2. heinäkuuta 2013

Jos pilvet on pääkalloja, pidä itsesi miehenä.

Eilinen oli kertakaikkiaan surkea päivä.  Aamulla huomasin, ettei Turun yliopisto huolinut minua opiskelemaan ja heti perään amk nakkasi kirjeellä vain kertoakseen, että älä muuten tule tännekään. Noh, juristit on muutenkin ihan omituisia ja tradenomeja mahtuu kolmetoista tusinaan, vai mites tää taas menikään. Joka tapauksessa ensi vuonna uudestaan.

Hetkellisen surkuttelun jälkeen totesin että elämä on, nyt lähdetään treenaamaan. Riesa oli viikonloppuna uintireissulla jotenkin loukannut itsensä, sillä se ensin ui hieman hassusti ja takaisin kävellessä oli selkeästi kipeä. Oireet kuitenkin hävisivät yhtä nopeasti kuin tulivatkit, joten ajattelin kyseessä olleen joku lihaskramppi/kolahdus/tms vaaratonta. Riesa oli kuitenkin täysin oireeton tässä välissä, joten uskalsin lähteä tekemään pienen treenin.

© Sirpa Saari

Lämppälenkilläkin se liikkui täysin puhtaasti, joten ei muuta kuin treenaamaan. Olin pohtinut todella paljon Riesan "en voi hypätä ohjaajaa päinkään!!" - viirausta, ja nyt päätin kokeilla namipalkkaamista. Treeneissä tunsin itseni idiootiksi, miten ihmeessä en ole keksinyt tätä aikaisemmin?! En usko, että tämä on mikään oikotie onneen, mutta jospa tämä edes vähän auttaisi. Voi toki olla, että ei auta ollenkaan. Riesaa on kuitenkan palkattu päällejuoksuista, niistoista, välistävedoista yms. aivan tajuton määrä. Vaikka sitä saisi yksissä treeneissä palkattua useasti tietystä kuviosta, viikon päästä se saattaa silti kieltää sen. Olen siis varsin pessimistinen tämän suhteen, mutta toivo elää kuitenkin. 

Ilman Riesaa olisin varmasti sitä mieltä, että tuollaiset ongelmat ovat vain joko koiran ja/tai ohjaajan osaamattomuutta,  mutta ei tuon kanssa voi olla enää kyse siitäkään. Sen mielestä on vain yksinkertaisesti vastenmielistä hypätä tai ylipäätään juosta minua kohti. Ikinä meillä ei ole tullut mitään yhteentörmäyksiä tms. joiden vuoksi se olisi syvästi traumatisoitunut (eikä se muutenkaan ole koira, joka pienistä kolhuista välittää) ja sillä on palkkailun myötä todella paljon positiivisia mielleyhtymiä tietyistä ohjauksista, eikä ne vaan toimi. Huoh. Jatkamme treenaamista, mutta alan yhä enemmän miettiä vaihtoehtoisia ohjausvalintoja näihin kohtiin. Turha niitä on väkisin kisaradalla viljellä, jos tiedän että koiran tuleminen ohjaukseen on enemmänkin tuurista kuin taidosta kiinni. 

 Kaikesta huolimatta tänään meni hyvin, vaikka ei montaa toistoa tehtykään. Teimme myös muutamia toistoja kepeillä etupalkalla, itse koitin häiritä koiraa parhaani mukaan. Ei jättänyt kesken!
Tämän jälkeen kävin normaalisti jäähkäämässä, Riesa liikkui edelleen ihan normaalisti. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, uintireissulta oli varmaan tullut vain joku kolhu. 

Iskin Riesan autoon siksi aikaa kun itse kannoin esteet takaisin koppiin. Kentällä oli aika kuuma ja ajattelin vielä käydä kastelemassa molemmat koirat ennen kotiin lähtöä. Riesa hyppäsi autosta ja siltä vain lähti etujalat alta. Ei mitenkään edes vingahtanut, ei vain varannut ainakaan toiselle jalalle painoa. Paniikissa päättelin, että sillä on joku lämpöhalvaus ja nyt menee koko otus ihan voimattomaksi. Roudasin sen siis vieressä olevan vesipisteen viereen, jossa totesin että nyt ei hätädiagnoosi tainnut osua ihan oikeaan. Hetken kuluttua uskalsin katsoa miten Riesa liikkuu, nyt liikkui edes jotenkin. Toista jalkaa se piti ihmeellisen suorana, eikä varannut kunnolla painoa. Lähdettiin hyvin pikaisesti kohti kotia, hyvä kun muistin pakata kamat ja Demin autoon. 

Kotona nostin Riesan autosta, ja se käveli taas ihan normaalisti. Mitä hittoa. Soitin saman tien eläinlääkärille, jos siellä olisikin ollut lähiaikoina vapaata, olisin kiikuttanut koiran läpivalaisuun. Ei ollut. Langan toisessa päässä ei oltu kovin innostuneita loma-aikana klinikalle kiikutettavasta koirasta, joka ei tällä hetkellä edes oireile millään tavalla. Ohjeeksi saimme lepoa, yllättävää. Turhautti koko puhelu. Vaikka oireet katoaisivatkin kokonaan, haluan silti tietää, mistä oikein kiikasti. Tai oikeastaan varmistua siitä, että luustossa on edelleen kaikki kunnossa. Ehkä olen hysteerinen koiranomistaja, mutta en halua pelleillä koiran terveydellä. 

Nyt sitten lepäillään ja maalaillaan piruja seinille. Laitoin tottakai samantien myös osteopaatille viestiä, että voitaisko tulla nyt tai heti. Toivottavasti päästään mahdollisimman pian. Toivon, että lihaksista löytyisi tähän nyt joku syy, niin ei tarvitsisi miettiä mitään murtumia tai vielä pahempaa. Toisaalta luulisi, että joku murtuma oireilisi ihan koko ajan... Pelottavia oireita joka tapauksessa, ja todella outoa että se noinkin voimakkaiden oireiden jälkeen on täysin normaali!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti