi päästä pusuttelemaan kaikki ihmiset. Hups on kulkenut alusta asti kaikkialla mukana ja onkin ehtinyt tekemään jo vaikka mitä. Pennun kanssa on pitkästä aikaa tosi hauska touhuta ja mikäs näin mukavan pennun kanssa on touhutessa!
Ekaa päivää kotona, eikä jännittänyt yhtään.
Riesa ei ollut alkuun tulokkaasta kovin innoissaan ja koirien ensimmäinen kohtaaminen meni jopa Riesan asteikolla tosi huonosti. Olin itse aika rikki ja stressissä tästä ja tuli kyllä pyöriteltyä monia asioita päässä. Riesa on mulle todella tärkeä ja rakas koira, ja vaikka siinä on monia todella hyviä ominaisuuksia, niin mikään helppo ja kiva koira Riesa ei ole. Nyt tilanne on onneksi jo rauhoittunut ja Riesan taktiikka pennun suhteen on lähinnä ignooraus. Ulkona koirat ovat käyneet joka päivä yhdessä edes pienellä remmikävelyllä ja nyt viikonloppuna myös metsässä, jolloin Hups sai olla vapanaa ja Riesa remmissä. Sisällä koirat ovat toistaiseksi vielä portin eri puolilla ja Riesa saa rauhassa totutella pennun aiheuttamiin ääniin ja pentuun ylipäätään.
Ensimmäisen päivän jälkeen minkäänlaisia konflikteja ei ole sattunut ja Riesa on ollut aivan käsittämättömän kärsivällinen, vaikka Hups onkin välillä päässyt nappaamaan Riesaa hännästä tai poskesta. Portikin läpi Hups on kertaalleen yrittänyt napata Riesaa nenästä, mutta Riesa on vain lähtenyt pois tilanteista. Ulkopuolinen ei siis varmasti näkisi tilanteessa mitään hätää, mutta itse taidan tuntea Riesan liiankin hyvin luottaakseni siihen vielä. Lisäksi ensikohtaaminen kummittelee mielessä vielä sen verran, että saavat nyt vielä tovin tottua toisiinsa vain ulkona ja portin läpi.
Riesa lopetti treenitaukonsa viime viikolla ja on tainnut kerätä sen verran turhaumaa, että suoritti älyttömän hyvin aivan kaiken. Vauhtikin oli vähintäänkin kohdallaan. Sunnuntaina käytiin tekemässä vähän keppikulmia, erityisesti karsintojen sunnuntain keppikulmaa olen jo tovin halunnut päästä työstämään. Lisäksi tehtiin jyrkkiä takaaleikkauksia kepeille. Jyrkät leikkaukset vaativat vielä treeniä jotta uskaltaisin luottaa niihin kisoissa, mutta muuten Riesa osasi hienosti. Riesa on aina tauon jälkeen parhaimmillaan, joten syyskuulle taidetaan ottaa pieni kisarupeama.
Kuva Rita Larjava
Nyt pennun myötä blogi varmasti aktivoituu edes hieman! Pennun kehitystä ja kasvua on jälkikäteen niin mukava lukea, jos on jaksanut laittaa jotain ylös. Ulkoasuunkin täytyisi päivittää hieman merleväriä, katsotaan millä aikataululla blogi tällä kertaa uudistuu... :p
Kesä kuluu hurjaa vauhtia eteenpäin ja aikaa blogin päivittämiselle ei millään meinaa löytyä. Me muutettiin Riesan kanssa kesän alussa Turkuun ja täällä viihdytään ainakin elokuun puoliväliin asti, jolloin palataan takaisin Hyvinkäälle. Treenioikeus saatiin ATT:n kentälle ja halliin, lisäksi käytiin pari kertaa Elinalla viimeistelemässä ennen arvokisoja. Arvokisojen jälkeen ollaan harrastusrintamalla vain lomailtu ja lenkkeiltykin aika maltillisesti.
SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Lappeenrannassa jonne lähdettiin jo perjantaina kisaamaan yksi agilityrata. Perjantain rata oli meiltä ihan ok, mutta jotenkin terävin tekemisen kärki puuttui. Lopussa Riesa valahti ylimääräiseen putkeen ja siitä hyl. Riesa ei ihan kulkenut normaalia vauhtiaan, mutta luulen että kova helle vaikutti vauhtiin. Lisäksi hain vielä Riesan aivan liian aikaisin odottelemaan omaa vuoroa, jolloin helteessä joutui odottelemaan aika pitkään.
Lauantaina juostiin tollerijoukkueen kakkoskoirakon osuus ja vähän samaa vikaa oli kuin perjantainakin, terävin kärki puuttui. Jälleen hain Riesan aivan liian aikaisin odottelemaan, sillä häkit oli kaukana ja mielumminhan sitä on vaikka aivan liian ajoissa kuin yhtään myöhässä. Tältä radalta todella omituinen keppivirhe. Moni koira teki saman, edessä oli keinu häiriönä ja kepeiltä käännyttiin jyrkästi. Riesa on kuitenkin ollut todella varma loppuun asti pujottelija ja kestänyt aivan kaiken, minkä vuoksi en osannut ollenkaan odottaa virhettä. Muuten virheettä loppuun. Muille joukkuekavereille tuloksiksi hyl, 0 ja hyl eli näin ollen joukkueen kokonaistulokseksi hylätty.
Sunnuntaina jouduttiinkin odottelemaan omaa starttivuoroa kuumaan ryhmään asti, mutta aika meni lopulta tosi nopeasti ja oma valmistautuminen helposti. Edellisten ratojen alisuoriutuminen ärsytti ja päätin, että tänään mennään ainakin ihan täysillä. Kovaa Riesa kulkikin ja tosi hienoja linjoja. Loppuradasta syyllistyin itse vain todella huonoon ohjaukseen ja siitä valitettavasti kielto. Virhe alkoi jo oikeastaan edeltävältä putkelta, sillä unohdin putkijarrun ja Riesa valui yhden laukan verran ylimääräistä. Jäin jotenkin itse ihan kiinni tähän omaan virheeseen ja keskittyminen herpaantui virheen verran. Tämä on ehkä itselleni suurin kehityskohde tulevaisuuteen. Kun vire on korkealla, olen ihan superkriittinen omaa tekemistä kohtaan ja jokainen pienikin ohjaus- tai ajoitusvirhe ärsyttää kesken radankin. Pitäisi oppia aina ja joka tilanteessa pitämään keskittyminen vain sen hetkisessä tekemisessä.
Sellainen reissu siis tällä kertaa. Kiva reissu silti seurakavereiden kanssa ja Riesahan oli tosi hienosti koko viikonlopun. Tietysti hieman harmitti ettei pystyttyy omaan parhaaseen, mutta tätä tämä laji ja oikeastaan mikä tahansa urheilu on.
SM-kisojen jälkeen oli käännettävä ajatukset kohti MM-karsintoja, joissa tänä vuonna päästiin juoksemaan niin lauantaina kuin sunnuntainakin! Se oli ihan huippua jo itsessään, sillä edelliskerroilla matka on aina tyssännyt jo lauantaihin. Tällä kertaa juostiin lauantaina peräti kaksi nollaa ja jatkopaikka lauantaille oli selvä.
Ensimmäinen hyppäri oli meille helpohko, en keksinyt mitään syytä miksemme siitä selviytyisi nollalla. Oma ohjaus oli ehkä vähän hermostunutta ja hieman kovempaakin oltaisiin päästy, mutta ihan kelpo nolla kuitenkin ja jatkopaikka sunnuntaille!
Agilityrata oli profiililtaan melkoisen mielenkiintoinen, mutta mielestäni ihan hauska. Ainoa mietityttänyt kohta oli keppien jälkeinen ansaputki, minkä moni päätyikin kierrättämään pidempää reittiä. Itse olin tosi vakuuttunut siitä, että saan Riesan kyllä putken ohi ongelmitta. Varman päälle pelaaminen olisi tuntunut tyhmältä, sillä varma jatkopaikka oli jo takataskussa.
Rata oli mielestäni meidän viikonlopun paras, Riesa kulki pirun kovaa ja sillehän suoraan juokseminen sopii. Keppien jälkeen syyllistyin yliohjaamaan ansaputken ohitusta ja Riesa oli hyppäämässä hyppyä väärään suuntaan. Onnistuin siinä rytäkässä mm. astumaan Riesan tassun päälle ja muutenkin kävimme pientä keskustelua hypyn suoritussuunnasta. Lopulta kuitenkin oikea suorituspuoli löytyi ja pääsimme maaliin asti. Olin ihan varma, että tilanteesta tuomittaisiin ainakin kielto ja elsut olisi odottamassa hallin ulkopuolella, mutta ilman kieltoa pääsimme tällä kertaa.
Keskutelin asiasta muutaman ihmisen kanssa, joiden mukaan tilanne ei ollut kielto siksi, että kaikki pyöriminen tapahtui hypyn toisella puolella. Suorituspuolella pyöriminen olisi ollut kiellon paikka. Tiedä sitten, mutta nollaksi se meille nyt tällä kertaa tuomittiin. Aikaahan paloi aivan tuhottomasti, taidettiin yli kolme sekuntia muhia siinä. Pisteitä ei ihan hirveästi siis saatu, sillä karsintojen pistesysteemi on aika armoton. Jos ansakohta olisi onnistunut, aika olisikin ollut tosi kova ja Riesa aivan kärjen tuntumassa. Radan voi katsoa tästä linkistä.
Pitkään kiikuttiin yhteistuloksissa sijalla 3, mutta voittaja veti niin kovan ajan että agilityradan pisteistä hävisi lähes kaikki. Sunnuntaille lähdettiin siis sijalta 14, ei huono sekään ja kaikki vielä mahdollista.
Sunnuntai alkoi agilityradalla, jonka vaikein kohta meille oli keinun itsenäinen suoritus. Riesalla on aina ollut hieman rajalla oleva keinu, mutta oikeasti tosi harvoin kisoissa on tarvinnut itsenäistä keinusuoritusta. Päätin kuitenkin vain käskyttää niin kovin, että pikkukoiran on pakko malttaa. Rata olikin meiltä ihan sujuvaa tekemistä, vaikka kontaktit olikin hitaat ja alku meinasi levahtaa, mutta tekeminen tuntui tosi hyvältä.
Aa meillä on juoksariproggiksen jälkeen edelleen vähän epävarma ja keinulla jouduin käskyttämään kovaa. Selkeästi kova käskyttäminen vaikutti Riesaan jonkin verran, sillä puomilla Riesa pysähtyi erittäin nopeasta vapautuksesta huolimatta ja jouduin vapauttamaan toistamiseen! Radan voi katsoa tästä linkistä.
Seuraavana vuorossa oli hyppäri, jonka profiili oli taas mielestäni todella hauska. Suurinta päänvaivaa aiheutti suoran putken jälkeinen elämä, sillä monet koirat valuivat siitä okserille joka ei ollut suoritusvuorossa. Lisäksi kepit oli hankalat, päätin ottaa ne suosiolla varman päälle sillä leikkaaminen tuosta kulmasta olisi ollut meille todella epävarma vaihtoehto. Poikkarikin keppien loppuun houkutteli, mutta olin lopulta liian nössö kokeilemaan. Riesa kulki tällä radalla todella kovaa ja suoraviivaisella rataprofiililla sai todella painella. Vähän vauhtisokeus siinä sitten iski, pienen hetken vain juoksin enkä miettinyt koiraa ollenkaan. Kuulin miten katsomosta huudettiin että juokse, joten myöhän juoksin. Koira kuitenkin unohtui matkasta ja Riesa tuli yhden hypyn ohi. Todella typerä virhe jota oli vaikea radan jälkeen nollata. Tältä radalta tuloksena siis 5.
Finaaliin lähdettiin muistaakseni sijalta 17. Erot oli kuitenkin aika pieniä, eli PM-joukkueeseen olisi vielä jonkunlaisen mahdollisuus. Kaikki olisi kuitenkin laitettava peliin ja mentävä kovaa. Rata oli taas mielestäni meille ihan helposti tehtävissä, ei mitään meidän taitotasolle oikeasti haastavaa. Aina ei vaan ne helpotkaan radat suju ihan käsikirjoituksen mukaan ja Riesa lipsahti jo alussa väärälle hypylle. Haltuunotto jäi liian puuttelliseksi ja se heti kostautui. Riesa oli ollut koko viikonlopun niin kilttinä, että ehkä hieman tuudittauduin siihen ja unohdin miten herkästi Riesa joskus kuitenkin lukee eteenmenoja. Loppurata puhtaasti maaliin, mutta hylly siis finaaliradalta.
Kokonaistuloksissa meidän sijoitus oli 20. Se ei toki ole huono tulos, mutta paljon jäi taas hampaankoloon. Jos lauantain agilityrata ja sunnuntain hyppäri olisivat menneet nappiin, olisi tuloslista voinut olla meidän osalta hyvinkin eri näköinen. Tänä vuonna kärki kulki sen verran omassa luokassaan, että meidän olisi pitänyt onnistua noilla meille sopivilla profiileilla paremmin.
Hirveästi kokemusta kuitenkin saatiin taas kumpikin, Riesakin edelleen kehittyy kohinalla. Se oli koko viikonlopun tosi miellyttävä kisakaveri, osasi odottaa lähtökarsinoissa lunkisti eikä häiriintynyt hallin melusta. Asioita, jotka eivät todellakaan olleet meille vielä pari vuotta sitten millään tavalla itsestäänselviä! Lisäksi on mukava huomata miten varmaksi meidän tekeminen on muuttunut. Minun ei tarvinnut osallitua kisapaikalla muiden kauhisteluun rataprofiileista, sillä tiesin meidän osaavan kyllä. Se on oikeastaan nykyään paras asia meidän agilityssä ja yritän parhaani mukaan muistaa nauttia tästä parhaasta osasta meidän matkaa.
Kisaamisen lisäksi käytin Riesan mittaustilaisuudessa hakemassa mittaustodistuksen. Riesahan ei ole lähelläkään rajaa, joten odotetusti Riesa on nyt ihan lopullisestikin medikokoinen.
Mä en ole koirajutuissa koskaan tottunut luovuttamaan. Riesan (ja Deminkin) kanssa on aina painettu läpi harmaan kiven, välillä päätä seinään hakaten ja kantapään kautta oppien. Mutta luovutettu ei olla koskaan, aina on määrätietoisen työn tuloksena päästy maaliin asti. Varmaan siitä syystä aan juoksariprojektista luopuminen tuntui oman pään sisällä isommalta kuin mitä se oikeasti on. Oli kuitenkin vaan todettava, että eipä lähde. Kolmen kuukauden ajan harrastettiin pelkkää aan juoksaria. Etenkin alussa treenattiin isojakin määriä, välissä taukoiltiinkin ja loppua kohden halusin pitää treenimääränkin maltillisena. Kun treenimäärä pieneni, näkyi se suoraan suorituksissa. Suoritustyyli ei millään vakiintunut ja Riesa ei tuossakaan ajassa päässyt irti pysähdyskontaktista. Kisoissa suoritukset eivät toimineet ollenkaan muutamaa suoritusta lukuunottamatta, muuten tuli virheitä koska Riesa jarrutti eikä venyttänyt toista laukkaa. Lisäksi muukin ratatekeminen alkoi levitä käsiin, koska ratatreenejä on tehty viimeksi tammikuussa ja ajatukset olivat jatkuvasti aan suorituksissa.
Pikkuhiljaa oli vain kohdattava tosiasiat ja todettava, että pyssäriin palaaminen on paras ratkaisu. Arvokisat lähestyy kovaa vauhtia ja ratarutiinia sinnekin on pakko alkaa luomaan. Lisäksi en (koiran fysiikan takia) ole valmis treenaamaan niin paljon, mitä juoksari Riesan kohdalla olisi mahdollisesti vaatinut. Voihan myös olla, ettei se isommallakaan treenimäärällä olisi päässyt pyssäristä eroon. Koiran terveys ja fysiikka kuitenkin etusijalla. Riesa ravasi kyllä jatkuvasti ostaopaatilla ja hierojalla ja pysyi onneksi hyvässä kunnossa.
Pyssärin palauttaminen oli onneksi lähes yhden treenin projekti. Se kertonee riittävästi siitä, miten hyvin juoksari oikeastaan menikään koiralle perille... Mutta Riesalle on tehty niin älyttömän hyvät pohjat ja niin monta vuotta toistettu samaa suoritusmallia, että tässä on tulos. Uskoin kyllä vahvasti, että Riesalta olisi saanut pyssärin helpostikin pois, mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun Riesa toimii täysin päinvastoin mitä minä ajattelen :D Jos posin kautta lähdetään, niin ainakin olen osannut rakentaa ja opettaa Riesalle kontaktisuorituksen pirun hyvin!
Pyssäriä on käyty tekemässä parissa epiksissä ja yhdet kisatkin käytiin juoksemassa, kun oli jo ilmo sisällä juoksareita ajatellen. Voitto sieltä yhdeltä agiradalta ok pysähdyksellä. Toisen aan palautin, mutta ajatus pyssäristä siellä kuitenkin oli. Ensimmäisissä epiksissä ensimmäinen suoritus aalla meni rytinällä läpi, mutta toiset ok. Seuraavissa epiksissä oli treeniäkin vähän enemmän alla ja kaikki kontaktisuoritukset oikein hyviä.
Juoksarista luopuminen toi itsellekin jotenkin seesteisemmän olon tekemiseen. Kummasti tuollainen iso epävarmuustekijä syö itseluottamusta, vaikka se ei millään tavalla muuhun radan tekemiseen vaikutakaan. Myös Riesalla on erilainen ilme aan suorittamisessa, kun on saanut palata tuttuun toimintamalliin. Harmittaa tietysti luopua tästä projektista, etenkin kun projektiin on laitettu aika paljon ajallisia ja rahallisia resursseja, mutta no can do. Ehkä tämä projekti auttaa minua sitten seuraavan koiran kanssa.
Pääsiäisenä juostiin juoksarin kanssa kamala määrä startteja. Tuloksilla ei juhlittu, vain yksi (huono) hyppärinolla, pari kontaktifemmaa ja muutama hylly. Videoitakin lötyy, joten heitetään nekin vielä tähän:
Viikonlopun ainoa nolla. Alku oli ihan peruskivaa, mutta renkaan jälkeisessä kuviossa kontakti katkesi ja loppu oli ihan kamalaa lenkittämistä ja koirakin vain lönköttelee. Höh.
Kontaktifemma.
Kontaktifemma.
Ekat epikset pyssärin comebackin jälkeen. Vähän haki, mutta tuosta se lähti parantumaan.
Tämän viikon Jennan treenien vika veto.
Tässä välissä ehdittiin hetki ottaa vähän rennommin, mutta nyt pitäisi jo ihan täysillä lähteä valmistautumaan kesän arvokisoihin. Meillä se pitää tällä kertaa sisällään ratarutiinia ja vielä kerran ratarutiinia. Mitään tuloksia mihinkään me ei onneksi enää tarvita, joten sen puolesta voidaan mennä ihan omat tavoitteet edellä. Eikä se ratarutiinikaan sieltä varmasti ole mihinkään hävinnyt, vähän itseluottamusta ja keskittymistä niin hyvä tulee.
Esteosaaminen on keppien osalta ottanut vähän takapakkia. Riesa on tehnyt viime aikoina ihan käsittömiä keppien aloitusvirheitä. Vaikeat kulmat menee kyllä hyvin, mutta kovasta vauhdista helpoissa kulmissa hakee herkästi kakkosväliä, jos en itse ihan ohjaamalla ohjaa. Ihan tosi rasittavaa, että tuon tason oikeasti osaava koira tekee tuollaisia virheitä. Tällä viikolla käytiinkin vahvistamassa 90-asteen kulmia molemmilta puolilta ohjaten niin, että lähetin kaukaa ja oma liike oli pientä. Näissä ei mitään ongelmaa. Seuraavaksi pitää varmaan virittää joku hervoton putkibaana ennen keppejä, saisi kunnon vauhdit ja koiran pitäisi oikeasti keskittyä oman vauhdin hallintaan.
On tämä pyssärin häivyttäminen kyllä yksi projekti. Vanha toimintatapa tulee aina välillä esille ja yhden pyssärintapaisen jälkeen menee monta toistoa "pilalle", sillä koira ei juokse rennosti ja laukan venytys jää tekemättä. Viime treeneissä Riesa rynnisti aan yli täysin aivottomasti, sanoin oho ja katsoin pahasti josta seurasi seuraavalla yrityksellä pyssärin tarjoaminen... Siinä ei paljoa muuta voi kun katsoa peiliin.
Edelliset treenit näkyivät koiran suorittamisessa tänäänkin, sillä harjan ylityslaukka jäi välillä hyvin vajaaksi. Lisäksi ihan ensimmäisellä toistolla Riesa vielä sekosi totaalisesti askelissaan, mikä varmaan vaikeutti tekemistä entisestään. Riesa kyllä onneksi venyttää toista laukkaa hyvin ja yleensä näin tulee myös osumia, mutta haluaisin osumat vielä vähän alemmas.
Riesalle on myös todella vaikeaa se, jos itse kiihdytän kovaa ohi, jolloin Riesa ei malta keskittyä yhtään ja suoritukset on mitä sattuu. Tänään tehtiin muutama toisto ja laitoin yhdelle kerralle vielä teipinkin tueksi, mutta huonostihan se silti meni. Näihin palataan varmaankin vasta silloin, kun suorittaminen alkaa olla tasaisen varmaa. Myös persjätöt aan jälkeen ovat vaikeita, mutta valssin kanssa ei ongelmaa.
Jotain hyvää silti seurasi spurttailuista, sillä Riesa rupesi taas venyttämään ylityslaukkaa pidemmälle. Loppuun saatiinkin muutamia tosi hyviä suorituksia, joilta toivoisin valmiin suorituksen näyttävän.
En ole tykännyt laittaa näitä juoksarivideoita julkisiksi, mutta menköön tämä nyt. Kaikki treenit on kuitenkin kuvattuna olemassa, ehkäpä projektin lopuksi laitan ne esille.
Paljon vaaditaan vielä treeniä, mutta uskon vahvasti, että kyllä tämä tästä. Se pyssäri taustalla aiheuttaa isoimmat ongelmat, koko este olisi varmasti jo moneen kertaan valmis, jos taustalla ei olisi kuutta vuotta tyystin erilaista suoritustapaa. Olen kuitenkin ikuisena pessimistinä asettanut juoksarille pienen deadlinen. Jos se ei ole huhtikuun loppuun mennessä aikalailla valmis, on aika tehdä päätöksiä. Riesalla ei ole kovin montaa arvokisavuotta kuitenkaan jäljellä, enkä haluaisi yhtä niistä käyttää aan opiskeluun.
Hyvin tämä proggis kuitenkin etenee, yritän pitää mielessä sen, että tämä oli nyt oikeasti vasta 15. treenikerta, pyssärin kanssa on painettu se kuusi vuotta, joten olisi kohtuutonta olettaa suorituksen olevan jo nyt täysin valmis. Pumppereita ollaan saatu häivytettyä hyvin ja joka treenissä otetaan välillä pitkiäkin ratapätkiä alle ennen aata, joten tosi paljon ollaan kuitenkin menty eteenpäin.
Ensimmäinen kisailmokin on laitettu menemään ensi sunnuntaille. En välttämättä olisi ilmoittautunut, jos olisin tiennyt miten voimakkaasti tuo pyssärin tarjoaminen huononsi suorittamista, mutta käydään vielä tiistaina ja torstaina tekemässä ja toivotaan, että saadaan hyviä toistoja alle. Uskon että yksi iso ongelma tulee olemaan rento suorittaminen kisoissa, joten ihan hyvä käydä katsomassa miltä näyttää. Saa samalla juoksutoistoja alle. Kisat on meidän treenihallissa, joten olosuhteiden puolesta pitäisi kisatoistojenkin onnistua.
Vuoden ensimmäiset arvokisat on nyt takanapäin, ihan ei löytynyt itselle arvokisavirettä vielä tähän formaattiin, mutta ehkäpä jo ensi vuonna. Kivoja suorituksia mahtui siitä huolimatta joukkoon ja Riesa toimi isommissa kisoissa hienosti!
Tampereen kisoissa tehtiin hyvällä fiiliksellä kaikki radat ja päivän ainoa virhe oli hyppärin rimafemma. Ensimmäisellä agilityradalla oli meille ärsyttävä alku, piti kääntyä! Riesa ei ensimmäistä käännöstä koonnut ihan oppikirjan mukaan, mutta aika aneeminen oli ohjauskin... Olin koiran tiellä vielä kepeilläkin, kun jalat eivät ihan riittäneetkään niin kuin ajattelin. Riesa handlasi kuitenkin hienosti. Loppurata oli sujuva ja lopullinen sijoitus 10. Ei siinä joukossa huono, mutta parempaan ja nopeampaan alkuun olisi pystytty.
Hyppärillä oli kiva profiili. Alussa oli ehkä joidenkin mielestä vähän ikävä putkiansa, mutta luotin täysin Riesaan ja siihen, ettei se mitään putkea hae jos vain ohjaan. Eikä myöskään hakenut! Riesa kulki kovaa, mutta valitettavasti pohja oli vähän liukas ja Riesa kompuroi, niin vaan normaalisti rimavarma Riesa tiputti yhden riman. Riesalla on vielä tapana aina lähteä putoavaa rimaa karkuun, kun ne kolahtaa niin ikävästi. (Se on vähän kiusallistakin, joskus joku kouluttaja kysyi, onko sille voimakkaasti huomautettu rimanpudotuksista. Ei, ei todellakaan ole.) Sain kuitenkin Riesan vielä kalastettua mukaan ja loppurata menikin taas hyvin. Vähän harmitti, sillä rata tuntui hyvälle ja Riesa kulki kovaa.
Viimeiseltä agilityradalta juostiin hidas nolla. Riesa kulki muuten ihan lujaa, mutta suorasta putkesta takaisin päin kääntymien venyyyyi. Riesalta tippui kaikki vauhdit pois ja se vain lönkötteli menemään. Lisäksi sitä seurannut hypylle lähetys epäonnistui ja Riesa arpoi tosi kauan sitä, hyppääö koko hyppyä vai ei. Lopulta hyppäsi, mutta aikaa siinä paloi. Huomasin sen jo radalla siitä, että ehdin putkien väliin puolenvaihtoon niin hyvin. Lopullinen sija oli 27. ja olen edelleen aivan järkyttynyt siitä, että edes onnistuttiin tekemään noin hidas suoritus. Nuo putkelta takaisin päin kääntymiset ovat olleet aina Riesan tosi suuri heikkous, siltä tippuu ihan totaalisesti vauhti eikä se työstä käännöstä mitenkään. No, sanomattain selvää, että nämä ovat nyt tulevana keväänä treenilistalla.
EO-karsintojen väliin me päätettiin aloittaa sellainen ihan pieni projekti kuin juoksu-a. Kaksi ja puoli viikkoa treeniaikaa, mutta miksi tehdä asioista itselleen liian helppoja? Eihän meillä Vantaan karsintoihin ollut mitään tavoitteita. Jos hyvä tuuri olisi käynyt, niin ainakin oltaisiin päästy vähän kovempaa. No, tuuri ei käynyt.
Ensimmäiseltä radalta pamahti Riesan elämän ensimmäinen aan alastulosvirhe. Kyllä se kirpaisi, vaikka olin täysin varautunut siihen. "Onneksi" alastulosvirheen lisäksi tuli myös ensimmäinen rima alas ja puomin ylösmenovirhe (???). Käskytin kyllä todella todella huonosti juoksarikäskyä, eikä Riesa selkeästi ihan tiennyt, saako tulla läpi vai pitääkö jarruttaa. Muuten tosi sujuva rata ja ihan vikkelästikin mentiin. Video kuvattu koirakuvien streamin kautta :D
Hyppäri ei ihan lähtenyt. Olin jo alusta asti jatkuvasti myöhässä ja jokaikinen mahdollinen käännös venyi. Riesa kulki kyllä hyvin ja paikkaili sen minkä pystyi. Nolla kuitenkin. Joku oli kuvannut livelähetystä myös hyppäriltä, videolta kuvattu video alla :D
Kahden radan jälkeen lähdettiin kotiin ja sunnuntaina olisi vuorossa vielä viimeinen EO-karsintarata ja mahdollisesti halli-SM finaali. Startattiin koko viikonloppu ns. kuumassa ryhmässä ja saatiin nukkua edes vähän pidempään. Fiilis ei kuitenkaan ollut ihan katossa, kun jo kotona lähtöä tehdessä pystyin streamin kautta vakoilemaan, että medien radalla mentäisiin aa peräti kahdesti. Tiesin, että Riesa voi hyvällä tuurilla onnistua ensimmäisellä, mutta todennäköisesti ei kahdesti peräkkäin.
Olin oikeassa! Ensimmäinen osui. Ei hyvin, eikä rennosti kahdella laukalla, mutta osui. Toinen oli siinä ja siinä, saattoi osua tai olla osumatta. Tuomarin tuomiota ei tästä saatu, sillä hyllytimme jo alkumetreillä. Minulta lähti valssissa jalka alta, kun ilmeisesti kumirouhetta oli pakkautunut kohtaan sen verran, ettei inovin napit enää purreet. Jonkunlainen jäätymien siinä sattui, sillä en en edes yrittänyt taistella seuraavia esteitä oikein... Hylly siis siitä, mutta muuten kivasti loppuun.
Olin itse aika valmis jos lähtemään kotiin, keskeneräinen aa alkoi jo väsymyksen myötä turhauttamaan ja koko projekti ärsytti. Riesa oli kuitenkin päässyt halli-SM finaaliin lauantain hyppärin pisteiden perusteella ja radalle yritin parhaani mukaan koota ajatukseni. Päätin varmistaa aan kontaktin jos on nolla alla.
Radalle en saanut ihan parasta keskittymistä, meinasin esimerkiksi ohjata Riesan puomin sijaan keinulle, mutta kuka noita nyt vauhdista erottaa muutenkaan... Tästä johtuen vähän hidas puomi. Nolla oli kuin olikin kuitenkin aalle tultaessa alla, joten jotenkin jouduin jarruttamaan Riesaa. Se toimikin ihan hyvin, mutta olin auttamatta jatkotilanteessa myöhässä. Seuraavana olleen putken pää oli juuri riittävästi "väärään" suuntaan, että Riesa kääntyi juurikin sinne. Sain Riesan kuitenkin kalastettua esteille ilman hyllyä, mutta aikaahan siihen tietysti paloi. Hyvin taistelu nolla kuitenkin ja lopullinen sijoitus finaalissa oli 9.
Ja mitä siihen juoksariin tulee, niin nyt me ajateltiin tovi vielä treenata... Aika pian on kuitenkin vietävä asia kisatilanteisiin, jotta myös sinne saataisiin rentoja suorituksia ja pyssäri lopullisesti pois.
Koko projekti ei tosiaan sujunut ihan niin helposti kuin alkuun ajateltiin. Pyssäriä jouduttiin rikkomaan tosi vahvalla hetsaamisella ja pallon heittelyllä, joka vaikutti tekniikkaan. Riesa tuli monesti harjan yli vain yhdellä takatassukosketuksella ja eihän se hyvältä näyttänyt. Rauhallisempaa suoritusta haettiin harjapumpperilla ja namikippopalkalla. Olin jo ensimmäisen viikon jälkeen ihan luovuttamassa, mutta Jennan ohjeilla saatiin hommaan tolkku ja oikeanlainen tekniikka alkoi pikkuhiljaa löytyä. Ei kuitenkaan riittävän nopeasti, emmekä ennen kisoja ehtineet tekemään toistoja ilman pumppereita juuri lainkaan. Vähän jäi siis herran haltuun se, miten ilman apuvälineitä kisoissa sujuu.
Viikon verran oltiin juoksaritreenaamatta ja perjantaina kävimme taas tekemässä toistoja. Pieni ajatusauko teki selvästi hyvää, sillä loppua kohden Riesa esitti varsin vakuuttavia suorituksia myös ilman alapumpperia. Ärysttävintähän tässä on se, että Riesan oma luontainen rytmi olisi aan juoksariin aivan täydellinen, nyt vain kuuden vuoden pysähdyskontakti rikkoo rytmiä. Pyssäri alkaa kuitenkin selkeästi sieltä selkärangasta katoamaan ja suoritukset muuttumaan rennomiksi. Riesa venyttää myös hienosti toista laukkaa, eli vaikka harjan ylitys jäisi satunnaisesti hieman vajaaksi, osuu koira silti kontaktille. Pää on myös hienosti alhaalla, eli aika helpolla toivottavasti päästää kunhan pyssäristä päästään eroon.
Ja miksikö sitten ylipäätään ruvettiin koko projektiin? Koska minä tarvitsin jotain uutta meidän agilityyn. Halusin vähän haastaa itseäni opettamalla koiralle jotain, mitä en ole aikaisemmin opettanut. Ihan hirveästi tässä on itsekin oppinut, meni melkein kaksi viikkoa jo pelkästään siihen, että oikeasti oppi analysoimaan juoksarin treenivideoita ja sitä, mitä siinä oikeasti tapahtuu. Ihan hurjan mielenkiintoista.
Harrastuslaji onkin nyt vielä tulevien viikkojen ajan agilityn sijaan juoksu-a, mutta varmasti pian päästään jo takaisin varsinaisen lajin pariin.
Ihkaensimmäisissä EO-karsinnoissa kirmataankin jo ylihuomenna (tai siis teknisesti huomenna.. :D). Ihan vielä ei ole aivot naksahtaneet siihen asentoon, että arvokisoja on tässä lähiviikkoina peräti kahdet, mutta ehkä ihan hyvä niin. Riesa kyllä kulkee tällä hetkellä sen verran hyvin, että kivahan se on kisoissa kirmailla.
Sunnuntaina suunnattiin pitkästä aikaa epiksiin kontakteja palkkailemaan. Tosiaan kontaktien pysäyttely on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, nopeat vapautukset on selkeästi tämän kauden teema. Onhan se tietysti todella fiksua tehdä määrätietoisesti ja oikeasti hyvin duunia viiden vuoden ajan ja sitten todeta, että emmää jaksa. Eikä se tietenkään ole koirallekaan reilua, että suoritustapa vaihtelee. Nyt siis itselleni tavoitteeksi pysäyttää kontakteja säännölliseksi. Onneksi Riesa on maailman anteeksiantavin koira näiden suhteen. Haluaisin toki uskotella itselleni, että olen vain tehnyt niin hyvän pohjatyön, että kontaktisuoriukset on koirallekin helppo palauttaa muistiin. Todennäköisesti kyse on vaan siitä, että Riesa ei ole aina mikään penaalin terävin kynä.
Viime kisoissa palautin yhden puomin ja se näkyi heti suorituksissa. Epiksissä molemmilla kierroksilla hyvät puomit ja nopeat pysähdykset. Aatkin oli molemmilla kerroilla hyvät, ensimmäisellä kerralla palkkasin kontaktille ja toisella kierroksella palkka tuli heti parin esteen jälkeen. Keinun jouduin ensimmäisellä kerralla palauttamaan, sillä Riesa ei pysähtynyt. Toinen oli hyvä, mutta taas näki, ettei keinuakaan ole hetkeen pysäytelty...
Tällä kaudella positiivinen juttu on kuitenkin lähdöt. Viime vuonna meillä alkoi tähän aikaan olla pientä lähtöongelmaa, mutta tällä kaudella lähdöt ovat olleet todella rauhallisia. Epiksissäkin tarkoituksella otin häiriöitä mukaan ja Riesa meinasi kyllä reagoida niihin, mutta erotteli kuitenkin hienosti käskyt. Sinänsä meillä on nuo lähdöt aina vähän vaaravyöhykkeellä, koska itse tykkään kutsua koiran lennosta mukaan eikä hermo kestä ylimääräisiä seisoskeluja. En vain yksinkertaisesti pääse täysillä liikkelle vaan seisoskelu meinaa jäädä päälle. Liikkestä mukaan lähtöjä meinaa siis joskus tapahtua.
Varsin onnistunut episreissu kuitenkin. Tiistaina juostiin vielä onnistuneet treenit, joten hyvillä mielillä viikonloppuun.
Riesa on kaiken maailman taukoiluista huolimatta (vai niistä johtuen?) esittänyt varsin vakuuttavia otteita viime aikoina. Perustekeminen meillä näyttää ja tuntuu tällä hetkellä ihan sairaan hyvältä mutta minäpä olen onnistunut rikkomaan meidän kisakontaktit. Ei Riesa mitenkään törkeästi loiki, mutta ei se siellä kovin hienosti pysykään. Etenkin aalla meinaa vähän lähteä lentoon koko homma ja nyt harmittaa, etten pari vuotta sitten lähtenyt sen kanssa juoksariprojektiin. Juoksu-a muhii jatkuvasti takaraivossa, mutta koska Riesa ei ole mielenliikkeiltään ihan tavallinen tapaus, vähän arveluttaa lähteä hyviä pyssäripohjia sieltä rikkomaan.
Blogi on päivittynyt niit epäahkerasti, että parikin eri treenivideoita odottaa julkaisuaan, joten heitetään tähän.
Lokakuun lopussa Jennalla treenattiin keppejä. Riesa valitettavasti varoo aika paljon noita Akatemian pimeitä putkia, joten ihan todenmukaisia suorituksia ei sen takia saatu. Riesallehan on ollut todella vaikeita sellaiset keppihaut, joissa leijeröin kepit. Joko treeni vihdoin puree tai tavallista vähän hiljaisempi vauhti vaikuttaa, mutta tuolloin sujui kaikki mitä kokeiltiin. Riesa kestääkin nykyään kepeillä vaikka ja mitä, lähinnä keppien haut on meille ikuisuusprojekti, niitä kun ei silloin alkeisvaiheessa hiottu kuntoon.
Marraskuussa jaksoin treenata oman koutsivuoron jälkeen omankin koiran. Tuolloin(kin) olin sairaana, joten mitään kovin mahtavaa ei saatu aikaiseksi. Hienot putki-puomi erottelut kuitenkin ja kepit löytyi hyvin putkiansasta huolimatta.
Viime viikolla Jennalla olikin oikein kiva ratapohja tälläiselle edelleen vähän toipilaalle. Profiili oli myös Riesalle inhottava, sillä se ei ole kovasta vauhdista kummoinen kääntyjä... Saatiin kuin saatiinkin ohjauskuviot kohdalleen, vaikka ihan täysin tyytyväinen ei koiran vauhtiin noillakaan voi olla.
Vaikeuksia aiheutti kolmoshyppy, sillä Riesa tuppaa noissa aina hyppäämään pitkälle eikä millään jaksaisi koota. Mutta kun vain itse ehdin ajoissa niistoon alkoi koirakin kääntymään.
Toinen haastava kohta oli kahden suoran putken jälkeen olevat hypyt ennen keppejä. Riesa rupeaa nopeasti kahdella valssilla ennakoimaan toista valssia, turhautuu ja liikkuu huonosti. Tähän kokeiltiin esimerkiksi päällejuoksua toiselle hypylle, mutta edelleen käännös oli hidas. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui lopulta valssi + persjättö, mikä toimi etenkin silloin loistavasti jos olin todella ajoissa tekemässä valssia. Tämä on Riesan kanssa ehdottomasti muistettava asia, että kahta kääntävää valssia ei edes kannata yrittää peräjälkeen.
Lauantaina kisattiin. Aamulla hieman kirosin päätöstäni ilmoittautua neljään starttiin, sillä olin viikolla urheillut siihen malliin, että kaikki kropan lihakset huusivat lepoa. Perjantaina käytiin vielä Riesan kanssa treenaamassa ja kenraalit meni kyllä niin penkin alle, että suurin odotuksin ei tarvinnut radoille lähteä.
Ensimmäinen profiili oli haastava, jatkuvaa kääntöä ja vääntöä, mutta ei mielestäni meille ollenkaan mahdoton. Omat jalat painoi kyllä sen verran, että maisemat ei kovin vikkelästi vaihtuneet... Riesa oli melko kiltillä päällä ja rykäisi ohjaajasta huolimatta nollan. Yhdessä kohti kävi kielto lähellä, mutta kiltti tuomari piti kädet alhaalla. Lopulta Riesan nolla jäi ainokaiseksi, koko radalta tuli muutenkin vain kaksi tulosta. Otamme mitä annetaan, eli nollavoitto ja 20 rankingpistettä kiiitoos, vaikka tuolla radalla ei ehkä niitä ansaitsisikaan...
Kontaktit oli ekalla radalla niin kamalat, että toisella radalla päätin natseilla niiden osalta. Asenne ratkaisee näköjään tässäkin, sillä Riesa pysähtyi vallan kiltisti aalla ja minä ihan hämmästyin, sillä olin varautunut uusimaan koko esteen. Muutekin rata tuntui (ja kuulema näytti) ihan sairaan hyvältä, oli kivan juostava rata. Juoksemiseen rata kaatuikin, kun en ennakoinut koiralle yhtä päällejuoksua. No hyvä niin, sillä kolmanneksi viimeisenä esteenä olleelta puomilta Riesa lähti omin lupinensa. Pysähtyi kyllä hyvin, mutta pääsin käskyttämään takaisin puomille ilman, että täytyy katsoa nollavoiton lipuvan sormista.
Onnekseni Riesa on varsin yksinkertainen eläin, sillä puomin kurinpalautus tehosi heti. Kolmannella radalla Riesa teki niin hienon puomin, että taas sain hämmästellä. Jälleen aivan törkeän hyvältä tuntunut rata kaikin puolin ja nollalla maaliin. Kelloakaan ei tarvinnut hävetä, mutta ei Riesa silti selkeästi pysäytetyillä kontakteilla juoksareille pärjännyt ja sija 2. tältä radalta. Myös viimeisenä olleelta hyppäriltä juoksimme nollan, mutta siinä muutama erimielisyys oikeasta suunnasta vei tuhottomasti sekunteja. Sija 5. ja aika kaukana kärjestä mutta näitä nyt sattuu. Tuplanolla kuitenkin ja taistellen päästiin maaliin asti.
Nyt kun ollaan saatu joku ajatus takaisin kontakteille, voidaankin heti rikkoa ne parin viikon päästä EO-karsinnoissa... Hehs... Ensi viikonloppuna ajateltiin käydä epiksissä niitä palkkaamassa, eiköhän ne sieltä taas löydy. En ole koko loppuvuoden aikana jaksanut suoda kisakontakteille ajatustakaan, ja se ei selkeästi ole toimiva taktiikka... Onneksi Riesa on sen verran yksinkertainen ja sillä on hyvät pohjat, että ihan hirveästi ei varmasti jouduta vaivaa näkemään kontrollin palauttamiseksi. Seuraava koira on kyllä niiin juoksarikoira, hermohan näiden kanssa menee...
Vuosi 2016 oli meille koiraurheilun saralla hieno mutta loppua kohden rikkonainen. Treeni- ja kisakenttien ulkopuolella viime vuoteen mahtui paljon muutoksia, stressiä ja unettomia öitä, mutta myös paljon uusia kavereita, pitkiä ja rentouttavia lenkkejä sekä ihan vaan tavallista ja mukavaa arkea.
Kisavuosi 2016 numeroina on 49 virallista kisastarttia, 20 nollatulosta, SM-kisojen karsintaradalla sija 14./262, lopullinen sijoitus 30. Nollaprosentti vuonna 2016 oli n. 41%, johon mahtui kaksi triplanollaa ja kolme tuplanollaa. Palkinnoilla oltiin 12 kertaa, joista neljä voittoa, neljä kakkossijaa ja neljä kolmossijaa (Myös nelossijoja neljä :D). Lisänä piirimestaruuksien joukkuepronssi, joissa Riesa voitti joukkueradan.
Oikeasti noilla tilastoilla ei ole tuon taivallista väliä, etenkin kun tulokset ovat varsin keskinkertaisia. Haluaisin silti pointata, että vuonna 2015 nollaprosentti oli vain n. 16%! Tulosvarmuuden voisi siis sanoa kasvaneen aika radikaalisti. Viime vuonna mentiikin alkuvuosi varsinaisessa flow-tilassa, agility oli hauskaa ja kaikki tuntui sujuvan kuin itsestään. Treenattiin kerran kuussa aina Kimin treeneissä ja viikoittain Jennalla. SM-kisoissa tehtiin perusvarma joukkuenolla ja yksilöissä taisteltiin tie finaliin varsin hyvällä sijoituksella! Olin todella heikossa hapessa sairastelun vuoksi, joten finaalipaikka oli todellinen ihme.
SM-finaali oli... No, kokemus. Riesaa jännitti, eikä se pysynyt lähdössä. Keskellä rataa rimanpudotus jolle nyt ei voi mitään ja sen jälkeen vielä hölmö keppivirhe. Radan jälkeen tulleet fiilikset tuntuvat jälkikäteen todella typeriltä ja epärationaalisilta, mutta silloin olin pettynyt ja vähän surullinenkin. Me oltiin niin lähellä, minkä jälkeen sijasta 30. tuli lähinnä luuseriolo. Vasta nyt olen pystynyt edes katsomaan finaaliradan videota, eikä se edes niin kamalalta näytä. Siinä on yksi hämmentynyt pikkukoira ja hyvin ryytynyt ohjaaja, siihen nähden rata on varsin hyvä. Alku on haparoiva Riesan varastamisen vuoksi, mutta sen jälkeen lähtee rullaamaan.
Vaikka SM-kisat olivatkin meille tosi onnistuneet kisat, meni finaali silti ns. tunteisiin ja ihon alle. Niistä fiiliksistä oli vaikea nousta ja nollata ajatuksia ennen MM-karsintoja. Kun karsintoihin lähtiessä pieni ääni takaraivossa huutaa, että me ollaan ihan paskoja eikä tuon koiran kisapää tule ikinä riittämään yhtään mihinkään, meni karsinnat ihan penkin alle. Riesa tosin toimi hienosti ja osoitti samalla, ettei sen kisapää kuitenkaan ihan paperista ole, vaikka ohjaajan pää onkin.
Karsintojen jälkeen taukoiltiin pitkään, tauolla oltiin yhteensä pari kuukautta. Tauon aikana ei stressattu agilitystä, mutta muusta sitten stressattiinkin. Aloitin opinnot ammattikorkeassa, muutettiin Riesan kanssa itseksemme asumaan, lopetin vihdoin ja viimein työt kassaorjana ja aloitin ihan muut työt koulun ohella. Riesa stressasi hirveästi muuttoa, mutta tasaantui ajan kanssa. Asunnon vieressä on onneksi aivan loistavat lenkkimaastot, joten sinne ollaan päästy helposti purkamaan patoumia kun neljän seinän sisällä alkaa ahdistaa liikaa.
Loppusyksystä ja alkutalvesta olen ollut ihan hirvittävässä sairastelukierteessä. Se yhdistettynä jatkuvaan kiireeseen on syönyt valtavasti treenimotivaatiota. Sikäli kun sitä on edes päästy treenaamaan. Monet treenit ollaan jouduttu jättämään väliin tai tekemään puolivaloilla oman sairastelun vuoksi. Nyt ollaan toivottavasti taudin suhteen jo voiton puolella ja alkaa se motivaatiokin pikkuhiljaa sieltä löytymään, eiköhän se tästä kun kesää kohti mennään.
SM-nollat ensi vuodelle saatiin kasaan joulukuun alussa, ranking-pisteitä kerätään hitaasti mutta varmasti. Tampereen EO-karsintoihin lähtöä epäröin, mutta päätin kuitenkin ilmoittautua. Sijalla 83. keikuimme ilmoaikaan, mikä on kaiken huomioon ottaen ihan ookoo. Jos karsinnoista ei muuta hyödy, niin ainakin sitä kultaakin kalliimpaa kokemusta niin koiralle kuin ohjaajallekin.
Viime vuodelle en asettanut mitään tulostavoitteita, enkä niitä halua asettaa nytkään. Viime vuonna tavoitteena oli oppia ottamaan agilityn suhteen rennosti, vaikka SM-kisojen jälkeen en ihan tätä tavoitetta toteuttanutkaan... :D Pääasiassa kuitenkin olin ressaamatta tuloksista tai muusta epäoleellisesta ja keksityttiin vain nauttimaan tekemisestä. Koska viime vuoden tavoitteiden asettelu onnistui niin hyvin, tänä vuonna tavoitteena on tehdä rohkeampia ohjausvalintoja kisoissa. Aika hyvällä alulla ollaan, enkä enää useinkaan sorru varmisteluun. Valitettavasti aina joskus se varmistelu olisikin ollut parempi valinta, mutta koko ajan opitaan mikä ero on rohkealla ja tyhmänrohkealla valinnalla.
Noin muuten olisi mukavaa, jos kumpikin oltaisiin ainakin terveempiä kuin parina viime vuonna. Riesakin ehti täyttää jo 7-vuotta, eikä sen kroppa ole enää nuori, vaikka pääkoppa ehkä onkin. Tänä vuonna keskitytään siis tuttuun tapaan kropan huoltamiseen ja muuhun lihashuoltoon erityisen tarkasti. Lisäksi pentuprojekti voisi vihdoin ja viimein pyörähtää edes johonkin suuntaan...
Noin muuten pidetään toivottavasti kivaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Hupsista, pari kuukautta ehti taas vierähtää edellisestä päivityksestä. Olen saanut huomata, että opiskelujen, työnteon, opiskelijaelämän, aktiivisen koiraharrastamisen, kouluttamisen ja muun seuratoiminnan yhdistämisen jälkeen vapaa-aika on melkoisen kortilla. Täällä me ollaan silti, blogiakin yritän jatkossa vähän aktiivisemmalla otteella päivittää.
Uusi kausi on lähtenyt vähän takkuillen käyntiin, sillä itse olen sairastellun tässä enemmän ja vähemmän kohta jo pari kuukautta. Tälläkin kaudella jatketaan Jennan opeissa, mutta valitettavasti vielä ei olla saatu kaikkea irti oman puolikuntoisuuteni vuoksi. Treenit ovat silti menneet hyvin ja agility on vaan pirun kivaa, vaikka välillä meinaakin vähän happi loppua. Onneksi on taitava koira, niin voi joissain kohdissa itse välillä päästä vähän helpommalla.
Tämän viikon treeneissä olin jälleen kerran invatreenaaja, tarkoituksena olikin tehdä ihan nex level-kontaktihäiriöitä tosi korkeassa vireessä ja muita tekniikkajuttuja. Jenna hetsasi Riesaa ihan huolella lempparipallolla, Rieska oli aivan jäätävillä kierroksilla. Olen viime kisoissa tehnyt paljon nopeita vapautuksia, joten ajattelin Riesan vähintäänkin varastavan kontaktilta. Vaan mitäpä vielä, pikkukettu esitteli kerta toisensa jälkeen aivan täydellisiä kontaktisuorituksia. Muutenkin Riesa teki todella hienosti töitä, eli treenien idea kuivui vähän kokoon kun ei päästy mistään huomauttamaan. Parempi toki näin päin.
Tosiaan kisattukin ollaan. Elokuussa käytiin treenitauon jälkeen kylmiltään piirimestaruuksissa, jossa rutiinit olivatkin vähän hakusessa. Yksilöradoilta hölmöjä virheitä, vaikka toisen radan alkuun olenkin tosi tyytyväinen. Joukkuerata oli sitten sen verran simppeli, että sen radan Riesa voitti ja joukkuekin sijoittui hienosti kolmanneksi.
Seuraavan kerran kisailtiinkin syyskuun puolivälissä Tuusulassa. Olin silloin ollut jo lähes pari viikkoa kipeänä ja tulehdusarvot huidelleen parissasadassa, mutta tokihan sitä oli kisaamaan lähdettävä... Kuvittelin silloin olevani jo lähes elävien kirjoissa, mutta ratojen jälkeen fiilis oli toinen. Onneksi meillä oli vain kaksi rataa, joista ensimmäisellä Riesan treenin puute ja oma puolikuntoisuus johtivat hylättyyn. Toisella repäistiinkin sitten ilmeisesti tosi hieno nolla, sillä moni ihminen ja tuomari kehuivat rataa kovasti. Itsellä humisi radan aikana korvissa sen verran, etten muista siitä mitään, mutta varmaan oli hieno ja voittokin irtosi.
Parantuminen ei varsinaisesti noiden kisojen jälkeen lähtenyt rivakammin käyntiin, joten lokakuun alussa olin edelleen puolikuntoinen. Kisaamaan piti silti päästä, ja käytiin hakemassa kolme hyllyä/keräilyerää Kirkkonummelta. Raskas hiekkapohja oli vielä raskaampi juosta huonokuntoisena, jatkuvasti oli tunne, etten vain ehdi mihinkään. Seuraavana viikonloppuna Hyvinkään kisoissa olo olikin onneksi jo paljon parempi, ja tehtiin yllättäen triplanolla. Radat eivät missään nimessä olleet erityisen hienoja, vaan monessa kohtaa homma meinasi lähteä ihan kokonaan lentoon. Viimeisellä radalla Riesa esimerkiksi lähti hakemaan putkea jostain yli 10m päästä... Sieltä se kuitenkin ihmeen kaupalla kääntyi takaisin, vaikka melkein putkelle asti ehtikin. Muitakin vastaavia, joskin vähemmän radikaaleja, suorituksia mahtui radoille, mutta niin vain pysyi pakka kasassa vaikka rutiinia ei tosiaan tällä hetkellä ole.
Mukavaa kuitenkin, että jo tässä vaiheessa kautta tällä kisamäärällä on jo ensi vuoden SM-kisojen suhteen hyvä tilanne. Tupla on jo hankittuna ja enää uupuu kolme yksittäistä nollaa. Karsintojen ranking-pisteitä ei vielä ole kummoisesti kasassa, mutta onhan tässä aikaa.
Maajoukkuekarsinnat oli ja meni, meidän suoritukset ei kauaa kestäneet. Riesa toimi hienosti koko päivän, mutta mikään muu ei sitten toiminutkaan. Ensimmäinen rata kaatui ylimääräiseen putkeen, itseltä hieman hukkui rata siinä kohdin. Toinen rata oli vaikea, mutta se lähti hyvin liikkeelle. Riesa oli hienosti kuulolla, mutta ehkä kuitenkin vähän liikaa kädessä kiinni, sillä pakkovalssissa Riesa ei lähtenytkään lukemaan hyppyä vaan kääntyi takaisin ja livahti putkeen. Siihen jäi siis meidän karsinnat.
Vähän harmittaa, että itse alisuoriuduin juuri sinä viikonloppuna, eikä koko kevään kestänyt hyvä vire kantanut enää karsintaviikonlopun yli. Riesa toimi kuitenkin hienosti koko päivän, eikä karsinoissa odottelu nostanut sen kierroksia liikaa.
Karsintojen jälkeen ollaan oltu tauolla ja se jatkuu vielä tovin. Minkäänlaista hinkua treenikentille ei vielä ole, joten tauolla ollaan niin kauan kuin siltä tuntuu. Piirinmestaruuksista pitäisi kisailla vajaan kahden viikon päästä, sitä ennen yritetään käydä ainakin kerran esteillä muistuttelemassa.
Muutama viikko sitten meidän elämässä tapahtui sellainen muutos, että vaihdettiin osoitetta. Koiran kannalta uuden asunnon sijainti ei voisi olla parempi, sillä viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy lenkkimetsää lähes niin paljon kuin vain jaksaa kulkea.
Oma tuleva koulukin löytyy alle kilometrin päästä, joten me varmasti viihdytään täällä oikein hyvin.
Riesa ei selviytynyt muutosta ihan niin hyvin kuin odotin, harmittavan pitkä aika meni kotiutumisessa. Stressitasot oli koiralla kovin korkeat jo siitä lähtien, kun edellisessä kämpässä muuttoa aloiteltiin, eikä oikein saatu mielentilaa mitenkään katkaistua. Käytiin välissä myös mökillä rentoutumassa ja ensimmäiset päivät meni sielläkin Riesalla kierroksilla.
Nyt on onneksi Riesa jo ihan kotonaan, eikä ole jatkuvasti lentoon lähdössä. Oli meille kummallekin aika kuluttavaa, kun Riesa oli jatkuvasti pyrkimässä pois asunnosta ja seurasi mun liikkeitä ihan vieterinä.
Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa ja koirakin päässyt oikeasti palautumaan kuormittavasta kaudesta.
Ei ole varmaan montaakaan treenikenttää, jolle ei olisi tämän viikon aikana rakentunut maksien SM-finaalin keppikuviota. Pitihän se itsekin käydä testaamassa ja samalla treenata muitakin keppikulmia.
Yllätyin suuresti siitä, että Riesa luopui putkesta helposti. Vihreä-valkoinen putki, vihreä-valkoiset kepit ja vielä vihreä ruoho on varmasti koiralle tosi haastava yhdistelmä, mutta Riesa löysi aina kepit. Gibson-keppien lisäksi treenattiin itsenäisiä keppien hakuja vaikka putki olikin suorana taustalla häiriönä. Parin viikon takaisesta keppivammailusta ei ollut tietoakaan, vaan kaikki kulmat löytyivät hyvin.
Torstaina käytiin myös tekemässä ratatreeni. En ajatellut tehdä ennen karsintoja muuta ratatreeniä kuin tämän, joten oli tärkeää saada kunnon suoritus alle. Hyvin me vedettiinkin! Keppien kanssa kokeiltiin vähän eri variaatioita ja samalla tuli hyvin treenattua itsenäistä pujottelua. Siinä oli seinäkin heti edessä, joten todella hyvä treeni. Videolle otettiin vielä viimeinen pätkä, jonka piti olla nollaveto. Valitettavasti Riesa lähti japskissa lukemaan kädessä olevaa palloa, joten nollarata jäi siihen :D Mutta kisaradan verran päästiin nollana, tällä on hyvä lähteä karsintoja kohti.
Vuoden huikein viikonloppu taas takana päin. Viikonloppuun mahtui paljon sadetta ja märkiä vaatteita, mutta se ei meidän menoa haitannut. Meillä oli ihan sairaan kivaa koko viikonlopun, vaikka olosuhteet eivät aina olleetkaan meidän puolella.
Lauantaina aloitettiin urakka yhdellä agilityradalla. Rata rullasi kivasti, mutta keinu ei sujunut ihan kriteerien mukaan. Varmaan oma moka, vedätin enkä käskyttänyt keinua kunnolla, eli Riesa ehkä luuli puomiksi? Tuomari ei näin rumasta keinusta olisi kuitenkaan virhettä edes antanut!? No, sillä ei ole meille mitään väliä. Sinänsä positiivinen virhe, sillä tiesin, ettei Riesa tule viikonlopun aikana keinuvirhettä toistamiseen tekemään. Jäi hyvä ja luottovainen fiilis tosiratoja varten.
Lauantaina joukkuekisassa startattiin joukkueen kakkoskoirakkona. Meillä on seurassa joka vuosi vain tavoitteena tehdä tulos, eli hyvin rennosti saa joukkueradalla juosta. Onnistuttiin tekaisemaan kelpo nolla, keinukin oli tällä kertaa hyvä. Aa ja puomi vähän hitaita, mutta edessä olevien ansojen takia en uskaltanut hetsata kamalasti. Joukkueradalla ottaa aina mielummin vähän varman päälle.
Riesan nolla jäi lopulta joukkueen ainoaksi, kun muille sattui pikkuvirheitä. Lopullinen sijoitus joukkueella 16.
Lauantaina ehdittiin vähän viettää aikaa mökilläkin ja grillailtiin seurakavereiden kanssa. Riesa rauhouttui tosi hyvin vieraaseen paikkaan ja itselläkin oli luottavainen fiilis sunnuntaille. Nukkumaan mennessä alkoikin alamäki... Oksensin lähes koko yön, eikä nukkumisesta tullut mitään. Me oltiin vielä ensimmäisessä ryhmässä, eli koko yön aikana ehdin nukkua vain ihan hetken. Riesakaan ei yön aikana enää pystynyt kunnolla rauhoittumaan.
Onneksi olo koheni sen verran, että pääsin lähtemään kisapaikalle. En uskaltanut syödä mitään, joten olo oli melkoisen heikko, eikä rankkasade erityisesti piristänyt fiilistä. Päätin kuitenkin vetää täysillä, jos pyörtyisin radan jälkeen, niin ehkä joku sieltä kuitenkin keräilisi mut ja koiran talteen.
Rata oli ihan täynnä vesilammikoita, joten pari ohjausvaihtoehtoa piti miettiä sen mukaan. Ei olla ennen ihan näin extreme olosuhteissa harrastettu, joten Riesan suhtautuminen oli taas ihan arvoitus.
Riesa toimi kuitenkin ihan hyvin, mutta itse ajoitin KAIKKI takaakierrot huonosti ja ne tökkivät pahasti... Etenkin radan neljännellä esteellä oli kielto lähellä. Riesa ei ehkä liikkunut pehmeällä pohjalla ihan niin lujaa kuin yleensä, mutta ei kuitenkaan ruvennut liikoja hienostelemaankaan.
Joka tapauksessa onnistuttiin taistelemaan nolla ja sen myötä ekaa kertaa SM finaaliin!
En ollut ihan tyytyväinen rataan niiden takaakierojen takia, mutta on myös myönnettävä, että itsellä oli melkoisen heikko happi, joten suoritus oli siihen nähden varsin ok.
Heti radan jälkeen kuuluteltiin tuloksia, eikä Riesaa mainittu viiden parhaan joukossa. Hetkellisesti masennuin, sillä meitä ennen oli startannut vain 20 koirakkoa. Oikeasti Riesa oli mennyt siinä vaiheessa toiseksi, ja siinä keikuttiinkin melko pitkään. Pikkuhiljaa alkoi nopeita koiria mennä ohi, mutta pitkään oltiin ihan kärjen tuntumassa. Lopulta olimme sijalla 14./262, mikä ei toki ole huono sekään. Nappisuorituksella olisimme varmasti olleet pari pykälää ylempänä, mutta minkäs sitä olosuhteille voi.
Medien finaali oli päivän viimeisenä, joten todella pitkä odotus oli tiedossa. Yritin välissä käydä autossa nukkumassa, mutta ei siitä juuri mitään tullut. Syöminenkin osoittautui huonoksi ideaksi, joten pitkä päivä sinniteltiin vissyn ja parin leivän voimin.
Finaaliradalle mentäessä jännitti ainoastaan se, miten Riesa kykenee toimimaan. Se on aina ottanut tosi paljon painetta yleisön hurraamisesta, eikä ole aina kyennyt tekemään mitään. Pieni jännähän siinä startissa pikkuketulle iski, eikä lähtöön jääminen mennyt ihan oppikirjan mukaan. Riesa lähti epävarmana kävelemään perään, mutta ei kuitenkaan tullut hypyn yli ilman lupia. Jos olisin huomannut ajoissa, olisin varmaankin saanut Riesan vielä palautettua lähtöön. Pitää jatkossa muistaa tämä.
Siinä kun lennosta lähdettiin matkaan, en yhtään tiennyt mitä radasta tulee. Yleensä Riesa on vastaavissa tilanteissa ollut ihan mahdoton ja juoksennellut päättömästi vähän sinne sun tänne. Olinkin siis ihan varma, että Riesa ampaisee puomilta suoraan ansaputkeen. Järkytys oli suuri, kun Riesa jopa pysähtyi puomille :D Ihan noin tarkasti ei ollut tarkoitus SM-finaalissa kontakteja ottaa... Valitettavasti tämän jälkeen tippui yksi rima, tosi epätyypillinen virhe Riesalle, mutta näitä joskus sattuu kun kartturi ei ohjaa kunnolla. Riman jälkeen tuli vielä hölmö keppivirhe, kun omat jalat eivät enää liikkuneet mihinkään. Tuloksena 10 ja lopullinen sijoitus 30./262.
Radan jälkeen fiilis oli pettynyt, oltaisiin pystytty parempaan. Mutta kuten jo todettu, olosuhteille ei voi mitään ja niillä mennään millä voidaan. Finaaliin pääseminen oli joka tapauksessa ihan huikea juttu ja karsintaradalla monta kovaa koirakkoa jäi taakse. Finaaliratakaan ei näin jälkikäteen katsottuna näytä niin kamalalta kuin tuntui. Riesa ylitti itsensä vaikka vähän jännittikin, joka vuosi vaan paranee tuon koiran meno. Jatkossa osaan myös taas hieman paremmin ennakoida tilanteita.
Vaikka tunnelmat on jo vaihtuneet positiivisiksi, niin nälkä jäi. Pystytään parempaan ja halutaan myös näyttää se! Nyt hetki lepoa ja sen jälkeen valmistaudutaankin täysillä karsintoihin. Niin siistiä päästä sielläkin starttiviivalle!
Nyt on kaikki tehty ennen SM-kisoja, koira ei enää treenaa ennen perjantain iltakisoja. Tiistaina Riesalla on vielä huoltokerta osteopaatilla, sen lisäksi ohjaaja yrittää valmistautua henkisesti ja korjata kesälomalla aivan täysin sekaisin mennyttä unirytmiä.
Tällä hetkellä on olo, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän. Treenata rataa ja vahvistaa tekniikka tai jotain. Viikkotreenien loppuminen huhtikuussa oli huono juttu itselle, vaikka tosiasassa kuudesta viikosta viitenä ollaan tehty ratatreeniä. Yksi niistä treeneistä oli vielä isompi leiripäivän setti. Kisastartteja on toukokuun alun jälkeen kertynyt yhdeksän, että kyllä tässä on agilityä tehty ihan tarpeeksi. Ratojen lisäksi ollaan itsenäisesti käyty muutamia kertoja vahvistamassa tekniikkaa. Ehkä fiilis tekemättömyydestä tulee siitä, että edellisvuosina on kisattu nollien takia tosi aktiivisesti kalkkiviivoille asti ja siihen vielä viikkotreenit päälle. Tulosta on tällä kaudella syntynyt tällä vähän rauhallisemmalla tahdilla, joten uskotaan tähän myös viikon päästä. Vuoden nollaprosentti huitelee jossain viidenkymmenen tietämillä, toivotaan että kisojen jälkeen prosentti olisi vähän parempi! ;)
Viime maanantaina käytiin vielä hakemassa kisarutiinia Kellokoskelta. Tuloksena nolla ja hyl. Ensimmäinen rata oli vähän haastava, sillä koiralla olisi pitänyt olla pelkkään käskyyn perustuva putkijarru hallussa. Putken toiseen päähän oli niin kova kiire, että mitään rytmityksiä ei ehtinyt tekemään. Riesa valahti tosi pahasti kahdessa eri kohdassa, eikä tullut kovin nätisti sen jälkeen ohjauksiin. Taisteltiin kuitenkin loppuun asti.
Kontakteista radalla oli puomi ja aa, joka mentiin kahteen kertaan. Puomi oli hyvä ja nopea, aalla ensimmäinen suoritus oli tosi hyvä ja toinenkin vielä mukiinmenevä.
Seuraava rata oli profiililtaan jo paljon sujuvampi, vaikka siinäkin oli pari kinkkistä kohtaa. Tällä radalla kävi sitten juuri niin, mitä ei juuri ennen arvokisoja tuolta koiralta toivo. Riesa otti puomilla häiriötä ilmeisesti tuomarista... Riesa jäi kontaktipinnan yläosaan hetkeksi ihmettelemään ja se piti uudelleen käskeä alas. Kun Riesalla on ollut ennakointiongelmaa, se on jäänyt selvästi alemmas, joten ilmeisesti tuomari häiritsi nyt kovasti. Aalla suoritus oli hyvä ja nopea, mutta alastulolla pää kääntyi puomin suuntaan. Riesa lähti kuitenkin hyvin mukaan, eikä jäänyt häiriöön kiinni, joten sinänsä jotain positiivista. Loppuradasta Riesa lähti vähän lapasesta ja hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn. Ensin ajattelin, että nyt se lähti tsekkaamaan jotain radan reunalla rääkyvää koiraa, mutta tosiasiassa taisin vain ohjata vähän liikaa olettaen. Hyvin tuli kuitenkin takaisin ja loppurata sujuvasti.
Riesan kanssa saa aina kaikkien häiriöiden kanssa olla vähän varpaillaan, sillä kyseessä on koira, joka on joskus mm. lähtenyt kesken radan katsomaan kehänauhaa paikallaan pitävää kiveä... Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin suuri yleisömäärä on vain ollut pikkuketulle liikaa. Sinänsä en pidä Riesaa häiriöherkkänä koirana, mutta ylivilkkaana koirana Riesa huomaa aina ihan kaiken ympärillä tapahtuvan.
Yritän olla repimättä tästä liikaa stressiä, sillä Riesa suoritus ei varsinaisesti millään tavalla häiriintynyt, vaikka se nyt pienen hetken vähän tuomaria katsahtikin. Selkeä parannus siis.
Viime vuoden iltakisojen fiiliksiä.
Kisojen jälkeen ei olla juostu enää rataa, vaan käyty vahvistamassa paria pikkujuttua. Viimeaikoina Riesan suurimmaksi heikkoudeksi on muodostunut keppien haku avokulmasta kun itse ohjaan ulkopuolelta. Tästä virhe tuli Virossa, eikä viime viikon Juhan treeneissä oikeaa kulmaa meinannut millään löytyä hallin nurkasta, vaan Riesa haki aina kakkosväliä. Nytkin Riesa yritti ensin väärään väliin, mutta nopeasti saatiin hyviä suorituksia aikaiseksi. Silti toivon kovasti, että tätä kulmaa ei tule näissä kisoissa vastaan... Todennäköisesti itse suolaisin koko suorituksen sortumalla yliohjaamiseen. Ennen karsintoja onneksi ehditään vielä pari kertaa tehdä keppikulmia.
Keppien lisäksi vahvistin pussilta etenemistä ja paria ohjausjuttua. Lisäksi kaikki kontaktit on palkattu kerran, ei ollut ennakoimisongelmaa tällä kerta...
Joten ei kai tässä muuta. Vähän on tosiaan epävarma olo, enkä oikein edes tiedä miksi. Ei kai tässä lajissa varmaan koskaan voi saavuttaa täydellistä varmuutta, etenkin kun kisakaverina on eläin. Tässä tapauksessa vielä melko epävakaa sellainen :D Mutta lähdemme tekemään täysillä ja rennosti, liikoja varmistelematta ja meidän vahvuuksiin nojaten.
Huippureissu on varmasti taas tulossa parhaan seuraporukan ja tietenkin parhaan pikkuketun kanssa.
Joka kevät ja kesä sosiaalinen media täyttyy koiran turkin ajelua koskevista ketjuista. Osalla asiaa kovasti vastustavilla tuntuu olevan kovinkin kiihkeä suhtautuminen aiheeseen, eikä vastapuolen argumentteja juuri kuunnella. Joku ehkä arvaakin, mihin tähä postaus on jatkumassa, mutta pohjustetaan nyt hieman.
Riesa on aina ollut tosi herkkä kuumalle. Ihan lenkeilläkin se tuntuu yhtään kuumalla kelillä nopeasti nuutuneelta ja treenaaminen kiihdyttää koiraa jo itsessään niin paljon, että aurinkoa ei tarvittaisi enää koiraa lämmittämään. Omalta kentältä löytyy vesiletku, jolla koiran alaosan ja kaulan on voinut katsella ennen ja jälkeen suorituksen, jolloin treenaaminen onnistuu hyvin. Joka paikassa ei vaan ole tätä mahdollisuutta ja viilentämisestä tulee heti paljon hankalampaa.
Riesan pohjavilla on vain vuosien saatossa koko ajan paksuuntunut, ja siitä on ihan mahdoton saada vettä iholle asti jostain pullosta valuttamalla. Viilennysloimen kanssa on sama homma, vaikutus ei mene perille asti. Pahin pelko on se, että koira saa joskus lämpöhalvauksen, koska en saa sitä yrityksistä huolimatta viilennettyä riittävän hyvin. Toinen vaihtoehto on toki olla tekemättä mitään koko kesänä, mutta jotenkin se ei tunnu hyvältä idealta aktiivisen koiran kanssa.
Torstaina Turun suunnalla lämpötila näytti 31 astetta ja olin koko edellisyön heräillyt Riesan läähätykseen. Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen. Marialta löytyi trimmeri ja yhdessä saatiin Riesa helposti klipattua. Turkki jäi alle 2mm pituiseksi ja on kyllä niin törkeän näköinen, että melkein hävettää tuon kanssa liikkua yhtään missään. Mutta se ei haittaa, jos tämän myötä Riesan elämä helpottuu ja sen viilentäminen käy kätevästi.
Turkkia lähti yllättävän paljon, en itsekään ihan ymmärtänyt, että Riesalla oikeasti on niin paljon pohjavillaa. Jäljelle jäänyt sänkikin on niin tiheää, että iho on varmasti turvassa auringon polttamilta.
Aivan järkyttävän ruma, mutta koiran olo tuntuu heti paremmalta. Yöllisiä läähätyksiä ei tarvinnut enää kuunnella ja jaksaminen parantui.
No, turkkijutut sikseen ja aiheeseen. Viime viikolle ostin paikkauskerran Juhalle. Rata oli suht haastava ja me jumitettiin kolmannen esteen pakkovalssissa... Pakkovalssi olisi pitänyt tehdä kauempana esteestä ja lähteä nopeasti liikkelle. Vieressä oli vielä ansahyppy. Riesa fokusoi aina lähdössä tosi vahvasti minuun ja sen onkin haastava vaihtaa ohjaajafokuksesta estefokukseen. Tämä on varmaan sellainen asia, mihin yritän keskittyä isosti ensi kaudella.
Pakkovalssia lukuunottamatta rata meni hyvin. Kontaktit oli hyviä, puomin tyhmäilystä ei ollut tietoakaan. Riesa haki tosi hyvin myös takaakierrot, vaikka niissä on aina välillä ollut ongelmia. Myös vaikea poispäinkäännös meni ongelmitta. Ihan positiiviset treenit siis kuitenkin.
Itsenäisesti kävin vielä treenamassa tätä samaista pakkovalssia... Valmiin palkan kanssa onnistui, muuten suoritukset oli vähän kehnoja. Pakkovalssin lisäksi tehtiin kaksi putkijarrua sekä yksi putkelta suoraan irtoaminen sekä pari vaikeaa keppikulmaa.
Tällekin viikolle ostin Juhalle treenivuoron, siitä ei jäänyt ihan hirveästi käteen. Hallissa ilma ei liikkunut ollenkaan, eikä ulkonakaan mikään viileä ollut. Helle taisi pehmittää pään, sillä Riesa ei yht'äkkiä osannutkaan hakea keppejä ulkokautta. Kepit oli nurkassa, joten ehkäpä se hieman hämäsi. Itsekin aloin olla tosi nuutunut ja muutamia ryhmitysvirheitä sattui matkalle. Kaikki kontaktit kuitenkin hyviä, niistä yritän jotain positiivista repiä.
Torstaina olikin vuorossa kisat Turussa. Kaksi starttia ulkona, teemana meillä kontrollissa pysyvät kontaktit. Etukäteen vähän pelkästin, että lähteekö Riesa uuden turkkinsa kanssa ihan lentoon, mutta eipä se uudesta lookistaan välittänyt.
Itse häiriinnyin ensimmäisellä radalla tosi paljon lähdön vieressä kovaa haukkuvasta koirasta, pelkäsin että Riesa reagoi siihen. Jotenkin en saanut koko radalla pakkaa kasaan ja rytmitys meni ihan penkin alle, tästä kaksi kieltoa. Hyvin näkee, miten yhtään väärin rytmittäessä Riesa ei sitten teekään mitään :D Kontaktit oli kuitenkin kaikki tosi hyviä. Keinu nyt oli vähän hidas, mutta parempi näin päin.
Toiselta radalta oli tehtävä nolla oman kisapääni kannalta. Vaikka välissä oli vain yhdet kisat, joissa ei tehty yhtään nollaa, alkoi pieni epävarmuus hakata takaraivossa.
No, nolla tehtiin sijalla 3. Aa oli tällä radalla rumempi kuin ikinä, en tiedä mistä se keksi noin hidastella?! Käskytin aika kovasti ja ajoissa, en tiedä olisiko se voinut olla vähän epävarma sen takia? Toisen teoriani mukaan Riesa oli radan alussa vaan niin kovilla kierroksilla, ettei olisi muuten kuin hidastelemalla kyennyt pysähtymään :D No, näitä voi tulla, toivotaan ettei tule toiste.
Puomilla Riesa sai selkeästi jonkun hajun (juuri edellä oli mennyt juoksukoira), mutta pysähtyi kuitenkin kiltisti eikä jäänyt hajuun kiinni.
Vähän jäi laimea fiilis kisoista, mutta mukavaa, että kontrolli toimi kontakteilla, eikä omin lupineen poistumista nähty. Ensimmäisellä radalla oli myös vähän hankala keppikulma, vaikka videolta näyttääkin suoralta. Oli tärkeä saada se onnistumaan viime treenien keppihinkkaamisen jälkeen.
Edelleen tuntuu, että olisi ehkä ollut hyvä ottaa joku isompi kisarupeama tähän alle. Olisi rutiinit kunnossa niin koiralla kuin ohjaajallakin. Tässä vaiheessa on enää turha murehtia, mutta ensiavuksi ilmoitin Riesan vielä maanantaille kahteen starttiin. Sieltä toivottavasti hyvät viimeistelyt SM-kisoja varten. Kisojen lisäksi ajattelin ensi viikolla käydä kerran halilla ainakin tekemässä kaikki kontaktit ja vahvistamassa paria eniten ahdistavaa asiaa. Siihen saakin jäädä meidän treenit, SM viikolla ei enää treenailla. Edeltävänä tiistaina Riesa pääsee osteopaatille ja perjantaista lähtien sitten vaan kaikki peliin.
Edellisessä postauksessa mainittu puomipaniikki on kasvanut oman pään sisällä aika liioiteltuihin mittasuhteisiin. Ei tässä muuten mitään, mutta harmittaa ja ärsyttää suunnattomasti, että puomin eteen on tehty vuosien varrella lukematon määrä työtunteja. Kontaktit on se yksi asia Riesan agilityssä, josta ei ole tarvinnut huolehtia.
Viime viikolla käytiin Lotan kanssa tekemässä vähän ratatreeniä. Oli hyvä profiili meille, okseri, pimeä putkikulma ja vähän serpentiiniä. Laitoin puomin alle yhden hämyputken, niin tuli erottelutreeniäkin tehtyä samalla. En laittanut putkeen edes painoja, eli saatiin tosi tyrkylle putken päät.
Serpentiini meni odotetusti hyvin, mutta ensimmäinen stoppi tuli pimeän putkikulman kohdalla. Näitä on tehty paljon, mutta korkeassa vireessä ja kovasta vauhdista ei ihan malta. Pari muistuttelua, niin alkoi se malttikin sieltä löytymään. Näitä on kuitenkin pakko vielä treenata lisää. Muuten ihan kivaa perustekemistä, 45cm rimat ja täyspitkä okseri ei tuottanut ongelmia. Vaan se helkkarin puomi... Erottelu meni hyvin, siinä ei mitään ongelmaa, mutta pysähdyspaikan kanssa taas pientä kysymistä. Huoh. Sen jälkeen tehtiin puomia etupalkalla niin, että Lotta oli hetsaamassa. En tiedä mitä ihmettä siinä oikein tapahtui, sillä Riesa otti häiriötä tosi paljon ja meinasi pysähtyä ihan puomin puoliväliin. Aikaisemmin hetsaamalla se on saatu sieltä vikkelästi alas asti, mutta nyt oli ilmeisesti planeetat väärässä asennossa.
Unohdettiin se etuhetsaaminen ja tehtiin kaksi ihan normaalisuoritusta. Ensimmäisellä nopea vapautus ja toisella toistolla Riesa sai syödä lihapullapussin jämät siinä seisoskellessa. Näissä kummallakin hyvät kontaktit eikä mitään kysymistä.
Lisäksi tehtiin pari toistoa keinua niin, että jäin itse taakse ja Riesan täytyy itsenäisesti edetä kontaktille, ei ongelmia.
Eilen juostiin pitkästä aikaa seuran treeneissä. Riesa ei ole moneen vuoteen käynyt meidän ohjatuissa ulkokentällä, joten oli korkea aikakin. Ulkokenttä ei tuottanut ongelmia ja Riesa jaksoi ihan hyvin, vaikka olikin aika kuuma. Puomi taidettiin tehdä kolme kertaa ja jokaisella hyvät suoritukset! Yritän nyt nollata koko puomin, ei siitä stressamalla parempaa tule eikä taikoja ehditä tehdä muutamassa viikossa. Puomin ressaamisen lisäksi vahvisteltiin vähän keppien avokulmaan vientiä ulkokautta, putkijarrua ja pimeää putkikulmaa. Putkijarrua ei enää taida meillä ollakaan... Alkuvuonna se oli ihan loistava, sillä sitä käytettiin paljon Jennan treeneissä. No, ehtii tässä vielä muutaman kerran käydä sitäkin vahvistelemassa.
Perinteinen arvokisapaniikki alkaa taas nostaa päätänsä. Hyvin eri muodossa tosin kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna on ehtinyt oikeasti valmistautua! Mutta mitenkäs sitä valmistautuu, kun ei ole koskaan juuri ehtinyt suomaan ajatuksia treenaamiselle enää tässä vaiheessa kevättä, aina on pitänyt kisata niitä nollia kasaan. Viikkotreenien loppuminen huhtikuun loppuun oli ehkä omalle päälle tosi huono juttu, mutta eihän nyt tietenkään oikeasti koko talven aikana hankittu osaaminen kahtoa mihinkään tässä ajassa!
Toukokuun ekana viikonloppuna oli myös viimeinen teharileiri. Radalla oli aika paljon pitkiä vientejä ja esteiden ohtuksia, meille tosi hyvä treeni siis! Muusta selvittiin kunnialla, mutta Riesa pyyhälsi kerta toisensa jälkeen yhteen ansaputkeen. Tilanteeseen tultiin kovalla vauhdilla ja väärä putken pää houkutteli edessä. Nämä on olleet Riesalle aina vaikeita, sitä on hirveän vaikea kääntää pois kurssilta enää siinä vaiheessa, kun se lukitsee jonkun esteen suoran toisesta päästä. Saatiin kuitenkin koira kääntymään vahvalla rytmityksellä ja puolivalssilla, mutta kyllä se edellytti itseltäni aika vikkeliä jalkoja.
Ihan jees fiilis jäi tästä treenistä. Ensimmäinsen 10min tehtiin 45cm rimoilla, taisi olla ensimmäinen ratatreeni korkeilla rimoilla... Hupsista keikkaa. Niissä ei onneksi ollut ongelmia, eikä se myöskään koiran vauhdissa näkynyt. Loput treeneistä juostiin sitten 35cm-40cm rimoilla, sillä päivä oli aika raskas.
Toisella setillä tehtiin vähän nollatreeniä ja vahvisteltiin takaakiertoja, tästä tehtiin vaan puolet, sillä leiriltä oli porukkaa pois sen verran, että en halunnut niin lyhyellä välillä juosta kahta 20min treeniä.
Leirin jälkeen ollaan käyty kerran treenaamassa omalla ulkokentällä. Ihana päästä taas ulos! Meidän kentällä se vain tarkoittaa esteiden kantamista kopista kentälle, eli omatoimitreenit on aika rajoitettuja sen takia. Treeneissä keskityttiin keppikulmiin. Virossa tuli se virhe avokulmaan ulkokautta viedessä, mutta nyt kaikki kulmat meni hyvin. Tehtiin myös pari tiukkaa takaaleikkausta, niitä pitäisi vielä vahvistaa. Ne onnistuvat kyllä, kunhan itse annan koiran rauhassa pujotella pari väliä ja liikun vasta sitten.
Keppien lisäksi pari putkijarrua ja täyskorkeaa okseria suoraan ja takaaleikaten.
Viikko sitten juostiin epiksissä. Ekaa kertaa kisoissa ulkokentällä ja ekaa kertaa hiekalla tällä kaudella. Radalla oli meille hyviä treenikohtia, mm. okseri ja muurin takaakierto. Palkkasin ensimmäisellä kierroksella kaikki kontaktit. Toisella vain seisotin pitkään ja härkin. Tällä kertaa radalla oli myös keinu, sitä ei ollakaan pitkään aikaan päästy kisoissa tekemään. Kontaktit tosi hyviä ja nollakin onnistuttiin radalta juoksemaan.
Keskiviikkona juostiin sitten ihan oikeissa kisoissa. Oli todella vaikea saada iltakisoihin kisafiilistä päälle. Lisäksi me startattiin heti toisena, joten siinä tuli pientä sählinkiä koiran autosta hakemisen kanssa.
Ensimmäinen rata oli profiililtaan jotenkin ihan tyhmä, kokoajan käännyttiin tai mentiin takaa ja estevälit oli ihan minimissä. Kontakteista kaikki oli onneksi radalla ja aa mentiin jopa kahteen kertaan. Pysäytin kaikki kontaktit ja seisotin pitkään, joten tuntui ettei radalla oikein päässyt vauhtiin. Eteneminen tuntui tosi hitaalta, mutta videolta katsottuna koira kulki itseasiassa aika kovaa. Yhteen kohtaan valitsin ohjauksen tosi riskillä, melkein tiesin etten ehdi, mutta halusin vähän haastaa itseäni. No, en ehtinyt. Olisin ehtinyt, jos olisin laittanut vähän töppöstä toisen eteen. Ensi kerralla...
Kontakteista aa ja keinu olivat hyviä, mutta se pirun puomi! Riesa jäi n. viiden sentin päähän maasta, hetken odottelun jälkeen korjasi. Tiedän, että se kisatilanteessa kyttää vain nopeaa vapautusta. Välillä puomi on tosi hyvä ja välillä käy näin. Sinänsä ei ehkä asia, josta kannattaa juuri nyt ottaa suurempaa stressiä. Se ei kuitenkaan tule läpi, joten ehkä tällä mennään nyt sitten arvokisoihin. Ärsyttävä ongelma silti.
Hyppäriin olen supertyytyväinen, vaikka itse unohdinkin koiran hetkeksi selän taakse ja siitä seurasi kielto. Radalla sai kunnolla irrota ja Riesa eteni hienosti suorien putkienkin jälkeen! Sillä on ollut sitä ongelmaa, että putkien jälkeen hakee ensin mua katsellaan. Kaarteet ehkä vähän levisivät, mutta en viitsinyt alkaa liikoja jarruttelemaan. Tärkeintä, että etenee.
Vikalla agiradalla ryökäle tuli läpi aalta!! Palautin ja saatiin tuomarilta lupa jatkaa. Loppurata olikin ihan hirveän hieno. Aa mentiin toiseen kertaan, ja tällä kertaa pikkukettukin muisti, mitä siinä kuuluu tehdä... Puomia ei valitettavasti radalla ollutkaan, mutta keinu oli oikein hyvä.
Keskityn siihen, että tehtiin ratasuorituksen puolesta ehjä rata. Kun Riesa on saanut niin monesti tulla nopealla vapautuksella läpi kontakteilta, niin näitä ongelmia nyt vaan välillä tulee. Riesa on melko yksinkertainen koira, mutta ei ilmeisesti ihan niin yksinkertainen kuin ajattelin. Sinänsä itsellä aika ristiriitaiset fiilikset koko pysähdyskontakteista, sillä eihän se nyt oikeasti ole hirveän reilua vaatia kunnon pysähdyksiä aina joskus ja jouluna, mutta vapauttaa nopeasti suurin osa suorituksista. Seuraava koira on niiin juoksarikoira.
Kisojen jälkeen Riesa pääsi tekemään vielä alastulon tarjoamista lämppäesteiden puomille. Siinä ei ollut mitään ongelmia, Riesa tietää kyllä mitä siinä vaaditaan. Vahvistaa teoriaa siitä, että ratasuorituksessa Riesa vaan ennakoi vapautusta.
Aivan huikea treenikausi laitettiin viime torstaina haikein mielin pakettiin. Jennan treeneissä on nyt melkein puolentoista vuoden ajan käyty säännöllisesti ja viime elokuussa aloitettiin viikkoryhmässä. Ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, niin yhdessä kuin erikseenkin. Syksyllä treenattiin aika tekniikkapainotteisesti ja Riesan taitotaso onkin sen ansioista tällä hetkellä huipussaan. Monipuoliset radat ovat haastaneet myös ohjaajaa kehittymään ja siinä samalla myös meidän yhteispeli on parantunut.
Minulle on viime aikoina kunnolla auennut se, miten Riesan kanssa tulee treenata. Se ei ole koira, jonka kanssa hinkataan pitkiä ja yksitoikkoisia ratatreenejä lähes joka viikko. Riesan tarvitsee päästä juoksemaan kunnolla ja etenemään itsenäisesti. Se ei onnistu jos radoilla ohjataan pääasiassa viereltä. Satunnaisesti sellaisetkin treenit ovat tietenkin tarpeen.
Valitettavasti tällä hetkellä on valloillaan trendi, jossa viikkotreeneissä on aina se kolmekymmentä estettä ja treenit ovat aika samantyyppisiä viikosta toiseen. On siis pieni paniikki siitä, missä me oikein jatkossa treenataan! Vielä syksyllä yritetään päästä hetkeksi Jennan ryhmään, mutta sitten pitää keksiä jotain muuta.
Periaatteessa me ei välttämättä mitään viikkotreenejä enää edes kaivattaisi, voisin ihan hyvin treenata pääasiassa itsenäisesti, jos vaan jaksaisin tehdä itsekseni ratatreenejä. Viikkoryhmään taitaa siltikin tie viedä, todennäköisesti kuitenkin vain joka toinen viikko. Nyt ennen arvokisoja ajattelin treenata itsenäisesti ja käydä tuuraamassa joko Lotan tai Juhan ryhmissä.
Jennan treenien lisäksi edelleen on jatkuneet Kimin vetämät leiripäivät n. kerran kuussa. Leirit ovat olleet hyvää vastapainoa viikkotreeneille ja pitkät päivät haastaneet molempien keskittymiskykyä. Ihan joka leirillä ei olla ylletty parhaimpaamme, mutta viime leiri meni paremmin kuin hyvin. Pakka pysyi hyvin kasassa vähän ärsyttävilläkin rataprofiileilla ja Riesa tuntui kulkevan kovaa.
Hyvien treenien tuloksetkin alkavat näkyä. Perussuorittaminen on tasaisen varmaa, vaikka toki pieniä kauneusvirheitä mahtuu useinkin radoille. Pääasia kuitenkin, että radat pysyvät kokonaisuutena kasassa ja meno on sujuvaa. Tekeminen tuntuu helpolta ja varmalta, meillä on nykyään myös koko ajan ihan sairaan kivaa!
Viron reissun jälkeen on kisattu viisi starttia, joista neljä on nollia. Se viideskin oli sairaan hyvä rata. Sanoisin, että nyt on ihan ookoo tilanne, ei ahdista. Mukavaa vaihtelua kevääseen.
Kirkkonumella juostiin pari viikkoa sitten uran ensimmäisen triplanolla. Kyseessä on sama halli, jossa pari kuukautta sitten ei saatu mitään aikaiseksi, koska molemmat ahdistui ahtaasta hallista vähän liikaa. Sen jälkeen tajusin, että en mä voi millään tuollaisella selitellä huonoja kisoja. Jos normaalikisat on ohjaajan pääkopalle liikaa (koiran pääkopalle ei valitettavasti ihan hirveästi voi tehdä) vähän huonojen olosuhteiden vuoksi, niin kannattaako sitä niihin arvokisoihinkaan lähteä. Tällä kertaa päätin vain keskittyä oleelliseen ja tehtiin ehjiä ratoja. Ennen ensimmäistä rataa vielä ukkosti, ja sekös Riesaa säikäytti. Hyvin Riesa kuitenkin palautui, vaikka olikin ensimmäisellä radalla vähän varovaisempi. En antanut sen liikoja häiritä, tehdään paras mahdollinen suortus niillä korteilla mitä sillä hetkellä on.
Toisella radalla itselle sattui aika merkittävä ajoitusvirhe, ja koira oli lähtemässä ihan joka suuntaan... Hyvin Riesa sieltä kuitenkin kalastui mukaan, vaikka eihän se nätiltä näyttänyt. Viimeisellä radalla jouduttiin kontakteilla käymään pientä keskustelua siitä, missä se oikea pysähdyspaikka nyt olikaan. Muuten rata oli tosi hieno, ja aikakin oli vertailussa melko kova, jos miettii, että pysähdyskontakteihin kulutettiin ylimääräistä aikaa. Tällä radalla sijoitus 3.
Niitä kontakteja käytiin samana viikonloppuna vielä palkkaamassa epiksissä. Yritin tehdä ihan kaikki maksimihäiriöt ja ennen vapautusta härkin ihan huolella. Riesa teki joka kerta nopeat ja varmat kontaktit, ei pienintäkään merkkiä epävarmuudesta... Toisella suorituksella sain Riesan hirveillä häiriöillä härkittyä pois aalta, sinänsä hyvä, että pääsin huomauttamaan. Harmillisesti keinua ei ollut ollenkaan radalla.
Vappupäivälle olin ilmoittanut Riesan kahdelle agilityradalle. Tarjolla olisi ollut neljäkin rataa, mutta halusin vain päästä tekemään huolelliset kontaktisuoritukset oikeissa kisoissa. Episten opit olivat selkeästi jääneet hyvin mieleen, sillä joka radalla kontaktit olivat nopeita ja varmoja. Nopeita vapautuksia en tehnyt ollenkaan, vaan joka kontaktilla Riesa joutui malttamaan. Keinua ei harmikseni ollut näilläkään radoilla.
Ensimmäiseltä radalta tehtailtiin vielä nolla ja sillä sija 2.
Nyt yritetään taas vähän kiristää kisatahtia, valitettavasti ihan hirveästi ei ehditä kisaamaan. Haluaisin päästä hakemaan kokemusta ulkokentiltä ja muutenkin vähän vielä muistutella niitä kontakteja.
