Täällä taas

 © Sini Kervinen

Hupsista, pari kuukautta ehti taas vierähtää edellisestä päivityksestä. Olen saanut huomata, että opiskelujen, työnteon, opiskelijaelämän, aktiivisen koiraharrastamisen, kouluttamisen ja muun seuratoiminnan yhdistämisen jälkeen vapaa-aika on melkoisen kortilla. Täällä me ollaan silti, blogiakin yritän jatkossa vähän aktiivisemmalla otteella päivittää.

Uusi kausi on lähtenyt vähän takkuillen käyntiin, sillä itse olen sairastellun tässä enemmän ja vähemmän kohta jo pari kuukautta. Tälläkin kaudella jatketaan Jennan opeissa, mutta valitettavasti vielä ei olla saatu kaikkea irti oman puolikuntoisuuteni vuoksi. Treenit ovat silti menneet hyvin ja agility on vaan pirun kivaa, vaikka välillä meinaakin vähän happi loppua. Onneksi on taitava koira, niin voi joissain kohdissa itse välillä päästä vähän helpommalla.

Tämän viikon treeneissä olin jälleen kerran invatreenaaja, tarkoituksena olikin tehdä ihan nex level-kontaktihäiriöitä tosi korkeassa vireessä ja muita tekniikkajuttuja. Jenna hetsasi Riesaa ihan huolella lempparipallolla, Rieska oli aivan jäätävillä kierroksilla. Olen viime kisoissa tehnyt paljon nopeita vapautuksia, joten ajattelin Riesan vähintäänkin varastavan kontaktilta. Vaan mitäpä vielä, pikkukettu esitteli kerta toisensa jälkeen aivan täydellisiä kontaktisuorituksia. Muutenkin Riesa teki todella hienosti töitä, eli treenien idea kuivui vähän kokoon kun ei päästy mistään huomauttamaan. Parempi toki näin päin.

Tosiaan kisattukin ollaan. Elokuussa käytiin treenitauon jälkeen kylmiltään piirimestaruuksissa, jossa rutiinit olivatkin vähän hakusessa. Yksilöradoilta hölmöjä virheitä, vaikka toisen radan alkuun olenkin tosi tyytyväinen. Joukkuerata oli sitten sen verran simppeli, että sen radan Riesa voitti ja joukkuekin sijoittui hienosti kolmanneksi.

Seuraavan kerran kisailtiinkin syyskuun puolivälissä Tuusulassa. Olin silloin ollut jo lähes pari viikkoa kipeänä ja tulehdusarvot huidelleen parissasadassa, mutta tokihan sitä oli kisaamaan lähdettävä... Kuvittelin silloin olevani jo lähes elävien kirjoissa, mutta ratojen jälkeen fiilis oli toinen. Onneksi meillä oli vain kaksi rataa, joista ensimmäisellä Riesan treenin puute ja oma puolikuntoisuus johtivat hylättyyn. Toisella repäistiinkin sitten ilmeisesti tosi hieno nolla, sillä moni ihminen ja tuomari kehuivat rataa kovasti. Itsellä humisi radan aikana korvissa sen verran, etten muista siitä mitään, mutta varmaan oli hieno ja voittokin irtosi.

Parantuminen ei varsinaisesti noiden kisojen jälkeen lähtenyt rivakammin käyntiin, joten lokakuun alussa olin edelleen puolikuntoinen. Kisaamaan piti silti päästä, ja käytiin hakemassa kolme hyllyä/keräilyerää Kirkkonummelta. Raskas hiekkapohja oli vielä raskaampi juosta huonokuntoisena, jatkuvasti oli tunne, etten vain ehdi mihinkään. Seuraavana viikonloppuna Hyvinkään kisoissa olo olikin onneksi jo paljon parempi, ja tehtiin yllättäen triplanolla. Radat eivät missään nimessä olleet erityisen hienoja, vaan monessa kohtaa homma meinasi lähteä ihan kokonaan lentoon. Viimeisellä radalla Riesa esimerkiksi lähti hakemaan putkea jostain yli 10m päästä... Sieltä se kuitenkin ihmeen kaupalla kääntyi takaisin, vaikka melkein putkelle asti ehtikin. Muitakin vastaavia, joskin vähemmän radikaaleja, suorituksia mahtui radoille, mutta niin vain pysyi pakka kasassa vaikka rutiinia ei tosiaan tällä hetkellä ole.

Mukavaa kuitenkin, että jo tässä vaiheessa kautta tällä kisamäärällä on jo ensi vuoden SM-kisojen suhteen hyvä tilanne. Tupla on jo hankittuna ja enää uupuu kolme yksittäistä nollaa. Karsintojen ranking-pisteitä ei vielä ole kummoisesti kasassa, mutta onhan tässä aikaa.

Lomalla

Maajoukkuekarsinnat oli ja meni, meidän suoritukset ei kauaa kestäneet. Riesa toimi hienosti koko päivän, mutta mikään muu ei sitten toiminutkaan. Ensimmäinen rata kaatui ylimääräiseen putkeen, itseltä hieman hukkui rata siinä kohdin. Toinen rata oli vaikea, mutta se lähti hyvin liikkeelle. Riesa oli hienosti kuulolla, mutta ehkä kuitenkin vähän liikaa kädessä kiinni, sillä pakkovalssissa Riesa ei lähtenytkään lukemaan hyppyä vaan kääntyi takaisin ja livahti putkeen. Siihen jäi siis meidän karsinnat.

Vähän harmittaa, että itse alisuoriuduin juuri sinä viikonloppuna, eikä koko kevään kestänyt hyvä vire kantanut enää karsintaviikonlopun yli. Riesa toimi kuitenkin hienosti koko päivän, eikä karsinoissa odottelu nostanut sen kierroksia liikaa.

Karsintojen jälkeen ollaan oltu tauolla ja se jatkuu vielä tovin. Minkäänlaista hinkua treenikentille ei vielä ole, joten tauolla ollaan niin kauan kuin siltä tuntuu. Piirinmestaruuksista pitäisi kisailla vajaan kahden viikon päästä, sitä ennen yritetään käydä ainakin kerran esteillä muistuttelemassa.

Muutama viikko sitten meidän elämässä tapahtui sellainen muutos, että vaihdettiin osoitetta. Koiran kannalta uuden asunnon sijainti ei voisi olla parempi, sillä viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy lenkkimetsää lähes niin paljon kuin vain jaksaa kulkea.
Oma tuleva koulukin löytyy alle kilometrin päästä, joten me varmasti viihdytään täällä oikein hyvin.

Riesa ei selviytynyt muutosta ihan niin hyvin kuin odotin, harmittavan pitkä aika meni kotiutumisessa. Stressitasot oli koiralla kovin korkeat jo siitä lähtien, kun edellisessä kämpässä muuttoa aloiteltiin, eikä oikein saatu mielentilaa mitenkään katkaistua. Käytiin välissä myös mökillä rentoutumassa ja ensimmäiset päivät meni sielläkin Riesalla kierroksilla.
Nyt on onneksi Riesa jo ihan kotonaan, eikä ole jatkuvasti lentoon lähdössä. Oli meille kummallekin aika kuluttavaa, kun Riesa oli jatkuvasti pyrkimässä pois asunnosta ja seurasi mun liikkeitä ihan vieterinä.

Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa ja koirakin päässyt oikeasti palautumaan kuormittavasta kaudesta.

Keppi- ja ratatreeniä

Ei ole varmaan montaakaan treenikenttää, jolle ei olisi tämän viikon aikana rakentunut maksien SM-finaalin keppikuviota. Pitihän se itsekin käydä testaamassa ja samalla treenata muitakin keppikulmia.



Yllätyin suuresti siitä, että Riesa luopui putkesta helposti. Vihreä-valkoinen putki, vihreä-valkoiset kepit ja vielä vihreä ruoho on varmasti koiralle tosi haastava yhdistelmä, mutta Riesa löysi aina kepit. Gibson-keppien lisäksi treenattiin itsenäisiä keppien hakuja vaikka putki olikin suorana taustalla häiriönä. Parin viikon takaisesta keppivammailusta ei ollut tietoakaan, vaan kaikki kulmat löytyivät hyvin.

Torstaina käytiin myös tekemässä ratatreeni. En ajatellut tehdä ennen karsintoja muuta ratatreeniä kuin tämän, joten oli tärkeää saada kunnon suoritus alle. Hyvin me vedettiinkin! Keppien kanssa kokeiltiin vähän eri variaatioita ja samalla tuli hyvin treenattua itsenäistä pujottelua. Siinä oli seinäkin heti edessä, joten todella hyvä treeni. Videolle otettiin vielä viimeinen pätkä, jonka piti olla nollaveto. Valitettavasti Riesa lähti japskissa lukemaan kädessä olevaa palloa, joten nollarata jäi siihen :D Mutta kisaradan verran päästiin nollana, tällä on hyvä lähteä karsintoja kohti.

SM 2016

Vuoden huikein viikonloppu taas takana päin. Viikonloppuun mahtui paljon sadetta ja märkiä vaatteita, mutta se ei meidän menoa haitannut. Meillä oli ihan sairaan kivaa koko viikonlopun, vaikka olosuhteet eivät aina olleetkaan meidän puolella.

Lauantaina aloitettiin urakka yhdellä agilityradalla. Rata rullasi kivasti, mutta keinu ei sujunut ihan kriteerien mukaan. Varmaan oma moka, vedätin enkä käskyttänyt keinua kunnolla, eli Riesa ehkä luuli puomiksi? Tuomari ei näin rumasta keinusta olisi kuitenkaan virhettä edes antanut!? No, sillä ei ole meille mitään väliä. Sinänsä positiivinen virhe, sillä tiesin, ettei Riesa tule viikonlopun aikana keinuvirhettä toistamiseen tekemään. Jäi hyvä ja luottovainen fiilis tosiratoja varten. 



Lauantaina joukkuekisassa startattiin joukkueen kakkoskoirakkona. Meillä on seurassa joka vuosi vain tavoitteena tehdä tulos, eli hyvin rennosti saa joukkueradalla juosta. Onnistuttiin tekaisemaan kelpo nolla, keinukin oli tällä kertaa hyvä. Aa ja puomi vähän hitaita, mutta edessä olevien ansojen takia en uskaltanut hetsata kamalasti. Joukkueradalla ottaa aina mielummin vähän varman päälle.
Riesan nolla jäi lopulta joukkueen ainoaksi, kun muille sattui pikkuvirheitä. Lopullinen sijoitus joukkueella 16.



Lauantaina ehdittiin vähän viettää aikaa mökilläkin ja grillailtiin seurakavereiden kanssa. Riesa rauhouttui tosi hyvin vieraaseen paikkaan ja itselläkin oli luottavainen fiilis sunnuntaille. Nukkumaan mennessä alkoikin alamäki... Oksensin lähes koko yön, eikä nukkumisesta tullut mitään. Me oltiin vielä ensimmäisessä ryhmässä, eli koko yön aikana ehdin nukkua vain ihan hetken. Riesakaan ei yön aikana enää pystynyt kunnolla rauhoittumaan.
Onneksi olo koheni sen verran, että pääsin lähtemään kisapaikalle. En uskaltanut syödä mitään, joten olo oli melkoisen heikko, eikä rankkasade erityisesti piristänyt fiilistä. Päätin kuitenkin vetää täysillä, jos pyörtyisin radan jälkeen, niin ehkä joku sieltä kuitenkin keräilisi mut ja koiran talteen.

Rata oli ihan täynnä vesilammikoita, joten pari ohjausvaihtoehtoa piti miettiä sen mukaan. Ei olla ennen ihan näin extreme olosuhteissa harrastettu, joten Riesan suhtautuminen oli taas ihan arvoitus.
Riesa toimi kuitenkin ihan hyvin, mutta itse ajoitin KAIKKI takaakierrot huonosti ja ne tökkivät pahasti... Etenkin radan neljännellä esteellä oli kielto lähellä. Riesa ei ehkä liikkunut pehmeällä pohjalla ihan niin lujaa kuin yleensä, mutta ei kuitenkaan ruvennut liikoja hienostelemaankaan.
Joka tapauksessa onnistuttiin taistelemaan nolla ja sen myötä ekaa kertaa SM finaaliin!



En ollut ihan tyytyväinen rataan niiden takaakierojen takia, mutta on myös myönnettävä, että itsellä oli  melkoisen heikko happi, joten suoritus oli siihen nähden varsin ok.

Heti radan jälkeen kuuluteltiin tuloksia, eikä Riesaa mainittu viiden parhaan joukossa. Hetkellisesti masennuin, sillä meitä ennen oli startannut vain 20 koirakkoa. Oikeasti Riesa oli mennyt siinä vaiheessa toiseksi, ja siinä keikuttiinkin melko pitkään. Pikkuhiljaa alkoi nopeita koiria mennä ohi, mutta pitkään oltiin ihan kärjen tuntumassa. Lopulta olimme sijalla 14./262, mikä ei toki ole huono sekään. Nappisuorituksella olisimme varmasti olleet pari pykälää ylempänä, mutta minkäs sitä olosuhteille voi.

Medien finaali oli päivän viimeisenä, joten todella pitkä odotus oli tiedossa. Yritin välissä käydä autossa nukkumassa, mutta ei siitä juuri mitään tullut. Syöminenkin osoittautui huonoksi ideaksi, joten pitkä päivä sinniteltiin vissyn ja parin leivän voimin.

Finaaliradalle mentäessä jännitti ainoastaan se, miten Riesa kykenee toimimaan. Se on aina ottanut tosi paljon painetta yleisön hurraamisesta, eikä ole aina kyennyt tekemään mitään.
Pieni jännähän siinä startissa pikkuketulle iski, eikä lähtöön jääminen mennyt ihan oppikirjan mukaan. Riesa lähti epävarmana kävelemään perään, mutta ei kuitenkaan tullut hypyn yli ilman lupia. Jos olisin huomannut ajoissa, olisin varmaankin saanut Riesan vielä palautettua lähtöön. Pitää jatkossa muistaa tämä.

Siinä kun lennosta lähdettiin matkaan, en yhtään tiennyt mitä radasta tulee. Yleensä Riesa on vastaavissa tilanteissa ollut ihan mahdoton ja juoksennellut päättömästi vähän sinne sun tänne. Olinkin siis ihan varma, että Riesa ampaisee puomilta suoraan ansaputkeen. Järkytys oli suuri, kun Riesa jopa pysähtyi puomille :D Ihan noin tarkasti ei ollut tarkoitus SM-finaalissa kontakteja ottaa... Valitettavasti tämän jälkeen tippui yksi rima, tosi epätyypillinen virhe Riesalle, mutta näitä joskus sattuu kun kartturi ei ohjaa kunnolla. Riman jälkeen tuli vielä hölmö keppivirhe, kun omat jalat eivät enää liikkuneet mihinkään. Tuloksena 10 ja lopullinen sijoitus 30./262.



Radan jälkeen fiilis oli pettynyt, oltaisiin pystytty parempaan. Mutta kuten jo todettu, olosuhteille ei voi mitään ja niillä mennään millä voidaan. Finaaliin pääseminen oli joka tapauksessa ihan huikea juttu ja karsintaradalla monta kovaa koirakkoa jäi taakse. Finaaliratakaan ei  näin jälkikäteen katsottuna näytä niin kamalalta kuin tuntui. Riesa ylitti itsensä vaikka vähän jännittikin, joka vuosi vaan paranee tuon koiran meno. Jatkossa osaan myös taas hieman paremmin ennakoida tilanteita.

Vaikka tunnelmat on jo vaihtuneet positiivisiksi, niin nälkä jäi. Pystytään parempaan ja halutaan myös näyttää se! Nyt hetki lepoa ja sen jälkeen valmistaudutaankin täysillä karsintoihin. Niin siistiä päästä sielläkin starttiviivalle!

Let go, have faith and don’t you be afraid

Nyt on kaikki tehty ennen SM-kisoja, koira ei enää treenaa ennen perjantain iltakisoja. Tiistaina Riesalla on vielä huoltokerta osteopaatilla, sen lisäksi ohjaaja yrittää valmistautua henkisesti ja korjata kesälomalla aivan täysin sekaisin mennyttä unirytmiä.

Tällä hetkellä on olo, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän. Treenata rataa ja vahvistaa tekniikka tai jotain. Viikkotreenien loppuminen huhtikuussa oli huono juttu itselle, vaikka tosiasassa kuudesta viikosta viitenä ollaan tehty ratatreeniä. Yksi niistä treeneistä oli vielä isompi leiripäivän setti. Kisastartteja on toukokuun alun jälkeen kertynyt yhdeksän, että kyllä tässä on agilityä tehty ihan tarpeeksi. Ratojen lisäksi ollaan itsenäisesti käyty muutamia kertoja vahvistamassa tekniikkaa. Ehkä fiilis tekemättömyydestä tulee siitä, että edellisvuosina on kisattu nollien takia tosi aktiivisesti kalkkiviivoille asti ja siihen vielä viikkotreenit päälle. Tulosta on tällä kaudella syntynyt tällä vähän rauhallisemmalla tahdilla, joten uskotaan tähän myös viikon päästä. Vuoden nollaprosentti huitelee jossain viidenkymmenen tietämillä, toivotaan että kisojen jälkeen prosentti olisi vähän parempi! ;)

Viime maanantaina käytiin vielä hakemassa kisarutiinia Kellokoskelta. Tuloksena nolla ja hyl. Ensimmäinen rata oli vähän haastava, sillä koiralla olisi pitänyt olla pelkkään käskyyn perustuva putkijarru hallussa. Putken toiseen päähän oli niin kova kiire, että mitään rytmityksiä ei ehtinyt tekemään. Riesa valahti tosi pahasti kahdessa eri kohdassa, eikä tullut kovin nätisti sen jälkeen ohjauksiin. Taisteltiin kuitenkin loppuun asti.
Kontakteista radalla oli puomi ja aa, joka mentiin kahteen kertaan. Puomi oli hyvä ja nopea, aalla ensimmäinen suoritus oli tosi hyvä ja toinenkin vielä mukiinmenevä.

Seuraava rata oli profiililtaan jo paljon sujuvampi, vaikka siinäkin oli pari kinkkistä kohtaa. Tällä radalla kävi sitten juuri niin, mitä ei juuri ennen arvokisoja tuolta koiralta toivo. Riesa otti puomilla häiriötä ilmeisesti tuomarista... Riesa jäi kontaktipinnan yläosaan hetkeksi ihmettelemään ja se piti uudelleen käskeä alas. Kun Riesalla on ollut ennakointiongelmaa, se on jäänyt selvästi alemmas, joten ilmeisesti tuomari häiritsi nyt kovasti. Aalla suoritus oli hyvä ja nopea, mutta alastulolla pää kääntyi puomin suuntaan. Riesa lähti kuitenkin hyvin mukaan, eikä jäänyt häiriöön kiinni, joten sinänsä jotain positiivista. Loppuradasta Riesa lähti vähän lapasesta ja hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn. Ensin ajattelin, että nyt se lähti tsekkaamaan jotain radan reunalla rääkyvää koiraa, mutta tosiasiassa taisin vain ohjata vähän liikaa olettaen. Hyvin tuli kuitenkin takaisin ja loppurata sujuvasti.

Riesan kanssa saa aina kaikkien häiriöiden kanssa olla vähän varpaillaan, sillä kyseessä on koira, joka on joskus mm. lähtenyt kesken radan katsomaan kehänauhaa paikallaan pitävää kiveä... Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin suuri yleisömäärä on vain ollut pikkuketulle liikaa. Sinänsä en pidä Riesaa häiriöherkkänä koirana, mutta ylivilkkaana koirana Riesa huomaa aina ihan kaiken ympärillä tapahtuvan.

Yritän olla repimättä tästä liikaa stressiä, sillä Riesa suoritus ei varsinaisesti millään tavalla häiriintynyt, vaikka se nyt pienen hetken vähän tuomaria katsahtikin. Selkeä parannus siis.

Viime vuoden iltakisojen fiiliksiä.

Kisojen jälkeen ei olla juostu enää rataa, vaan käyty vahvistamassa paria pikkujuttua. Viimeaikoina Riesan suurimmaksi heikkoudeksi on muodostunut keppien haku avokulmasta kun itse ohjaan ulkopuolelta. Tästä virhe tuli Virossa, eikä viime viikon Juhan treeneissä oikeaa kulmaa meinannut millään löytyä hallin nurkasta, vaan Riesa haki aina kakkosväliä. Nytkin Riesa yritti ensin väärään väliin, mutta nopeasti saatiin hyviä suorituksia aikaiseksi. Silti toivon kovasti, että tätä kulmaa ei tule näissä kisoissa vastaan... Todennäköisesti itse suolaisin koko suorituksen sortumalla yliohjaamiseen. Ennen karsintoja onneksi ehditään vielä pari kertaa tehdä keppikulmia.
Keppien lisäksi vahvistin pussilta etenemistä ja paria ohjausjuttua. Lisäksi kaikki kontaktit on palkattu kerran, ei ollut ennakoimisongelmaa tällä kerta...

Joten ei kai tässä muuta. Vähän on tosiaan epävarma olo, enkä oikein edes tiedä miksi. Ei kai tässä lajissa varmaan koskaan voi saavuttaa täydellistä varmuutta, etenkin kun kisakaverina on eläin. Tässä tapauksessa vielä melko epävakaa sellainen :D Mutta lähdemme tekemään täysillä ja rennosti, liikoja varmistelematta ja meidän vahvuuksiin nojaten.
Huippureissu on varmasti taas tulossa parhaan seuraporukan ja tietenkin parhaan pikkuketun kanssa.

Kesätukka

Joka kevät ja kesä sosiaalinen media täyttyy koiran turkin ajelua koskevista ketjuista. Osalla asiaa kovasti vastustavilla tuntuu olevan kovinkin kiihkeä suhtautuminen aiheeseen, eikä vastapuolen argumentteja juuri kuunnella. Joku ehkä arvaakin, mihin tähä postaus on jatkumassa, mutta pohjustetaan nyt hieman.

Riesa on aina ollut tosi herkkä kuumalle. Ihan lenkeilläkin se tuntuu yhtään kuumalla kelillä nopeasti nuutuneelta ja treenaaminen kiihdyttää koiraa jo itsessään niin paljon, että aurinkoa ei tarvittaisi enää koiraa lämmittämään. Omalta kentältä löytyy vesiletku, jolla koiran alaosan ja kaulan on voinut katsella ennen ja jälkeen suorituksen, jolloin treenaaminen onnistuu hyvin. Joka paikassa ei vaan ole tätä mahdollisuutta ja viilentämisestä tulee heti paljon hankalampaa.
Riesan pohjavilla on vain vuosien saatossa koko ajan paksuuntunut, ja siitä on ihan mahdoton saada vettä iholle asti jostain pullosta valuttamalla. Viilennysloimen kanssa on sama homma, vaikutus ei mene perille asti. Pahin pelko on se, että koira saa joskus lämpöhalvauksen, koska en saa sitä yrityksistä huolimatta viilennettyä riittävän hyvin. Toinen vaihtoehto on toki olla tekemättä mitään koko kesänä, mutta jotenkin se ei tunnu hyvältä idealta aktiivisen koiran kanssa.

Torstaina Turun suunnalla lämpötila näytti 31 astetta ja olin koko edellisyön heräillyt Riesan läähätykseen. Ei siis muuta kuin tuumasta toimeen. Marialta löytyi trimmeri ja yhdessä saatiin Riesa helposti klipattua. Turkki jäi alle 2mm pituiseksi ja on kyllä niin törkeän näköinen, että melkein hävettää tuon kanssa liikkua yhtään missään. Mutta se ei haittaa, jos tämän myötä Riesan elämä helpottuu ja sen viilentäminen käy kätevästi.
Turkkia lähti yllättävän paljon, en itsekään ihan ymmärtänyt, että Riesalla oikeasti on niin paljon pohjavillaa. Jäljelle jäänyt sänkikin on niin tiheää, että iho on varmasti turvassa auringon polttamilta.

Aivan järkyttävän ruma, mutta koiran olo tuntuu heti paremmalta. Yöllisiä läähätyksiä ei tarvinnut enää kuunnella ja jaksaminen parantui.

No, turkkijutut sikseen ja aiheeseen. Viime viikolle ostin paikkauskerran Juhalle. Rata oli suht haastava ja me jumitettiin kolmannen esteen pakkovalssissa... Pakkovalssi olisi pitänyt tehdä kauempana esteestä ja lähteä nopeasti liikkelle. Vieressä oli vielä ansahyppy. Riesa fokusoi aina lähdössä tosi vahvasti minuun ja sen onkin haastava vaihtaa ohjaajafokuksesta estefokukseen. Tämä on varmaan sellainen asia, mihin yritän keskittyä isosti ensi kaudella.
Pakkovalssia lukuunottamatta rata meni hyvin. Kontaktit oli hyviä, puomin tyhmäilystä ei ollut tietoakaan. Riesa haki tosi hyvin myös takaakierrot, vaikka niissä on aina välillä ollut ongelmia. Myös vaikea poispäinkäännös meni ongelmitta. Ihan positiiviset treenit siis kuitenkin.

Itsenäisesti kävin vielä treenamassa tätä samaista pakkovalssia... Valmiin palkan kanssa onnistui, muuten suoritukset oli vähän kehnoja. Pakkovalssin lisäksi tehtiin kaksi putkijarrua sekä yksi putkelta suoraan irtoaminen sekä pari vaikeaa keppikulmaa.

Tällekin viikolle ostin Juhalle treenivuoron, siitä ei jäänyt ihan hirveästi käteen. Hallissa ilma ei liikkunut ollenkaan, eikä ulkonakaan mikään viileä ollut. Helle taisi pehmittää pään, sillä Riesa ei yht'äkkiä osannutkaan hakea keppejä ulkokautta. Kepit oli nurkassa, joten ehkäpä se hieman hämäsi. Itsekin aloin olla tosi nuutunut ja muutamia ryhmitysvirheitä sattui matkalle. Kaikki kontaktit kuitenkin hyviä, niistä yritän jotain positiivista repiä.

Torstaina olikin vuorossa kisat Turussa. Kaksi starttia ulkona, teemana meillä kontrollissa pysyvät kontaktit. Etukäteen vähän pelkästin, että lähteekö Riesa uuden turkkinsa kanssa ihan lentoon, mutta eipä se uudesta lookistaan välittänyt.

Itse häiriinnyin ensimmäisellä radalla tosi paljon lähdön vieressä kovaa haukkuvasta koirasta, pelkäsin että Riesa reagoi siihen. Jotenkin en saanut koko radalla pakkaa kasaan ja rytmitys meni ihan penkin alle, tästä kaksi kieltoa. Hyvin näkee, miten yhtään väärin rytmittäessä Riesa ei sitten teekään mitään :D Kontaktit oli kuitenkin kaikki tosi hyviä. Keinu nyt oli vähän hidas, mutta parempi näin päin.



Toiselta radalta oli tehtävä nolla oman kisapääni kannalta. Vaikka välissä oli vain yhdet kisat, joissa ei tehty yhtään nollaa, alkoi pieni epävarmuus hakata takaraivossa.
No, nolla tehtiin sijalla 3. Aa oli tällä radalla rumempi kuin ikinä, en tiedä mistä se keksi noin hidastella?! Käskytin aika kovasti ja ajoissa, en tiedä olisiko se voinut olla vähän epävarma sen takia? Toisen teoriani mukaan Riesa oli radan alussa vaan niin kovilla kierroksilla, ettei olisi muuten kuin hidastelemalla kyennyt pysähtymään :D No, näitä voi tulla, toivotaan ettei tule toiste.
Puomilla Riesa sai selkeästi jonkun hajun (juuri edellä oli mennyt juoksukoira), mutta pysähtyi kuitenkin kiltisti eikä jäänyt hajuun kiinni.



Vähän jäi laimea fiilis kisoista, mutta mukavaa, että kontrolli toimi kontakteilla, eikä omin lupineen poistumista nähty. Ensimmäisellä radalla oli myös vähän hankala keppikulma, vaikka videolta näyttääkin suoralta. Oli tärkeä saada se onnistumaan viime treenien keppihinkkaamisen jälkeen.

Edelleen tuntuu, että olisi ehkä ollut hyvä ottaa joku isompi kisarupeama tähän alle. Olisi rutiinit kunnossa niin koiralla kuin ohjaajallakin. Tässä vaiheessa on enää turha murehtia, mutta ensiavuksi ilmoitin Riesan vielä maanantaille kahteen starttiin. Sieltä toivottavasti hyvät viimeistelyt SM-kisoja varten. Kisojen lisäksi ajattelin ensi viikolla käydä kerran halilla ainakin tekemässä kaikki kontaktit ja vahvistamassa paria eniten ahdistavaa asiaa. Siihen saakin jäädä meidän treenit, SM viikolla ei enää treenailla. Edeltävänä tiistaina Riesa pääsee osteopaatille ja perjantaista lähtien sitten vaan kaikki peliin.

Mul on palikat hukassa ja mä tajuan sen

Edellisessä postauksessa mainittu puomipaniikki on kasvanut oman pään sisällä aika liioiteltuihin mittasuhteisiin. Ei tässä muuten mitään, mutta harmittaa ja ärsyttää suunnattomasti, että puomin eteen on tehty vuosien varrella lukematon määrä työtunteja. Kontaktit on se yksi asia Riesan agilityssä, josta ei ole tarvinnut huolehtia.

Viime viikolla käytiin Lotan kanssa tekemässä vähän ratatreeniä. Oli hyvä profiili meille, okseri, pimeä putkikulma ja vähän serpentiiniä. Laitoin puomin alle yhden hämyputken, niin tuli erottelutreeniäkin tehtyä samalla. En laittanut putkeen edes painoja, eli saatiin tosi tyrkylle putken päät.

Serpentiini meni odotetusti hyvin, mutta ensimmäinen stoppi tuli pimeän putkikulman kohdalla. Näitä on tehty paljon, mutta korkeassa vireessä ja kovasta vauhdista ei ihan malta. Pari muistuttelua, niin alkoi se malttikin sieltä löytymään. Näitä on kuitenkin pakko vielä treenata lisää.
Muuten ihan kivaa perustekemistä, 45cm rimat ja täyspitkä okseri ei tuottanut ongelmia. Vaan se helkkarin puomi... Erottelu meni hyvin, siinä ei mitään ongelmaa, mutta pysähdyspaikan kanssa taas pientä kysymistä. Huoh. Sen jälkeen tehtiin puomia etupalkalla niin, että Lotta oli hetsaamassa. En tiedä mitä ihmettä siinä oikein tapahtui, sillä Riesa otti häiriötä tosi paljon ja meinasi pysähtyä ihan puomin puoliväliin. Aikaisemmin hetsaamalla se on saatu sieltä vikkelästi alas asti, mutta nyt oli ilmeisesti planeetat väärässä asennossa.

Unohdettiin se etuhetsaaminen ja tehtiin kaksi ihan normaalisuoritusta. Ensimmäisellä nopea vapautus ja toisella toistolla Riesa sai syödä lihapullapussin jämät siinä seisoskellessa. Näissä kummallakin hyvät kontaktit eikä mitään kysymistä.
Lisäksi tehtiin pari toistoa keinua niin, että jäin itse taakse ja Riesan täytyy itsenäisesti edetä kontaktille, ei ongelmia.

Eilen juostiin pitkästä aikaa seuran treeneissä. Riesa ei ole moneen vuoteen käynyt meidän ohjatuissa ulkokentällä, joten oli korkea aikakin. Ulkokenttä ei tuottanut ongelmia ja Riesa jaksoi ihan hyvin, vaikka olikin aika kuuma.
Puomi taidettiin tehdä kolme kertaa ja jokaisella hyvät suoritukset! Yritän nyt nollata koko puomin, ei siitä stressamalla parempaa tule eikä taikoja ehditä tehdä muutamassa viikossa.
Puomin ressaamisen lisäksi vahvisteltiin vähän keppien avokulmaan vientiä ulkokautta, putkijarrua ja pimeää putkikulmaa. Putkijarrua ei enää taida meillä ollakaan... Alkuvuonna se oli ihan loistava, sillä sitä käytettiin paljon Jennan treeneissä. No, ehtii tässä vielä muutaman kerran käydä sitäkin vahvistelemassa.

Mulle on luvattu kultaa jos maasta sen kaivan

Perinteinen arvokisapaniikki alkaa taas nostaa päätänsä. Hyvin eri muodossa tosin kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna on ehtinyt oikeasti valmistautua! Mutta mitenkäs sitä valmistautuu, kun ei ole koskaan juuri ehtinyt suomaan ajatuksia treenaamiselle enää tässä vaiheessa kevättä, aina on pitänyt kisata niitä nollia kasaan. Viikkotreenien loppuminen huhtikuun loppuun oli ehkä omalle päälle tosi huono juttu, mutta eihän nyt tietenkään oikeasti koko talven aikana hankittu osaaminen kahtoa mihinkään tässä ajassa!

Toukokuun ekana viikonloppuna oli myös viimeinen teharileiri. Radalla oli aika paljon pitkiä vientejä ja esteiden ohtuksia, meille tosi hyvä treeni siis! Muusta selvittiin kunnialla, mutta Riesa pyyhälsi kerta toisensa jälkeen yhteen ansaputkeen. Tilanteeseen tultiin kovalla vauhdilla ja väärä putken pää houkutteli edessä. Nämä on olleet Riesalle aina vaikeita, sitä on hirveän vaikea kääntää pois kurssilta enää siinä vaiheessa, kun se lukitsee jonkun esteen suoran toisesta päästä. Saatiin kuitenkin koira kääntymään vahvalla rytmityksellä ja puolivalssilla, mutta kyllä se edellytti itseltäni aika vikkeliä jalkoja.

Ihan jees fiilis jäi tästä treenistä. Ensimmäinsen 10min tehtiin 45cm rimoilla, taisi olla ensimmäinen ratatreeni korkeilla rimoilla... Hupsista keikkaa. Niissä ei onneksi ollut ongelmia, eikä se myöskään koiran vauhdissa näkynyt. Loput treeneistä juostiin sitten 35cm-40cm rimoilla, sillä päivä oli aika raskas.
Toisella setillä tehtiin vähän nollatreeniä ja vahvisteltiin takaakiertoja, tästä tehtiin vaan puolet, sillä leiriltä oli porukkaa pois sen verran, että en halunnut niin lyhyellä välillä juosta kahta 20min treeniä.

Leirin jälkeen ollaan käyty kerran treenaamassa omalla ulkokentällä. Ihana päästä taas ulos! Meidän kentällä se vain tarkoittaa esteiden kantamista kopista kentälle, eli omatoimitreenit on aika rajoitettuja sen takia. Treeneissä keskityttiin keppikulmiin. Virossa tuli se virhe avokulmaan ulkokautta viedessä, mutta nyt kaikki kulmat meni hyvin. Tehtiin myös pari tiukkaa takaaleikkausta, niitä pitäisi vielä vahvistaa. Ne onnistuvat kyllä, kunhan itse annan koiran rauhassa pujotella pari väliä ja liikun vasta sitten.
Keppien lisäksi pari putkijarrua ja täyskorkeaa okseria suoraan ja takaaleikaten.

Viikko sitten juostiin epiksissä. Ekaa kertaa kisoissa ulkokentällä ja ekaa kertaa hiekalla tällä kaudella. Radalla oli meille hyviä treenikohtia, mm. okseri ja muurin takaakierto. Palkkasin ensimmäisellä kierroksella kaikki kontaktit. Toisella vain seisotin pitkään ja härkin. Tällä kertaa radalla oli myös keinu, sitä ei ollakaan pitkään aikaan päästy kisoissa tekemään. Kontaktit tosi hyviä ja nollakin onnistuttiin radalta juoksemaan.

Keskiviikkona juostiin sitten ihan oikeissa kisoissa. Oli todella vaikea saada iltakisoihin kisafiilistä päälle. Lisäksi me startattiin heti toisena, joten siinä tuli pientä sählinkiä koiran autosta hakemisen kanssa.
Ensimmäinen rata oli profiililtaan jotenkin ihan tyhmä, kokoajan käännyttiin tai mentiin takaa ja estevälit oli ihan minimissä. Kontakteista kaikki oli onneksi radalla ja aa mentiin jopa kahteen kertaan. Pysäytin kaikki kontaktit ja seisotin pitkään, joten tuntui ettei radalla oikein päässyt vauhtiin. Eteneminen tuntui tosi hitaalta, mutta videolta katsottuna koira kulki itseasiassa aika kovaa. Yhteen kohtaan valitsin ohjauksen tosi riskillä, melkein tiesin etten ehdi, mutta halusin vähän haastaa itseäni. No, en ehtinyt. Olisin ehtinyt, jos olisin laittanut vähän töppöstä toisen eteen. Ensi kerralla...
Kontakteista aa ja keinu olivat hyviä, mutta se pirun puomi! Riesa jäi n. viiden sentin päähän maasta, hetken odottelun jälkeen korjasi. Tiedän, että se kisatilanteessa kyttää vain nopeaa vapautusta. Välillä puomi on tosi hyvä ja välillä käy näin. Sinänsä ei ehkä asia, josta kannattaa juuri nyt ottaa suurempaa stressiä. Se ei kuitenkaan tule läpi, joten ehkä tällä mennään nyt sitten arvokisoihin. Ärsyttävä ongelma silti.

 Hyppäriin olen supertyytyväinen, vaikka itse unohdinkin koiran hetkeksi selän taakse ja siitä seurasi kielto. Radalla sai kunnolla irrota ja Riesa eteni hienosti suorien putkienkin jälkeen! Sillä on ollut sitä ongelmaa, että putkien jälkeen hakee ensin mua katsellaan. Kaarteet ehkä vähän levisivät, mutta en viitsinyt alkaa liikoja jarruttelemaan. Tärkeintä, että etenee.

Vikalla agiradalla ryökäle tuli läpi aalta!! Palautin ja saatiin tuomarilta lupa jatkaa. Loppurata olikin ihan hirveän hieno. Aa mentiin toiseen kertaan, ja tällä kertaa pikkukettukin muisti, mitä siinä kuuluu tehdä... Puomia ei valitettavasti radalla ollutkaan, mutta keinu oli oikein hyvä.

Keskityn siihen, että tehtiin ratasuorituksen puolesta ehjä rata. Kun Riesa on saanut niin monesti tulla nopealla vapautuksella läpi kontakteilta, niin näitä ongelmia nyt vaan välillä tulee. Riesa on melko yksinkertainen koira, mutta ei ilmeisesti ihan niin yksinkertainen kuin ajattelin. Sinänsä itsellä aika ristiriitaiset fiilikset koko pysähdyskontakteista, sillä eihän se nyt oikeasti ole hirveän reilua vaatia kunnon pysähdyksiä aina joskus ja jouluna, mutta vapauttaa nopeasti suurin osa suorituksista. Seuraava koira on niiin juoksarikoira.

Kisojen jälkeen Riesa pääsi tekemään vielä alastulon tarjoamista lämppäesteiden puomille. Siinä ei ollut mitään ongelmia, Riesa tietää kyllä mitä siinä vaaditaan. Vahvistaa teoriaa siitä, että ratasuorituksessa Riesa vaan ennakoi vapautusta.

Enkä mä tiedä minne tieni vie, mutta kanssasi voin mennä

Aivan huikea treenikausi laitettiin viime torstaina haikein mielin pakettiin. Jennan treeneissä on nyt melkein puolentoista vuoden ajan käyty säännöllisesti ja viime elokuussa aloitettiin viikkoryhmässä. Ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, niin yhdessä kuin erikseenkin. Syksyllä treenattiin aika tekniikkapainotteisesti ja Riesan taitotaso onkin sen ansioista tällä hetkellä huipussaan. Monipuoliset radat ovat haastaneet myös ohjaajaa kehittymään ja siinä samalla myös meidän yhteispeli on parantunut.
Minulle on viime aikoina kunnolla auennut se, miten Riesan kanssa tulee treenata. Se ei ole koira, jonka kanssa hinkataan pitkiä ja yksitoikkoisia ratatreenejä lähes joka viikko. Riesan tarvitsee päästä juoksemaan kunnolla ja etenemään itsenäisesti. Se ei onnistu jos radoilla ohjataan pääasiassa viereltä. Satunnaisesti sellaisetkin treenit ovat tietenkin tarpeen.


Valitettavasti tällä hetkellä on valloillaan trendi, jossa viikkotreeneissä on aina se kolmekymmentä estettä ja treenit ovat aika samantyyppisiä viikosta toiseen. On siis pieni paniikki siitä, missä me oikein jatkossa treenataan! Vielä syksyllä yritetään päästä hetkeksi Jennan ryhmään, mutta sitten pitää keksiä jotain muuta.
Periaatteessa me ei välttämättä mitään viikkotreenejä enää edes kaivattaisi, voisin ihan hyvin treenata pääasiassa itsenäisesti, jos vaan jaksaisin tehdä itsekseni ratatreenejä. Viikkoryhmään taitaa siltikin tie viedä, todennäköisesti kuitenkin vain joka toinen viikko. Nyt ennen arvokisoja ajattelin treenata itsenäisesti ja käydä tuuraamassa joko Lotan tai Juhan ryhmissä.

Jennan treenien lisäksi edelleen on jatkuneet Kimin vetämät leiripäivät n. kerran kuussa. Leirit ovat olleet hyvää vastapainoa viikkotreeneille ja pitkät päivät haastaneet molempien keskittymiskykyä. Ihan joka leirillä ei olla ylletty parhaimpaamme, mutta viime leiri meni paremmin kuin hyvin. Pakka pysyi hyvin kasassa vähän ärsyttävilläkin rataprofiileilla ja Riesa tuntui kulkevan kovaa.



Hyvien treenien tuloksetkin alkavat näkyä. Perussuorittaminen on tasaisen varmaa, vaikka toki pieniä kauneusvirheitä mahtuu useinkin radoille. Pääasia kuitenkin, että radat pysyvät kokonaisuutena kasassa ja meno on sujuvaa. Tekeminen tuntuu helpolta ja varmalta, meillä on nykyään myös koko ajan ihan sairaan kivaa!
Viron reissun jälkeen on kisattu viisi starttia, joista neljä on nollia. Se viideskin oli sairaan hyvä rata. Sanoisin, että nyt on ihan ookoo tilanne, ei ahdista. Mukavaa vaihtelua kevääseen.

Kirkkonumella juostiin pari viikkoa sitten uran ensimmäisen triplanolla. Kyseessä on sama halli, jossa pari kuukautta sitten ei saatu mitään aikaiseksi, koska molemmat ahdistui ahtaasta hallista vähän liikaa. Sen jälkeen tajusin, että en mä voi millään tuollaisella selitellä huonoja kisoja. Jos normaalikisat on ohjaajan pääkopalle liikaa (koiran pääkopalle ei valitettavasti ihan hirveästi voi tehdä) vähän huonojen olosuhteiden vuoksi, niin kannattaako sitä niihin arvokisoihinkaan lähteä. Tällä kertaa päätin vain keskittyä oleelliseen ja tehtiin ehjiä ratoja. Ennen ensimmäistä rataa vielä ukkosti, ja sekös Riesaa säikäytti. Hyvin Riesa kuitenkin palautui, vaikka olikin ensimmäisellä radalla vähän varovaisempi. En antanut sen liikoja häiritä, tehdään paras mahdollinen suortus niillä korteilla mitä sillä hetkellä on.

Toisella radalla itselle sattui aika merkittävä ajoitusvirhe, ja koira oli lähtemässä ihan joka suuntaan... Hyvin Riesa sieltä kuitenkin kalastui mukaan, vaikka eihän se nätiltä näyttänyt. Viimeisellä radalla jouduttiin kontakteilla käymään pientä keskustelua siitä, missä se oikea pysähdyspaikka nyt olikaan. Muuten rata oli tosi hieno, ja aikakin oli vertailussa melko kova, jos miettii, että pysähdyskontakteihin kulutettiin ylimääräistä aikaa. Tällä radalla sijoitus 3.

Niitä kontakteja käytiin samana viikonloppuna vielä palkkaamassa epiksissä. Yritin tehdä ihan kaikki maksimihäiriöt ja ennen vapautusta härkin ihan huolella. Riesa teki joka kerta nopeat ja varmat kontaktit, ei pienintäkään merkkiä epävarmuudesta... Toisella suorituksella sain Riesan hirveillä häiriöillä härkittyä pois aalta, sinänsä hyvä, että pääsin huomauttamaan. Harmillisesti keinua ei ollut ollenkaan radalla.

Vappupäivälle olin ilmoittanut Riesan kahdelle agilityradalle. Tarjolla olisi ollut neljäkin rataa, mutta halusin vain päästä tekemään huolelliset kontaktisuoritukset oikeissa kisoissa. Episten opit olivat selkeästi jääneet hyvin mieleen, sillä joka radalla kontaktit olivat nopeita ja varmoja. Nopeita vapautuksia en tehnyt ollenkaan, vaan joka kontaktilla Riesa joutui malttamaan. Keinua ei harmikseni ollut näilläkään radoilla.
Ensimmäiseltä radalta tehtailtiin vielä nolla ja sillä sija 2.

Nyt yritetään taas vähän kiristää kisatahtia, valitettavasti ihan hirveästi ei ehditä kisaamaan. Haluaisin päästä hakemaan kokemusta ulkokentiltä ja muutenkin vähän vielä muistutella niitä kontakteja.

Viron kisareissu

Jo yli vuoden verran on ollut ajatuksena suunnata vierailulle Marian luo Tallinnaan ja siinä samalla juosta muutama agilitystartti. Vihdoinkin kuukausi sitten pistettiin tohinaksi, kun vapaa viikonloppu ja kisat Virossa osuivat samalle viikonlopulle.

Päätettiin liikkua Virossa ihan julkisilla, sillä julkinen liikenne on siellä hyvä ja halpa eikä Virossa autolla ajaminen tuntunut kivalta ajatukselta. Lisäksi tietenkin auton kuskaaminen lahden yli olisi maksanut kiitettävästi yhdelle ihmiselle. Koko reissu olikin tämän osalta varsinainen eläinkoe, sillä Riesa ei ole pitkään aikaan matkustanut muualla kuin autossa. Muutama vuosi sitten matkustettiin paljonkin junalla, mutta ajokortin ja auton myötä ei olla varmaan kertaakaan kuljettu mihinkään julkisilla.

Riesan käyttäytyminen arvelutti etukäteen myös siksi, että olin lähes koko edeltävän viikon flunssan kaatamana vuodepotilaana ja Riesan aktivointi jäi todella vähäiseksi.
Pikkukettu yllätti kuitenkin käytöksellään ja oli ihan koko reissun ajan loistava matkaseuralainen. Ruuhkajunassa se otti lunkisti, malttoi kävellä nätisti läpi Helsingin ja terminaalissa sekä laivassa oli kuin kokenutkin laivareissaaja.

Lauantaina matkattiin aivan täpötäydessä ruuhkabussissa 40min matka kisapaikalle. Itselläni meinasi vähän huumori loppua, mutta Riesa matkusti rennosti. Virossa julkisissa kulkuvälineissä koirien tulee käyttää kuonokoppaa, eikä sekään Riesaa hetkauttanut.

Kisapaikkana oli ihan kivan kokoinen ja oloinen tekonurmipohjainen halli. Pohja oli melko kova, ilmeisesti asfaltin päällä ei ollut mitään joustokerrosta. Kuitenkin ihan pitävä pohja ja taisi joukossa olla vähän kumirouhettakin joustoa tuomassa.
Virolaistan harrastajien taso yllätti, sillä suuri osa koirista meni todella kovaa ja ihan sunnuntaiharrastelijoita ei näkynyt ollenkaan. Ohjaajat olivat taitavia ja koirien esteosaaminen jopa parempaa kuin Suomessa.

Päivä alkoi ihan mukavalla agiradalla. Mielestäni Riesa ei tällä radalla liikkunut ihan tavalliseen tapaansa, taisi vierastaa pohjaa aika paljon. Pohjahan meille sitten tekikin tepposet, sillä Riesa suti aika pahasti mutkassa ennen päällejuoksua. Itse jatkoin jo matkaa, joten Riesa ei hypännytkään hyppyä. Tästä kielto, muuten virheittä maaliin.



Toinen rata alkoi putki-puomi erottelulla. Olen ihan supertyytyväinen meidän suoritukseen, moni koirakko hyllytti heti siinä. Puomin jälkeen en sitten yhtään tiedäkään, mitä ihmettä tapahtui..! Vapautin Riesan kontaktilta nopeasti ja Riesa lähtikin lukemaan ihan täysin väärässä suunnassa olevaa hyppyä. Melkein juoksin koiran yli kun se vaan syöksähti edestä ohi. Tämän jälkeen kepitkit oli vielä vaikeat! Vienti oli ulkokautta avokulmaan, minkä kyllä pitäisi olla meille ihan helppo suoritus. Juuri vähän aikaa sitten oli treeneissäkin. No, tällä kertaa ei oikea väli löytynyt.



Viimeiselle hyppärille lähdettiin ajatuksella kaikki tai ei mitään. Me ei tehtäisi yhtään mitään millään muulla kuin voitolla, joten kovaa pitäisi mennä. Tällä radalla Riesa oli selkeästi tahmeampi, alkoi varmasti reissu jo painaaan. Alkuun valitsin meille riskialttiin, mutta onnituessaan nopean päällejuoksuvaihtoehdon. Vihkoonhan se heti meni, sillä olin vähän myöhässä ja koira tuli läpi ohjauksesta. Virhettä ei vielä tässä vaiheessa saatu, mutta aikaa paljoi mukavasti.
Kepeille tultiin kovaa putkesta ja niin vain oli Riesa taas väärässä välissä! En tiedä oliko kisapaikan kokovalkoisen kepi sille hankalat, vai söikö reissun rasitukset vähän liikaa keskittymiskykyä vai mitä ihmettä tapahtui. Riesa kun ei ole tehnyt keppivirheitä aikoihin. Vitonen tästä ja sillä maaliin.



Bussipysäkille käveltäessä joku ystävällinen nainen tarjosi meille kyydin lähemmäs keskustaa, eipä ole sellaiseen Suomessa tottunut :D Takaisin Marian luo päästiin siis huomattavasti lyhyemmällä bussimatkalla.

Tuloksilla ei juhlittu, mutta se ei haittaa ollenkaan. Matkaan lähdettin sillä ajatuksella, että kokeillaan vähän miten Riesa pystyy näinkin vaikeissa olosuhteissa toimimaan. En voisi olla tyytyväisempi ! Riesa suoritti hienosti raskaasta reissusta huolimatta. Pienet huolimattomuusvirheet annetaan anteeksi, jatkossa osaan varautua niihikin. Kokonaisuus jäi kuitenkin reilusti plussalle.
Nyt voin lähteä kotimaan kisareissuille hieman levollisemmin mielin. Eiköhän myös Viroon tule vielä syksyllä lähdettyä, silloin voi jo ehkä asettaa jotain tavoitteitakin. Tällä reissulla käytin turhaan energiaa sen miettimiseen, miten koira mahdollisesti toimii tai käyttäytyy.

Tuplaa pukkaa

Pitkästä aikaa Turun suunnalla kisaamassa. Tavoitteena kaikilla starteilla huolelliset lähdöt ja hallitut kontaktit.

Ensimmäisellä radalla tein itse lähdöstä liian suuren numeron ja Riesa lähti ilman lupaa. Ei kuitenkaan ehtinyt hypätä ensimmäistä hyppyä ja kävin palauttamassa paikalleen. Vähän Riesa edelleen meinasi lähdössä nykiä, mutta jäi kuitenkin paikalleen. Kovin pitkälle ei tätä rataa kuitenkaan päästy, sillä Riesa kolautti kyynärpään/olkapään tms. siivekkeeseen. Sen jälkeen Riesa huusikin täyttä huutoa. Siiveke ei edes hievahtanut eikä rima pudonnut, joten olin ihan varma että koira jotenkin liukastui ja sieltä on joku haukkari vähintäänkin revennyt kolmeen osaan. Huuto loppui kuin seinään ja Riesa käytti jalkaa heti ihan normaalisti. Onneksi kaveri kuvasi videon ihan vierestä, jota sitten kelattiinkin ees ja taas. Videolta näkee hyvin, että minkäänlaista liukastumista ei tapahdu missään vaiheessa, ei edes laskeutuessa. Kuuluu vaan kolahdus ja sen jälkeen huutoa. Törmäyskään ei ole voinut olla iso, sillä hyppy pysyi todellakin täysin paikallaan.
Ulkona Riesa liikkui puhtaasti, varasi hyvin painoa kaikille jaloille. Kopeloidessakaan Riesa ei reagoinut mihinkään. Pari ihmistä ja tuomari tulikin sanomaan, että taisi vain kolahtaa kipeästi johonkin hermoon ja säikäyttää. Samalle kannalle kallistuin itsekin, sillä Riesa on varsinainen drama queen ja siitä vielä kiitollinen tapaus, että näyttää kyllä jos johonkin kolottaa. Uskallettiin lähteä seuraavalle radalle sillä ajatuksella, että jos pientäkään epäpuhtautta näkyy niin jätetään homma heti siihen.

Ennen toista rataa kävin vielä koiran läpi mutta mitään reaktiota en saanut aikaiseksi. Lisäksi Riesa edelleenkin varasi hyvin painoa kaikille jaloille ja ravasi puhtaasti. Riesa liikkui radallakin hyvin ja kulki kovaa.
Nyt keskityin itse luomaan rennon lähtötilanteen, enkä edes katsonut koiraan ennen radalle kutsumista. Toimi loistavasti. Keinukin oli ihan radan alkumetreillä ja se sujui ihan hyvin. Käskytin sen verran voimakkaasti, että suoritus oli melko hidas, mutta tällä hetkellä on tärkeintä saada alle hallittuja kisakeinuja. Aan suorituskin oli hyvä, mutta puomi oli hyvin kyseenalainen... Edessä oli putkiansa ja jarrutin voimakkaasti. Riesa vähän hämmentyi tästä ja jäi seisomaan kontaktin yläosaan. Vapautin siitä, näitä voimakkaita rytminmuutoksia täytyy treenata.
Tuloksena puomia lukuunottamatta hyvä nolla, sija 2.



Kolmannella radalla Riesa liikkui edelleen hyvin, säikähdyksellä siis selvittiin. Lähtö oli edelleen hyvä ja nyt puomikin oli hyvä. Puomin jälkeen koira meinasi vähän kadota näpeistä mutta ihmeen kaupalla Riesa ei päätynyt ylimääräisellä kierroksella väärille esteille. Keinu tälläkin radalla hitaahko, mutta edelleen hallittu. Loppuradalla Riesa teki saman kuin aika moni muu ja kiersi yhden putken! Tästä ei kuitenkaan kieltoja jaettu ja nollalla maaliin. Ei se nätti ollut, mutta jo vuoden kolmas tupla! Aika huikeeta, ei olla mitenkään liikaa tuplia otettu uran aikana.



Viimeisellä radalla piti vähän taistella oman keskittymisen kanssa, mutta lopulta tällä radalla oli kaikista paras fiilis. Hyppäsin radan lopulla hieman ulos mukavuusalueeltani ja koira toimi hienosti.
Lähto oli hyvä, mutta puomilla otti taas häiriötä hidastamisesta. Monipuolisempaa treeniä tarvitaan alle.
Pitkässä putken ohituksessa tulin itse katsoneeksi väärään päähän putkea ja sinnehän se koira sujahti... :D No ei se mitään, päästiin ilman paineita reenaamaan radan loppuosaa. Ennen keppejä tehtiin ihan kelvollinen japsi. Olisi se voinut olla aavistuksen sujuvampi, mutta sama se. Uskalsin tehdä ja se onnistui hienosti! Kepeillä irtosin pitkälle eteen ja ehdin tekemään perjätön kohtaan, johon lähes kaikki nopeiden koirien ohjaajat tekivät takaaleikkauksen.



Tänään olen tarkkaillut silmä kovana koiraa, sillä levon jälkeen mahdolliset oireet törmäyksestä viimeistään näkyisivät. Mitään jäykkyyttä ei ole onneksi näkynyt, eli todellakin osui vain kipeästi hermoon ja säikähdyksellä selvittiin.

Säikähdystä lukuunottamatta kiva kisäpäivä. Kokonaisuutena hyviä ratoja ja koiralla hyvä mielentila koko päivän. Kontakteilla on nyt tehty liikaa hallintaa ja se näkyy. Vielä syksyllä suoritukset olivat välillä vähän kaaosmaisia, nyt vain kokonaisuus tasapainoon. Etenkin keinulla täytyy koiralle pikkuhiljaa siirtää enemmän vastuuta kun on saatu jo järki mukaan suorittamiseen. Puomille vain paljon hidastushäiriöitä niin hyvä tulee.

tarkoituksen palasia

Viikonlopun startit menivät vähän opiskeluksi, mutta se voi olla ihan hyväkin asia. Tällä kertaa ohjaaja saattoi oppia vähän enemmän kuin koira, mutta jospa koirankin päähän jotain tarttui.

Olin etukäteen kuullut, että halli on ahdas, mutta yllätyin silti hallin koosta. Omaa tilaa ei voinut edes haaveilla saavansa. Alkoi itsellä jo ilman koiraakin iskeä vähän ahtaan paikan kammoa. Riesalle lähtökohtaisesti aivan äärimmäisen hankala kisapaikka, Riesa jos joku tarvitsee sitä omaa tilaa. Ihan loistava treenitilanne kuitenkin ja sillä ajatuksella kisapäivään sitten lähdettiinkin. Käytin paljon ajatustyötä siihen, että itse olen mielentilaltani todella tyyni, mikä vaikutti omaan kisavireeseen negatiivisesti. Ei ihan lähtenyt, mutta ainakaan Riesa ei napannut minulta yhtään hermostuneisuutta.

Jälleen kerran Riesa osoitti kasvaneen huimin harppauksin agilitykoirana, sillä tyyppi oli lunkimpi kuin monissa isommissa halleissa. Riesa ei edes juuri vilkaissut muita koiria, vaikka jengi päästi todella huolimattomasti koiria iholle. Olin aivan järkyttynyt Riesan hyvästä käytöksestä, ehdin jo varautua siihen, että pahimmassa tapauksessa joudumme jättämään startit kokonaan väliin. Koiraan luottaminen taisi olla yksi tämän harrastuksen peruspilareista...

Kisapäivä alkoi hyppärillä, profiili ei ollut mitenkään erityisen haastava mutta parin ansapaikan takia olisi oman asenteen pitänyt olla vähän muuta kuin se nyt oli.
Torstaina Jennan treeneissä tehotreenattiin japskeja ja radan alussa olikin ihan mainio japskin paikka. En ole vielä koskaan uskaltanut käyttää japskia kisaradalla, mutta rohkeasti vaan tuulta päin. Japski itsessään sujui hyvin, mutta sen jälkeen Riesa lähtikin täysin lapasesta. Tyyppi baanasi hyvin kaukana olevaan putken pimeään päähän. Jostain syystä en osannut varautua tähän rataantutustumisessa..! Matkaan mahtui vielä yksi (tällä kertaa oikeasti ansa)putki, muuten ihan kivaa perusbaanaa loppuun asti. Loppusuoralla suoran putken jälkeen tosi huono irtoaminen eteen, pää kääntyi kysymään.

Toiselle radalle lähdettiin paremmalla asenteella. Radalla oli kaikki kontaktit, päätin jo etukäteen että kaikilla pysähdytään huolella. Keinua en ole kisoissa oikein pysäytellyt, joten haluan saada sen kontrolliin. En voi tällä hetkellä sanoa luottavani keinun itsenäiseen suorittamiseen.
Rata oli muuten tosi hyvä, mutta tunari ohjaaja oli kepeille mentäessä koiran tiellä ja koira ajautui väärälle puolelle keppejä. Riesalla on nykyään keppien haku niin hyvin hanskassa, että niiden ohjaamiseen kiinnitin liian vähän huomiota. Harmi vaan, että koira ei voi mennä kepeille oikein jos se ei edes nää koko keppejä ajoissa.
Puomi oli huono, R odotti selkeästi nopeaa vapautusta. Se jäi hassusti seisomaan kaikki jalat kontaktilla, "joskus" on ehkä juuri siitä kohden vapautettu... Saatiin ne etujalat pienen neuvottelun jälkeen lopulta maahan. Muut kontaktisuoritukset hyviä.
Lopussa taas suoran putken jälkeen eteen irtoaminen, tällä kertaa Riesalta hyvä suoritus.

Kolmannelle radalle lähtiessä päätin ottaa lähdössä pysymisen kunnolla testiin. Molemmat startit olivat ehkä vähän levottomia ja Riesalla on muutenkin vaivihtaa alkaneet lähdöt vähän lipsua kisaradoilla. Ihan hirveää härkkimistä ei vaadittu ja possu lähti ilman lupaa. Siitä huomautuksen saattelemana koira takaisin istumaan, remmiin ja pois radalta.
Tämä on ehkä asia, mikä jurppii tehdä mutta on välttämätön paha. Olen jo aika pitkään odottanut, että pääsen tähän ongelmaan puuttumaan. En osaa sanoa, auttoiko tämä yhtään mitään tai menikö se koiralle perille. Riesalle valitettavasti ihan kaikki tekeminen ja huomio on palkitsevaa, mutta ainakaan lähdöstä ilman lupaa lähteminen ei vahvistunut.

Samaan halliin yritetään mennä uudestaankin kisaamaan. Sillä kertaa toivottavasti ohjaajakin kisavireessä, pääsee Riesakin kunnolla testiin siinä vaiheessa. Sinänsähän se on vähän turha juosta kisaratoja, joissa suurin ajatustyö kohdistuu radan ulkopuolelle, mutta tämän koiran kohdalla pelkkä radan reunalla hengailu on merkittävä osa kisasuoritusta. Jatkossa osaan ehkä laittaa sille vähän vähemmän painoarvoa.

pelkän toivon varaan jotain perustaa ja luottaa ettei enää pala maa

Helmikuussa ei olla kisattu ollenkaan, mutta treenattu ollaan senkin edestä. Ensi viikonlopulle on sitten jo kisailmokin vetämässä. Ensimmäistä kertaa kisataan ilman yhtään mitään tulospaineita, saa nähdä kuinka käy! Ainakin kisakontakteja on tässä vaiheessa hyvä alkaa vaalimaan, ettei vahingossakaan ala kesää kohden lipsumaan. Ihan valtavaa kisamotivaatiota ei tällä hetkellä ole, mutta kevättä kohden aletaan kiristämään kisatahtia. Ollaan sitten toivottavasti iskussa oikeaan aikaan kesällä.

Treenaamassa ollaan juostu kisojenkin edestä. Kimin tehariryhmässä ollaan käyty kerran kuussa, vaikka en ole niistä täällä kirjoittanutkaan. Ollaan tehty ihan hyviä suorituksia, mutta ei ehkä olla leireillä pystytty ihan parhaimpaamme. Riesa on kahdella viime leirillä tyhmäillyt takaakierroissa, mikä on vähän syönyt fiilistä. Ongelmaksi on kummallakin kerralla muodostunut aina radan yksi takaakierto, muissa ei ole ollut ongelmia. Riesa lähtee yleisesti mielestäni ihan hyvin takaakiertoihin, joten nämä ovat nyt aiheuttaneet melkoisesti päänvaivaa. Ongelma tulee esiin silloin, kun olen hypyllä hieman ennen Riesaa ja hypylle tullaan putkesta tai kepeiltä. Riesa ei katso ohjausta lainkaan, vaan jää pyörimään jalkoihin.

Omatoimisesti ollaan käyty kahdesti vahvistamassa takaakiertoja kaikista mahdollisista kulmista ja pidemmiltäkin etäisyyksiltä, eikä ongelmia ole ollut. Ongelmaa on siis ollut vähän vaikea lähteä työstämään, kun sitä ei ole saatu esiin. Mutta ainakin ollaan perustakaakiertoja vahvisteltu nyt hurjasti, katsotaan osaako Riesa enää suoraan hypätäkään.
Ohessa ollaan tehty kontakteja tosi isoilla hetsauksilla ja häiriöillä, onnistumisprosentti aika lähellä sataa.

Jennan viikkotreenit jatkuivat taas helmikuun alussa. Riesa on ollut joka kerta aivan huikean hyvä, se ei ole Jennan ratapohjilla todellakaan mikään itsestäänselvyys! :D Viime treeneissä oli todella hauska profiili, siitä on puoliväliin asti videotakin. Nollaa ei teknisten ongelmien takia saatu filmattua.
Viime viikolla oli myös hyvä puomi etenkin alkutreenien ajan. Riesan treenipuomit eivät ole tällä hetkellä aina ihan riittävän hyviä. Johtunee siitä, että treeneissä pysäytän puomille huolella 99% kerroista ja nopeita vapautuksia ei olla tehty nyt juurikaan. Kisakontaktien vauhtiin tämä ei todennäköisesti vaikuta, mutta ei ole hyvä juttu, jos treeni- ja kisatilanteen suoritukset eroavat kovasti toisistaan.
Positiivista myös alun sylkkäri! Riesa tulee yleensä tosi huonosti ohjauksiin, jos se joutuu itse tulemaan pitkältä matkalta ja ohjaajalla ei ole juurikaan liikettä. Nyt tuli todella hienosti. Samaisesta suorasta putkesta mentiin muuten vielä kepeillekin kepit leijeröiden, joka kerta oikein! Mun ja koiran väliin jäi siis puomi, kaksi putken suuta, kepit ja kahden metrin päässä oleva hämyhyppy. Se oli aika siistiä, harmi ettei se tallentunut videolle. Radan alku kuitenkin tässä:



Sunnuntaina juostiin tollerien valmennuspäivässä jonka koutsina oli Ville Liukka. Oli kiva nähdä niin uusia kuin vanhojakin tollerituttuja. Riesa nyt erottui joukosta aikalailla, ja sanotaanko vaikka niin, että radan ulkopuolella ei ainakaan edukseen... :D

Itse ratasuoritus meni kuitenkin hyvin. Aikalailla nollaa taidettiin tehdä, oli Riesalle helpohko profiili. Kepeille meno onnistui joka kerralla itsenäisesti putkihäiriöstä huolimatta. Leijeröin putken kaikilla kerroilla. Riesa on oppinut jopa kuuntelemaan keppikäskyjä, hienosti osasi hakea kepeille vaikka en putkea erityisesti blokannutkaan. Suoralla putkella ehtii myös loistavasti tekemään persjätön ennen 19 hyppyä, kun koiran voi lähettää kaukaakin suorittamaan.

Koska ensimmäisellä pätkällä saatiin jo hyviä onnistumisia, näytettiin toisellä pätkällä vähän välistävetoja oikealla puolella olevilla hypyillä. Ei ongelmia. Lisäksi Ville halusi nähdä viskileikkauksen seinää kohti, ei ongelmia siinäkään. Tässä treenissä jotenkin itselleni realisoitui todella selkeästi, miten pitkälle on tultu. Pari vuotta sitten välisävedot oli ihan kaameeta katsottavaa, mutta nyt ei ollut ilmassa pienintäkään epävarmuutta. Hienoin kettu!

Ville kiinnitti huomiota siihen, että Riesa liikkuu pystyssä puomilla ja kepeilläkin. Se on ollut jo tiedossakin, en tiedä onko jotenkin rakenteellinen juttu vai mistähän johtuu. Riesa ei ole kuitenkaan koskaan etuosasta jumissa tms. joten en sinänsä kanna tästä huolta. Riesa ei ole koskaan tehnyt mitään "paimenkoiramaisesti" pää alhaalla, vaan sille on tosi tyypillistä ja luontaista pitää pää ylhäällä. Keinullakin tehtiin töitä sen eteen, että edes pikkuisen joustaisi etuosalla.

Käytiin läpi puomitreenejä, jotka ehkä auttaisi tähän. En tosin usko, että näillä on Riesan tekniikkaan suurempaa vaikutusta, kyseessä on kuitenkin jo tuon ikäinen koira. Hyviä ajatuksia kuitenkin alastulotreeniin, vaihtelua meidän perustreeniin. Erittäin yksinkertaistettuna ajatuksena oli, että koira juoksee kontaktiosalta putkeen ja siitä uudestaan kontaktiosalle, joko suoraan tai toisen putken kautta. Kolmannessa treenissä oli kaksi putkea, pelkkä alastulo putken painojen päällä ja putkien välissä vielä hyppy.
Ville sanoi, että vapauttaa koiran aina putkeen eikä palkkaa koiraa kontaktille. Siinä meillä erosi näkemys, sillä itse haluan koiran ajattelevan alastuolla, Riesalta nopeasti tipahtaa ajatus matkasta jos tehdään nopeita vapautuksia tiheällä tahdilla. Toki pointtinsa molemmissa tavoissa.

Tänään käytiin tekemässä tuota treeniä, missä alastulo on putken painon päällä. Nopeasti todettiin se tavoitteen kannalta hyödyttömäksi. Riesa ei ole millään tavalla putkihullu, sillä ei ole niitä kohtaan kovin kummoista paloa, joten tällä ei saada koiran päätä alas eikä juuri vauhtiakaan. Riesa rakastaa kontaktilla oloa enemmän kuin putkia :D Hyvin on pohjatyöt tehty!
Modattiin harjoitusta meille sopivammaksi etupalkalla. Putken kautta alastulolle ja siitä etupalkalle. Nyt saatiin eri tavalla vauhtia ja draivia tekemiseen. Heti kyllä huomasi, miten Riesalla meinasi jäädä ajatus matkasta kun nopealla tahdilla tehtiin monta nopeaa vapautusta.
Näitä treenejä jatkamme. Alkeisopetuksessahan tehtiin paljon toistoja pelkällä alastulolla, joten palaamme niihin. Joko alastulo melkein maassa tai sitten pöydällä. Jos näillä eväillä saataisiin treenipuomiinkin lisää vaihtia, eikä varmasti myöskään kisapuomille huonoa tee. Katsellaan kuinka käy.

Tollerkerholtakin tuli muuten mukavaa postia, Riesa on voittanut vuoden 2015 agi-tolleri kiertopalkinnon. Valionarvot toivat meille sen verran mukavasti pisteitä, että muut jäivät täpärästi taakse.

Can't complain about much these days

Ei kai tässä. Tammikuun loppu ja Riesalla on kaikki arvokisanollat ensi kesälle tienattuna. Kolmas kesä yksilöarvokisoissa, mutta ensimmäistä kertaa molemmissa samana kesänä :D Mutta ennekaikkea ensimmäistä kertaa nollat kasassa hyvissä ajoin, ehkä meillä on keväällä jotain muutakin elämää kuin agility..!

Tammikuun alussa kisattiin Ojangossa kotiintuomisena yksi nollavoitto ja kaksi kaaoshyllyä. Riesa teki pitkästä aikaa Riesat ja oli täysin ennalta-arvaamattomasti aivan järkyttävä ohjattava. Itsehän olin loppiasena tehdyn tuplan jälkeen hakemassa heti toista samanlaista perään, mutta Riesa palautti nopeasti jalat takaisin maan pinnalle, ei saa lähteä liikoja keulimaan. Nollavoitto lämmitti kuitenkin mieltä.

Pari viikkoa kisataukoa ja viime sunnuntaina jälleen tositoimissa Järvenpään vastavalmistuneessa hallissa.
Päivä alkoi todella vauhdikkalla hyppärillä, jolla sai pistää töppöstä toisen eteen. Riesa oli äärimmäisen kuuliainen eikä erehtynyt ansaesteille, vaikka vähän pelkäsin että vauhti lähtee hallinnasta. Oman ajoitusvirheen vuoksi koira päätyi väärään päähän putkea, mutta ei sillä ollut mitään väliä. En muista koska olisi kisaradalla ollut niin siistiä, täysiä juokseminen vaan on meidän juttu.

Toinen rata oli profiililtaan myös aika juostava, vähän hyppäriä haastavampi kuitenkin. Päätin lähteä hakemaan samaa fiilistä tältäkin radalta, eli täysillä vaan. Uskalsin valita muutaman ohjauksen oman mukavuusalueeni ulkopuolelta ja Riesa toimi hienosti, malttoi hyvin myös kontakteilla. Tältä radalta nolla ja sija 2.

Viimeisellä aksaradalla oli haastava keppikulma, mutta muuten taas juostava profiili. Tällä radalla meno ei ollut ihan yhtä jouhevaa kuin edellisillä radoilla, mutta nollalla maaliin kuitenkin. Radalta tuli vain kaksi nollaa, joten Riesa vielä voitti radan. Koira, joka ei saanut viime kaudella yhtään voittoa, on puolentoista kuukauden sisällä juossut kolme nollavoittoa...

Se oli kauden toinen tupla ja näin myös maajoukkuekarsintanollat kasassa! En tiedä koska tästä tuli näin helppoa, mutta ei kai sillä niin väliä. On tämän eteen töitä tehtykin. Eikä pelkästään ratasuorituksesta ole tullut helppoa, vaan myös kisaaminen alkaa tuntua helpolta. Minun oma kisapääni on vihdoin ja viimein siinä pisteessä (ainakin hetkellisesti), jossa kykenen tekemään täysillä ja luottamaan meidän osaamiseen miettimättä radan tulosta tai mahdollisia virheitä. Pitkään aikaan ei ole tullut vastaan rataa, joka olisi tuntunut liian vaikealta tai johon en olisi keksinyt ohjausratkaisua.

Nykyään myös Riesan virittäminen kisaradalle on helpompaa. Riesa on ollut aina äärimmäisen epätasainen kisakaveri, mutta nykyään olen päättänyt luottaa koiraan. Jos en luota siihen, että koira hoitaa oman osuutensa, en pysty tekemään myöskään omaa osaani huolellisesti. Joskus menee metsään, mutta saa mennä. Yhä useammin Riesa kuitenkin hoitaa tonttinsa mallikkaasti.

Koiraharrastus tuntuu aika hyvältä just nyt. Tänään juostiin vielä aivan superit Jennan viikkotreenit, tuntuu että kaikki palaset vaan loksahtelevat kohdalleen. Nyt vaan pää kylmänä ja rennolla asenteella eteenpäin, yritetään pitää tämä fiilis.

Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys

Keskiviikkona juhlittiin Riesan synttäreitä! Pikkukettu täytti jo kuusi vuotta ja merkkipäivää vietettiin asiaankuuluvasti agilitykisoissa. Ikäkriisi ei iske, kun on koko kisapaikan tuhmin koira. Pysyy omistajankin mieli sopivasti virkeänä.

Kisapäivä alkoi piristävässä -24 pakkasasteessa, ei ihan kamalasti ollut porukkaa lämppälenkillä. Riesa sai päällensä villapaidan sekä pompan ja tarkeni hyvin reippaat lämpät ja jäähkät. Omankaan naaman tunnottomuutta ei siinä lenkin puolivälin paikkeilla enää juuri huomaa.

Pakkasasteiden takia oli tuotava Riesan häkki halliin sisälle. Lisäksi halli oli pakkasen takia muutenkin ihan tupaten täynnä, kun valtaosa päätyi lämppäämään ja jäähkäämään sisätiloissa. Ei ihan ideaalit olosuhteet kuumuvalle Riesalle. Kierrokset olivatkin läpi kisojen tapissa ja Riesa päätti kiroilla jokaiselle joka viitsi katsoa päin hetkeä pidempään. Lihapullan voimalla siitäkin selvittiin, vaikka ikävän huolettomasti jengi päästää koiria ahtailla kisapaikoilla iholle.

Ensimmäisenä oli aksarata, jossa oli muutama ikävä ansapaikka. Riesalla oli sokka irtoamispisteessä, mutta hienosti kokosi itsensä radalle. Vähän yritti tuhmailla kontakteilla ja parissa kohtaa joutui turvautumaan huuto-ohjaamiseen, mutta ihan näppärä rata. Nolla sijalla 3./45 ja Riesa sai palkintojen joukosta synttärilahjansa. Rankkaa, kun täytyy omat lahjatkin ansaita. 

Toiselle radalle valmistautuminen meni yllättävän helposti. Kävin kiivasta päänsisäistä keskustelua itseni kanssa siitä, pitääkö tässä nyt panikoida tuplan mahdollisuudesta vai ei. Jonkunlaiseen kompromissiratkaisuun pääsin, sillä paniikki iski vasta radan loppupuolella. Pienesti rata levahti neljän viimeisen esteen aikana ja taisi siellä joku rimakin kolahtaa, mutta nollalla maaliin! Kauden eka tupla juostu ja SM-kisoihin vaadittavat tulokset ovat nyt kasassa! Vielä ei tosin huokaista nollahelpotuksesta, sillä karsintoja varten tarvitaan vielä yksi tupla.

Radalta extrapisteet Riesalle, sillä se kääntyi siedettävästi sille vaikeassa kohdassa. Suoran putken jälkeen piti tehdä samointein ukari ja palata putken suun vieressä olevalle renkaalle. Vaikka Riesalla onkin hyvä putkijarru, se on aivan tajuttoman huono tulemaan mua kohti, jos oma liike ei jatku. Usein sillä valuu kaarros niit pitkäksi, että lenkittää esteen ohi. Se saattaa siis itse putkelta kääntyä terävästi, mutta käännös valuu sitten sivuttaissuunnassa... Voimakkalla äänenkäytöllä saatiin koira kuitenkin oikealle esteelle. Vähän hitaasti, mutta nolla oli tässä kohdin pääasia.

Viimeisellä radalla ei sitten ollutkaan enää mitään väliä. Liiallinen tyytyväisyys vie näköjään hirveästi energiaa. Hyvä rata siitä huolimatta, mutta kolmanneksi viimeisellä hypyllä ei riittänyt taistelutahto runtata koiraa oikealle puolelle hyppyä. Jälkikäteen vähän toki harmittaa, ei sitä joka päivä triplaa olisi tehnyt!

Hirveän hyvä kisapäivä! Minulla oli tosi varma olo koko päivän ajan, usko meidän tekemiseen on korkealla edelleen. Toivotaan, että sama fiilis kantaa aina kesään asti.

Vuosi 2015

Se olisi taas uusi vuosi aluillaan ja pitäisi laittaa vuosi 2015 pakettiin.

Vaikka viime vuoden tulokset olivat mukavia, on tärkein juttu silti se, että Riesan kanssa hitsauduttiin entistä paremmin yhteen. Monet kerrat meidän uran aikana olen miettinyt, että me ei Riesan kanssa vaan olla hyvä agilitykoirakko. Jotenkin ei koskaan päästy siihen samaan kuplaan, vaan kumpikin sääti vähän omiansa ja tuloksia ei luonnollisestikaan tullut. Vuonna 2014 mentiin toki isoin harppauksin eteenpäin, mutta viime vuonna kokonaisuus on hioutunut entistä paremmaksi.

En voi riittävästi korostaa sitä, millainen työmäärä meillä on takana. Lukematon määrä työtunteja, hikeä ja kyyneliä, vähän vertakin. Riesan kanssa mikään ei ole koskaan tullut ilmaiseksi, mutta kaikkea saavutettua osaa todella arvostaa. Lisäksi ymmärrys erilaisista agilitykoirista on kasvanut. Vuosien varrella on ärsyttänyt suunnattomasti ihmiset, jotka asiantuntevasti toteavat, että koiraa ei vain ole palkattu riittävästi, asiaa ei ole vahvistettu riittävästi ja oikein, tai että koira kyllä hyppää kohti kun laitetaan hyppämään. Päälle joukko muita samankaltaisia kommentteja. Ilman Riesaa olisin varmasti ihan samaa mieltä, nykyään tiedän paremmin. Kun asioista työstää ammattilaisten opeissa, eikä edistystä tapahdu, ihan kaikki vika ei voi olla remmin päässäkään.

Viime vuonna ei onneksi noiden ongelmian kanssa painittu, vaan kerrankin käsissä on ollut "ihan oikea" agilitykoira. Jennan treeneissä ollaan käyty koko vuosi enemmän tai vähemmän. Alkuvuodesta alkaen oli treenejä n. kerran kuussa ja elokuusta alkaen ollaan treenattu Jennan viikkoryhmässä. Nyt vasta itsekin olen huomannut, että Riesaa ei saa treeneissäkään kääntää liikaa. Se ei tykkää kääntyä ja sen huumori alkaa olla koetuksella, jos treeniradoilla viikosta toiseen jatkuvasti vain käännytään eikä edetä. Syksyn treeniprofiilit on olleet Riesalle juuri sopiva yhdistelmä hallintaa ja vauhtia. Kun Riesa saa välillä vaan paahtaa eteenpäin, se tulee myös miellyttävämmin ohjauksiin eikä turhaudu. On siis ollut todella kiva treenata.

Jos treenaaminen oli viime vuonna mukavaa, kisaaminen ei niinkään. Keväällä oli aivan järkyttävä nollastressi ja nollathan jäi sitten puolitiehen. SM-kisoissa kisattiin, mutta karsinnat jäivät välistä. Harmitti, mutta opetti. Maailma ei kaatunut, eikä agilityn hauskuuden pitäisi olla siitä kiinni, pääseekö juoksemaan kisoissa x vai ei.
SM-kisoissa kisaaminen oli toki hieno kokemus. Oli mahtavaa juosta joukkueradalla ekaa kertaa nolla seurakavereiden kannustaessa. Joukkue oli myös hyvillä sijoilla, muutaman sentin (eli joukkuetoverin kontaktivirheen) päässä pronssimitalista :D Lopullinen sijoitus 10. Yksilöradalla taisteltiin kalkkiviivoille asti, mutta kaaosmaisesti alkanut rata ei vaan pysynyt loppuun asti kasassa.
Kaikenkaikkiaan reissu oli vuoden kohokohtia, vaikka aika raskas rupeama olikin. Oli hirveän kiva nähdä tuttuja ja viettää aikaa oman seuran huippuporukassa.

Vuoden 2015 saavutuksiin mahtuu myös molemmat agilityn valionarvot. Valitettavasti ne jäivät vähän muiden saavutusten varjoon. Toukokuun alussa juostiin tupla SM-kisoja varten, eikä samalla kerralla saavutetulle valionarvolle paljoa ajatuksia suotu. Hyppyvalionarvo saavutettiin voitolla, ja taas jäi valionarvo toissijaiseksi. Olin niin huojentunut siitä, että voitto saatiin jo heti tässä vaiheessa suht vähällä kisaamisella, eikä siitä tarvitse enää kantaa huolta.
Valionarvot ovat toki hienoja saavutuksia ja pitäisi niitäkin arvostaa. Onhan se jonkulainen osoitus kaikesta työstä ja osaamisesta, vaikka valioitumissäännöt aika lepsut nykyisin ovatkin.

Mitenkä sitten tämä vuosi?
Riesan kanssa suunta on ollut viime vuodet nousujohteinen, joten tottakai toivon että suunta jatkuu samana. Liikaa ei saa jäädä vellomaan tyytyväisyyteen, vaan töitä on edelleen tehtävä määrätietoisesti. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen vai mitenkä se taas menikään.
Tulostavoitteita en halua tälle vuodelle asettaa. Itselleni asetan tavoitteeksi sen, että opettelen ottamaan rennosti. Agilitynollista stressaaminen on loppujen lopuksi aika turhaa. Vaikka arvokisat ovat hienoja tapahtumia, niin ne ovat lopulta kuitenkin vain pari viikonloppua vuodessa.

Lisäksi olisi kiva, jos Riesa pysyisi koko vuoden terveenä. Tälle syksylle sairasteltiin ihan liikaa. Agility muuttuu merkityksettömäksi siinä vaiheessa, kun koira on kipeä. Tärkeintä on terve ja iloinen koira, jonka kanssa on kiva elää arkea. Toivotaan siis tälle vuodelle terveyttä sekä kivoja hetkiä harrastuskentillä ja arjessa!

Kuvat Maria Sorvali