Niin paljon sanottavaa pienestä punaisesta. Riesa oli monin tavoin kovin erityislaatuinen pieni koira.
Meidän matka ei todellakaan ollut sellainen, jollaiseksi sen lähes kahdeksan vuotta aikaisemmin kuvittelin. Riesa laittoi silloin sen ylimielisen ja kovin mustavalkoisen teinin kovaan myllyyn. Välillä tuntui, että Riesa löysi jokaisen huonon ominaisuuteni ja pakotti työstämään niitä. Ja miksei olisi löytänyt, Riesa oli monella tavoin ihan minun peilikuvani.
Riesa rakasti juoksemista ja vauhtia, se kiihtyi aina nollasta sataan ja oli aina reagontivalmiudessa, sen elämäntyyli ei koskaan ollut mitenkään kroppaa tai mieltä säästävä. Vitsailin aina, miten Riesaa on täysin mahdotonta kuvitella mummokoirana ja siitä, miten sillä varmasti joskus sydän pettää. Sydän ei pettänyt, mutta suolisto ja mieli eivät enää jaksaneet menossa mukana. Kesän ajan radikaalisti lisääntyneet vatsavaivat, diagnoosi suolistoviasta ja jo häiritseväksi muuttunut kipu/stressikäytös ajoivat lopulta elämäni vaikeimpaan päätökseen. Irti päästäminen sattui, mutta vielä enemmän sattui katsella koiraa, jolla ei ollut hyvä olla.
Hups lähti diagnoosin ja päätöksen jälkeen hetkeksi kasvattajalleen hoitoon ja me jätettiin Riesan kanssa hitaita hyvästejä. Yhtäkkiä yhteinen tarina olikin jo käytännössä kirjoitettu, vain epilogi jäljellä. Muutamassa päivässä oli mahdotonta tehdä mitään, mikä enää merkitsisi yli seitsemän yhteisen vuoden jälkeen. Niinpä me vain kulutettiin tuttuja metsäpolkuja, käytiin treenikentällä hassuttelemassa ja vanhalla treenikentällä leikkimässä, pidettiin kivaa ja nukuttiin vierekkäin.
Riesa opetti ja mahdollisti niin kamalan paljon, olen loputtoman kiitollinen kaikesta, mitä sain sen kanssa yhdessä kokea ja oppia.
Nuku hyvin kaikista rakkain Riesa, minun on niin kovin suuri ikävä.
Blogi viettää hiljaiseloa, mutta blogin ulkopuolella tapahtuu. Elokuun puolivälissä meidän lauma kasvoi yhdellä pienellä shetlantilaisella! Tyyppi sai nimekseen Hups ja virallisesti hän on Bustling's Be A Rule Breaker. Nähtäväksi jää, millainen enne nimi tällä kertaa on ;)
Hups on minulla sijoituksessa kasvattajaltaan.
Hups 6vko, kuva Rita Larjava
Olin kesän kesätöissä Turussa ja pennutkin olivat sopivasti samassa kaupungissa, joten pääsin seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä ensimmäisestä päivästä alkaen. Alunalkaen itselläni oli pieni toive trikkinartusta, mutta niin vain pieni merletyttö hurmasi jo heti muutaman tunnin ikäisenä ja sille tielle jäätiin.
Hups on hurjan reipas ja rohkea tapaus! Se suhtautuu kaikkeen ihanan avoimesti ja haluaisi päästä pusuttelemaan kaikki ihmiset. Hups on kulkenut alusta asti kaikkialla mukana ja onkin ehtinyt tekemään jo vaikka mitä. Pennun kanssa on pitkästä aikaa tosi hauska touhuta ja mikäs näin mukavan pennun kanssa on touhutessa!
Ekaa päivää kotona, eikä jännittänyt yhtään.
Riesa ei ollut alkuun tulokkaasta kovin innoissaan ja koirien ensimmäinen kohtaaminen meni jopa Riesan asteikolla tosi huonosti. Olin itse aika rikki ja stressissä tästä ja tuli kyllä pyöriteltyä monia asioita päässä. Riesa on mulle todella tärkeä ja rakas koira, ja vaikka siinä on monia todella hyviä ominaisuuksia, niin mikään helppo ja kiva koira Riesa ei ole. Nyt tilanne on onneksi jo rauhoittunut ja Riesan taktiikka pennun suhteen on lähinnä ignooraus. Ulkona koirat ovat käyneet joka päivä yhdessä edes pienellä remmikävelyllä ja nyt viikonloppuna myös metsässä, jolloin Hups sai olla vapanaa ja Riesa remmissä. Sisällä koirat ovat toistaiseksi vielä portin eri puolilla ja Riesa saa rauhassa totutella pennun aiheuttamiin ääniin ja pentuun ylipäätään.
Ensimmäisen päivän jälkeen minkäänlaisia konflikteja ei ole sattunut ja Riesa on ollut aivan käsittämättömän kärsivällinen, vaikka Hups onkin välillä päässyt nappaamaan Riesaa hännästä tai poskesta. Portikin läpi Hups on kertaalleen yrittänyt napata Riesaa nenästä, mutta Riesa on vain lähtenyt pois tilanteista. Ulkopuolinen ei siis varmasti näkisi tilanteessa mitään hätää, mutta itse taidan tuntea Riesan liiankin hyvin luottaakseni siihen vielä. Lisäksi ensikohtaaminen kummittelee mielessä vielä sen verran, että saavat nyt vielä tovin tottua toisiinsa vain ulkona ja portin läpi.
Riesa lopetti treenitaukonsa viime viikolla ja on tainnut kerätä sen verran turhaumaa, että suoritti älyttömän hyvin aivan kaiken. Vauhtikin oli vähintäänkin kohdallaan. Sunnuntaina käytiin tekemässä vähän keppikulmia, erityisesti karsintojen sunnuntain keppikulmaa olen jo tovin halunnut päästä työstämään. Lisäksi tehtiin jyrkkiä takaaleikkauksia kepeille. Jyrkät leikkaukset vaativat vielä treeniä jotta uskaltaisin luottaa niihin kisoissa, mutta muuten Riesa osasi hienosti. Riesa on aina tauon jälkeen parhaimmillaan, joten syyskuulle taidetaan ottaa pieni kisarupeama.
Kuva Rita Larjava
Nyt pennun myötä blogi varmasti aktivoituu edes hieman! Pennun kehitystä ja kasvua on jälkikäteen niin mukava lukea, jos on jaksanut laittaa jotain ylös. Ulkoasuunkin täytyisi päivittää hieman merleväriä, katsotaan millä aikataululla blogi tällä kertaa uudistuu... :p
Kesä kuluu hurjaa vauhtia eteenpäin ja aikaa blogin päivittämiselle ei millään meinaa löytyä. Me muutettiin Riesan kanssa kesän alussa Turkuun ja täällä viihdytään ainakin elokuun puoliväliin asti, jolloin palataan takaisin Hyvinkäälle. Treenioikeus saatiin ATT:n kentälle ja halliin, lisäksi käytiin pari kertaa Elinalla viimeistelemässä ennen arvokisoja. Arvokisojen jälkeen ollaan harrastusrintamalla vain lomailtu ja lenkkeiltykin aika maltillisesti.
SM-kisat kilpailtiin tänä vuonna Lappeenrannassa jonne lähdettiin jo perjantaina kisaamaan yksi agilityrata. Perjantain rata oli meiltä ihan ok, mutta jotenkin terävin tekemisen kärki puuttui. Lopussa Riesa valahti ylimääräiseen putkeen ja siitä hyl. Riesa ei ihan kulkenut normaalia vauhtiaan, mutta luulen että kova helle vaikutti vauhtiin. Lisäksi hain vielä Riesan aivan liian aikaisin odottelemaan omaa vuoroa, jolloin helteessä joutui odottelemaan aika pitkään.
Lauantaina juostiin tollerijoukkueen kakkoskoirakon osuus ja vähän samaa vikaa oli kuin perjantainakin, terävin kärki puuttui. Jälleen hain Riesan aivan liian aikaisin odottelemaan, sillä häkit oli kaukana ja mielumminhan sitä on vaikka aivan liian ajoissa kuin yhtään myöhässä. Tältä radalta todella omituinen keppivirhe. Moni koira teki saman, edessä oli keinu häiriönä ja kepeiltä käännyttiin jyrkästi. Riesa on kuitenkin ollut todella varma loppuun asti pujottelija ja kestänyt aivan kaiken, minkä vuoksi en osannut ollenkaan odottaa virhettä. Muuten virheettä loppuun. Muille joukkuekavereille tuloksiksi hyl, 0 ja hyl eli näin ollen joukkueen kokonaistulokseksi hylätty.
Sunnuntaina jouduttiinkin odottelemaan omaa starttivuoroa kuumaan ryhmään asti, mutta aika meni lopulta tosi nopeasti ja oma valmistautuminen helposti. Edellisten ratojen alisuoriutuminen ärsytti ja päätin, että tänään mennään ainakin ihan täysillä. Kovaa Riesa kulkikin ja tosi hienoja linjoja. Loppuradasta syyllistyin itse vain todella huonoon ohjaukseen ja siitä valitettavasti kielto. Virhe alkoi jo oikeastaan edeltävältä putkelta, sillä unohdin putkijarrun ja Riesa valui yhden laukan verran ylimääräistä. Jäin jotenkin itse ihan kiinni tähän omaan virheeseen ja keskittyminen herpaantui virheen verran. Tämä on ehkä itselleni suurin kehityskohde tulevaisuuteen. Kun vire on korkealla, olen ihan superkriittinen omaa tekemistä kohtaan ja jokainen pienikin ohjaus- tai ajoitusvirhe ärsyttää kesken radankin. Pitäisi oppia aina ja joka tilanteessa pitämään keskittyminen vain sen hetkisessä tekemisessä.
Sellainen reissu siis tällä kertaa. Kiva reissu silti seurakavereiden kanssa ja Riesahan oli tosi hienosti koko viikonlopun. Tietysti hieman harmitti ettei pystyttyy omaan parhaaseen, mutta tätä tämä laji ja oikeastaan mikä tahansa urheilu on.
SM-kisojen jälkeen oli käännettävä ajatukset kohti MM-karsintoja, joissa tänä vuonna päästiin juoksemaan niin lauantaina kuin sunnuntainakin! Se oli ihan huippua jo itsessään, sillä edelliskerroilla matka on aina tyssännyt jo lauantaihin. Tällä kertaa juostiin lauantaina peräti kaksi nollaa ja jatkopaikka lauantaille oli selvä.
Ensimmäinen hyppäri oli meille helpohko, en keksinyt mitään syytä miksemme siitä selviytyisi nollalla. Oma ohjaus oli ehkä vähän hermostunutta ja hieman kovempaakin oltaisiin päästy, mutta ihan kelpo nolla kuitenkin ja jatkopaikka sunnuntaille!
Agilityrata oli profiililtaan melkoisen mielenkiintoinen, mutta mielestäni ihan hauska. Ainoa mietityttänyt kohta oli keppien jälkeinen ansaputki, minkä moni päätyikin kierrättämään pidempää reittiä. Itse olin tosi vakuuttunut siitä, että saan Riesan kyllä putken ohi ongelmitta. Varman päälle pelaaminen olisi tuntunut tyhmältä, sillä varma jatkopaikka oli jo takataskussa.
Rata oli mielestäni meidän viikonlopun paras, Riesa kulki pirun kovaa ja sillehän suoraan juokseminen sopii. Keppien jälkeen syyllistyin yliohjaamaan ansaputken ohitusta ja Riesa oli hyppäämässä hyppyä väärään suuntaan. Onnistuin siinä rytäkässä mm. astumaan Riesan tassun päälle ja muutenkin kävimme pientä keskustelua hypyn suoritussuunnasta. Lopulta kuitenkin oikea suorituspuoli löytyi ja pääsimme maaliin asti. Olin ihan varma, että tilanteesta tuomittaisiin ainakin kielto ja elsut olisi odottamassa hallin ulkopuolella, mutta ilman kieltoa pääsimme tällä kertaa.
Keskutelin asiasta muutaman ihmisen kanssa, joiden mukaan tilanne ei ollut kielto siksi, että kaikki pyöriminen tapahtui hypyn toisella puolella. Suorituspuolella pyöriminen olisi ollut kiellon paikka. Tiedä sitten, mutta nollaksi se meille nyt tällä kertaa tuomittiin. Aikaahan paloi aivan tuhottomasti, taidettiin yli kolme sekuntia muhia siinä. Pisteitä ei ihan hirveästi siis saatu, sillä karsintojen pistesysteemi on aika armoton. Jos ansakohta olisi onnistunut, aika olisikin ollut tosi kova ja Riesa aivan kärjen tuntumassa. Radan voi katsoa tästä linkistä.
Pitkään kiikuttiin yhteistuloksissa sijalla 3, mutta voittaja veti niin kovan ajan että agilityradan pisteistä hävisi lähes kaikki. Sunnuntaille lähdettiin siis sijalta 14, ei huono sekään ja kaikki vielä mahdollista.
Sunnuntai alkoi agilityradalla, jonka vaikein kohta meille oli keinun itsenäinen suoritus. Riesalla on aina ollut hieman rajalla oleva keinu, mutta oikeasti tosi harvoin kisoissa on tarvinnut itsenäistä keinusuoritusta. Päätin kuitenkin vain käskyttää niin kovin, että pikkukoiran on pakko malttaa. Rata olikin meiltä ihan sujuvaa tekemistä, vaikka kontaktit olikin hitaat ja alku meinasi levahtaa, mutta tekeminen tuntui tosi hyvältä.
Aa meillä on juoksariproggiksen jälkeen edelleen vähän epävarma ja keinulla jouduin käskyttämään kovaa. Selkeästi kova käskyttäminen vaikutti Riesaan jonkin verran, sillä puomilla Riesa pysähtyi erittäin nopeasta vapautuksesta huolimatta ja jouduin vapauttamaan toistamiseen! Radan voi katsoa tästä linkistä.
Seuraavana vuorossa oli hyppäri, jonka profiili oli taas mielestäni todella hauska. Suurinta päänvaivaa aiheutti suoran putken jälkeinen elämä, sillä monet koirat valuivat siitä okserille joka ei ollut suoritusvuorossa. Lisäksi kepit oli hankalat, päätin ottaa ne suosiolla varman päälle sillä leikkaaminen tuosta kulmasta olisi ollut meille todella epävarma vaihtoehto. Poikkarikin keppien loppuun houkutteli, mutta olin lopulta liian nössö kokeilemaan. Riesa kulki tällä radalla todella kovaa ja suoraviivaisella rataprofiililla sai todella painella. Vähän vauhtisokeus siinä sitten iski, pienen hetken vain juoksin enkä miettinyt koiraa ollenkaan. Kuulin miten katsomosta huudettiin että juokse, joten myöhän juoksin. Koira kuitenkin unohtui matkasta ja Riesa tuli yhden hypyn ohi. Todella typerä virhe jota oli vaikea radan jälkeen nollata. Tältä radalta tuloksena siis 5.
Finaaliin lähdettiin muistaakseni sijalta 17. Erot oli kuitenkin aika pieniä, eli PM-joukkueeseen olisi vielä jonkunlaisen mahdollisuus. Kaikki olisi kuitenkin laitettava peliin ja mentävä kovaa. Rata oli taas mielestäni meille ihan helposti tehtävissä, ei mitään meidän taitotasolle oikeasti haastavaa. Aina ei vaan ne helpotkaan radat suju ihan käsikirjoituksen mukaan ja Riesa lipsahti jo alussa väärälle hypylle. Haltuunotto jäi liian puuttelliseksi ja se heti kostautui. Riesa oli ollut koko viikonlopun niin kilttinä, että ehkä hieman tuudittauduin siihen ja unohdin miten herkästi Riesa joskus kuitenkin lukee eteenmenoja. Loppurata puhtaasti maaliin, mutta hylly siis finaaliradalta.
Kokonaistuloksissa meidän sijoitus oli 20. Se ei toki ole huono tulos, mutta paljon jäi taas hampaankoloon. Jos lauantain agilityrata ja sunnuntain hyppäri olisivat menneet nappiin, olisi tuloslista voinut olla meidän osalta hyvinkin eri näköinen. Tänä vuonna kärki kulki sen verran omassa luokassaan, että meidän olisi pitänyt onnistua noilla meille sopivilla profiileilla paremmin.
Hirveästi kokemusta kuitenkin saatiin taas kumpikin, Riesakin edelleen kehittyy kohinalla. Se oli koko viikonlopun tosi miellyttävä kisakaveri, osasi odottaa lähtökarsinoissa lunkisti eikä häiriintynyt hallin melusta. Asioita, jotka eivät todellakaan olleet meille vielä pari vuotta sitten millään tavalla itsestäänselviä! Lisäksi on mukava huomata miten varmaksi meidän tekeminen on muuttunut. Minun ei tarvinnut osallitua kisapaikalla muiden kauhisteluun rataprofiileista, sillä tiesin meidän osaavan kyllä. Se on oikeastaan nykyään paras asia meidän agilityssä ja yritän parhaani mukaan muistaa nauttia tästä parhaasta osasta meidän matkaa.
Kisaamisen lisäksi käytin Riesan mittaustilaisuudessa hakemassa mittaustodistuksen. Riesahan ei ole lähelläkään rajaa, joten odotetusti Riesa on nyt ihan lopullisestikin medikokoinen.
Mä en ole koirajutuissa koskaan tottunut luovuttamaan. Riesan (ja Deminkin) kanssa on aina painettu läpi harmaan kiven, välillä päätä seinään hakaten ja kantapään kautta oppien. Mutta luovutettu ei olla koskaan, aina on määrätietoisen työn tuloksena päästy maaliin asti. Varmaan siitä syystä aan juoksariprojektista luopuminen tuntui oman pään sisällä isommalta kuin mitä se oikeasti on. Oli kuitenkin vaan todettava, että eipä lähde. Kolmen kuukauden ajan harrastettiin pelkkää aan juoksaria. Etenkin alussa treenattiin isojakin määriä, välissä taukoiltiinkin ja loppua kohden halusin pitää treenimääränkin maltillisena. Kun treenimäärä pieneni, näkyi se suoraan suorituksissa. Suoritustyyli ei millään vakiintunut ja Riesa ei tuossakaan ajassa päässyt irti pysähdyskontaktista. Kisoissa suoritukset eivät toimineet ollenkaan muutamaa suoritusta lukuunottamatta, muuten tuli virheitä koska Riesa jarrutti eikä venyttänyt toista laukkaa. Lisäksi muukin ratatekeminen alkoi levitä käsiin, koska ratatreenejä on tehty viimeksi tammikuussa ja ajatukset olivat jatkuvasti aan suorituksissa.
Pikkuhiljaa oli vain kohdattava tosiasiat ja todettava, että pyssäriin palaaminen on paras ratkaisu. Arvokisat lähestyy kovaa vauhtia ja ratarutiinia sinnekin on pakko alkaa luomaan. Lisäksi en (koiran fysiikan takia) ole valmis treenaamaan niin paljon, mitä juoksari Riesan kohdalla olisi mahdollisesti vaatinut. Voihan myös olla, ettei se isommallakaan treenimäärällä olisi päässyt pyssäristä eroon. Koiran terveys ja fysiikka kuitenkin etusijalla. Riesa ravasi kyllä jatkuvasti ostaopaatilla ja hierojalla ja pysyi onneksi hyvässä kunnossa.
Pyssärin palauttaminen oli onneksi lähes yhden treenin projekti. Se kertonee riittävästi siitä, miten hyvin juoksari oikeastaan menikään koiralle perille... Mutta Riesalle on tehty niin älyttömän hyvät pohjat ja niin monta vuotta toistettu samaa suoritusmallia, että tässä on tulos. Uskoin kyllä vahvasti, että Riesalta olisi saanut pyssärin helpostikin pois, mutta eipä tämä ole ensimmäinen kerta kun Riesa toimii täysin päinvastoin mitä minä ajattelen :D Jos posin kautta lähdetään, niin ainakin olen osannut rakentaa ja opettaa Riesalle kontaktisuorituksen pirun hyvin!
Pyssäriä on käyty tekemässä parissa epiksissä ja yhdet kisatkin käytiin juoksemassa, kun oli jo ilmo sisällä juoksareita ajatellen. Voitto sieltä yhdeltä agiradalta ok pysähdyksellä. Toisen aan palautin, mutta ajatus pyssäristä siellä kuitenkin oli. Ensimmäisissä epiksissä ensimmäinen suoritus aalla meni rytinällä läpi, mutta toiset ok. Seuraavissa epiksissä oli treeniäkin vähän enemmän alla ja kaikki kontaktisuoritukset oikein hyviä.
Juoksarista luopuminen toi itsellekin jotenkin seesteisemmän olon tekemiseen. Kummasti tuollainen iso epävarmuustekijä syö itseluottamusta, vaikka se ei millään tavalla muuhun radan tekemiseen vaikutakaan. Myös Riesalla on erilainen ilme aan suorittamisessa, kun on saanut palata tuttuun toimintamalliin. Harmittaa tietysti luopua tästä projektista, etenkin kun projektiin on laitettu aika paljon ajallisia ja rahallisia resursseja, mutta no can do. Ehkä tämä projekti auttaa minua sitten seuraavan koiran kanssa.
Pääsiäisenä juostiin juoksarin kanssa kamala määrä startteja. Tuloksilla ei juhlittu, vain yksi (huono) hyppärinolla, pari kontaktifemmaa ja muutama hylly. Videoitakin lötyy, joten heitetään nekin vielä tähän:
Viikonlopun ainoa nolla. Alku oli ihan peruskivaa, mutta renkaan jälkeisessä kuviossa kontakti katkesi ja loppu oli ihan kamalaa lenkittämistä ja koirakin vain lönköttelee. Höh.
Kontaktifemma.
Kontaktifemma.
Ekat epikset pyssärin comebackin jälkeen. Vähän haki, mutta tuosta se lähti parantumaan.
Tämän viikon Jennan treenien vika veto.
Tässä välissä ehdittiin hetki ottaa vähän rennommin, mutta nyt pitäisi jo ihan täysillä lähteä valmistautumaan kesän arvokisoihin. Meillä se pitää tällä kertaa sisällään ratarutiinia ja vielä kerran ratarutiinia. Mitään tuloksia mihinkään me ei onneksi enää tarvita, joten sen puolesta voidaan mennä ihan omat tavoitteet edellä. Eikä se ratarutiinikaan sieltä varmasti ole mihinkään hävinnyt, vähän itseluottamusta ja keskittymistä niin hyvä tulee.
Esteosaaminen on keppien osalta ottanut vähän takapakkia. Riesa on tehnyt viime aikoina ihan käsittömiä keppien aloitusvirheitä. Vaikeat kulmat menee kyllä hyvin, mutta kovasta vauhdista helpoissa kulmissa hakee herkästi kakkosväliä, jos en itse ihan ohjaamalla ohjaa. Ihan tosi rasittavaa, että tuon tason oikeasti osaava koira tekee tuollaisia virheitä. Tällä viikolla käytiinkin vahvistamassa 90-asteen kulmia molemmilta puolilta ohjaten niin, että lähetin kaukaa ja oma liike oli pientä. Näissä ei mitään ongelmaa. Seuraavaksi pitää varmaan virittää joku hervoton putkibaana ennen keppejä, saisi kunnon vauhdit ja koiran pitäisi oikeasti keskittyä oman vauhdin hallintaan.
On tämä pyssärin häivyttäminen kyllä yksi projekti. Vanha toimintatapa tulee aina välillä esille ja yhden pyssärintapaisen jälkeen menee monta toistoa "pilalle", sillä koira ei juokse rennosti ja laukan venytys jää tekemättä. Viime treeneissä Riesa rynnisti aan yli täysin aivottomasti, sanoin oho ja katsoin pahasti josta seurasi seuraavalla yrityksellä pyssärin tarjoaminen... Siinä ei paljoa muuta voi kun katsoa peiliin.
Edelliset treenit näkyivät koiran suorittamisessa tänäänkin, sillä harjan ylityslaukka jäi välillä hyvin vajaaksi. Lisäksi ihan ensimmäisellä toistolla Riesa vielä sekosi totaalisesti askelissaan, mikä varmaan vaikeutti tekemistä entisestään. Riesa kyllä onneksi venyttää toista laukkaa hyvin ja yleensä näin tulee myös osumia, mutta haluaisin osumat vielä vähän alemmas.
Riesalle on myös todella vaikeaa se, jos itse kiihdytän kovaa ohi, jolloin Riesa ei malta keskittyä yhtään ja suoritukset on mitä sattuu. Tänään tehtiin muutama toisto ja laitoin yhdelle kerralle vielä teipinkin tueksi, mutta huonostihan se silti meni. Näihin palataan varmaankin vasta silloin, kun suorittaminen alkaa olla tasaisen varmaa. Myös persjätöt aan jälkeen ovat vaikeita, mutta valssin kanssa ei ongelmaa.
Jotain hyvää silti seurasi spurttailuista, sillä Riesa rupesi taas venyttämään ylityslaukkaa pidemmälle. Loppuun saatiinkin muutamia tosi hyviä suorituksia, joilta toivoisin valmiin suorituksen näyttävän.
En ole tykännyt laittaa näitä juoksarivideoita julkisiksi, mutta menköön tämä nyt. Kaikki treenit on kuitenkin kuvattuna olemassa, ehkäpä projektin lopuksi laitan ne esille.
Paljon vaaditaan vielä treeniä, mutta uskon vahvasti, että kyllä tämä tästä. Se pyssäri taustalla aiheuttaa isoimmat ongelmat, koko este olisi varmasti jo moneen kertaan valmis, jos taustalla ei olisi kuutta vuotta tyystin erilaista suoritustapaa. Olen kuitenkin ikuisena pessimistinä asettanut juoksarille pienen deadlinen. Jos se ei ole huhtikuun loppuun mennessä aikalailla valmis, on aika tehdä päätöksiä. Riesalla ei ole kovin montaa arvokisavuotta kuitenkaan jäljellä, enkä haluaisi yhtä niistä käyttää aan opiskeluun.
Hyvin tämä proggis kuitenkin etenee, yritän pitää mielessä sen, että tämä oli nyt oikeasti vasta 15. treenikerta, pyssärin kanssa on painettu se kuusi vuotta, joten olisi kohtuutonta olettaa suorituksen olevan jo nyt täysin valmis. Pumppereita ollaan saatu häivytettyä hyvin ja joka treenissä otetaan välillä pitkiäkin ratapätkiä alle ennen aata, joten tosi paljon ollaan kuitenkin menty eteenpäin.
Ensimmäinen kisailmokin on laitettu menemään ensi sunnuntaille. En välttämättä olisi ilmoittautunut, jos olisin tiennyt miten voimakkaasti tuo pyssärin tarjoaminen huononsi suorittamista, mutta käydään vielä tiistaina ja torstaina tekemässä ja toivotaan, että saadaan hyviä toistoja alle. Uskon että yksi iso ongelma tulee olemaan rento suorittaminen kisoissa, joten ihan hyvä käydä katsomassa miltä näyttää. Saa samalla juoksutoistoja alle. Kisat on meidän treenihallissa, joten olosuhteiden puolesta pitäisi kisatoistojenkin onnistua.
Vuoden ensimmäiset arvokisat on nyt takanapäin, ihan ei löytynyt itselle arvokisavirettä vielä tähän formaattiin, mutta ehkäpä jo ensi vuonna. Kivoja suorituksia mahtui siitä huolimatta joukkoon ja Riesa toimi isommissa kisoissa hienosti!
Tampereen kisoissa tehtiin hyvällä fiiliksellä kaikki radat ja päivän ainoa virhe oli hyppärin rimafemma. Ensimmäisellä agilityradalla oli meille ärsyttävä alku, piti kääntyä! Riesa ei ensimmäistä käännöstä koonnut ihan oppikirjan mukaan, mutta aika aneeminen oli ohjauskin... Olin koiran tiellä vielä kepeilläkin, kun jalat eivät ihan riittäneetkään niin kuin ajattelin. Riesa handlasi kuitenkin hienosti. Loppurata oli sujuva ja lopullinen sijoitus 10. Ei siinä joukossa huono, mutta parempaan ja nopeampaan alkuun olisi pystytty.
Hyppärillä oli kiva profiili. Alussa oli ehkä joidenkin mielestä vähän ikävä putkiansa, mutta luotin täysin Riesaan ja siihen, ettei se mitään putkea hae jos vain ohjaan. Eikä myöskään hakenut! Riesa kulki kovaa, mutta valitettavasti pohja oli vähän liukas ja Riesa kompuroi, niin vaan normaalisti rimavarma Riesa tiputti yhden riman. Riesalla on vielä tapana aina lähteä putoavaa rimaa karkuun, kun ne kolahtaa niin ikävästi. (Se on vähän kiusallistakin, joskus joku kouluttaja kysyi, onko sille voimakkaasti huomautettu rimanpudotuksista. Ei, ei todellakaan ole.) Sain kuitenkin Riesan vielä kalastettua mukaan ja loppurata menikin taas hyvin. Vähän harmitti, sillä rata tuntui hyvälle ja Riesa kulki kovaa.
Viimeiseltä agilityradalta juostiin hidas nolla. Riesa kulki muuten ihan lujaa, mutta suorasta putkesta takaisin päin kääntymien venyyyyi. Riesalta tippui kaikki vauhdit pois ja se vain lönkötteli menemään. Lisäksi sitä seurannut hypylle lähetys epäonnistui ja Riesa arpoi tosi kauan sitä, hyppääö koko hyppyä vai ei. Lopulta hyppäsi, mutta aikaa siinä paloi. Huomasin sen jo radalla siitä, että ehdin putkien väliin puolenvaihtoon niin hyvin. Lopullinen sija oli 27. ja olen edelleen aivan järkyttynyt siitä, että edes onnistuttiin tekemään noin hidas suoritus. Nuo putkelta takaisin päin kääntymiset ovat olleet aina Riesan tosi suuri heikkous, siltä tippuu ihan totaalisesti vauhti eikä se työstä käännöstä mitenkään. No, sanomattain selvää, että nämä ovat nyt tulevana keväänä treenilistalla.
EO-karsintojen väliin me päätettiin aloittaa sellainen ihan pieni projekti kuin juoksu-a. Kaksi ja puoli viikkoa treeniaikaa, mutta miksi tehdä asioista itselleen liian helppoja? Eihän meillä Vantaan karsintoihin ollut mitään tavoitteita. Jos hyvä tuuri olisi käynyt, niin ainakin oltaisiin päästy vähän kovempaa. No, tuuri ei käynyt.
Ensimmäiseltä radalta pamahti Riesan elämän ensimmäinen aan alastulosvirhe. Kyllä se kirpaisi, vaikka olin täysin varautunut siihen. "Onneksi" alastulosvirheen lisäksi tuli myös ensimmäinen rima alas ja puomin ylösmenovirhe (???). Käskytin kyllä todella todella huonosti juoksarikäskyä, eikä Riesa selkeästi ihan tiennyt, saako tulla läpi vai pitääkö jarruttaa. Muuten tosi sujuva rata ja ihan vikkelästikin mentiin. Video kuvattu koirakuvien streamin kautta :D
Hyppäri ei ihan lähtenyt. Olin jo alusta asti jatkuvasti myöhässä ja jokaikinen mahdollinen käännös venyi. Riesa kulki kyllä hyvin ja paikkaili sen minkä pystyi. Nolla kuitenkin. Joku oli kuvannut livelähetystä myös hyppäriltä, videolta kuvattu video alla :D
Kahden radan jälkeen lähdettiin kotiin ja sunnuntaina olisi vuorossa vielä viimeinen EO-karsintarata ja mahdollisesti halli-SM finaali. Startattiin koko viikonloppu ns. kuumassa ryhmässä ja saatiin nukkua edes vähän pidempään. Fiilis ei kuitenkaan ollut ihan katossa, kun jo kotona lähtöä tehdessä pystyin streamin kautta vakoilemaan, että medien radalla mentäisiin aa peräti kahdesti. Tiesin, että Riesa voi hyvällä tuurilla onnistua ensimmäisellä, mutta todennäköisesti ei kahdesti peräkkäin.
Olin oikeassa! Ensimmäinen osui. Ei hyvin, eikä rennosti kahdella laukalla, mutta osui. Toinen oli siinä ja siinä, saattoi osua tai olla osumatta. Tuomarin tuomiota ei tästä saatu, sillä hyllytimme jo alkumetreillä. Minulta lähti valssissa jalka alta, kun ilmeisesti kumirouhetta oli pakkautunut kohtaan sen verran, ettei inovin napit enää purreet. Jonkunlainen jäätymien siinä sattui, sillä en en edes yrittänyt taistella seuraavia esteitä oikein... Hylly siis siitä, mutta muuten kivasti loppuun.
Olin itse aika valmis jos lähtemään kotiin, keskeneräinen aa alkoi jo väsymyksen myötä turhauttamaan ja koko projekti ärsytti. Riesa oli kuitenkin päässyt halli-SM finaaliin lauantain hyppärin pisteiden perusteella ja radalle yritin parhaani mukaan koota ajatukseni. Päätin varmistaa aan kontaktin jos on nolla alla.
Radalle en saanut ihan parasta keskittymistä, meinasin esimerkiksi ohjata Riesan puomin sijaan keinulle, mutta kuka noita nyt vauhdista erottaa muutenkaan... Tästä johtuen vähän hidas puomi. Nolla oli kuin olikin kuitenkin aalle tultaessa alla, joten jotenkin jouduin jarruttamaan Riesaa. Se toimikin ihan hyvin, mutta olin auttamatta jatkotilanteessa myöhässä. Seuraavana olleen putken pää oli juuri riittävästi "väärään" suuntaan, että Riesa kääntyi juurikin sinne. Sain Riesan kuitenkin kalastettua esteille ilman hyllyä, mutta aikaahan siihen tietysti paloi. Hyvin taistelu nolla kuitenkin ja lopullinen sijoitus finaalissa oli 9.
Ja mitä siihen juoksariin tulee, niin nyt me ajateltiin tovi vielä treenata... Aika pian on kuitenkin vietävä asia kisatilanteisiin, jotta myös sinne saataisiin rentoja suorituksia ja pyssäri lopullisesti pois.
Koko projekti ei tosiaan sujunut ihan niin helposti kuin alkuun ajateltiin. Pyssäriä jouduttiin rikkomaan tosi vahvalla hetsaamisella ja pallon heittelyllä, joka vaikutti tekniikkaan. Riesa tuli monesti harjan yli vain yhdellä takatassukosketuksella ja eihän se hyvältä näyttänyt. Rauhallisempaa suoritusta haettiin harjapumpperilla ja namikippopalkalla. Olin jo ensimmäisen viikon jälkeen ihan luovuttamassa, mutta Jennan ohjeilla saatiin hommaan tolkku ja oikeanlainen tekniikka alkoi pikkuhiljaa löytyä. Ei kuitenkaan riittävän nopeasti, emmekä ennen kisoja ehtineet tekemään toistoja ilman pumppereita juuri lainkaan. Vähän jäi siis herran haltuun se, miten ilman apuvälineitä kisoissa sujuu.
Viikon verran oltiin juoksaritreenaamatta ja perjantaina kävimme taas tekemässä toistoja. Pieni ajatusauko teki selvästi hyvää, sillä loppua kohden Riesa esitti varsin vakuuttavia suorituksia myös ilman alapumpperia. Ärysttävintähän tässä on se, että Riesan oma luontainen rytmi olisi aan juoksariin aivan täydellinen, nyt vain kuuden vuoden pysähdyskontakti rikkoo rytmiä. Pyssäri alkaa kuitenkin selkeästi sieltä selkärangasta katoamaan ja suoritukset muuttumaan rennomiksi. Riesa venyttää myös hienosti toista laukkaa, eli vaikka harjan ylitys jäisi satunnaisesti hieman vajaaksi, osuu koira silti kontaktille. Pää on myös hienosti alhaalla, eli aika helpolla toivottavasti päästää kunhan pyssäristä päästään eroon.
Ja miksikö sitten ylipäätään ruvettiin koko projektiin? Koska minä tarvitsin jotain uutta meidän agilityyn. Halusin vähän haastaa itseäni opettamalla koiralle jotain, mitä en ole aikaisemmin opettanut. Ihan hirveästi tässä on itsekin oppinut, meni melkein kaksi viikkoa jo pelkästään siihen, että oikeasti oppi analysoimaan juoksarin treenivideoita ja sitä, mitä siinä oikeasti tapahtuu. Ihan hurjan mielenkiintoista.
Harrastuslaji onkin nyt vielä tulevien viikkojen ajan agilityn sijaan juoksu-a, mutta varmasti pian päästään jo takaisin varsinaisen lajin pariin.
Ihkaensimmäisissä EO-karsinnoissa kirmataankin jo ylihuomenna (tai siis teknisesti huomenna.. :D). Ihan vielä ei ole aivot naksahtaneet siihen asentoon, että arvokisoja on tässä lähiviikkoina peräti kahdet, mutta ehkä ihan hyvä niin. Riesa kyllä kulkee tällä hetkellä sen verran hyvin, että kivahan se on kisoissa kirmailla.
Sunnuntaina suunnattiin pitkästä aikaa epiksiin kontakteja palkkailemaan. Tosiaan kontaktien pysäyttely on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle, nopeat vapautukset on selkeästi tämän kauden teema. Onhan se tietysti todella fiksua tehdä määrätietoisesti ja oikeasti hyvin duunia viiden vuoden ajan ja sitten todeta, että emmää jaksa. Eikä se tietenkään ole koirallekaan reilua, että suoritustapa vaihtelee. Nyt siis itselleni tavoitteeksi pysäyttää kontakteja säännölliseksi. Onneksi Riesa on maailman anteeksiantavin koira näiden suhteen. Haluaisin toki uskotella itselleni, että olen vain tehnyt niin hyvän pohjatyön, että kontaktisuoriukset on koirallekin helppo palauttaa muistiin. Todennäköisesti kyse on vaan siitä, että Riesa ei ole aina mikään penaalin terävin kynä.
Viime kisoissa palautin yhden puomin ja se näkyi heti suorituksissa. Epiksissä molemmilla kierroksilla hyvät puomit ja nopeat pysähdykset. Aatkin oli molemmilla kerroilla hyvät, ensimmäisellä kerralla palkkasin kontaktille ja toisella kierroksella palkka tuli heti parin esteen jälkeen. Keinun jouduin ensimmäisellä kerralla palauttamaan, sillä Riesa ei pysähtynyt. Toinen oli hyvä, mutta taas näki, ettei keinuakaan ole hetkeen pysäytelty...
Tällä kaudella positiivinen juttu on kuitenkin lähdöt. Viime vuonna meillä alkoi tähän aikaan olla pientä lähtöongelmaa, mutta tällä kaudella lähdöt ovat olleet todella rauhallisia. Epiksissäkin tarkoituksella otin häiriöitä mukaan ja Riesa meinasi kyllä reagoida niihin, mutta erotteli kuitenkin hienosti käskyt. Sinänsä meillä on nuo lähdöt aina vähän vaaravyöhykkeellä, koska itse tykkään kutsua koiran lennosta mukaan eikä hermo kestä ylimääräisiä seisoskeluja. En vain yksinkertaisesti pääse täysillä liikkelle vaan seisoskelu meinaa jäädä päälle. Liikkestä mukaan lähtöjä meinaa siis joskus tapahtua.
Varsin onnistunut episreissu kuitenkin. Tiistaina juostiin vielä onnistuneet treenit, joten hyvillä mielillä viikonloppuun.
Riesa on kaiken maailman taukoiluista huolimatta (vai niistä johtuen?) esittänyt varsin vakuuttavia otteita viime aikoina. Perustekeminen meillä näyttää ja tuntuu tällä hetkellä ihan sairaan hyvältä mutta minäpä olen onnistunut rikkomaan meidän kisakontaktit. Ei Riesa mitenkään törkeästi loiki, mutta ei se siellä kovin hienosti pysykään. Etenkin aalla meinaa vähän lähteä lentoon koko homma ja nyt harmittaa, etten pari vuotta sitten lähtenyt sen kanssa juoksariprojektiin. Juoksu-a muhii jatkuvasti takaraivossa, mutta koska Riesa ei ole mielenliikkeiltään ihan tavallinen tapaus, vähän arveluttaa lähteä hyviä pyssäripohjia sieltä rikkomaan.
Blogi on päivittynyt niit epäahkerasti, että parikin eri treenivideoita odottaa julkaisuaan, joten heitetään tähän.
Lokakuun lopussa Jennalla treenattiin keppejä. Riesa valitettavasti varoo aika paljon noita Akatemian pimeitä putkia, joten ihan todenmukaisia suorituksia ei sen takia saatu. Riesallehan on ollut todella vaikeita sellaiset keppihaut, joissa leijeröin kepit. Joko treeni vihdoin puree tai tavallista vähän hiljaisempi vauhti vaikuttaa, mutta tuolloin sujui kaikki mitä kokeiltiin. Riesa kestääkin nykyään kepeillä vaikka ja mitä, lähinnä keppien haut on meille ikuisuusprojekti, niitä kun ei silloin alkeisvaiheessa hiottu kuntoon.
Marraskuussa jaksoin treenata oman koutsivuoron jälkeen omankin koiran. Tuolloin(kin) olin sairaana, joten mitään kovin mahtavaa ei saatu aikaiseksi. Hienot putki-puomi erottelut kuitenkin ja kepit löytyi hyvin putkiansasta huolimatta.
Viime viikolla Jennalla olikin oikein kiva ratapohja tälläiselle edelleen vähän toipilaalle. Profiili oli myös Riesalle inhottava, sillä se ei ole kovasta vauhdista kummoinen kääntyjä... Saatiin kuin saatiinkin ohjauskuviot kohdalleen, vaikka ihan täysin tyytyväinen ei koiran vauhtiin noillakaan voi olla.
Vaikeuksia aiheutti kolmoshyppy, sillä Riesa tuppaa noissa aina hyppäämään pitkälle eikä millään jaksaisi koota. Mutta kun vain itse ehdin ajoissa niistoon alkoi koirakin kääntymään.
Toinen haastava kohta oli kahden suoran putken jälkeen olevat hypyt ennen keppejä. Riesa rupeaa nopeasti kahdella valssilla ennakoimaan toista valssia, turhautuu ja liikkuu huonosti. Tähän kokeiltiin esimerkiksi päällejuoksua toiselle hypylle, mutta edelleen käännös oli hidas. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui lopulta valssi + persjättö, mikä toimi etenkin silloin loistavasti jos olin todella ajoissa tekemässä valssia. Tämä on Riesan kanssa ehdottomasti muistettava asia, että kahta kääntävää valssia ei edes kannata yrittää peräjälkeen.
Lauantaina kisattiin. Aamulla hieman kirosin päätöstäni ilmoittautua neljään starttiin, sillä olin viikolla urheillut siihen malliin, että kaikki kropan lihakset huusivat lepoa. Perjantaina käytiin vielä Riesan kanssa treenaamassa ja kenraalit meni kyllä niin penkin alle, että suurin odotuksin ei tarvinnut radoille lähteä.
Ensimmäinen profiili oli haastava, jatkuvaa kääntöä ja vääntöä, mutta ei mielestäni meille ollenkaan mahdoton. Omat jalat painoi kyllä sen verran, että maisemat ei kovin vikkelästi vaihtuneet... Riesa oli melko kiltillä päällä ja rykäisi ohjaajasta huolimatta nollan. Yhdessä kohti kävi kielto lähellä, mutta kiltti tuomari piti kädet alhaalla. Lopulta Riesan nolla jäi ainokaiseksi, koko radalta tuli muutenkin vain kaksi tulosta. Otamme mitä annetaan, eli nollavoitto ja 20 rankingpistettä kiiitoos, vaikka tuolla radalla ei ehkä niitä ansaitsisikaan...
Kontaktit oli ekalla radalla niin kamalat, että toisella radalla päätin natseilla niiden osalta. Asenne ratkaisee näköjään tässäkin, sillä Riesa pysähtyi vallan kiltisti aalla ja minä ihan hämmästyin, sillä olin varautunut uusimaan koko esteen. Muutekin rata tuntui (ja kuulema näytti) ihan sairaan hyvältä, oli kivan juostava rata. Juoksemiseen rata kaatuikin, kun en ennakoinut koiralle yhtä päällejuoksua. No hyvä niin, sillä kolmanneksi viimeisenä esteenä olleelta puomilta Riesa lähti omin lupinensa. Pysähtyi kyllä hyvin, mutta pääsin käskyttämään takaisin puomille ilman, että täytyy katsoa nollavoiton lipuvan sormista.
Onnekseni Riesa on varsin yksinkertainen eläin, sillä puomin kurinpalautus tehosi heti. Kolmannella radalla Riesa teki niin hienon puomin, että taas sain hämmästellä. Jälleen aivan törkeän hyvältä tuntunut rata kaikin puolin ja nollalla maaliin. Kelloakaan ei tarvinnut hävetä, mutta ei Riesa silti selkeästi pysäytetyillä kontakteilla juoksareille pärjännyt ja sija 2. tältä radalta. Myös viimeisenä olleelta hyppäriltä juoksimme nollan, mutta siinä muutama erimielisyys oikeasta suunnasta vei tuhottomasti sekunteja. Sija 5. ja aika kaukana kärjestä mutta näitä nyt sattuu. Tuplanolla kuitenkin ja taistellen päästiin maaliin asti.
Nyt kun ollaan saatu joku ajatus takaisin kontakteille, voidaankin heti rikkoa ne parin viikon päästä EO-karsinnoissa... Hehs... Ensi viikonloppuna ajateltiin käydä epiksissä niitä palkkaamassa, eiköhän ne sieltä taas löydy. En ole koko loppuvuoden aikana jaksanut suoda kisakontakteille ajatustakaan, ja se ei selkeästi ole toimiva taktiikka... Onneksi Riesa on sen verran yksinkertainen ja sillä on hyvät pohjat, että ihan hirveästi ei varmasti jouduta vaivaa näkemään kontrollin palauttamiseksi. Seuraava koira on kyllä niiin juoksarikoira, hermohan näiden kanssa menee...
Vuosi 2016 oli meille koiraurheilun saralla hieno mutta loppua kohden rikkonainen. Treeni- ja kisakenttien ulkopuolella viime vuoteen mahtui paljon muutoksia, stressiä ja unettomia öitä, mutta myös paljon uusia kavereita, pitkiä ja rentouttavia lenkkejä sekä ihan vaan tavallista ja mukavaa arkea.
Kisavuosi 2016 numeroina on 49 virallista kisastarttia, 20 nollatulosta, SM-kisojen karsintaradalla sija 14./262, lopullinen sijoitus 30. Nollaprosentti vuonna 2016 oli n. 41%, johon mahtui kaksi triplanollaa ja kolme tuplanollaa. Palkinnoilla oltiin 12 kertaa, joista neljä voittoa, neljä kakkossijaa ja neljä kolmossijaa (Myös nelossijoja neljä :D). Lisänä piirimestaruuksien joukkuepronssi, joissa Riesa voitti joukkueradan.
Oikeasti noilla tilastoilla ei ole tuon taivallista väliä, etenkin kun tulokset ovat varsin keskinkertaisia. Haluaisin silti pointata, että vuonna 2015 nollaprosentti oli vain n. 16%! Tulosvarmuuden voisi siis sanoa kasvaneen aika radikaalisti. Viime vuonna mentiikin alkuvuosi varsinaisessa flow-tilassa, agility oli hauskaa ja kaikki tuntui sujuvan kuin itsestään. Treenattiin kerran kuussa aina Kimin treeneissä ja viikoittain Jennalla. SM-kisoissa tehtiin perusvarma joukkuenolla ja yksilöissä taisteltiin tie finaliin varsin hyvällä sijoituksella! Olin todella heikossa hapessa sairastelun vuoksi, joten finaalipaikka oli todellinen ihme.
SM-finaali oli... No, kokemus. Riesaa jännitti, eikä se pysynyt lähdössä. Keskellä rataa rimanpudotus jolle nyt ei voi mitään ja sen jälkeen vielä hölmö keppivirhe. Radan jälkeen tulleet fiilikset tuntuvat jälkikäteen todella typeriltä ja epärationaalisilta, mutta silloin olin pettynyt ja vähän surullinenkin. Me oltiin niin lähellä, minkä jälkeen sijasta 30. tuli lähinnä luuseriolo. Vasta nyt olen pystynyt edes katsomaan finaaliradan videota, eikä se edes niin kamalalta näytä. Siinä on yksi hämmentynyt pikkukoira ja hyvin ryytynyt ohjaaja, siihen nähden rata on varsin hyvä. Alku on haparoiva Riesan varastamisen vuoksi, mutta sen jälkeen lähtee rullaamaan.
Vaikka SM-kisat olivatkin meille tosi onnistuneet kisat, meni finaali silti ns. tunteisiin ja ihon alle. Niistä fiiliksistä oli vaikea nousta ja nollata ajatuksia ennen MM-karsintoja. Kun karsintoihin lähtiessä pieni ääni takaraivossa huutaa, että me ollaan ihan paskoja eikä tuon koiran kisapää tule ikinä riittämään yhtään mihinkään, meni karsinnat ihan penkin alle. Riesa tosin toimi hienosti ja osoitti samalla, ettei sen kisapää kuitenkaan ihan paperista ole, vaikka ohjaajan pää onkin.
Karsintojen jälkeen taukoiltiin pitkään, tauolla oltiin yhteensä pari kuukautta. Tauon aikana ei stressattu agilitystä, mutta muusta sitten stressattiinkin. Aloitin opinnot ammattikorkeassa, muutettiin Riesan kanssa itseksemme asumaan, lopetin vihdoin ja viimein työt kassaorjana ja aloitin ihan muut työt koulun ohella. Riesa stressasi hirveästi muuttoa, mutta tasaantui ajan kanssa. Asunnon vieressä on onneksi aivan loistavat lenkkimaastot, joten sinne ollaan päästy helposti purkamaan patoumia kun neljän seinän sisällä alkaa ahdistaa liikaa.
Loppusyksystä ja alkutalvesta olen ollut ihan hirvittävässä sairastelukierteessä. Se yhdistettynä jatkuvaan kiireeseen on syönyt valtavasti treenimotivaatiota. Sikäli kun sitä on edes päästy treenaamaan. Monet treenit ollaan jouduttu jättämään väliin tai tekemään puolivaloilla oman sairastelun vuoksi. Nyt ollaan toivottavasti taudin suhteen jo voiton puolella ja alkaa se motivaatiokin pikkuhiljaa sieltä löytymään, eiköhän se tästä kun kesää kohti mennään.
SM-nollat ensi vuodelle saatiin kasaan joulukuun alussa, ranking-pisteitä kerätään hitaasti mutta varmasti. Tampereen EO-karsintoihin lähtöä epäröin, mutta päätin kuitenkin ilmoittautua. Sijalla 83. keikuimme ilmoaikaan, mikä on kaiken huomioon ottaen ihan ookoo. Jos karsinnoista ei muuta hyödy, niin ainakin sitä kultaakin kalliimpaa kokemusta niin koiralle kuin ohjaajallekin.
Viime vuodelle en asettanut mitään tulostavoitteita, enkä niitä halua asettaa nytkään. Viime vuonna tavoitteena oli oppia ottamaan agilityn suhteen rennosti, vaikka SM-kisojen jälkeen en ihan tätä tavoitetta toteuttanutkaan... :D Pääasiassa kuitenkin olin ressaamatta tuloksista tai muusta epäoleellisesta ja keksityttiin vain nauttimaan tekemisestä. Koska viime vuoden tavoitteiden asettelu onnistui niin hyvin, tänä vuonna tavoitteena on tehdä rohkeampia ohjausvalintoja kisoissa. Aika hyvällä alulla ollaan, enkä enää useinkaan sorru varmisteluun. Valitettavasti aina joskus se varmistelu olisikin ollut parempi valinta, mutta koko ajan opitaan mikä ero on rohkealla ja tyhmänrohkealla valinnalla.
Noin muuten olisi mukavaa, jos kumpikin oltaisiin ainakin terveempiä kuin parina viime vuonna. Riesakin ehti täyttää jo 7-vuotta, eikä sen kroppa ole enää nuori, vaikka pääkoppa ehkä onkin. Tänä vuonna keskitytään siis tuttuun tapaan kropan huoltamiseen ja muuhun lihashuoltoon erityisen tarkasti. Lisäksi pentuprojekti voisi vihdoin ja viimein pyörähtää edes johonkin suuntaan...
Noin muuten pidetään toivottavasti kivaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
