Valon tunnelinpäässä sä silloin kai huomasit.

Toisen radan tuloset näytti tänään tältä, Janakkalassa tapahtuu näköjään ihmeitä. Nyt oltaisi vielä kolmea arvokisanollaa vailla.
Rata ei ollut profiililtaan meille ihan paras, sillä piti änkeä paljon niistoja ja muuta hauskaa. Nämähän on meillä vieläkin aika hitaat, joten huippua, että tuollaisellakin profiililla päästään ihan kärkikahinoihin.

Ensimmäiseltä ja kolmannelta radalta hyllyt. Ensimmäinen oli tosi sekava, Riesa mm. kolautti yhtä rimaa ja pelästyi ihan kamalasti siitä syntynyttä ääntä... :D Mahtui sinne hyviäkin kohtia, mutta kahdeksalta aamulla olin itse aivan unessa vielä.

Viimeinen hyppäri oli meille ihan tapporata. Serpentiiniä siellä ja tuolla. Ensimmäinen serpentiini heti alussa ja siinä olisi myös pitänyt yhdelle hypylle vääntää sokkari. Sain Riesan vielä hienosti kohti (!! HYVÄ RIESA!), mutta hukkasin koiran ja vaan heitin sen seuraavalla hypylle josta tuo pinkaisi ohi. Loppuradalle mahtui vielä parikin hyvää kohtaa, mm. kolme peräkkäistä valssia sain väännettyä lähes ilman tuskaa eikä kettukaan painellut selän taakse. Vähän huolellisuutta lisää, niin tuo rata olisi ollut meille tehtävissä. 

Ei huono kisapäivä siis, vaikka herätyskello soi aamulla jo puoli kuuden aikoihin... Janakkala ilmeisesti ainakin tulosten puoelsta on meille hyvä kisapaikka. Ihan liian ahdashan se meille on, tänään meinasi totaalisesti mennä hermo tuohon eläimeen. Riesa käy aina ihan hirveän kuumana eikä yhtään arvosta iholle tunkevia kisakumppaneita, joten on aika raskasta odotella radalle pääsyä ja samalla pitää silmällä koiran lisäksi jokaista ilmansuuntaa, kun ahtaissa paikoissa ihan väkisinkin niitä koiria menee epämiellyttävän läheltä ohi.

Nyt tosiaan ensi viikko otetaan rennosti ja viikon päästä osteopaatille. Vähän arvon, pitäisikö lähteä 1.3. Vantaalle... Takaraivossa kovasti kolkuttelee, että pian pitäisi lukea pääsykokeisiin täysipäiväisesti kaksi kuukautta, eikä kovin montaa kisaviikonloppua siihen taida mahtua. Aika alkaa siis vähän olla kortilla meidän nollatahdilla :D

sana vain ja lähdet lentoon

Keskiviikkona tuttuun tapaan Lotan treenit. Vähän oli ongelmia siellä sun täällä, lähinnä itse pitäisi vaan ohjata tiukemmin. Riesan estehakuisuus on viime aikoina parantunut huimasti ja se saattaa hakea esteille, joille en todellakaan uskonut sen lähtevän. Positiivinen ongelma. Tässä mennään nyt joka osa-alueella eteenpäin, kun onnistumiset ruokkii onnistumisia. Riesankin itseluottamus on kasvanut hurjasti, koska itse luotan siihen enemmän.

Treeneissä meinasin itse hyytyä aivan täysin. Hallilla on tällä hetkellä aika kuuma ulkoilmaan verrattuna, siihen päälle vielä huono tankkaus ja kamala määrä juoksemista, niin ei meinannut lähteä viimeinen veto ollenkaan. Sain kuitenkin taisteltua loppuun, näitä treenejä mun pitäisi tehdä paljon enemmän... Liian helposti treeneissä tulee vaan keskeytettyä ja otettua uusiksi, jos rata ei tunnukaan enää niin hyvältä. Hankalahan sinne kisoihinkaan on lähteä taistelemaan niitä ratoja loppuun, jos ei treeneissäkään meinaa onnistua.

Mielenkiinnosta kellotettiin takanurkan ohjausvaihtoehtoja keltaisen putken jälkeen. Persjättö+valssi oli vain ihan aavistuksen niistoa nopeampi, mutta niistot toki voi Riesalla olla aina vähän millaisia sattuu... Jos samanlaisia kohtia on radassa useampia, nousee erot nopeasti isoiksikin. Kärkisijoista kamppaillessa jokaisella sadasosalla on merkitystä, pitäisi varmaan kellottaa useamminkin eri vaihtoehtoja.



Tänään aamulla käytiin vielä tekemässä nopeat tekniikkatreenit. Riesa ei oikein osaa takaakierroissa koota itseään hyvin, joten muistuteltiin sitä sitten. Vähän niistojakin tuli tottakai tehtyä, pääasiassa vähintään ihan hyviä kaikki! Hyvä Riesa! Lisäksi teimme myös keinua, joka on ollut jo pitkään ihan ok.
Vapaatreeneistä pidetään pieni hengähdystauko kun hallin kuukausikortti loppui, mutta koitan vielä yhden kuukauden käydä treenaamassa tässä ennen kevättä.



Ylipäätään agility tuntuu (ja kuulema myös näyttää) tällä hetkellä helpolta ja ennekaikkea hauskalta. En voi väittää, etteikö hauskuus olisi varsinkin viime talvena vähän karissut matkalta, kun suoritusvarmuus oli miinuksen puolella eikä oikein mikään ottanut onnistuakseen. Enää en kolmostenkaan kisoissa tunne olevani vahaliitu leipäveitsiosastolla, vaan oikeasti tiedän että me kyllä osataan. Äärimmäisen helpottavaa ja palkitsevaa, että kovan työn tulokset alkaa pikkuhiljaa näkyä vaikka siinä aika kauan kestikin.

Tiet etäisyyksiin vie

Viime viikolla Lotan treenit jäi kokonaan välistä, kun itse sairastelin, mutta maanantaina käytiin tekemässä vähän seuran normiryhmässä. Riesa teki aivan supermahtavanhienoja serpentiinejä, hienoin pieni! Torstaina käytiin hyvin pikaisesti tekemässä keppikulmia, mutta ei sujunut sitten yhtään. Kepit oli vähän ahtaassa välissä ja pientä ahdisti seinät ja mitähän vielä. Lisäksi palkkasin parit kontaktit.

Sunnuntaina sitten kisattiin. Nukuin pommiin ja matkaan lähdettiin kevyet 40min myöhässä aikataulusta, mutta ehdin kuitenkin hyvin lämpätä koiran sun muuta, eli vahingoilta vältyttiin.

Ensimmäinen rata katkesi puoliväliin. Hylly tuli jo heti alussa, kun ilmeisesti olin heti kakkoshypyllä inasen myöhässä, minkä seurauksena Riesa hyppäsi hieman vinoon ja linjasi itsensä väärälle estelle. Nämä pitäisi ottaa paremmin huomioon rataantutustumisessa, aika usein tuo koira kun ei hyppää ihan niin kuin paras olisi...
Hyllyn jälkeen oli hienot itsenäiset kepit ja lähes mukiinmenevä päällejuoksukin, mutta sitten lopetinkinkin ohjaamisen. Kuvittelin, että Riesa hakee lähes automaattisesti puomin, mutta näinpä ei käynytkään. Siitä Riesa luki aan ja lähdettiin pois. Mulla tyhjeni ihan totaalisesti, olisin kyllä mielelläni jatkanutkin rataa, mutta en vaan nopeasti keksinyt, että mihin tuosta nyt sitten muka pääsisi :D



Toiselta radalta hyvä femma. Lopussa oli mitäkäs muutakaan kuin serpentiini kovasta vauhdista. Meinasi masennus jo etukäteen iskeä, mutta päätin etten kehittäisi siitä itselleni ongelmaa. Enkä kehittänyt! Riesa meni niin sulavasti ja näppärästi, ettei femma haitannut yhtään.
Virhe tuli esteen ohittamisesta. Näin heti, että nyt se paahtaa ohi, olisi pitänyt ohjata edellinen muuri vielä tiukemmin ja aloittaa valssi aikaisemmin. Tämän jälkeen tuli huono niisto, mutta oli niisto kuitenkin! :) Erittäin positiiviset tunnelmät jäi, ei ollut taaskaan nolla kaukana!



Viimeinen hyppäri oli profiililtaan ihan kamala. Kaksi suoraa putkea vierekkäin johon aika monen matka tyssäsi. 56 koirasta vain 12 teki ylipäätään tuloksen ja nolliakin tuli vain 5. Me selvisimme pahimmasta ansapaikasta (videolla kun mennään toista kertaa oranssiin putkeen), mutta vähän myöhemmin olin vastakäännöksen kanssa aavistuksen myöhässä, enkä enää ehtinyt pussin jälkeen ohjaamaan takaakiertoon. Harmitti! Yleensä mua ei jaksa nämä melkein-nolla radat enää niin harmittaa, mutta tällä olisi ollut ihan mieltöntä onnistua.



Kyllä me vielä joskus ne viimeiset arvokisanollat rämmitään kasaan! 8) Ensi viikonloppuna juostaan Janakkalassa kolmen startin verran. Viimeksi tuli tupla, ja Riesalle se oli sopiva kisapaikka, jos vaikka viimekertainen ihme toistuisi.
Sen jälkeen hengähdetään ainakin hetki, ensi viikolla käydään juoksemassa vaan Lotan treenit ja muuten otetaan iisisti. Sen verran paljon ollaan aksattu tänä vuonna, että vähän täytyy levätäkin. Osteopaattiaikakin on taas varattuna, jännä nähdä onko aktiivisempi treenaus laittanut pientä jumiin, vai onko se yhtä hyvässä kunnossa kuin aina.

Himasta duuniin ja duunista himaan, mä hampaita pestäkseni kai elän

Eilinen tavoitteeni aamutreeneisä ei odotetusti ihan täyttynyt, kun herätyskellon soidessa tuttuun tapaan vain käänsin kylkeä... Melkein myöhäistyin töistäkin, ei siis treenejä.
Sen sijaan painuin töiden jälkeen hallille, ylipäätään parempi idea treenata yhdeksältä illalla kuin aamulla. Pidän tämän jatkossa mielessä...

Hallilla oli juuri siivottu, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä oli mainiosti tilaa rakentaa omat kuviot kentälle. Alku oli kankea, kun en tiennyt itsekään mitä yritän ohjata. Sen jälkeen tsempattiin ja meni välillä ihan oikeasti hyvin! Ja ne jalatkin pysyi menosuuntaan! Olisin jopa kyennyt kuvion jälkeen jatkamaan rataa! Wow, näenköhän unta.
Loppuun tehtiin vielä muutaman keinut, oikein hyviä kaikki.

Mä olen niin pieni kun kaikki on niin suurta, ruma on kaunista ja kauneus on silmissä, liika on liikaa, mut vähän on tylsää

Keskiviikkona treenit veti Kurkisen Kim, joka koutsaa meitä aina yhden kerran kuukaudessa. Riesa oli totuttuun tapaan hieno rotta, itse en tosin käynyt täysillä noissa treeneissä.
Viime viikollahan treeneissä kävi niin, että Riesa veti jostain syystä itsensä ihan lukkoon, eikä meinannut palautua millään. Teki kyllä kun käskettiin, mutta heti kun homma pysähtyi hetkeksi niin lähti läähättäen raavaamaan kontakteille. Loppua kohden se rentoutui vähän, mutta ajatukset oli edelleen vähän karkuteillä. Erityisemmin ei siis niissä treeneissä mitään tehty.

Toisaalta ihan hyvä, että pääsi nyt purkamaan sen kanssa tuota paineistumista, kun SM-kisoissahan se on yleisöstä paineistunut samalla tavalla ja suunnannut kontakteille. Ilmeisesti kontaktit on sillä niin vahvat ja selkeät, että se tuollaisissa tilanteissa kokee jotenkin turvalliseksi niille hakeutumisen.

Lauantaina käytiin ennen kisoja tekemässä pikatreeni, jolloin teki ihan normaalisti. Myös tiistain treeneissä, joista löytyy postaus alempana, teki normaalisti. Keskiviikkona tosiaan oli myös ihan normaali. Outo eläin.

Oli tosi kiva taas treenata uuden kouluttajan kanssa, sillä jokainen kuitenkin kiinnittää treeneissä aina niin eri asioihin huomioita ja tulee uusia näkemyksiä.
Näissä treeneissä Riesa väsähti normaalia nopeammin, lopussa on jo oikeasti tosi hidas Riesaksi. Varmaan tiivis treenitahti tuli tuossa sitten esiin. 



Ennen puomia yritettiin tehdä viskileikkausta, mutta Riesaa vähän ahdisti vieressä oleva seinä joten kierrätin toista kautta. Riesa suurimmassa osassa kokosi itsenä ihan tajuttoman hyvin, joten ei varmasti ollut noinkaan yhtään hitaampi. Osa tosin oli huonoja, mutta varsinkin viimeinen toisto on ihan älyttämän hieno. Melkein tekisi mieli itkeä, kun tuo koira on vaan edistynyt niin älyttömän hienosti! Puoli vuotta sitten Riesa ei hypännyt mihinkään, mikä edes etäisesti viittasi niistoon! Jos vahingossa hyppäsi, niin teki sen sitten mahdollisimman huonosti ja hitaasti.

Keinut oli näissä kaikki ok, hitaita mutta ei kuitenkaan ihan silmiä satu enää. Kepeille vienti taas... No, itse ohjasin hutiloiden ja huidoin, mutta tuo on taas niiin tyypillistä Riesaa: "no tässä olis nää kepit ihan tossa nokan edessä, mutta ohjasit huonosti että tota tee keskenäs vaan."

Takaakierroissa olin jälleen ihan tosi huono. Etukäteen kerroin, että Riesa tulee huonosti kohti vähän päivästä riippuen, joskus tekee hyvin ja joskus tosi huonosti. Nooh, mun oma ohjaaminen ei nyt kyllä mitään kehuja ainakaan tämän osalta saanut... :D
Mulla on jäänyt selkärankaan kamala varmistelu noissa kohdin eikä Riesa niihin tule. Sain heti käskyksi lopettaa tuon naurettavan varmistelun ja peruuttelun. Vaikka sitä koiraa vähän auttaisikin, niin varpaat menosuuntaan kuitenkin. Tämä oli vaikeaa! En vaan millään ikinä usko, että se koira saattaisikin hypätä kohti ilman kummempia kikkailuja. Tuo ajattelutapa nyt ei tietenkään auta asiaa, takaakierrot taitaa olla mulle isompi mörkö kuin koiralle.
Riesa kuitenkin sai kehuja jälleen, kukapa siitä ei pitäisi :)

Huomenna aamulla kunnianhimoinen tavoitteeni on yrittää käydä hallilla ennen töitä. Työ haittaa ikävästi harrastuksia, mutta jollain tämäkin touhu on kai rahoitettava. Kamera lähtee mukaan ja katson, että se peruuttelu ja varmistelu loppuu tähän!