Demi 12v.

Talvinen kuva jne, mutta voi mun pientä! Tuntuu ihan järjettömältä ajatella, että se tosiaan on jo reilusti mummoikäinen.

 Aika pitkä matka ollaan tultu siitä, kun se vuonna 2001 haettiin en-enää-edes-muista-mistä Hyvinkäälle! 12 vuotta on muutenkin ihan hullun pitkä aika. Demin tullessa olin vasta eskarissa, ja nyt mä yritän saada lukiota loppuun. Deeku on ollut aina kaikessa mukana ja toivottavasti on vielä jatkossakin!

Projekti Riesasta agilitykoira

Tajusin tuossa eräs päivä, että pikkukettu on todellakin aivan kohta kolme. Samalla alkoi vähän ahdistaa, kyllähän tuon ikäisen koiran ihan oikeasti pitäisi jo kohta olla arvokisoissa. Hautasin kuitenkin tuon ajatuksen, arvokisoihin me ehditään myöhemminkin. Huomattavasti huolestuttavampi seikka on se, että meidän tekninen osaaminen ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, millä sen kuuluisi olla.

Riesalta löytyy kyllä periaatteessa teknistä osaamista, onhan sille opetettu hirveästi eri ohjauksia. Niihin ohjauksiin tuleminen ei vaan toimi... Pelkkää tekniikkatreeniä on muutenkin tehty viime aikoina aivan hävettävän vähän, tauon jälkeen on pakko treenata ahkerasti, jos tästä ikinä meinataan edetä mihinkään suuntaan.

Mä en itse ylipäätään ole kovin tekninen ohjaaja. Tykkään kyllä tehdä tekniikkatreeniä, mutta radalla hyvin harvoin käytän mitään saksalaista ihmeellisempää... Johtuu pitkälti siitä, että Demi ei mitään ihmeempiä ikinä osannut. Ns. perusohjausten lisäksi se osasi juurikin saksalaisen, joskus taisin heittäytyä ihan villiksi ja opettaa sille jaakotuksenkin. Toisaalta eivät radat silloin Demin aktiivisina kisavuosina ihan samanlaista osaamista vaatineetkaan.
Toivon, että aktiivisen tekniikkatreenin jälkeen itsekin uskaltaisin ja osaisin hyödyntää eri ohjausvaihtoehtoja paremmin. Ei ehkä pelkän ratatreenin jälkeen oltaisi teknisesti näin retuperällä jatkossa.

Meidän suurin ongelma on se, että Riesa lenkittää aivan älyttömän helposti kääntävissä ohjauksissa, sitä saa kalastella selän takaa aivan luvattoman usein. Lisäksi se ei oikein tykkä tulla ohjaajaa kohti (päällejuoksut...), kokoaa hyppyjä huonosti kovien vauhtien jälkeen ja on ylipäätään vähän hukassa pitkien etäisyyksien kanssa. Kaikenlaista pikkusievää pyöritystä se tekee ihan tosi hienosti, koska sitähän meidän alkeisopetus hyvin pitkälti oli. Demi ei sitä osannut, joten toisen koiran kanssa piti kokea toinen ääripää... Seuraavan kanssa taas vähän fiksummin.

Tottakai Riesalle on vahvistettu ratatreenien ohessa paljon noita ongelmakohtia, mikä ei näköjään riitä. Viimeisten treenien jälkeen ennen leikkausta olin ihan helpottunut tulevasta tauosta. Riesalle oli taas vaihteeksi vahvistettu kovasta vauhdista loivasti kääntyvään valssiin tulemista, eikä se senkään jälkeen tullut siihen sulavasti. Totesin, että meidän on aivan turha tehdä näin paljon ratatreeniä, kun radan sisällä on niin paljon osia, joiden tahdon toimivan vielä paremmin. Nyt talvella ei olla päästy tekemään juuri lainkaan itsenäisiä treenejä, minkä vuoksi koko aksa on ollut pitkälti ratatreenin varassa.

Tauon jälkeen me ei tehdä Lotan treeneissä rataa ainakaan pariin viikkoon. Se on nyt vuoden verran osannut tehdä 20-29 esteen ratoja, tuskimpa taito hetkessä lopahtaa. Ajattelin, että ainakin nyt muutaman viikon ajan tehdään ja pohdiskellaan noita meidän ongelmakohtia, jotta saisin mahdollisimman paljon eväitä itsenäisiin treeneihin.
Itsenäisesti treenataan mun koutsiryhmän jälkeen, pitää myös katsella mahdollisia peruutuspaikkoja muista ryhmistä. Aksaa kuitenkin vähintään kahdesti viikossa, joista vähintään toinen pelkkää alkeisiin palaamista. Kisataan alkuvuodesta ihan fiiliksen mukaan, jos huvittaa kisata niin sitten kisataan. Odotan mielenkiinnolla, onko pitkällisellä ajatustyöllä mitään vaikutusta kisafiilikseen... Nollia emme toistaiseksi jahtaa, sitä ennen on saatava mun kisapää kasaan ;)

Riesa paranee pikavauhtia, mielestäni hieman liian nopeasti... Luulin (toivoin?) sen olevan paljon kauemmin edes vähän kipeä, mutta kääpiö oli jo leikkauksen jälkeisenä päivänä mielestään täysin terve. Yllättävän hyvin sillä on pää kestänyt, ulkona meinaa välillä homma lähteä vähän lapasesta ja sisällä on ihan pakko riehua lelujen kanssa koko ajan. Katsotaan, mikä on tilanne viikon päästä... Se on kuitenkin tottunut päivittäisiin metsälenkkeihin ja viikottaisiin aksatreeneihin.

Lääkkeiden antaminen on Riesan kanssa ihan naurettavan helppoa. Demin kanssa sai aina tunkea pillerit kurkkuun, mutta Riesa kyllä syö ne mielellään ihan sinältään. Korvatippojen kanssa pieni ei aina ole ihan yhtä yhteistyöhaluinen, minkä vuoksi sen korvakarvat onkin melko oksettavassa kunnossa...

Riesa leikeltävänä

Pikkuketulla on ollut rankka viikko. Tiistai-iltana aksareeneissä se rupesi kamalasti rapsuttelemaan korvaansa, ja tulehdushan siellä jälleen oli... Käytiin keskiviikkona hakemassa korvatipat ja varmistamassa, ettei tulehdus haittaa sterilointia. Itse olisin mieluusti siirtänyt operaatiota, mutta kaikki oli sen suhteen ok.

Perjantaina kävin puolen päivän aikaan jättämässä pienen eläinlääkäriasemalle, teki aika pahaa. Ei ehkä olisi kannattanut edellisiltana googlailla leikkauskomplikaatioista... Hermoillessa se päivä menikin, kouluunkaan asti en päässyt, ei hermo kestänyt. Olin aivan varma, että otus jää pöydälle.

Hieman yli kolme asemalta soitettiin ja kaahailin hakemaan Riesaa kotiin. Se oli vielä melko tokkurassa, mutta ehtinyt pariin otteeseen jo riuhtomaan kaulurin päästään... En yllättynyt.

Kotona se nukkui ehkä tunnin sikeästi, jonka jälkeen se piippaili aika kauan. Kauluri lähti pari kertaa aika vaarallisen näköisesti, toivottavasti tikit eivät kamalasti ottaneet osumaa. Päätettiin kuitenkin vaihtaa kauluri ainakin väliaikaisesti paitaan.

Yö meni hyvin nukkuessa, nyt pikkukettu on mielestään täysin terve. Hauskaa loppuviikkoa minulle.

Agilitysolmun availua

Vähiin ovat jääneet blogipostaukset, ei viitsi edellisten angstipostausten perään laittaa uusia. Viikko sitten kävin kuuntelemassa psyykkisen valmistumisen luentoa, jonka jälkeen olen yrittänyt purkaa tätä valtavaa agilitysolmua. Jonkin verran ollaan taukoiltukin, mikä toivottavasti on edes hieman auttanut.

Ajattelin jonkin verran avata näitä luennolla ja sen jälkeen syntyneitä ajatuksia tännekin, koska en oikein muutakaan paikkaa keksinyt. En tiedä kuuluuko tämä varsinaisesti treeniblogiin, mutta menköön nyt. Vertaistukea ja ajatuksia saa heittää kommenttiboksiin ;) Olettaen, että joku jaksaa kahlata loppuun asti.

 Joskus osattiin jotain. 

Itse luento ei ihan hirveästi tuonut mitään uuttaa. Ilmeisesti tässä konkurssissa ei enää riitä "älä ajattele" tai "muuta ajatusmalleja", koska tiedänhän minä tämän. Jo futisajoiltä lähtien mulle on toitotettu, ettei 1-1 tilanteessa jatkoajalla maalin edessä ruveta miettimään, notta pakko saada maali. Menee aivan varmasti ohi, yli tai korkeintaan veskaria päin. Sen jälkeen ei auta kuin toivoa, että se veskari lakoaisi edestä. Yleensä näin ei käy, vaan veskari tekee järkyttävän pitkän avauksen ja vastustajan ärsyttävä laituri käy tekemässä maalin.
Pitäisi siis unohtaa liika tulosajattelu ja toimia vaan selkärangasta...

Ykkösissä meillä ei ollut mitään tulospaineita, Riesa oli (liian) nuori ja päälimmäinen tavoite oli saada kisakokemusta. Nollia tipahteli kuitenkin keskimäärin joka kolmannessa startissa ja noustiinkin odotettua nopeemmin kakkosiin. Kakkosissa keräsin itselleni keskivaikean "pakko jo nousta kolmosiin !" - ahdistuksen ja hyvä tovi ehdittiinkin nollia keräillä. Nyt kolmosissa  ei vaan ns. suju. Urheilutermein alkaa jo olla melkoinen apina selässä. 16 starttia ilman nollaa on mun henkilökohtainen ennätykseni. Edes Demin kanssa ei taidettu tahtoa näin kauaa nollatta!

Luennolla puhuttii ulkopuolisista odotuksista, enkä nyt taaksepäin katsoessani yhtään ihmettele, miksi vähän ahdistaa. Mä olen äärimmäisen kilpailuhenkinen ja näytönhaluinen ihminen, minkä takia mut pitäisikin treeneissä aina haukkua maan rakoon. Sen jälkeen voisin käydä itkemässä hallin kulmalla ja palata takaisin asenteella jumalauta mulle ei vittuilla. Ei odotuksia muiden suunnalta, vain mahdollisuus näyttää, mitä osataan.

Sen sijaan mulle on oikeastaan koko Riesan elinikä hehkutettu sitä, kuinka se vaan on äärimmäisen lahjakas ja hieno ja nopee ja paras ja siis ihan loistava ja hirveen makee. Medirajan varmistuttua koko homma vaan paheni. "Viimeinen niitti" oli Juhan toteama "tällähän riittää vauhtia.. Ihan vaikka maajoukkueeseen asti." Siitä asti on pieni ääni takaraivossa hokenut, että älä nyt prkele mokaa tätä juttua.

Vaikka mä lähtökohtaisesti teen tätä juttua itseni ja koiran iloksi, en voi olla miettimättä niitä ulkopuolisia ajatuksia. Mitä nyt treenikaverit ja kasvattaja ja sukulaisten omistajat ja kouluttajat ja puoltutut ajattele, kamala kun noikin meihin uskoi ja itekkin menin vielä sysäämään koko hommaan opiskelijabudjettiin nähden aivan liikaa rahaa. Ei ihmekään, että homma vähän jumittaa. Olen melko varma, että ketään ulkopuolista ei oikeasti kiinnosta millaisia tuloksia me tahkotaan. Oletan, että kaikki ovat tyytyväisiä ihan jo siihen, että koiran kanssa harrastetaan aktiivisesti. Suurimpaa osaa tuskin sekään kiinnostaa ja vaikka kiinnostaisikin, niin ei mun ole mikään pakko hakea onnistumisia ketään muuta varten. Ei mun tarvitse hakea onnistumisia edes itselleni. Vielä kun saisin aivot käännettyä siihen asentoon, jossa meillä on mahdollisuus saavuttaa sitä tai tätä, mutta mikään pakko ei ole. Parhaansa tekemisen pitäisi riittää, jos ei onnistu nyt, niin mikään ei estä yrittämästä uudelleen.

Demikin osasi. 

 

Tulosajattelu on myös mun suuri ongelma. Mä olen pienestä asti lähtenyt voittamaan oikeastaan kaikkea mitä teen. Olen mielummin vaikka luovattanut kuin hävinnyt. Tämä on mulle aivan järkyttävän vaikeaa, koska eihän oikeasti kukaan urheilija lähde häviämään. Tuskin kukaan lähtee radalle hakemaan hyllyjä. Huipputasolla se päätavoite on kuitenkin aina tiettyjen tulosten saavuttamisessa, arvokisoissa jne. Sinne päästäkseen pitää saada niitä onnistumisia nollien tms. lajin vaativien tuloksien muodossa. Toisaalta joku nolla voi olla uran huonointa aksaa ja hylly parasta. Mutta päätavoitteen kannalta se nolla oli kuitenkin arvokkaampi.

Hirveän vaikea edelleenkin ajatella, että nyt ei ole pakko onnistua. Sen ehtii tehdä joskus myöhemminkin. Ei voi oikein muuta kuin yrittää parhaansa. Mä olen tähän mennessä mennyt vain ruotsinkokeisiin yrittämään parhaani ja lähipiiri tietääkin miten hyvin tämäkin on mennyt. Vaikea lähteä viemään samaa ajatusta kilpaurheiluun, vaikka valmistautuminen ja tavoitteet onkin näissä aika eri tasolla...

Agility on kuitenkin vain harrastus, enkä edelleenkään tiedä, miksi vedän näin hirveitä paineita jostain koiraurheilusta. Esim. toko ei ikinä ole herättänyt mussa minkäänlaisia tulospaineita, koska toko nyt vaan on vähän tylsää. Kaikkien mielestä Riesa nyt vaan on vähän säälittävä tokokoira, jolloin meille jää vain näytettävää. Vähän sama taipparijutuissa. Kukaan ei odota 9kg tollerin olevan sorsametsien sankari, eikä se sitä kyllä olekaan. Jos se sattuu taipparit läpäisemään, niin se on hieno juttu. Jos ei, niin noh... Se edelleenkin vain on vähän säälittävä.
Aksankin päätarkoitus on vain pitää hauskaa, ja sitä se Riesalle onkin. Mulle se ei ole ollut ihan niin hauskaa viime aikoina.

Laji kun laji, fiilis on viime aikoina ollut aikalailla tämä. Tässä kirotaan noutoa. 

Luennolla mietittiin myös mm. onnistuneita suorituksia, josta syttyikin varsinainen idealamppu. Ei liity lainkaan psyykkiseen valmistautumiseen, vaan kisarutiineihin! Ensin syytin uusia kenkiä (nollat loppui heti inovien hankkimisen jälkeen...;), mutta samalle ajalle ajoittuu paljon muutakin.

Jossain välissä käsiteltiin ohjaajan ja koiran vireystilaa, Vappu totesi että "aina koiran ja ohjaajan vireystilat ei vaan kohtaa, vaikka molemmat tekisi tahoillaan hyvin töitä". Meinasi itku päästä, koska näinhän se on. En kuitenkaan suostu olemaan toivoton tapaus, ykkös-kakkosissa tehtiin paljon hyviä ratoja ja nyt kolmosissakin välillä väläytetään! 

Takaisin kenkiin. Kenkien vaihdon kohdille osuu myös barffin aloittaminen! Jolloin lopetin myös totaalisesti namien käytön aksassa, sitä ennen ne olivat vielä kisoissa käytössä.

Demin kanssa mulla oli tapana namittaa sitä kisapaikalla ja juuri ennen starttia, koska syöminen rauhoitti sitä edes vähän. Samalla mä sain aikaa kerätä itseäni rataa varten, kun koira mussutti vieressä (ansaitsemattomia...) namejaan. Tapa oli niin pinttynyt selkärankaan, että käytin sitä myös Riesalle. Yleensä otin sen kanssa jotain pienia tokojuttuja juuri ennen rataa, josta palkkailin namilla. Mulla oli kuitenkin itselläni aikaa rauhoittaa tilanne, eikä koiranaan tarvinnut häslätä.

Nyt lelun kanssa homma on koko ajan pientä hallittua kaaosta. (Riesa vaatii aina pienen virittelyn.) Pitää vahtia, ettei kukaan häiriinny narupalloa repivästä Riesasta, ettei kukaan päästä koiraa iholle jne jne. Ei juuri jää aikaa pään kasaamiselle. Kuitenkin myös "leluajalla" huomasin, että parhaat radat tulevat silloin, kuin lähdössä otetaan ihan rauhaksiin. Sopii selkeästi sekä koiralle että mulle itselleni. Jatkossa siis myös nameja taskuun, vaikka tennispallo onkin ykkönen.

Naurettavan kauan meni tämänkin keksimiseen, katsotaan saadaanko aikaan tulok... Hyviä ratoja!

Riesan kanssa on edessä vielä kahdet Lotan treenit ennen taukoa, joka tekee varmasti erittäin hyvää meille molemmille. Toivottavasti oman pään selvittäminen on ratkaiseva tekijä solmun aukeamisessa. Ajatusten ylöskirjaaminen auttoi kyllä kummasti järjestelemään ajatuksia, vaikka todennäköisesti se näyttääkin ulkopuolelle melko päättömälle jahkailulle.

Mikä on kun ei taidot riitä...

Nyt on tämän vuoden kisat kisailtu. Kun ei toimi, niin ei vaan toimi. Sterkkatauon jälkeen uudestaan, toivottavasti taas vähän fiksumpina.

Viime Sunnuntaina tosiaan kaahailin yksikseni Purinalle kisaamaan kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli profiililtaan ihan kiva, ei meille mitään kovin vaikeaa.
Lähtöalue oli hirveän levoton, aivan koiran selän takana oli pari narua joiden toisella puolella kulki koirat. Kun jätin Riesan paikalleen, alue oli ihan tyhjä, mutta eiköhän siitä sen jälkeen kulje koira. En tiedä kulkiko koira vaan todella läheltä (Riesa on hirveän tarkka omasta tilasta), haukahtiko se tms. mutta pikkukettu säikähti tätä toista koiraa aivan tajuttomasti.

Meinasi sydän pysähtyä kun Riesa aloittaa älämölön lähdössä, kun ite olin tosi kaukana koirasta. Riesa oli kuitenkin pysynyt paikallaan. Koin parhaaksi vain kutsua sen radalle lisävahinkojen minimoimiseksi. Radan alku meni molemmilta vähän ohi, Riesa mm. meni kepeistä ohi ja muuta sälää. Pari hyvääkin juttua mahtui onneksi mukaan.

Radan jälkeen ärsytti aivan tajuttoman paljon. Tietysti rata olisi voinut mennä penkin alle ihan ilman alkuepisodiakin, mutta olisihan ne radat kiva hyllyttää ihan itsestä johtuvista syistä.
Riesan pelästyttääneen koiran omistaja tuli pyytämään radan jälkeen anteeksi jne, mutta mielestäni lähtöalueet pitäisi edes jotenkuten rauhoittaa. Toisaalta koirankin pitäisi kestää häiriöt lähdössä, mutta tuollaisen herkkäperse säikähtelijän kanssa yllättäviä tilanteita on vaikea saada varmaksi.

Toinen rata oli profiililtaan meille vaikeampi pitkien etäisyyksien vuoksi ja siinä oli meille hankala takaakierto-takaakierto kohta. Päästiin tuohon takaakiertokohtaan virheettömästi johon vedin hirveän latauksen, ääni päässä sanoi että nyt et jumalauta ohjaa tätä huonosti. Toinen rima tuli alas. En tiedä johtuiko pehmeästi pohjasta vai (liian) tiukasta ohjauksesta vai molemmista. Lievän (suuren) vitutuksen vallassa sain ohjattua vielä yhden vaikean kohdan hyvin, mutta sen jälkeen Riesa livahti pitkällä putkeen viennillä aalle.

Maalissa taas ärsytys, enkä todellakaan tiennyt mistä! Siinä lähti Marialle pitkä avautumispuhelu, jossa jo harkitsin viimeisen startin väliin jättämistä. Jos kohtuu hyvän radan (jolla tehtiin paljon hyviä juttuja) jälkeen ärsyttää, on varmaan aihetta pitää pieni hengähdystauko koko aksasta.
Hetken aikaa keräilin itseäni ja päätin, etten halua jättää tälläistä fiilistä viimeisistä kisoista pitkään aikaan, joten kävin tutustumassa vielä viimeiseen rataan.

Ratiksessa suunnittelin kakkosen kierrättämistä toiselta puolelta, koska putket on niin hirveän kivoja. Aikani muiden ratoja kateltuani totesin, että ei muutkaan siihen putkeen sujahda, toinen puoli on nopeempikin. Kovasti koitin olla peittämättä siivekettä ja ohjata muutenkin selkeästi, mutta pikkukoira alkoi arpomaan. Siinä vaiheessa olisi pitänyt ohjata jämäkästi, mutta jäin itsekin miettimään, että kumpaahan mä tässä koiran mielestä oikein ohjaan... Putkeen män. Loppuun mentiin kuitenkin hirveän hyvin! 8-10 aiheutti vähän päänvaivaa, mutta ilman ongelmia selviydyttiin.

Viimeisestä radasta jäi hyvä fiilis, nyt on hyvä jäädä kisatauolle. Jotain me kuitenkin osataan, vaikka viime aikoina ei ihan siltä olekaan tuntunut.

Joka lajia

Päivitykset taas vaihteeksi laahaa... Melko ahkeria ollaan kuitenkin oltu, vaikkei treenit ole blogiin asti päätyneetkään.

Taipparijuttuja on treenattu kahteen otteeseen. Kerran damiruutua ja toisella kerrallla ruutua vaakuilla sekä "älä syö pupua"-treeniä. Damien kanssa hommassa alkaa jo olla ihan tekemisen meininkiä, kääpiönoutaja tekee hirmu hyvin töitä ja on edelleenkin liian tyhmä luovuttaakseen, jos dameja ei meinaa löytyä... Vaakkujen kanssa toisinaan vähän tökkii. Tirpat kyllä löytyvät ja ihan tulevat käteen asti, mutta niiden noukkimiseen pitää soveltaa jokaista taiteen lajia. Onhan sitä nyt aivan pakko saada hyvä ote... Toistaiseksi vaakut ovat pysyneet ihan ehjinä, mutta eihän tuollainen nyt kovin nätin näköistä ole. Uskoisin sen kuitenkin korjautuvan ihan vain treenillä ja sitä myötä varmuudella.

Puputreeni sujui aivan yli odotusten. Ennen tätä pupu on joko ollut todella ällöttävä tai sitten syötävän hyvä. Aluksi väiski meinasikin päätyä parempiin suihin, mutta Riesa tajusi hyvin nopeasti jutun juonen, jolloin pupu tuotiin nätisti ihan käteen asti. Treenipupu oli pieni, talven aikana toivottavasti päästään treenaamaan vähän isommallakin pupulla. Meidän tuurilla taippareissa osuu kohdalle steroideja vetänyt muskeli-väiski, joka painaa saman verran kuin koira...

 
Tokoakin ollaan pariin kertaan treenattu. Pari viikkoa sitten hyppäsin auton rattiin Marian ja Remun luo treenaamaan. Kaikki kuvat ovat siltä reissulta.

Luoksarissa ei taaskaan (!!) kestä käskyttämistä. Hupsista keikkaa, olisikohan sitäkin pitänyt joskus treenata? Ennen alo-koetta meillä oli myös samoja ongelmia, mutta nyt se on tehotreenin alla. Stopit oli väliltä erittäin kehno-hyvä. Paljon takapalkkaa ja vahvistamista, josko se siitä taas. Ehkä. Tai voisiko joku poistaa koko stopin sääntökirjasta? Mulla on selkeästi erittäin iso aukko koulutustaidoissa, en vaan saa tätä toimimaan.

Noudossa tehtiin jatkossa nosto- ja palautustreeniä ihan lyhyeltä matkalta ja heti parani perusasentoon hakeutuminen. Paljon toistoja ja varmuutta tarvitaan tähänkin.

Seuraaminen alkaa viimein taas näyttää ihan seuraamiselta. Muistuttelu on tuottanut tulosta. Vielä kun itse oppisin kävelemään, niin erittäin hyvä.

Aksa on... Aksaa. Mitään superhuonoja treenejä ei olla tehty pitkään aikaan, mikä on aina positiivista. Välillä katoaa pikkasen maku koko lajista, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen niin kilpailuhenkinen idiootti. Suunnitelmien mukaan meidän piti liidellä nollasta nollaan, eikä homma ole lähtenyt ollenkaan toivotulla tavalla käyntiin. Omasta päästähän tämä on kiinni, onneksi tässä kuussa on luvassa psyykkisen valmentautumisen luento...

Ensi sunnuntaina kisataan tämän vuoden viimeisiä kisoja ja joulukuun puolessa välissä pidetään ainakin kuukauden mittainen aksatauko. Tauko toivottavasti selvittää hieman ajatuksia, mutta olisihan tauolta huomattavasti mukavampi palata, jos ennestään olisi muutama arvokisanolla plakkarissa.

Ihan tauon vuoksi ei tauokoilla, vaan Riesalle on varattu sterilointiaika joulukuulle. Olen aivan kauhuissani, nukun seuraavan kerran kunnolla vasta kun ipanalta on poistettu tikit... Sterilointi on kuitenkin melko pakkorako, Riesan valeraskaudet ja käytösmuutokset pahenivat joka juoksulla. Toivotaan, että tämän jälkeen minulla on edes hieman tasaisempi otus.

Tripla

Triplahyllyllä jatkettiin lauantaina Purinalla. Me mitään tuplanollia oteta, kun on erilaisia triplojakin tarjolla.

Ensimmäisellä radalla oli aivan killeri keppi-putki ansa, ei hirveästi nollilla juhlittu missään luokassa. Mä olin ennen rataa vielä melko positiivisilla fiiliksillä, mutta putkeenhan se meni. Tuskin Riesa edes huomasi keppejä, ihmekös tuo. Rintama oli luonnollisesti kepeille, eli myös putkelle. Pakkovalssia mietin ja monet maksiohjaajatkin ehtivät siihen, mutta Riesa oli niin liukkaalla tuulella, että todennäköisesti olisin kompuroinut pakkovalssiin siihen malliin, että Riesa olisi jo lähellä olevalla hypyllä... :D

 

Tällä radalla oli kuitenkin jo yritystä. Lähdettiin hakemaan onnistumisia, ei suoraan nollaa. Tuloksia saadaan ilmeisesti tovi odotella, mutta ohjaajan pääkopalle hyvää treeniä.
Tämän radan lopussa Riesa tiputti hassusti riman ja pelästyi kun se lähti hiekkaa pitkin pyörimään. Meni herkkiksen loppusuora aivan sekaisin, huoh.

Toinen hyppäri oli oikeastaan todella kiva! Sai juosta ja pyöriä pienessä tilassa, sehän me osataan. Tällä radalla taisin itse tehdä Riesat, ei pysynyt ajatus enää vauhdin huumassa mukana.

Ykkösputki on ihan hassusti tuossa aseteltu, mutta se osoitti suunnilleen 2 & 6 esteille. Mun tosiaan piti kääntää kroppa ihan kunnolla koiraan ja ottaa se mukaan, koska Riesa hakee putkia niin hyvin. Tossua toisen eteen pistellessäni tajusin unohtaneeni jotain ja käänsin kroppaa juuri niin, että pikkukettu joutui arvauspuuhiin. Näin, kuinka se matkalla vaihtoi valintaa muutamaan otteeseen mutten ehtinyt itse tekemään mitään. Oli melkoisen ärsyyntyneen oloinen olemus pienellä putkeen sujahtaessaan.

Jatkettiin putkesta kepeille ja loppurata meni oikein kivasti. Yhden riman sössin alas idioottimaisella rytmityksellä juoksusuoran päässä, se ajatus mukaan...
Vähän jännitin 6-7 välissä leijeröintiä, putken jälkeen piti ehtiä vielä persjättöönkin. Eihän siinä ollut mitään ongelmia, vaikkei koskaan noita olla treenatukaan. Hieno pieni.

Tältä radalta jäi tosi hyvä fiilis. Pientä tarkkuutta vaan, niin eiköhän muutkin palaset loksahtele paikalleen.

Kolmannella aksaradalla Riesalla oli ihan hiton hauskaa, mä en ole vielä päättänyt mitä mieltä olen... Riesa juoksi pari ylimääräistä putkea ja oli muutenkin nätisti sanottuna vallaton. Kontaktit se kyllä teki kivasti, plussaa siitä. Lopussa Riesa lähti aivan totaalisesti lapasesta ja paineli etuajassa maaliin palkintopöydän luo... No, en minä kolmea viimeistä estettä olisi halunnutkaan suorittaa.

Vähän alkoi näköjään pitkä kisapäivä ja varmaan viime viikonlopun kisatkin painamaan pienellä jaloissa... :D Ainakin sillä oli hauskaa, ei tämä nyt niin vakavaa ole.

Muutaman viikon päähän voisi repäistä vielä pari starttia, alan vasta saada omaa päätä kuntoon. Jouluussa otus pääsee todennäköisesti veitsen alle, jolloin tulee pitkä tauko. Mun alkuperäisen suunnitelman mukaan Riesalla on siinä vaiheessa vähintään puolet arvokisanollista kasassa ja todennäköisesti pari sertiäkin, mutta tämän hetkisen tilanteen valossa olisi parikin nollaa ihan positiivinen juttu. Vähän alkaa liikaa kuumottaa, jos kaikki nollat jää ensi vuodelle.

mehtään män

Kisaaminen alkaa käydä jotenkin puuduttavaksi, kun edellisestä nollasta alkaa hyvää vauhtia olla  5kk ja kymmenen starttia. Olisi edes jollain tavalla lohduttavaa, jos olisi jotain tiettyjä ongelmakohtia. Joita voisi treenata treeneissä, tulla paremmaksi ja käydä vetäsemässä niitä nollia kotiin. Mutta eei, homma ei vaan yleisesti suju! Turhautuminen!

Tänään skabiltiin Ojangossa. Virheiden pääteemana ilmeisesti päävikainen ohjaaja? Viime aikoina ollaan aika paljon puhuttu ja työstetty alisuorittamista, mikä tuo taas uudenlaisia peikkoja esiin. Kahdelle ensimmäiselle radalla lähdin aivan tajuttomalla raivolla. TIEDÄN, että sillä asenteella saisin vietyä radan kasassa ja hyvin läpi. Mutta kun mun rääpäleeni ei kestä sitä. Kaksi rataa piti siihenkin tuhlata, ennen kuin tajusin pientä ahdistavan moinen. Radat oli kyllä meille oikein sopivia, olisi pitänyt handlata. Ärsyttää, kyllähän mä tiedän Riesan olevan aikalailla herkkis mun mielentiloille.

 

Viimeinen rata oli meille aivan järkyttävän vaikea ja tässä vaiheessa alkoi muutenkin ns. vitutuskäyrä nousta. Koitin kuitenkin tsempata ja ottaa vähän vähemmän raivolla tällä kertaa. Kappas vaan, vedettiin ehdottomasti kisauran parasta aksaa. En tiedä oliko tämä se kuuluisa flow, mutta ainakin meillä oli radalla aivan tajuttoman hauskaa ja helppoa. Olisin voinut juosta radan vaikka kolme kertaa putkeen, ihan loistofiilis.

No, eihän me mitään nollaa tietenkään otettu. Heitin kutosputkeen huolimattomasti ja Riesa lähti perään hypäten vitoshypyn uudelleen. Sen jälkeen menikin just niin kuin strömsössä.

7-9 väli on meille aivan tajuttoman vaikea, 8 & 9 hyppyjen etäisyys oli todella pitkä ja olin aika varma, että Riesa tulee jotenkin jalkoihin enkä saa sitä heitettyä ysille. Pistin kuitenkin töppöstä toisen eteen ja sainkin Riesan ihan vaivattomasti takaakieroon ja ysille, sekä vielä muurille! Me 10000 - aksa 0. Putkijarru toimi loistavasti, samoin muurin päällejuoksu (!!!! päällejuoksu !!!), loppuun jatkettiin samalla fiiliksellä.

Vaikka kuviot ei paperilla näytä erityisen vaikeilta, on ne silti meille aivan tajuttoman haastavia ja niiden onnistuminen antoi kyllä hurjasti lisää uskoa tekemiseen. Kuitenkin se nollien puuttuminen vähän rassaa. Väärä ajatusmalli tämäkin, mutta minkäs teet.

Seuraavan kerran kisataan todennäköisesti jo ensi viikolla, josko silloin jo vähän erilaisella asenteella?

Tokoähky

Taas tokoiltiin. Käytiin Johannan kanssa tekemässä pikkutokot tänään aamupäivällä (sunnuntaina yhdeltä on aamupäivää!). Vähän oli unessa niin ohjaaja kuin koirakin, mutta oli taas paljon hyviä juttuja.

Aloitettiin luoksarilla, stoppi ei enää pelittänytkään. Huoh. Riesa valui jopa takapalkalla?! Mrr. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä. Laitetaan koko luoksari jäähylle, selvitellään vähän ajatuksia ja sitten uudestaan. Mä olen koittanut opettaa tätä niiiin monella eri metodilla, kohta on todettava että en vaan osaa.
Sinänsä luoksarin toimimattomuus ei edes haittaisi, koska pisteitä tulee kuitenkin. En silti vaan pysty lähtemään kokeeseen, jos kaikki liikkeet eivät toimi kunnolla.

Seuraavaksi taidettiin tehdä kakeja. Ensimmäisessa vaihdossa lähti röyhkeästi etenemään, huomautin ja sen jälkeen vaihdot oli tosi hyviä. Palkkasin heittämällä nameja taakse. Toimii paremmin kuin takapalkka, koska Riesan ei tarvitse koko ajan kuikuilla taakse.. Muutenkin lelupalkka alkoi viemään koiraa vähän vääränlaiseen mielentilaan. Haluaisin kuitenkin koiran olevan suht rauhallinen, muuten se voi lähteä käskyjen välillä jumppailemaan omiaan, tai sitten etenee.

Näiden jälkeen tehtiin pari jäävää. Riesa osaa taas seurata! Pileet! Ehkä parin päivän takainen muistuttelu auttoi, en tiedä. Itsekin olin rennompi ja pidin kropan suorassa, mikä varmasti osaltaan auttoi Riesaakin. Toki sillä oli vielä keulimisintoa jäljellä, mutta homma näytti jo varsin hyvältä seuruulta!

Itse jäävistä makuu meni hyvin, ei treenattu enempää. Seisomisessa olin aluksi epäselvä käskyn kanssa ja heitti maihin. Muuten taisi tehdä ok. Ei vieläkään tehty kokonaisena, en halua että oppii kävelemään perään..

Loppuun pari noutoa. Perusasentoon hakeutuminen oli taas astetta helpompaa, mutta kapulan ottamisen jälkeen on aivan hirveän vaikea pysyä istumassa... Edistysaskelia kuitenkin! Vielä vaan paljon loppuosan treenausta.

Loppuun tehtiin vielä yhteispaikkis. Aikaa en tiedä, olisko ollut yhteensä joku 2min..? Menin auton taakse piiloon ja kävin palkkaamassa välillä. Välipalkat selkeästi vähän hämmentää Riesaa, mietinkin pitäisikö vaan jättää välipalkat sikseen ja tehdä satunnaisesti eri pituisia makuita..? En tiedä tappaako se sitten motivaation pitkistä makuista, vai nostaako liikaa virettä, jos se koko ajan odottaa vapautusta. Turhan monimutkainen eläin... Ja laji!

Demsun verikokeidenkin tuloksetkin kuultiin perjantaina. Kaikki oli kunnossa! Toivottavasti mummeli porskuttaa vielä pitkään, vaikka vanhemisen merkkejä alkaakin ilmaantua. 

Kuka voittaa teräsmiehen

Nyt on kyllä niin hurja päivitys- ja varsinkin treenitahti, että kohta mennään ylikunnon puolelle. Tänään olkkaritokoiltiin. Piti mennä ulos, mutta yäk kylmää ja märkää. Ei viitsitty siis. Oli ihan hyväkin treenata sisällä peilin edessä.

Naksuteltiin suoria perusasentoon hakeutumisia eri kulmista. Peilin edessä oli helpompi pitää kroppa suorassa ja Riesallekin oli ilmeisesti helpompi hakeutua suoraan. Kuitekin lähti ihan paristakin seuruuaskeleesta keulimaan niin, että meinasi masennus iskeä. Palkkasin moneen otteeseen oikeasta kädestä selän takaa ja se tuntui vähän hillitsevän keulimishaluja. Saan sen pian vielä vinoon, mutta eipähän keuli...

Jäävistä treenattiin vain seisomisessa koiran taakse kävelyä. Ei viitsi hinkata koko liikettä, koska kyllähän tuo sen osaa. Aluksi meinasi kävellä perään, pari kertaa lähetin takaata etupalkalle jolloin pysyi hyvin. Kerran tehtiin ilman etupalkkaa, ei ongelmaa, palkkasin vasta perusasennosta. Jospa tämäkin kohta olisi koekunnossa.

Lisäksi treenattiin perusasentoon hakeutumista noutokapula suussa... Mahottoman vaikeeta edelleen, mutta vähän helpompaa kuin viimeksi. Oikeastaan aika paljonkin helpompaa, herneet taisivat pikkupikku päässä kerrankin kohdata.
Mä kuitenkin luulin, että sopivan kokoinen kapula vähän helpottaisi tätä touhua, mutta vaikutus olikin ihan päinvastainen! Ehkä se tästä.

Tavoitteena tammikuussa kokeeseen, ja kokeesta pois AVO1 plakkarissa. Sitä ennen reenattavaa riittää.

• Seuruu PALJON paikan vahvistamista, seuruukestävyyttää. Ylipäätään sen koiran voisi opettaa seuraamaan uudestaan...
• Paikkis Reenaa, reenaa, reenaa... Paikkislaskuri pystyyn. Paljon eri paikkoja ja aikoja. Piilossa ja näkyvillä.
• Jäävät Lähinnä liikkeiden ylläpitoa. Koiran pitää kestää myös taakse käveleminen. 
• Luoksari Kokeenomaisia pätkiä väliin, muuten paljon treeniä takapalkalla. 
• Nouto Perusasentoon hakeutuminen kapula suussa... Jonkin verran myös kokeenomaisia, ettei sitten kokeessa varasta. 
• Kaket Ylläpitoa
• Hyppy Muistuttelua, mutta ei pitäisi olla ongelmia.

Eiköhän ne siinä olleet. Voi toki olla, että unohdin jonkun liikkeen ja kokeessa tulee what the f.. -hetki, mutta näillä mennään.

Lääkärikäyntejä ja aksaa

Pari viikkoa sitten Riesan kanssa meni Lotan treenit todella huonosti. Koira ei tullut mihinkään ohjauksiin ja huiteli vaan menemään. Treenien jälkeen se liikkui epäpuhtaasti, joten jätettiin viime viikon treenit välistä. Onneksi olin varannut fyssarin torstaille, niin päästiin heti tsekkaamaan mikä on vialla.

Koko takaosa oli ihan kierossa, ilmankos ei oikein aksa maistunut... Muutama viikko takaperin se törmäsi renkaaseen, ja meni todennäköisesti siitä solmuun. Se saatiin kuitenkin hyvin auki ja Riesa jopa rauhoittui todella hyvin käsittelyyn. Etukäteen hieman pelkäsin, että mitähän koko touhusta oikein tulee.

 

Eilen oli Deekun vuoro käydä lääkärissä. Se on viime aikoina laihtunut, vaikka syö ja liikkuu kuitenkin paljon. Halusin siis käydä tsekkaamassa, onko kaikki kunnossa. Samalla kuunneltiin sydän, koska sieltä pari vuotta sitten se sivuääni löytyi. 

Päälisin puolin kaikki oli kunnossa. Hampaat, silmät ja korvat ok, ei aristanut raajojen taivutuksia jne. Sydänkin oli ok kunnossa, asteikolla 1-6 sivuääni oli kakkosen luokkaa. Ei vaadi toimenpiteitä, kun se ei sitä oireile. 

Lopuksi otettiin vielä verikoe, joka lähetetään Saksaan (?) ja siitä pitäisi selvitä jos jotain vikaa esim. maksassa tai munuaisissa löytyy. Verikokeen otto oli varsinainen projekti, kun Deekusta ei meinannut irrota verta ollenkaan. Jouduttiin kertaalleen vaihtamaan jalkaa, mutta heti kun tajusin antaa sille ruokaa, alkoi verikin virrata. Perjantaina saadaan tietää tulokset, toivottavasti ei mitään löydy.

Eilen myös aksattiin Riesan kanssa Lotan treeneissä, ja hienosti aksattiinkin! En muista, koska olisi näin hyvillä fiiliksillä lähdetty kotiin.

Alkua saatiin hinkata pariinkin otteeseen, ne kädet, ne kädet... Pienen keskittymisen jälkeen lähti homma sujumaan, suurin ongelma meille oli putkijarru esteelle 21 ja siitä jatkaminen. Palkkauksen jälkeen jarru toimi hyvin, jopa niinkin hyvin, etten enää ehtinyt ohjaamaan..!

Pienen hinkkauksen jälkeen saatiin loppukin toimimaan, mutta ensi viikon itsenäisissä treeneissä täytyy muistuttaa putkijarrua! Tässä on hirveän vaikea löytää tasapaino, kun ilman jarrua koiran pitäisi painella täysiä eteen. Mutta jos vahvistan liikaa jarrua, hajoaa putkelta irtoaminen. Ja jos vahvistan liikaa irtoamista, hajoaa jarru. No, ei auta. Tasapainoa etsimässä...

Erityisen tyytyväinen olin putki-puomi erotteluun, toimivat joka kerta! Mulla vaan meinasi mennä sanat sekaisin, mutta "onneksi" tuo ei ihan hirveästi ääntä kuuntele. Kaikkiin ohjauksiin se tuli tosi hyvin, kääntyi hyvin ja oli muutenkin varsin loistavasti kuulolla.

Puhuttiin taas sitä, kuinka Riesa ei anna yhtään mitään ilmaiseksi. Jos mä yhtään löysäilen, löysäilee koira vielä pahemmin. Mutta heti kun minä teen, tekee koirakin. Ja hyvin tekeekin.
Fyssari selvästi auttoi muutenkin, tuntui paljon nopeammalta. Onneksi meillä on seuraava aika marraskuun alkuun, ei toivottavasti tässä ajassa ehdi mennä solmuun. Mutta minkäs sille mahtaa, kun pieni törmäilee viikottain oviin tai seiniin...

Paimion tokot

Lauantaina tokoiltiin ja lenkkeiltiin Marian ja Zenan kanssa Paimiossa. Treenit meni niinkin hyvin, että paluumatkalla olisi tehnyt mieli ajaa auto Paimion jokeen. Treenattiin liikaa ja väärällä mielialalla. Otti päähän, kun kumpikaan ei osattu enää mitään. Yksittäiset liikkeet kyllä sujuvat, mutta se kaiken perusta, eli seuruu, on kyllä levinnyt tauon aikana niin pahasti, ettei auta vaikka kuinka koittaisi katsella tilannetta positiivisesti.

Seuruu meni tosiaan aivan päin honkia. Riesa ei osaa enää ollenkaan hakeutua perusasentoon suoraan ja lähtee keuilimaan turhankin herkästi. Itse en osannut pitää kroppaa ollenkaan rentona ja suorassa, sekin aina vaikuttaa Riesaan. Paljon paikan vahvistamista ja pikkuhiljaa kestävyyden vahvistamista. Ja peilin edessä treenausta... Ehkä se siitä.

Noutoon olen viimein hankkinut 100g pienemmän kapulan. Vähän helpottui pikkuketunkin elämä... Pieni ei vain osaa enää ollenkaan hakeutua perusasentoon kapulan kanssa, vaikka painavamman kapulan kanssa kyllä onnistui? Nyt Riesa tulee nätisti sivuttain eteen istumaan... Kotona ollaan treenattu pelkkää kapulan kanssa perusasentoon hakeutumista, mutta kyllä se on aivan mahdottoman vaikeaa.

Luoksarin stoppia tehtiin kerran takapalkalla ja pari kertaa maalin kierroilla. Helposti se rupeaa ennakoimaan, mutta mielummin otan vaikka sen vähän hitaamman luoksarin kun en stoppia ollenkaan. Stopit oli kyllä pääasiassa hyviä! Se on kiva kun vähiten treenattu liike sujuu...

Jäävistä taidettiin tehdä molemmat kahdesti. Molemmat muisti, vaikka niitä on treenattu viimeksi en edes muista koska. Pätevä pieni! Vaikein juttu tulee olemaan taakse käveleminen. Maassa ollessa ei mitään ongelmaa, mutta luulen että seisomisessa on melko suuri halu lähteä perään. Nyt ollaan tehty etupalkalla, millä ollaan saatu toimimaan. Myös liikkeen loppuja pitää treenata, se perusasentoon hakeutuminen kun vaan on niin pirun vaikeaa pienelle koiraeläimelle.

Lopuksi Demikin pääsi tekemään jotain pientä ja mun pitää varmaan vaihtaa tokokoiraa. Puolikuuro Deeku, melkein 12vee, muisti paremmin kuin Riesa... Ei meillä kovin valoisasti siis tokorintamalla suju. Demsi oli kyllä varsin pätevä, hieno mummeli!

Treenien jälkeen lähdettiin vielä lenkille hiekkakuopille.

Vastauksia!

 Vastauksia Saralle, koska tekstiviestin mukaan pitää vastata hetinyt.

1. Olet vahvoilla agilityn maajoukkuekarsinnoissa. Parrakas rahamies pyytää sinut kanssaan nurkan taakse ja tarjoaa sinulle diiliä - saat 50 000 € puhtaana käteen, jos "vahingossa" teette kohtalokkaan virheen ja putoatte kärkisijoilta. Raha houkuttelee sinua, mutta toisaalta olet nyt lähempänä unelmaasi kuin koskaan... Miten toimit? 
No... Ei sitä kovin usein saa 50 000 kätöseen. Eli vinkkinä kaikille parrakkaille rahamiehille.

2. Koirasi tunnuskappale? (Saa valita vain Robinin tai Gimmelin biiseistä.)
Robin - Puuttuva Palanen! Koska jätkä pääsee yhtä korkeelle kun tommonen perinteinen tolleri.

3. Piirrä koirasi esim. paintilla ja liitä kuva tähän. Aikaa 5 min. 

4. Koirasi saa pentuja ja kuvitteellinen sulhanen/morsio on FI MVA & TVA & KVA HK3 (samaa rotua). Haluaisitko pennun? Tai kaksi? 
Riesa on allerginen ja Deeku muuten vaan vähän pipipää, joten en. Jos piäni olisi täysin terve, niin tuskin siltikään. Mulle tulee seuraavaksi minikoira.

5. Risteytystehtävä: risteytä koirasi jonkin eri roturyhmän rodun kanssa. Pennun joudut pitämään itselläsi. Minkä rodun valitsit?
Joku ykkösryhmäläinen varmaan sitten. Riesalle joku todella pienikokoinen ja nopee bc, niin sitten se pentu voittais aina. Deekulle joku äärimmäisen tasainen lapinporokoira.

6. Mikä on paras kommentti, jonka joku tuntematon ihminen on koirastasi sanonut?
Riesasta "Minkä rotunen tää on? Sitä varmaan luullaan usein tolleriksi, mäkin luulin hetken". Niin minäkin, niin minäkin....
Deekua kaikki aina vaan kehuu.

7. Koirasi omituisin mieliteko?
Siideri. Ei pidä jättää laseja kuleskelemaan, koska Riesa käy ottamassa vähän omatoimisesti huikkaa. Demsi tykkää pitsasta ihan liikaa.

8. Ketä tämänvuotista presidenttiehdokasta koirasi olisi äänestänyt, jos olisi äänioikeutettu? Muistin virkistykseksi ehdokkaat: Pekka Haavisto (vihr), Timo Soini (PS), Paavo Väyrynen (Kesk.), Paavo Lipponen (SDP), Sauli Niinistö (Kok.), Sari Essayah (KD), Eva Biaudet (RKP) ja Paavo Arhinmäki (Vas.). 
Riesa vastaa, että Muki, koska melkein ruokakuppi. Demi ei ota kantaa.

9. Onko koirallasi ennakkoluuloja jotain tiettyä ihmisryhmää kohtaan?
Melkein kaikki on ihan turhia. Paitsi jos on ruokaa.

10. Lähdet vaihto-oppilaaksi Pohjois-Koreaan etkä ole varma, palaatko koskaan. Kenelle annat koirasi hoitoon? 
No tätähän mä usein harkitsen, ja kysymysten esittäjälle tietenkin. Voisit vaikka leipoa siitä tokovalion poissaoloni aikana.


11. Kumman kaa: Cesar Millan vs. Pertti Vilander! Perustelut mukaan. 

Aksaa ja tokoa

Pari viikkoa sitten aksattiin viimeisiä kertoja ulkona seuramestisten muodossa. Rata oli meille oikein sopiva, mutta rata kosahti jo neljännellä esteellä. Joku oli ilmeisesti pudotellut jotain nameja puomin alastulon tuntumaan, jotka piti tietysti käydä tsekkaamassa ennen kuin rataa voi jatkaa... Tämä on meillä ollut joskus ennenkin ongelmana silloin jos seisotan kontakteilla yhtään pidempään. Johtuu ehkä siitä, että opetusvaiheessa heittelin toisinaan Riesalle melko huolimattomastikin palkkanameja?
Johtuu mistä johtuu, hemmetin ärsyttävää. Muutenhan Riesaa ei hirveästi voisi radan aikana namit kiinnostaa, mutta ilmeisesti alastulolla seistessä ehtii aivotkin perästä mukaan..

Palautin Riesan takaisin alastulolle ja sen jälkeen tehtiin rata nollana loppuun. Aa'n alastulo oli jälleen superhieno, tykkään! Odotellaan vain hetkeä jolloin saan sen uudestaan rikki..

Lotan treenit jatkuvat hallissa ensi tiistaina. Viime treeneissä on mennyt aika vaihtelevasti, välillä on mennyt superhyvin ja välillä taas ihan okei. Pitkään aikaan ei kuitenkaan olla tehny mitään täyspaskoja treenejä, eiköhän se tästä ala rullaamaan kisaradoillakin.
Mulla on myös talven ajan toinenkin aksaprojekti, kun ohjaan Riesan veljeä. Torsti on kovin samanoloinen otus kun Riesakin ja osaa jo ihan kiitettävästi asioita. Aika paljon pitää vahvistaa perusohjauksiin tulemista ja yksittäisistä esteistä kontakteja ja keppejä, mutta hyvä pohja on jo alla.

Sisko ja sen veli. 

Eilen tehtiin Riesan kanssa jotain täysin odottamatonta, suunnattiin nimittäin pitkästä aikaa tokoilemaan! Toko on paska laji jne, mutta oli oikein mainiot treenit! Hirveä duuni on noidenkin liikkeiden eteen nähty, joten pitää niitä edes joskus muistutella. Ja olishan se AVO1 ihan kiva hakea pois, ei sekään enää kauheasti lisatyötä vaatisi.

Aloitin ihan helpolla perusasentojen tarjoamisella ja niistä naksuttelulla. Riesa on viime aikoina hakeutunut vähän vinoon, muutenkin oli ihan hyvä muistutella, mistä tässä hommassa on kyse.
Seuruuta ei olla tehty piitkään aikaan, tämä onkin ainoa missä pitää tehdä ihan hitonmoinen duuni. Kovasti lähti koira keulimaan ja ylipäätään seuruukestävyyttä pitää treenata.

Luoksarin stopin kanssa on tapahtunut läpimurto, sehän pysähtyi! En minä sitä ole sille opettanut, mistä lie oppinut. Pääasiassa tehtiin takapalkalla, aluksi vapautin käsimerkin kanssa samaa aikaa. Muutaman kerran heitin pallon ja yksi kokeenomainenkin kokeiltiin. Kaikki oikein hyviä, paitsi kokeenomaisen perusasentoon tuli "söpösti" pomppaamalla... En ota hirveää ressiä vielä. Pääasia, että pysähtyi !!

Paikkista muistuteltiin mieleen pienissä pätkissä, lopuksi tein vajaan parin minuutin mittaisen piilopaikkiksen. Ei ongelmaa, vaikka varmasti pitää ennen koetta vahvistaa paikallaan pysymistä myös häiriössä.

Noutoa kokeiltiin pikaisesti loppuun. Pitäisi viimein hankkia se pienempi kapula, nykyinen meinaa niksauttaa pieneltä niskat nurin... Kyllä se tuolla vähän painavammallakin onnistui pientä niskan yliojentumista lukuunottamatta, joten luulisi osaavan myös pienemmällä.

Pieni tokoinnostus meinaa taas nostaa päätään, joten kai se on taottava kun rauta on kuuma.

Piirinmestikset

Ei tultu piirinmestareina tai edes nollien kanssa takaisin, mutta hirveän tyytyväisinä kuitenkin!
Arvonnassa meille osui suoritusvuoroksi lycky number one, mutta onneksi mineillä oli samat radat, eikä tarvinnut tyhjän päälle lähteä.

Ensimmäinen rata oli hyppäri, josta meiltä puuttui terävin kärki. Rataantutustumisen jälkeen hain kiireellä koiran ja olin ihan valmis radalle, mutta palkintojenjaossa kestikin sen verran kauemmin, että jouduin odottelemaan viritellyn koiran kanssa suunnilleen kymmenen minuuttia. Ei oltu kovin vireessä enää sen jälkeen! :D
Tältä radalta tuloksena 5, tilastotappio kepeiltä. Kokemattoman koiran kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta jäi silti vähän vaivaamaan, niin lähellä! Mutta ehkä ne sieltä vielä joskus tulevat.



Kokonaisuudesta olen iloinen! Pussin jälkeinen elämä oli meille hirveän haastava, koska Riesa tulee yleensä aina huonosti mihinkään mikä viittaa päällejuoksuun. Lisäksi putken jälkeen sai olla tarkkana, ettei tyrkkää koiraa muurille. Valssi myöhästyi ja loppu menikin vähän tahmeasti. Rata pysyi kuitenkin hyvin kasassa, mikä on kaikkien meidän ongelmien jälkeen tärkein juttu! 

Toisen radan aikana tuli vettä ihan kiitettävästi, mutta fiilis silti yllättävän hyvä. Rata ei ollut vaikea, ainoastaan kepit aiheutti päänvaivaa. En tykkää tehdä noin jyrkkiä takaaleikkauksia ja oikeastaan mikään ei tuntunut meille fiksulta, koska kaikkiin hakukulmiin en vielä luota. Päädyin melkein-poispäinkääntöön, vaikka oletinkin meidän vähintään törmäävän... Kun ohjaus sitten onnistuikin, jäin vain monttu auki ihmettelemäään. Siitä myöhässä ja hypystä ohi..
Virheen jälkeen ohjaus oli liian lepsua, ja pari kohtaa vähän valahtikin. Loppuun otettiin lisäksi huolimattomuus-kielto. Tuloksena siis 10.



Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen tähänkin! Pakka pysyi kohtalaisesti kasassa, eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, että ei osattaisi. Ratojen jälkeen oli tunne, että tästä tulee vielä todella hyvä.

Lopuksi meillä oli vielä epävirallinen joukkuestartti. Me lähdettiin ankkureina. Vettä oli tullut tässä vaiheessa jo liikaa, ja tämä rata kosahti ihan huolimattomuuteen. Ei riittänyt pitkän päivän jälkeen enää paukut, vaikka meidän osaamisella tuolta olisi pitänyt saada nolla.
Ei olisi ollut mikään kiire, ja mä lähen heti alussa jo kiirehtimään... Toista kieltoa en ihan ymmärrä, mielestäni ohjasin koiraa hypylle ihan tavallisesti, mutta Riesa käänyi ihan toiseen suuntaan ja teki pienen ympyrän... :D Lopullinen hylly otettiin keppien jälkeen. En ohjannut saksalaista ollenkaan ja hyppy väärin päin. Joukkueen sijoitus 5.



Vaikka viimeinen rata ei tuon kummoisemmin mennytkään, koen oppineeni tuostakin jotain kisaajana, mikä taas auttaa meitä toivottavasti tulevaisuudessa. Mun pää ei selkeästi pysynyt kasassa pienen paineen alla. Radalla ajattelin olevani nopea, mutta nopea ei ole sama kuin huolimaton. Ohjaukset pitää viedä loppuun, vauhtiin vaikutetaan sitten liikkeellä ja linjoilla. Mun pitää myös selkeästi rauhoittaa tutustuminen ja radan odottelu. Kahdella ensimmäisellä teinkin niin, joukkueradan seuraaminen oli enempi sosiaalinen tapahtuma. Ei selkeästi sovi mun päälle, vaikka toisten suoritukset kuinka kiinnostaisi. Seuraavalla kerralla taas toivottavasti vähän fiksumpina.

toistaiseksi toimii

Nyt on reenattu vähän kaikkea, ja vielä ihan onnistuneestikin! Pari viikkoa sitten käyntiin Riesan veljen omistajien kanssa treenaamassa hakuruutua ja miettimässä meidän vaihtamisongelmaa. Onneksi oli osaavampaa porukkaa mukana, koska mulla kyllä loppuu taidot tämän lajin parissa hyvin äkkiä.
Aluksi noudettiin (tai Riesa nouti..) yhtä damia, ja heti koiran kääntyessä heitin toisen damin selän taakse. Palautettua ekan, sai heti hakea sen toisenkin. En tiedä auttoiko tämä nopeampiin palautuksiin, vai unohtiko koira vaan koko vaihtamismahdollisuuden... Jotain kuitenkin tapahtui, sillä Riesa vaihtoi itse ruudussa ainoastaan kerran, ja senkin vain törmättyään toiseen damiin.

Itse ruututreeni aloitettiin kuitenkin hajustetulla ruudulla, jossa oli muistaakseni vain kaksi damia eri puolilla ruutua. Hirveän hyvän kuuloinen idea mun päässä, mutta käytäntö ei sitten toiminutkaan ihan odotetusti. Riesa ei millään meinannut löytää damia, mutta onneksi sillä on niin kamalan pitkät piuhat. Joku sanoisi sitä pitkäjänteisyydeksi, mutta enemmän tuntevat tietävät paremmin... Dami kuitenkin löytyi, jolloin lisättiin damien määrää. Riesa jälleen kerran yllätti mut totaalisesti työskentelyllään. Hieno pieni!

Mulle koitettiin myös selvittää tuulen ja lähetyspaikan merkitystä.. Teorian ymmärsin kyllä, mutta käytäntö on vieläkin vähän hämärän peitossa... Mutta kieltämättä oli hienon näköistä, kun koira saa monen kymmenen metrin päästä vainun ja painelee täysillä damin luokse.

Treeneistä jäi siis varsin positiiviset fiilikset. Vahvistellaan vaan palautuksia, ja mä koitan pitää turpani tukossa ja selän suorassa.. Syksyn taippareihin ei millään ehditä saada kania kuntoon, mutta keväällä sitten!

Aksaakin ollaan treenattu! Mä en ole viime aikoina saanut itseäni ihan käyntiin treeneissä, mutta nyt oli todella hyvä fiilis! Tykkäsin radasta ihan älyttömästi, vaikka sitä olikin törkeän hankala piirtää...

Mitään kamalia ongelmakohtia ei ollut, ja meillä oli pitkästä aikaa tosi hauskaa radalla. Muurin twisti ei aluksia meinannut onnistua, pitää muistaa harjoitella muurille ihan samat ohjauskuviot kuin hypyillekin! Kepeillä täytyy vahvistaa malttia, varsinkin tyhjään päin pujottelussa kun mä itse olen kaukana, toisella kerralla Riesa meinasi varastaa putkeen vähän liian monesti.. Puomin leijeröintiähän me ei olla treenattukaan oikeastaan koskaan, joten sekin meni treenilistalle.
Muutoin varsin kivaa, sujuvaa ja kasassa pysyvää rataa!

Jälleen kerran huomasin aksan olevan suurimmaksi osaksi asennelaji... Kun lähtee onnistumaan, sitä usein onnistuukin.

Pienesti ollaan myös ehditty tokoilla. Hirveästi en jaksa aukaista treenejä tähän kilometripostauksen päätteeksi, mutta sanotaanko vaikka nätisti niin, että tauko on ehkä ollut vähän turhan pitkä.. Liikkeet on kyllä muistissa, mutta tekniikan hiomisessa voi mennä tovi jos toinenkin.

Näin me treenataan

Viikko sitten iski "pakko päästä reenaan keppi-putki erottelua!" ja niinhän sitä sitten meniin. Pikasoittoa Jennille ja siitä kentälle. Iltalehti lupaili sateetonta säätä, ei ollut keltaiseen lehdistöön luottaminen. Kentällä alkoi armoton sade, mutta sehän ei meitä haitannut.

Koska treenien suunnittelu jäi puolitiehen, näytti treenaaminen tältä:


Ei ihan hirveen tehokas reeni ollut, en suosittele. Helpotettuna saatiin jotain aikaiseksi:


Tuon lisäksi heinäkuun aikana ollaan treenattu karsintojen finaaliradan keppikulmaa (meni hyvin), muuten mä olen painanut töitä ja koirat on saaneet tyytyä vain peruslenkkeilyyn ja satunnaisiin aivojumppiin. Itse olin myös Marian kanssa katselemassa karsintoja, ja pistän vaikka koko palkkani kisamaksuihin, jotta oltaisiin sielä itse ensi vuonna kisaamassa! Ihan huikee viikonloppu.

Ps. Se joka googlaa meidän blogiin hakusanalla "kettu paskalla", niin... mitä? KUKA GOOGLAA TOMMOSTA? Häh? Tää ei oo mikään Avara luonto.

Tasaista tulostahtia

Lauantaina kolmen hyllyn päivä Janakkalassa. Agiradat oli meille tässä vaiheessa uraa vielä ihan liian vaikeita kahden suoran putken ja hankalien kulmien kanssa. Radoilta jäi kuitenkin ihan positiivinen fiilis, mitä lähdettiinkin SM-kisojen jälkeen hakemaan.

Kahella ekalla radalla oli sama kuvio, joka ei meille tällä hetkellä ole oikein mentävissä.

 

Ensimmäinen rata alkoi noin, ja jatkui siitä sitten aan alla olevaan putkeen. 4-6 oli sarja. Muuri oli aseteltu kätevästi niin, että yli kutsuminen ei missään kohin onnistunut, ellei ihan kunnolla kurkannut muurin yli. Reunapalat blokkasi näkyvyyttä sen verran tehokaasti. Etumatkan ollessa olematon ja etäisyyksien pitkiä, oli ihan tuhoon tuomittu ajatus ehtiä koiran kanssa edes samaa aikaa putken loppuun. Mutta koska valssiin olisi ehtiny vielä huonommin ja poispäinkääntö ei meillä tuollaisesta kulmasta suju, oli edes yritettävä juoksemista. 

Kisaradalla Boltin lailla pinkoessani ymmärsin kyllä yliarvioineeni juoksunopeuteni överisti yläkanttiin. Sain vielä jollain kymmenen vuotta myöhässä olevalla valssilla käännettyä hypylle oikein päin, mutta kaiken sählingin jälkeen Riesa paineli takaisin putkeen.

Ihan liian vaikeaa meille, mutta meni reenilistalle! Hyviäkin juttuja mahtui mukaan radalle, aa mentiin kaksi kertaa ja kontaktit oli hyvät molemmilla. Muutenkin tehtiin yhdessä rataa, vaikka SM-kisojen jälkeen mulle itelle olikin jäänyt pieni epävarmuus. 

Toinen rata loppui samaan kuvioon peilikuvana. 6 & 5 mentiin samoin päin kun edellisellä radalla. Me oltiin hyllytetty väärään päähän putkea jo aikaisemmin, mutta tässä sössin sitten huonolla ratasuunnittelulla koiran aalle putken sijasta. Tätä(kin) pitää kokeilla reeneissä, reenilista vaan kasvaa kasvamistaan..

Tälläkin radalla aa mentiin piirroksen kahdesti, me otettiin vielä se yksi ylimääräinen kerta... Kontaktit joka kerta hyvät, jee! Muutenkin oli tosi hyvä fiilis radalla, uskalsin vähän kokeilla uusiakin juttuja.

Hyppäri olisikin sitten kannattanut jättää väliin.. Kolme rataa ja +30 ei ole mikään fiksu idea. Rata oli helpompi kuin edelliset, mutta Riesa oli aivan törkeän vaisu ja Jenni sanoikin että hyppää vähän epäpuhtaasti. Samantien kisapaikalla tekstaria Sannalle, joka tuleekin huomenna tsekkaamaan Riesan.
Tällä radalla Riesa taisi lenkittää yhden hypyn ohi, en korjannut ja siitä hylly.

Kisojen suurin opetus oli niinkin yksinkertainen, kuin ratasuunnittelun tärkeys. Medit aloitti koko kisapäivän ja me startattin numerolla kaksi, eli koko suunnitelma piti oikeasti tehdä ihan itse. Yleensä olen kätevästi hyödyntänyt edellisen luokkien koirien linjoja jne. Radan rakennusvaiheessa olin jo suunnitellut suurimman osan, mutta itse tutustumisessa menin tähän perinteiseen "no muutkin tekee noin!"- ansaan. Radan jälkeen miettiessäni tajusin, että eihän noissa linjoissa ollut päätä eikä häntää. Pitäisi vaan pitäytyä siinä omassa alkuperäisessä suunnitelmassa. Syyllistyn vaan turhan usein tutustumisessa siihen, että koitan vain päästä seuraavalle esteelle, enkä ajattele kokonaisuutta. Nytkin jos olisi ohjannut muutaman kohdan vähän ns. vaikeammin, olisi itse loppurata sujunut huomattavasti helpommin.

Näitä on nyt melkein vuosi tahkottu Lotan treeneissä, eikä vieläkään mene jakeluun. Positiivista kuitenkin, että tajusin huonot linjat edes ratojen jälkeen. Muutama vuosi takaperin olisin vain miettinyt, että mitenkäs nyt noin kävi. Tällä kehitystahdilla osaan n. viiden vuoden kuluttua suunnitella radat fiksusti. Sitä odotellessa.

Treenattu on

Noutojuttuja on treenattu nyt jo viidesti tämän kesän aikana. Kohta iskee ylikunto päälle.
En tiedä mitä sai mut valitsemaan mökkijuhannuksen kaupunkinjuhannuksen sijasta, mutta sielläpä kökittiin. Ja tosiaan treenattiin.

Perjantaina tehtiin damiruutua. Malliltaan pitkä ja kapea. Riesa työskenteli taas oikein hyvin, dameja löytyi hyvin jne. Pikkukettu on vaan keksinyt vaihtamisen. Kun ensimmäinen löytyy, pitää lähteä kierrokselle, mahdollisesti löytää muutkin ja sen jälkeen vasta miettiä minkä viittis viedä ekana. Kiva.

Lauantaina pelleiltiin vaakkujen kanssa. Tehtiin ensin vaan niiden vauhdissa nostamista, ja ääliöllä alkaa ne riistatkin nousta varsin kivasti mukaan. Jotain ruudun tapaistakin väännettiin, vaakut nousi hyvin vaikka olin itse hiljaa (!!!) mutta ensimmäinen ei taaskaan ollut tarpeeksi hyvä palautettavaksi..... Joku voisi vaikka vihjaista, miten tuon vaihtamisen kanssa pitäisi edetä.

Tällä hetkellä en tiedä, pitäisikö olla tyytyväinen ylipäätään siihen että treenattiin (ja vaakut/damit löytyi ja nousi hyvin), vai pitäisikö olla jotenkin huolissaan tuosta vaihtamisesta. Valitsen ensimmäisen, koska vaihtamiselle en mitään just nyt voi tehdä.

Lauantaina illalla iskä halusi vääntää Riesalle vielä verijäljen. Olin aivan varma, ettei siitä tule ns. mitään, mutta kuulema pikkukettu oli ollut ihan etevä! Itse en ole mejästä niin kovin innoissani (liian työlästä!), mutta saahan tuota muut lainailla.

Tänään koirat on vaan saaneet lepäillä, ja huomisaamun kunnianhimoisena tavoitteenani on painua aikaisin treenaamaan aksaa. Jotenkin vaan mun kunnianhimo ja laiskuus ei aina pelaa ihan yks yhteen, mutta ajatus hyvä.

Paikkana Keski-Suomi

Kahtena viime viikonloppuna on reitti vienyt Jyväskylän huudeille, ensin tollerileirille ja nyt aksan SM-karkeloihin. Molemmat kivoja reissuja, vaikka jälkimmäistä varjostikin Riesan sairastuminen.

Tollerileiriä vieteltiin viikonlopun yli Himoksella taippareihin treenaten. Riesa oli älyttömän hieno pieni, ja työskenteli treenimäärään nähden yllättävän hyvin. Ylivoimaisesti positiivisin juttu oli sen kyky työskennellä myös veden vieressä. Viime kesänä ei olisi tullut yhtään mitään, mutta näköjään vesipetokin joskus kyllästyy.
Vaakut nousi Riesaksi hyvin, treenaamattomuus kuitenkin näkyi aika selkeästi. Josko se treenaamalla paranisi. Lokki lähti vedestä hyvin mukaan, mutta jäi rannalle koska yäk painaa. Riittää mulle, toivottavasti taipparituomarillekin.
Pupun Riesa olisi hyvin mielellään vetäissyt kitusiinsa, pitäisiköhän sitäkin joskus treenata? Ihan pulassa me ei toivottavasti kaninkaan kanssa olla, se kuitenkin löytyi hyvin ja oli varsin kiinnostava.

Viime viikonloppuna lähdettiin perjantaina jo suht aikaseen aamulla samaan suuntaan. SM kisapaikka oli Tikkakostella ja majapaikka Jyväskylässä. Kesähotelli oli jo itsessään omanlaisensa elämys, huoneen ovella vastaan ryömi muutama toukka ja kalustuskin oli pidetty varsin minimaalisena. Neljän hengen huoneesta löytyi neljä sänkyä, kaksi pöytää ja kaksi tuolia. Vietä siinä nyt sitten aikaa.

Perjantaina oli kaksi rataa kolmosille, ja me aloitettiin meidän kuninkuusluokka-ura sieltä. Radoista ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Ensimmäisellä radalla Riesa oli jo heti alusta vähän omituinen, mutta lähti kuitenkin ihan hyvin mukaan. Suunnilleen puolessa välissä Riesa tiputti riman, ja siinä tuli muutenkin pientä hässäkkää. Sen jälkeen Riesa lopetti ihan tyystin tekemisen. Se vaan painui haistelemaan aata, ja oli aivan pilvissä. Olin jo tästä hyvin ihmeissäni, koska Riesa tekee kuitenkin aina täysillä töitä. Pistin kuitenkin kuumuuden ja pitkän matkan piikkiin.

Radan jälkeen Riesa pääsi lepäämään ja teltassa lämpötila oli jo hyvin siedettävä, vaikka muuten ulkona olikin tosi kuuma.
Hyppärille sain ajatukset nollattua ja oikein kunnon raivon päälle. Kontaktit oli kuitenkin kasattu lähdön viereen, ja Riesahan painui sinne... Hain sen takaisin ja totesin että nyt hei prkele töitä. Itse rata menikin oikeastaan tosi kivasti, Riesa tykitti tyypilliseen tapaansa ja pakkakin pysyi hyvin kasassa.
Aika paljon ihmetytti jo tuolloin, mutta ei sitten tullut mieleen, että se koira voikin olla oikeasti kipeä.

Lauantaina lähdettiin joukkueen ankkureina radalle. Joukkueella oli jo kaksi hyllyä, joten mitään hävittävää ei ollut. Rata oli itse asiassa tosi kiva, ja lähdin hyvillä fiiliksillä tutustumaan.
Itse suoritus oli sitten niin kamala, että mua ei ole ikinä koirajutuissa hävettänyt niin paljoa. Riesa lähti jo heti lähdössä kävelemään perään, ja nimenomaan kävelemään. Ei varastanut radalle, vaan tuli hypyn ohi. Sain heitettyä ensimmäiselle hypylle, ja sen jälkeen Riesa oli aivan kujalla. Juoksenteli radalla (kävi taas tsekkaamassa kontaktien alastulot) ja oli totaalisen pihalla. Sain sen nopeasti kyllä hanskaan, mutta tuomari kannusti jatkamaan ja yleisökin taputti mukana. Heitin Riesan kepeille ja sen jälkeen koko koira oli vielä enemmän ulkona. Meni hetki ennen kuin sain sen edes haltuun, ja sitten aivan törkeän nopeasti veks.

Tässä vaiheessa alkoi jo aikalailla huolettamaan, mutta järkeiltiin se kuitenkin vaiheessa olevan valeraskauden ja väsymyksen piikkiin.
Pois lähtiessä rupesin katselemaan, että mitähän helvettiä, koiralla loppui juoksu melkein kolme viikkoa sitten ja se vuotaa taas. Siinä vaiheessa pyöri mielessä ties mitkä kohtutulehdukset, ja meinasi ihan itku päästä, kun se on ollut ilmeisesti niin kipeä perjantain radoista ettei pystynyt lauantaina rataa tekemään ollenkaan.. Kiikutin sen pikaisesti kisapaikan eläinlääkärille, joka mittasi kuumeen ja tutki muutenkin. Kuumetta tai aristusta ei ollut, joten ohjeeksi vaan viedä maanantaina Hyvinkäällä tarkempiin tutkimuksiin.

Tänään sitten vietettiinkin puoli päivää asemalla. Verikokeessa arvot oli normaalin rajoissa, ja muutenkin tutkimuksissa kaikki kunnossa. Pyysin varmuuden vuoksi vielä ultran, eikä sielläkään näkynyt mitään epätavallista. Sen jälkeen jahtasin koiralta muutaman tunnin virtsanäytettä ja juotin Riesalle varmaan muutaman litran vettä.. Ostin nutrisalia, ja tuohan on aivan hulluna siihen eli hyvin meni alas. Ties mitä yliannostuksia se tuosta vielä sai, mutta ainakin sain siltä juuri ja juuri riittävän näytteen.
Virtsatietulehdushan sieltä paljastui, ja nyt saa pieni sitten napsia antibiotteja.

On huojentava tietää syy Riesan oudolle käytökselle, mutta harmittaa että olen kipeää koiraa roudannut pitkin Suomea.. Se oli kuitenkin muuten aivan samanlainen piripää mitä aina, joten mistä tuon kipuilut sitten huomaa.

Nyt on koira kuitenkin doupattu, ja se saa rauhassa parantua. Tauon jälkeen voidaankin aloittaa nollien keräily ensi vuodelle. Vaikka tämä aika lailla varjostikin tunnelmaa, oli reissu muuten aivan huippu ja sytytti kyllä kunnon kipinän ensi vuodelle!

Do or do not. There is no try.

Torstaina loppui kisoista asti kestänyt aksatauko. Treenit siirtyi nyt Lotan omalle kentälle Ryttylään, ja juoksuinen Riesakin pääsi treenamaan. Pöksyt ei neitiä juuri häirinnet ja koko koirakin alkaa pikkuhiljaa palautua normaaliksi.
Mulla itellä vaan oli pieniä keskittymisvaikeuksia. Olin läpäissyt inssin aikaisemmin päivällä, ja ekaa kertaa lähdin ihan yksikseni ajelemaan. Vähän meinasi ruveta kädet tärisemään motarilla, mutta selvittiin hengissä sinne ja takaisin.

Treeniratana oli ylläoleva pätkä. Piirtäessä meni kovin ahtaaksi, mutta kai rata joku tuota muistuttava oli.
Kepit meni oikein hienosti, vaikka vauhtia oli melkoisesti. 5-7 meni odotetusti aivan pieleen. Ja siinähän se ongelma jälleen olikin, lähdin vaan kokeilemaan ja mehtään män. Kunnon asenteella onnistuttiin, vaikka päällejuoksut on kyllä oikeasti meidän iso ongelma. Paljon vaan palkkaa ohjauksiin tulemisesta, niin eiköhän se siitä.

9-11 hinkattiin vähän lisää ohjaukseen kunnolla tulemista, mutta ihan näppärästi saatiin palkkailun kautta onnistumaan.
Kontaktit oli tosi hyvät, joku on ilmeisesti käynyt treenaamassa sen kanssa tauon aikana. Edes aalla ei ollut ongelmia! Jos vaan saisi pidettyä ne tästä lähin kasassa..

Tänään käytiin vielä tekemässä pikatreenit omalla kentällä, tehtiin saman radan 4-12 ja siitä jatkettiin 7-4, mutta esteet aina eri suunnasta kuin ekalla kerralla. Ilma oli vähän sateinen, joten päätin ettei jäädä kauaksi aikaa kupeksimaan radalle. Paljon paremminhan se meni tällä asenteella, asennelaji, asennelaji...

Molemmissa treeneissä oli paljon hyviä juttuja ja huomaa, että meidän yhteispeli paranee koko ajan. Pitäisi vaan enemmän muistaa treenata niitä meijän heikkouksia, eikä vain keskittyä niihin ns. "vaikeisiin" ohjauskuvioihin, jotka meiltä kuitenkin sujuu ihan hyvin. Tää on taas niin tätä, kun Demiltä sujui oikein hyvin kaikki perusohjaukset, mutta yhtään vaikeammissa mentiin solmuun, ja nyt Riesa on teknisesti tosi taitava, mutta esim. kääntyminen on joskus tosi hankalaa... Josko seuraavan kanssa olisi näiden välillä jonkinlainen tasapaino!
  
Kuvat viime kisoista, © Veronika