27. syyskuuta 2012

Kuka voittaa teräsmiehen

Nyt on kyllä niin hurja päivitys- ja varsinkin treenitahti, että kohta mennään ylikunnon puolelle. Tänään olkkaritokoiltiin. Piti mennä ulos, mutta yäk kylmää ja märkää. Ei viitsitty siis. Oli ihan hyväkin treenata sisällä peilin edessä.


Naksuteltiin suoria perusasentoon hakeutumisia eri kulmista. Peilin edessä oli helpompi pitää kroppa suorassa ja Riesallekin oli ilmeisesti helpompi hakeutua suoraan. Kuitekin lähti ihan paristakin seuruuaskeleesta keulimaan niin, että meinasi masennus iskeä. Palkkasin moneen otteeseen oikeasta kädestä selän takaa ja se tuntui vähän hillitsevän keulimishaluja. Saan sen pian vielä vinoon, mutta eipähän keuli...

Jäävistä treenattiin vain seisomisessa koiran taakse kävelyä. Ei viitsi hinkata koko liikettä, koska kyllähän tuo sen osaa. Aluksi meinasi kävellä perään, pari kertaa lähetin takaata etupalkalle jolloin pysyi hyvin. Kerran tehtiin ilman etupalkkaa, ei ongelmaa, palkkasin vasta perusasennosta. Jospa tämäkin kohta olisi koekunnossa.

Lisäksi treenattiin perusasentoon hakeutumista noutokapula suussa... Mahottoman vaikeeta edelleen, mutta vähän helpompaa kuin viimeksi. Oikeastaan aika paljonkin helpompaa, herneet taisivat pikkupikku päässä kerrankin kohdata.
Mä kuitenkin luulin, että sopivan kokoinen kapula vähän helpottaisi tätä touhua, mutta vaikutus olikin ihan päinvastainen! Ehkä se tästä.


Tavoitteena tammikuussa kokeeseen, ja kokeesta pois AVO1 plakkarissa. Sitä ennen reenattavaa riittää.
  • Seuruu PALJON paikan vahvistamista, seuruukestävyyttää. Ylipäätään sen koiran voisi opettaa seuraamaan uudestaan...
  • Paikkis Reenaa, reenaa, reenaa... Paikkislaskuri pystyyn. Paljon eri paikkoja ja aikoja. Piilossa ja näkyvillä.
  • Jäävät Lähinnä liikkeiden ylläpitoa. Koiran pitää kestää myös taakse käveleminen. 
  • Luoksari Kokeenomaisia pätkiä väliin, muuten paljon treeniä takapalkalla. 
  • Nouto Perusasentoon hakeutuminen kapula suussa... Jonkin verran myös kokeenomaisia, ettei sitten kokeessa varasta. 
  • Kaket Ylläpitoa
  • Hyppy Muistuttelua, mutta ei pitäisi olla ongelmia.
Eiköhän ne siinä olleet. Voi toki olla, että unohdin jonkun liikkeen ja kokeessa tulee what the f.. -hetki, mutta näillä mennään.

1 kommentti:

  1. Meillä on keulimiseen tepsinyt melko hyvin tuo selän takaa oikeasta kädestä palkkaaminen. Vielä ei ole alkanut poikittamaan :D Jäynä on kyllä niin pieni koira, että ehkä sekin hillitsee sen poikittamishinkuja (ei ehkä halua kävellä mun alle?). Katsotaan. Helposti lähtee kyllä edelleenkin keulimaan, jos virtaa on liikaa..

    VastaaPoista