21. joulukuuta 2012

Projekti Riesasta agilitykoira

Tajusin tuossa eräs päivä, että pikkukettu on todellakin aivan kohta kolme. Samalla alkoi vähän ahdistaa, kyllähän tuon ikäisen koiran ihan oikeasti pitäisi jo kohta olla arvokisoissa. Hautasin kuitenkin tuon ajatuksen, arvokisoihin me ehditään myöhemminkin. Huomattavasti huolestuttavampi seikka on se, että meidän tekninen osaaminen ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, millä sen kuuluisi olla.

Riesalta löytyy kyllä periaatteessa teknistä osaamista, onhan sille opetettu hirveästi eri ohjauksia. Niihin ohjauksiin tuleminen ei vaan toimi... Pelkkää tekniikkatreeniä on muutenkin tehty viime aikoina aivan hävettävän vähän, tauon jälkeen on pakko treenata ahkerasti, jos tästä ikinä meinataan edetä mihinkään suuntaan.


Mä en itse ylipäätään ole kovin tekninen ohjaaja. Tykkään kyllä tehdä tekniikkatreeniä, mutta radalla hyvin harvoin käytän mitään saksalaista ihmeellisempää... Johtuu pitkälti siitä, että Demi ei mitään ihmeempiä ikinä osannut. Ns. perusohjausten lisäksi se osasi juurikin saksalaisen, joskus taisin heittäytyä ihan villiksi ja opettaa sille jaakotuksenkin. Toisaalta eivät radat silloin Demin aktiivisina kisavuosina ihan samanlaista osaamista vaatineetkaan.
Toivon, että aktiivisen tekniikkatreenin jälkeen itsekin uskaltaisin ja osaisin hyödyntää eri ohjausvaihtoehtoja paremmin. Ei ehkä pelkän ratatreenin jälkeen oltaisi teknisesti näin retuperällä jatkossa.

Meidän suurin ongelma on se, että Riesa lenkittää aivan älyttömän helposti kääntävissä ohjauksissa, sitä saa kalastella selän takaa aivan luvattoman usein. Lisäksi se ei oikein tykkä tulla ohjaajaa kohti (päällejuoksut...), kokoaa hyppyjä huonosti kovien vauhtien jälkeen ja on ylipäätään vähän hukassa pitkien etäisyyksien kanssa. Kaikenlaista pikkusievää pyöritystä se tekee ihan tosi hienosti, koska sitähän meidän alkeisopetus hyvin pitkälti oli. Demi ei sitä osannut, joten toisen koiran kanssa piti kokea toinen ääripää... Seuraavan kanssa taas vähän fiksummin.

Tottakai Riesalle on vahvistettu ratatreenien ohessa paljon noita ongelmakohtia, mikä ei näköjään riitä. Viimeisten treenien jälkeen ennen leikkausta olin ihan helpottunut tulevasta tauosta. Riesalle oli taas vaihteeksi vahvistettu kovasta vauhdista loivasti kääntyvään valssiin tulemista, eikä se senkään jälkeen tullut siihen sulavasti. Totesin, että meidän on aivan turha tehdä näin paljon ratatreeniä, kun radan sisällä on niin paljon osia, joiden tahdon toimivan vielä paremmin. Nyt talvella ei olla päästy tekemään juuri lainkaan itsenäisiä treenejä, minkä vuoksi koko aksa on ollut pitkälti ratatreenin varassa.

Tauon jälkeen me ei tehdä Lotan treeneissä rataa ainakaan pariin viikkoon. Se on nyt vuoden verran osannut tehdä 20-29 esteen ratoja, tuskimpa taito hetkessä lopahtaa. Ajattelin, että ainakin nyt muutaman viikon ajan tehdään ja pohdiskellaan noita meidän ongelmakohtia, jotta saisin mahdollisimman paljon eväitä itsenäisiin treeneihin.
Itsenäisesti treenataan mun koutsiryhmän jälkeen, pitää myös katsella mahdollisia peruutuspaikkoja muista ryhmistä. Aksaa kuitenkin vähintään kahdesti viikossa, joista vähintään toinen pelkkää alkeisiin palaamista. Kisataan alkuvuodesta ihan fiiliksen mukaan, jos huvittaa kisata niin sitten kisataan. Odotan mielenkiinnolla, onko pitkällisellä ajatustyöllä mitään vaikutusta kisafiilikseen... Nollia emme toistaiseksi jahtaa, sitä ennen on saatava mun kisapää kasaan ;)


Riesa paranee pikavauhtia, mielestäni hieman liian nopeasti... Luulin (toivoin?) sen olevan paljon kauemmin edes vähän kipeä, mutta kääpiö oli jo leikkauksen jälkeisenä päivänä mielestään täysin terve. Yllättävän hyvin sillä on pää kestänyt, ulkona meinaa välillä homma lähteä vähän lapasesta ja sisällä on ihan pakko riehua lelujen kanssa koko ajan. Katsotaan, mikä on tilanne viikon päästä... Se on kuitenkin tottunut päivittäisiin metsälenkkeihin ja viikottaisiin aksatreeneihin.

Lääkkeiden antaminen on Riesan kanssa ihan naurettavan helppoa. Demin kanssa sai aina tunkea pillerit kurkkuun, mutta Riesa kyllä syö ne mielellään ihan sinältään. Korvatippojen kanssa pieni ei aina ole ihan yhtä yhteistyöhaluinen, minkä vuoksi sen korvakarvat onkin melko oksettavassa kunnossa...


1 kommentti: