23. lokakuuta 2017

Nää vuodet ollu tuulisii, sä oot ollu juuri siin

Riesa
06.01.2010 - 01.09.2017


Niin paljon sanottavaa pienestä punaisesta. Riesa oli monin tavoin kovin erityislaatuinen pieni koira.

Meidän matka ei todellakaan ollut sellainen, jollaiseksi sen lähes kahdeksan vuotta aikaisemmin kuvittelin. Riesa laittoi silloin sen ylimielisen ja kovin mustavalkoisen teinin kovaan myllyyn. Välillä tuntui, että Riesa löysi jokaisen huonon ominaisuuteni ja pakotti työstämään niitä. Ja miksei olisi löytänyt, Riesa oli monella tavoin ihan minun peilikuvani. 

Riesa rakasti juoksemista ja vauhtia, se kiihtyi aina nollasta sataan ja oli aina reagontivalmiudessa, sen elämäntyyli ei koskaan ollut mitenkään kroppaa tai mieltä säästävä. Vitsailin aina, miten Riesaa on täysin mahdotonta kuvitella mummokoirana ja siitä, miten sillä varmasti joskus sydän pettää. Sydän ei pettänyt, mutta suolisto ja mieli eivät enää jaksaneet menossa mukana. Kesän ajan radikaalisti lisääntyneet vatsavaivat, diagnoosi suolistoviasta ja jo häiritseväksi muuttunut kipu/stressikäytös ajoivat lopulta elämäni vaikeimpaan päätökseen. Irti päästäminen sattui, mutta vielä enemmän sattui katsella koiraa, jolla ei ollut hyvä olla.

Hups lähti diagnoosin ja päätöksen jälkeen hetkeksi kasvattajalleen hoitoon ja me jätettiin Riesan kanssa hitaita hyvästejä. Yhtäkkiä yhteinen tarina olikin jo käytännössä kirjoitettu, vain epilogi jäljellä. Muutamassa päivässä oli mahdotonta tehdä mitään, mikä enää merkitsisi yli seitsemän yhteisen vuoden jälkeen. Niinpä me vain kulutettiin tuttuja metsäpolkuja, käytiin treenikentällä hassuttelemassa ja vanhalla treenikentällä leikkimässä, pidettiin kivaa ja nukuttiin vierekkäin. 

Riesa opetti ja mahdollisti niin kamalan paljon, olen loputtoman kiitollinen kaikesta, mitä sain sen kanssa yhdessä kokea ja oppia.

Nuku hyvin kaikista rakkain Riesa, minun on niin kovin suuri ikävä.

1 kommentti: