15. joulukuuta 2012

Riesa leikeltävänä

Pikkuketulla on ollut rankka viikko. Tiistai-iltana aksareeneissä se rupesi kamalasti rapsuttelemaan korvaansa, ja tulehdushan siellä jälleen oli... Käytiin keskiviikkona hakemassa korvatipat ja varmistamassa, ettei tulehdus haittaa sterilointia. Itse olisin mieluusti siirtänyt operaatiota, mutta kaikki oli sen suhteen ok.

Perjantaina kävin puolen päivän aikaan jättämässä pienen eläinlääkäriasemalle, teki aika pahaa. Ei ehkä olisi kannattanut edellisiltana googlailla leikkauskomplikaatioista... Hermoillessa se päivä menikin, kouluunkaan asti en päässyt, ei hermo kestänyt. Olin aivan varma, että otus jää pöydälle.

Hieman yli kolme asemalta soitettiin ja kaahailin hakemaan Riesaa kotiin. Se oli vielä melko tokkurassa, mutta ehtinyt pariin otteeseen jo riuhtomaan kaulurin päästään... En yllättynyt.


Kotona se nukkui ehkä tunnin sikeästi, jonka jälkeen se piippaili aika kauan. Kauluri lähti pari kertaa aika vaarallisen näköisesti, toivottavasti tikit eivät kamalasti ottaneet osumaa. Päätettiin kuitenkin vaihtaa kauluri ainakin väliaikaisesti paitaan.

Yö meni hyvin nukkuessa, nyt pikkukettu on mielestään täysin terve. Hauskaa loppuviikkoa minulle.


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Riesalle toipumiseen!

    VastaaPoista
  2. tsempit täältäkin! Moona leikattiin pari viikkoa sitten ja se näky seuraavana päivänä oli ihan kamala kun haava vuoti seuraavana päivänä :( Paita oli meille ainakin parempi ratkaisu kun tötterö.

    VastaaPoista
  3. Tsempit toipumiseen meiltäkin! Toi paita on supertyylikäs ;)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti Riesan toipuminen leikkauksesta on mennyt ok!

    VastaaPoista