Let go, have faith and don’t you be afraid

Nyt on kaikki tehty ennen SM-kisoja, koira ei enää treenaa ennen perjantain iltakisoja. Tiistaina Riesalla on vielä huoltokerta osteopaatilla, sen lisäksi ohjaaja yrittää valmistautua henkisesti ja korjata kesälomalla aivan täysin sekaisin mennyttä unirytmiä.

Tällä hetkellä on olo, että olisi pitänyt tehdä jotain enemmän. Treenata rataa ja vahvistaa tekniikka tai jotain. Viikkotreenien loppuminen huhtikuussa oli huono juttu itselle, vaikka tosiasassa kuudesta viikosta viitenä ollaan tehty ratatreeniä. Yksi niistä treeneistä oli vielä isompi leiripäivän setti. Kisastartteja on toukokuun alun jälkeen kertynyt yhdeksän, että kyllä tässä on agilityä tehty ihan tarpeeksi. Ratojen lisäksi ollaan itsenäisesti käyty muutamia kertoja vahvistamassa tekniikkaa. Ehkä fiilis tekemättömyydestä tulee siitä, että edellisvuosina on kisattu nollien takia tosi aktiivisesti kalkkiviivoille asti ja siihen vielä viikkotreenit päälle. Tulosta on tällä kaudella syntynyt tällä vähän rauhallisemmalla tahdilla, joten uskotaan tähän myös viikon päästä. Vuoden nollaprosentti huitelee jossain viidenkymmenen tietämillä, toivotaan että kisojen jälkeen prosentti olisi vähän parempi! ;)

Viime maanantaina käytiin vielä hakemassa kisarutiinia Kellokoskelta. Tuloksena nolla ja hyl. Ensimmäinen rata oli vähän haastava, sillä koiralla olisi pitänyt olla pelkkään käskyyn perustuva putkijarru hallussa. Putken toiseen päähän oli niin kova kiire, että mitään rytmityksiä ei ehtinyt tekemään. Riesa valahti tosi pahasti kahdessa eri kohdassa, eikä tullut kovin nätisti sen jälkeen ohjauksiin. Taisteltiin kuitenkin loppuun asti.
Kontakteista radalla oli puomi ja aa, joka mentiin kahteen kertaan. Puomi oli hyvä ja nopea, aalla ensimmäinen suoritus oli tosi hyvä ja toinenkin vielä mukiinmenevä.

Seuraava rata oli profiililtaan jo paljon sujuvampi, vaikka siinäkin oli pari kinkkistä kohtaa. Tällä radalla kävi sitten juuri niin, mitä ei juuri ennen arvokisoja tuolta koiralta toivo. Riesa otti puomilla häiriötä ilmeisesti tuomarista... Riesa jäi kontaktipinnan yläosaan hetkeksi ihmettelemään ja se piti uudelleen käskeä alas. Kun Riesalla on ollut ennakointiongelmaa, se on jäänyt selvästi alemmas, joten ilmeisesti tuomari häiritsi nyt kovasti. Aalla suoritus oli hyvä ja nopea, mutta alastulolla pää kääntyi puomin suuntaan. Riesa lähti kuitenkin hyvin mukaan, eikä jäänyt häiriöön kiinni, joten sinänsä jotain positiivista. Loppuradasta Riesa lähti vähän lapasesta ja hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn. Ensin ajattelin, että nyt se lähti tsekkaamaan jotain radan reunalla rääkyvää koiraa, mutta tosiasiassa taisin vain ohjata vähän liikaa olettaen. Hyvin tuli kuitenkin takaisin ja loppurata sujuvasti.

Riesan kanssa saa aina kaikkien häiriöiden kanssa olla vähän varpaillaan, sillä kyseessä on koira, joka on joskus mm. lähtenyt kesken radan katsomaan kehänauhaa paikallaan pitävää kiveä... Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin suuri yleisömäärä on vain ollut pikkuketulle liikaa. Sinänsä en pidä Riesaa häiriöherkkänä koirana, mutta ylivilkkaana koirana Riesa huomaa aina ihan kaiken ympärillä tapahtuvan.

Yritän olla repimättä tästä liikaa stressiä, sillä Riesa suoritus ei varsinaisesti millään tavalla häiriintynyt, vaikka se nyt pienen hetken vähän tuomaria katsahtikin. Selkeä parannus siis.

Viime vuoden iltakisojen fiiliksiä.

Kisojen jälkeen ei olla juostu enää rataa, vaan käyty vahvistamassa paria pikkujuttua. Viimeaikoina Riesan suurimmaksi heikkoudeksi on muodostunut keppien haku avokulmasta kun itse ohjaan ulkopuolelta. Tästä virhe tuli Virossa, eikä viime viikon Juhan treeneissä oikeaa kulmaa meinannut millään löytyä hallin nurkasta, vaan Riesa haki aina kakkosväliä. Nytkin Riesa yritti ensin väärään väliin, mutta nopeasti saatiin hyviä suorituksia aikaiseksi. Silti toivon kovasti, että tätä kulmaa ei tule näissä kisoissa vastaan... Todennäköisesti itse suolaisin koko suorituksen sortumalla yliohjaamiseen. Ennen karsintoja onneksi ehditään vielä pari kertaa tehdä keppikulmia.
Keppien lisäksi vahvistin pussilta etenemistä ja paria ohjausjuttua. Lisäksi kaikki kontaktit on palkattu kerran, ei ollut ennakoimisongelmaa tällä kerta...

Joten ei kai tässä muuta. Vähän on tosiaan epävarma olo, enkä oikein edes tiedä miksi. Ei kai tässä lajissa varmaan koskaan voi saavuttaa täydellistä varmuutta, etenkin kun kisakaverina on eläin. Tässä tapauksessa vielä melko epävakaa sellainen :D Mutta lähdemme tekemään täysillä ja rennosti, liikoja varmistelematta ja meidän vahvuuksiin nojaten.
Huippureissu on varmasti taas tulossa parhaan seuraporukan ja tietenkin parhaan pikkuketun kanssa.