9. heinäkuuta 2013

Melkein!

Tänään kisattiin Purinalla kahden startin verran. Ensimmäinen oli meille vaikea ja meni hätiköinniksi koko rata.  Riesa oli kuitenkin hienoin pieni, eikä pienistä mutkista matkalla välittänyt. MUTTA, se jätti taas kepit kesken. Mitä helvettiä nyt ihan oikeasti. Mielestäni en edes painostanut sitä, huoh. Treeneissä se hyvin harvoin jättää keppejä kesken, vaikka tahallani häiritsisin. Tästä alkaa tulla ihan oikea ongelma meille. Mutta ei kai tässä muuta kuin rutosti häirittyjä keppitreenejä, meillä kun ei mitään muutakaan treenattavaa ole...

Riesa oli kuitenkin varsin lunki ennen starttia ja radalla, mikä oli varsin positiivinen juttu! Juhannus teki sille selvästi hyvää.



Toinen rata oli ihan kiva juoksurata, joskin tutustumisen jälkeen jäi vain melkoinen wtf-olo. Radalla juostessakin taisi olla iso kysymysmerkki pään päällä, mutta selvisimme kuitenkin kolmanneksi viimeiselle esteelle asti puhtaasti. Koko loppu oli aika kaaosmainen, enkä todellakaan edes tiedä mitä ohjausta yritin kyseiseen kohtaan ja Riesa tuli jaloille. Ei mikään huomaamaton hipaisu vaan sellainen "aaaaa lennän nurin" törmäys. Femma siis siitä, kiitos ja näkemiin.

Oli kuitenkin varmasti ihan meidän uran parasta aksaa, vaikka itselläni oli kokoajan kamala kiire ja "aaa se meni jo, en ehdiiii" - olo. Muutama linjakin meni vähän vinksalleen kun itse raahustin kymmenen metriä jäljessä, mutta fiilis oli loistava! Vaikka kyllähän se jälkikäteen vähän korpesi, varsinkin kun ilman törmäystä olisi serti irronnut... Mitäpä näitä jossittelemaan, aksaradalla on vähän liian monta muuttujaa siihen hommaan. Meillä oli  kuitenkin hauskaa, luotin koiraan ja siihen, että ehdin vaikken sitten ehtinytkään... ;)



Hirveä hinku olisi kisaamaan, varsinkin kun nollat tuntuu olevan koko ajan ihan hilkulla ja homma noin muutenkin on pelittänyt ihan kivasti. Mulla alkaa kuitenkin kuukauden kesätyö ja viikonloppuvapaita on tiedossa hirmuisen vähän, joten kisaamiset jää syksyyn. Myöskin joku tokokoe olisi ihan kiva käväistä, mutta katsellaan niitäkin sitten myöhemmin.

5. heinäkuuta 2013

Taas osteopaatilla

Alkuviikon episodin jälkeen saatiin onneksi nyt perjantai aamulle aika osteopaatille. Riesa on kovasti yrittänyt olla levossa, mutta aika tyylikkäästi se on saanut sisätiloissakin itseään rasitettua. Mm. sängyn ja lattian väliä jatkuvasti ramppaaminen ei ollut ihan sellaista mun toivomaa lepoa...

Koko ajan se on ollut ihan normaali, liikkunut puhtaasti ja kevyesti eikä vaikuttanut muutenkaan kipeältä. Ei siis missään hengenvaarassa ollut, vaikka maanantaina minusta vähän tuntuikin siltä... ;)

Hoidossa ei paljastunut mitään hälyyttävää. Samoja pieniä juttuja kun viimeksikin, oikea puoli taas vähän kireämpi kuin vasen. Mitään isompaa tai vakavaa ei kuitenkaan koirassa ollut. Kaikki raajat liikkuivat joka suuntaan hyvin ilman kipuja, ei aristanut selkää jne... Tottakai huojentava kuulla, ettei mitään vakavaa löytynyt, mutta samalla on pieni pelko siitä, että jossain on jotain vakavaa. Toisaalta Riesa on sellainen draamailija, että kai se oireileisi jos olisi kipeä...

Nyt palaudutaan viikonloppu hoidosta ja sen jälkeen katsotaan mitä tapahtuu rasituksesta. Riesa vaikutti olevan kaikin puolin kunnossa, joten kai sitä uskaltaa aika huoletta lähteä treenaamaan. Ilmeisesti siellä uintireissulla sitten tuli vain joku kolhu,venähdys tai vastaavaa... Riesan tapana on aina reagoida kaikkeen ihan täysillä, joten ehkä tässäkin on oireet olleet suuremmat kuin mitä kipu.

Myös kuumuudella voi kaiketi olla tekemistä sen etujalan pettämisen kanssa. Tuo on kerran aikasemminkin keventänyt jotain jalkaa kuumalla, mikä on helpottanut heti viilentämisen myötä. Mielestäni olen kyllä sen jälkeen huolehtinut viilentämisestä ja juottamisesta riittävästi, mutta ei kai sitäkään vaihtoehtoa voi sulkea pois. Jos se tosiaan oli kuumuudesta johtuvaa keventämistä, niin se on sitten vain autosta hyppäämisen jälkeen tipahtanut nokalleen, kun ei ole halunnut varata painoa jalalle. Riesa ei tosiaan edes vinkaissut kivusta, mikä ehkä tukisi täsä helleteoriaa, sillä Riesa nyt ei ole mikään hiljaisin elukka. Oireet myös hävisivät heti viilentämisen myötä.

Johtui mistä johtui, niin toivottavasti se on nyt poissa päiväjärjestyksestä eikä tarvitse kokea vastaavaa enää ikinä. Hyvin terveeltä otukselta tuo kuitenkin tällä hetkellä vaikuttaa.
Olin ilmonnut Riesan maanantain kisoihin, en vielä tiedä mitä niiden kanssa tekisi... Olen joka tapauksessa menossa sunnuntaina iltamyöhään (=viileällä)/ maanantaiana aikaisin aamulla katsomaan, vaikuttaako aksa yhtään mitään. Katsotaan sen jälkeen, mitä tehdään.

2. heinäkuuta 2013

Jos pilvet on pääkalloja, pidä itsesi miehenä.

Eilinen oli kertakaikkiaan surkea päivä.  Aamulla huomasin, ettei Turun yliopisto huolinut minua opiskelemaan ja heti perään amk nakkasi kirjeellä vain kertoakseen, että älä muuten tule tännekään. Noh, juristit on muutenkin ihan omituisia ja tradenomeja mahtuu kolmetoista tusinaan, vai mites tää taas menikään. Joka tapauksessa ensi vuonna uudestaan.

Hetkellisen surkuttelun jälkeen totesin että elämä on, nyt lähdetään treenaamaan. Riesa oli viikonloppuna uintireissulla jotenkin loukannut itsensä, sillä se ensin ui hieman hassusti ja takaisin kävellessä oli selkeästi kipeä. Oireet kuitenkin hävisivät yhtä nopeasti kuin tulivatkit, joten ajattelin kyseessä olleen joku lihaskramppi/kolahdus/tms vaaratonta. Riesa oli kuitenkin täysin oireeton tässä välissä, joten uskalsin lähteä tekemään pienen treenin.

© Sirpa Saari

Lämppälenkilläkin se liikkui täysin puhtaasti, joten ei muuta kuin treenaamaan. Olin pohtinut todella paljon Riesan "en voi hypätä ohjaajaa päinkään!!" - viirausta, ja nyt päätin kokeilla namipalkkaamista. Treeneissä tunsin itseni idiootiksi, miten ihmeessä en ole keksinyt tätä aikaisemmin?! En usko, että tämä on mikään oikotie onneen, mutta jospa tämä edes vähän auttaisi. Voi toki olla, että ei auta ollenkaan. Riesaa on kuitenkan palkattu päällejuoksuista, niistoista, välistävedoista yms. aivan tajuton määrä. Vaikka sitä saisi yksissä treeneissä palkattua useasti tietystä kuviosta, viikon päästä se saattaa silti kieltää sen. Olen siis varsin pessimistinen tämän suhteen, mutta toivo elää kuitenkin. 

Ilman Riesaa olisin varmasti sitä mieltä, että tuollaiset ongelmat ovat vain joko koiran ja/tai ohjaajan osaamattomuutta,  mutta ei tuon kanssa voi olla enää kyse siitäkään. Sen mielestä on vain yksinkertaisesti vastenmielistä hypätä tai ylipäätään juosta minua kohti. Ikinä meillä ei ole tullut mitään yhteentörmäyksiä tms. joiden vuoksi se olisi syvästi traumatisoitunut (eikä se muutenkaan ole koira, joka pienistä kolhuista välittää) ja sillä on palkkailun myötä todella paljon positiivisia mielleyhtymiä tietyistä ohjauksista, eikä ne vaan toimi. Huoh. Jatkamme treenaamista, mutta alan yhä enemmän miettiä vaihtoehtoisia ohjausvalintoja näihin kohtiin. Turha niitä on väkisin kisaradalla viljellä, jos tiedän että koiran tuleminen ohjaukseen on enemmänkin tuurista kuin taidosta kiinni. 

 Kaikesta huolimatta tänään meni hyvin, vaikka ei montaa toistoa tehtykään. Teimme myös muutamia toistoja kepeillä etupalkalla, itse koitin häiritä koiraa parhaani mukaan. Ei jättänyt kesken!
Tämän jälkeen kävin normaalisti jäähkäämässä, Riesa liikkui edelleen ihan normaalisti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, uintireissulta oli varmaan tullut vain joku kolhu. 

Iskin Riesan autoon siksi aikaa kun itse kannoin esteet takaisin koppiin. Kentällä oli aika kuuma ja ajattelin vielä käydä kastelemassa molemmat koirat ennen kotiin lähtöä. Riesa hyppäsi autosta ja siltä vain lähti etujalat alta. Ei mitenkään edes vingahtanut, ei vain varannut ainakaan toiselle jalalle painoa. Paniikissa päättelin, että sillä on joku lämpöhalvaus ja nyt menee koko otus ihan voimattomaksi. Roudasin sen siis vieressä olevan vesipisteen viereen, jossa totesin että nyt ei hätädiagnoosi tainnut osua ihan oikeaan. Hetken kuluttua uskalsin katsoa miten Riesa liikkuu, nyt liikkui edes jotenkin. Toista jalkaa se piti ihmeellisen suorana, eikä varannut kunnolla painoa. Lähdettiin hyvin pikaisesti kohti kotia, hyvä kun muistin pakata kamat ja Demin autoon. 

Kotona nostin Riesan autosta, ja se käveli taas ihan normaalisti. Mitä hittoa. Soitin saman tien eläinlääkärille, jos siellä olisikin ollut lähiaikoina vapaata, olisin kiikuttanut koiran läpivalaisuun. Ei ollut. Langan toisessa päässä ei oltu kovin innostuneita loma-aikana klinikalle kiikutettavasta koirasta, joka ei tällä hetkellä edes oireile millään tavalla. Ohjeeksi saimme lepoa, yllättävää. Turhautti koko puhelu. Vaikka oireet katoaisivatkin kokonaan, haluan silti tietää, mistä oikein kiikasti. Tai oikeastaan varmistua siitä, että luustossa on edelleen kaikki kunnossa. Ehkä olen hysteerinen koiranomistaja, mutta en halua pelleillä koiran terveydellä. 

Nyt sitten lepäillään ja maalaillaan piruja seinille. Laitoin tottakai samantien myös osteopaatille viestiä, että voitaisko tulla nyt tai heti. Toivottavasti päästään mahdollisimman pian. Toivon, että lihaksista löytyisi tähän nyt joku syy, niin ei tarvitsisi miettiä mitään murtumia tai vielä pahempaa. Toisaalta luulisi, että joku murtuma oireilisi ihan koko ajan... Pelottavia oireita joka tapauksessa, ja todella outoa että se noinkin voimakkaiden oireiden jälkeen on täysin normaali!