Hei hei Demi

Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.

 Demi 26.12.2000-26.10.2013

Kolmetoista vuotta on ihan tajuttoman pitkä aika. Silti tuntuu, että yhteinen aika päättyyi liian pian. Voi Demi, miten voikin olla kova ikävä.

Demi oli aikoinaan mukana saattamassa mua eskariin, kulki matkalla mukana kun aloitin koulun, oli vierellä kun kaveripiirit ja asuinpaikat vaihtuivat.
Nyt otan haparoivia ensiaskelia ilman Demiä ja ne ovat vaikeita. Demi oli niin uskomattoman tärkeä. Demsi vaati paljon, mutta antoi niin paljon enemmän.

Demi meni nopeasti huonoon kuntoon. Alle viikko sitten se lähti reippaasti mukaan lenkille ja oli muutenkin virkeä. Alkuviikon jälkeen se alkoi jo olla hieman väsyneempi, mutta lähti edelleen pirteästi mukaan ulos. Lauantaina Demin kunto romahti.

Päivällä silitin Deekua ja lupasin, että se pääsee pian pois. Viiden minuutin kuluttua pitelin oksentavaa koiraa sylissäni, Demin jalat eivät enää kantaneet. Siihen se samantien nukahti, keskelle huonettani, oman pedin viereen. Nyt mummo nukkuu ikiunta lähellä mökkitietä.

Voi Demsi, kiitos kaikesta. ♥

Demsi sairastaa

"Demi oli juonut ja pissannut runsaasti, lisäksi vointi ollut väsynyt ja koira laihtunut, vaikka söi hyvin.

Verinäytteessä todettiin voimakas anemia, muuten tutkimuksissa (kattavat verinäytteet, vatsaontelon ultraäänitutkimus, röntgenkuvat) ei todettu anemialle syytä. Todennäköisesti taustalla on ongelmia verisolujen tuotannossa, joskus myös autoimmuunisairaudet voivat hajottaa punasoluja. Koiran korkean iän takia kasvainsairauksiakaan ei täysin voi poissulkea, mutta varsinaisesti niihin viittaavaakaan ei todettu.

Oireenmukaisena hoitona kortisoni ohjeen mukaisesti, lisäksi toissijaiseen korva- ja virtsatietulehdukseen antibiootti ja korvatipat. Jos virtsaviljelyn perusteella tulee muita antibiootteja lisäksi, otamme teihin yhteyttä loppuviikosta, muussa tapauksessa jatketaan lääkkeet loppuun. Tarvittaessa lääkkeitä voidaan jatkaa jatkuvina lääkityksinä. Jos koiran vointi heikkenee lääkkeistä huolimatta, on ennuste valitettavasti huono."

Tähän on vaikea kirjoittaa mitään.


Demsin veriarvot oli anemian osalta todella huonot :( Muuten koirasta ei juuri vikaa löytynyt, vaikka jossain joku vika kuitenkin on. Deeku on taas laihtunut ja ulkona yrittää kiskoa multaa ja hiekkaa päivätyökseen. Lekuri epäili, että joku ei jossain imeydy, minkä vuoksi koira sitten laihtuu ja tosiaan syö kaikkea mahdollista. Veriarvot oli kuitenkin muilta osilta normaalit, röntgenissä ei näkynyt mitään muuta outoa kuin kasa kiviä mahassa ja ultrallakin todettiin sisäelimet terveiksi. Kaksi eri eläinlääkäriä tutki Demin tulokset, eikä mitään tietoa varsinaisesta syystä saatu.

Nyt Demi syö sitten kortisonia, vajaan kolmen viikon päästä on kontrollikäynti. Toivon, että kortisoni auttaisi asiaan jotenkin... Toisaalta tässä ollaan taas vaikeiden kysymysten äärellä. Jossain on vikaa, vaikka kortisoni poistaisikin osan oireista. Toisaalta, vaikka kortisoni ei tehoaisikaan, ei Demsi vielä missään nimessä ole huonossa kunnossa. Pitkiä lenkkejä se nyt ei ymmärrettävästi jaksa, mutta noin muuten mummo on pirteä eikä ole millään tavalla tuskainen tai kipeä.

En missään nimessä halua kuulua siihen koiranomistajajoukkoon, joita löysin läjäpäin netissä surffaillessani, jotka kannattelevat väkisin koiraa, vaikka koiran olisi pitänyt jo ajat sitten heittää lusikka nurkkaan. Ei toki tahtoisi päästää irti tarpeettoman aikaisinkaan...
Mutta miten helvetissä sitä kykenee päättämään toisen elämästä, kun on itse hädintuskin aloittanut omaansa?

Mutta. Pohditaan näitä sitten kun ollaan saatu jotain vastauksia.
Huoli on suuri. Kovasti toivon, että Demin kanssa olisi vielä monta yhteistä hetkeä jäjellä.

mut kesken tämän erän en voi pelii lopettaa

Vähän on taas laiskoteltu, oivoi. Aika jumissa ollaan joka lajissa, tuntuu ettei mikään oikein etene ja suoritusvarmuus huitelee taas jossain reilusti pakkasen puolella. Vaan eipä tämä treenaamatta parane, voisin yllättää itseni ja yrittää edes laatia jotain treenisuunnitelmaa.

Viikko tai pari sitten käytiin Stadissa reenaamassa Riitan ja Rebecan kanssa, Iida värvättiin mukaan kuvaamaan. Oli kyllä sitten ihan tavattoman huonot treenit, en taas muista koska viimeksi olisi mennyt niin päin seiniä. Riitta liikkuroi meitä, ja annoin hänelle noutokapulan ennen liikkeitä. Riesa jäi tähän niin kiinni, ettei oikein mikään meinannut onnistua. Ei osannut enää pysyä seistessä paikallaan, lähti huonosti mukaan seuruuseen ja varasti noutoon... Vain muutamia mainitakseni. Ei varsinaiset hyvän mielen treenit.

Loppuun saatiin onneksi onnistumisia, kun pikkukettukin ymmärsi, ettei olla millään sunnuntaikävelyllä. Mutta tulipa selväksi, että tarvitaan paljon liikkurointitreeniä ja ylipäätään kokeenomaisia suorituksia lisää.

Hämärien muistikuvieni mukaan oltaisiin tokoiltu toistekin, muistaakseni meni ihan hyvinkin jopa. Riesa osaa kyllä olla myös aivan mahottoman pätevä.

Tunnarissa on tällä hetkellä aika paljon kysymysmerkkejä. Riesa lähtee ihan hirveän helposti etsimään suurelta alueelta, vaikka hyvin näkee, mihin kohtaan kapulan vien. Tää on taas tämä kultakalan keskittymiskyky :D Nenänkäyttö paranee kuitenkin joka treenikerralla, joten ihan täysin paikallaan ei olla junnattu.

Avon liikkeistä luoksarin stoppi on edelleen suuri kysymysmerkki. Yleensä menee jo tosin hyvin, mutta sitten ollaankin taas takaisin lähtöruudussa. Myös paikkis vähän kalvaa. Luonnollisesti paikkis on ylivilkkaalle koiralle tosi haastava, joten haluan siitä oikeasti varman. Olen vähän miettinyt kaukopalkkaa, mutta ehtiikö koira unohtaa sen ennen kehään pääsyä? Toinen, vieläkin vakavampi ongelma kaukopalkassa on se, että Riesa on vähän liiankin tarkka omasta ruuastaan. Jos joku urpo nyt päästää koiransa mun repulle, niin siinä on pikkukettu suuren haasteen äärellä. Palkan pitäisi siis olla piilossa, mutta edelleen, menettääkö se sitten tehonsa?

Eilen alkoi myös aksan talvitreenit. Treenataan joulukuun loppuun asti väliaikahallissa seuran omassa treeniryhmässä, tammikuun alusta päästän onneksi tuolta pois ja Lotankin ryhmät taas alkaa.

Oli vähän shokki siirtyä kylmään halliin keskelle korpea, jossa kaikennäköiset hirvieläimet hyppii tielle, kun on jo ehtinyt tottua lämpimään halliin viiden minuutin ajomatkan päässä. Pääasia kuitenkin, että on edes jonkunnäköinen halli.

Eilisistä reeneistä jäi vähän huono fiilis, vaikka eivät ne täysin pieleen menneetkään. Mun piti ennen reenejä rakentaa rata ja revin siitä sitten aivan tarpeetonta ressiä, kun aikataulu on niin rajoitettu. Olen tietenkin lisäksi aivan supertarkka kaikista kulmista ja etäisyyksistä, joten siinä vaiheessa kun piti se koira hakea autosta, oli keskittyminen aikalailla levällään. Riesa kun ei muutenkaan tunnetusti ole koira, jonka voi vaan hakea suoraan radalle...
Eka rata menikin vähän päin mäntyä, ite olin niin palasina että unohtelin rataa aivan koko ajan, eikä Riesa tuttuun tapaansa korjannut mun virheitä yhtään. Jälkikäteen ajateltuna pikkukettu teki kuitenkin hyvin. Esimerkiksi suoran putken jälkeen tuli nätisti sylkkäreihin ja hyppäsi kohti melko kiltisti.

Toinen rata oli helppo ja Riesa oli sillä tosi hyvin kuulolla. Mutta... Pikkuperkele ei tykännyt pujotella keppejä seinään päin, kun itse jäin hieman taakse. Saattoi päästä "muutama" voimasana siinä niitä hinkatessa. Ärsyttää helpottaa tehtävää koiralle, joka aivan satavarmasti osaa, mutta ei niitä epännistumisiakaan tekisi mieli ottaa kovin montaa... Lopuksi tehtiin pujotteluja lelulle, missä ei ongelmia.
Rata noin muuten meni hyvin, Riesa tuli jopa melko vaivattomasti kohti, mikä oli ihan kivaa.

Kotiin ajellessa ja niitä hirvieläimiä samalla väistellessäni päätin, ettei samanlaisia treenejä saa enää tulla. Jos oma keskittyminen ei ole täysillä koirassa, niin sitten ei tarvitse mennä sinne radalle turhautumaan. Koira on hirveän hyvä, mutta siitä ei saa kyllä pisaraakaan irti, jos ei ole kunnolla mukana. Päätin samalla, että radanrakennus saa kestää niin kauan kun siinä nyt menee, kyllä se siinä sitten rakentuu. Turha nyt tuon takia pilata treenejä..!

Ensi viikolla ei päästä treenaamaan, mutta kahden viikon päästä taas toivottavasti vähän parempien treenien merkeissä... Tässä välissä voisin kyllä kovasti yrittää päästä kentälle tekemään jotain superhäiriöitä kepeille, hermo menee tämän ongelman kanssa.

Ainiin, ne edellisessä postauksessa mainitut taipparitkin käytiin läpäisemässä. Oli ihan hauska olla vaihteeksi osallistujan roolissa, himpun verran kiinnostaisi jatkaa tuosta vielä pidemmälle, mutta katsellaan nyt.

se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu

Vapaa-aikaani nähden treenimäärä on ollut aivan naurettavan vähäinen. Jotenkin päivä ei lähde kunnolla käyntiin, kun ei yksinkertaisesti täydy tehdä mitään. Ensi viikolle on onneksi jo buukattu vähän jotain tekemistä, jos saisi edes jotain aikaiseksi.

Noutojuttuja ollaan treenattu peräti kolmesti. Yhteensä ollaan tehty kaksi helppoa vesinoutoa, jotka menivät tottakai hyvin ja yksi hankala vesinouto, jossa Riesalta meinasi itseluottamus loppua kesken. Tirppa saatiin kuitenkin rannalle ja itseluottamuskin kasvoi sen verran, että rannalle oli pakko nousta umpikaislikon läpi... Tovi siinä kesti, mutta lokki tuli perille asti.
Myös kaksi hakuruutua on väännetty. Ensimmäinen oli pitkään heinikkoon tehty vähän taipparikokoa pienempi ruutu, joka meni aivan superhyvin. Toinen taas oli aivan pohjanoteeraus. Riesa olisi mielellään jättänyt vaakut paikoilleen, toi vasta kun totesin ettei tuollainen peli vetele. Se ruutu jäi siis puolitiehen.

Huoh, Riesa. On kyllä sanottava, että vaakut oli ehkä jo ylittäneet parasta ennen - päiväyksen, mutta ei muilla koirilla ollut niiden kanssa suurempaa ongelmaa. Ehkä tässä nyt taas todettiin, ettei Riesa toimi kuten labradori, vaikka aika usein siltä tuntuukin.

Riesan takia me ei kuitenkaan olla treenattu, vaan se on päässyt treenaamaan koska olen itse treenannut yhden labradorin kanssa viikon päästä oleviin taippareihin. On aika terapeuttista ohjata koiraa, joka tyhjentää täyden hakuruudun neljässä minuutissa - joka kerta. Mä en myöskään tunne Muikun työskentelyä oikeastaan yhtään, eli en voi oikein muuta kuin luottaa sen työskentelyyn ja kyllähän se sitten tekeekin. Iskä saattaa välillä selän takaa huudella, ettei varmasti tuo tai tämä onnistu (kannustava ilmapiiri meillä treeneissä ;), mutta toistaiseksi luulot on osoittautuneet vääriksi. Ehkä tässä on syy, miksi Muikku ei iskän kanssa toimikaan... ;)
Voisi joskus kokeilla Riesan kanssa samaa taktiikkaa, eli edes yrittää luottaa siihen oman koiran tekemiseen...

Tokoa ollaan väännetty ehkä kahdesti. Nyt ollaan panostettu seuruukaavion pidentämiseen ja pitkätkin kaaviot sujuvat jo tosi hyvin. Juoksuosuudessa on vielä treenattavaa, mutta eiköhän sekin pian suju.
Jäävät, kaket ja nouto on ennallaan. En ole viitsinyt ehjiä liikkeittä suuremmin hinkata, ennen kokeita pitäisi vaan jonkun verran päästä treenaamaan näitäkin liikkuroituna.

Luoksari sujuu entiseen malliin. Hitain askelin eteenpäin... Eilen jätin ensimmäistä kertaa takapalkan niin, ettei Riesa nähnyt sitä, enkä todellakaan tiennyt, mitä tapahtuu. Riesa kuitenkin pysähtyi tosi nätisti ja lähti vapautuksesta hyvin hakemaan palkkaa takaa, hieno pieni!

 Sävyt särkee silmiä, en tiedä mitä tälle kuvalle oikein tapahtui... Siinä se nyt kuitenkin on.

Lisäksi olemme viimein aloittaneet tunnarin alkeita. Kapula tulee heinikosta hyvin, mutta haluaisin Riesan käyttävän vielä paremmin nenäänsä. Nyt se säntää etsimään vähän "8DDDD yeee" - mielentilassa, mutta rauhoittuu onneksi lähes heti työskentelemään tehokkaasti. Eiköhän tästä treenillä hyvä saada.

Riesa on kyllä niin mahtava tokokoira(kin), melkein harmittaa että oma innostus laski niin pahasti ekan kokeen jälkeen. Sehän olisi ihan huippu, jos vain oltaisiin nämä pari vuotta treenattu tehokkaasti!

Voittajat ei luovuta eikä luovuttajat voi voittaa

Toiset ne kerää hyllyjä palkintoja varten, mutta meillä on kyllä kaapit ja seinät jo niin täynnä hyllyjä ettei niille enää mitää palkintoja mahtuisikaan. Vaikka onhan tämä jo aika masentavaa, varmaan itkisin ellei naurattaisi niin paljon.

Onnistuin Raumalta hankkimaan jonkun hirviölenssun, mutta viime lauantaina kävin silti juoksemassa kolme starttia. Oikeastaan en kyllä juossut, vähän siihenhän se sitten kaatuikin. En tiedä oliko erityisen järkevää lähteä pitkittämään flunssaa, mutta mikäs tässä työttömänä sairastellessa.

Ensimmäinen rata oli ihan kiva veto, vaikka tyypilliseen tapaani törppöilin huolella. Heti alkuun otettiin kunnon vauhdit suorasta putkesta ja sen jälkeen piti muka vääntää kaksi valssia. Ensimmäinen vielä meni mutta toisella huiskautin koiran takaakiertoon. Lopullisesti hyllytettiin, kun valssi hieman valahti ja Riesa luki mun selän takaa väärän putken pään. Ihan kiva rata kuitenkin kokonaisuutena, pienellä lisätsempillä olisi ollut tosi hyvä. Toki tuossa nyt aika vahvana näkyy se, että oma juokseminen on yhtä ketterää kun suossa juokseminen, eikä ajatus pysy mukana sitäkään vähää mitä yleensä.



Toinen rata oli taas sarjassamme "yritä nyt edes ohjata sitä koiraa". Riesa ampaisi muurin ohi, kun joku unohti kääntää kurssia. Puolikuntoisena ei nyt vaan onnistunut, Riesan ohjaaminen on ihan oikeasti todella raskasta, ei riitä että tuossakin yritin vähän hartioita kääntää. Kettu totee vaan että soronoo, tuu perässä.
Yritin korjata tuon ohituksen, mutta se ei sujunutkaan vain helposti pyöräyttämällä. Riesa turhautui koko vääntämisestä, joten painuttiin pois. Turha jatkaa rataa kun molempien keskittyminen pääsi niin pahasti leviämään.



Viimeinen oli ihan ok rykäisy. Aloin itse olla jo ihan totaalisen sippi, mutta rämmittiin rata läpi kuitenkin. Radan alkupuolella muurin ohitus, AAAARRRGGG. Keskityin jo seuraavaan takaakiertoon, enkä kertonut että hyppää nyt tuo este suoraan nokkasi edessä. Toki on sanottava, että en edes muista koska viimeksi olisi ollut muuri treenattavana... Ehkä tuo sitten oli sen verran outo, ettei Riesa poiminut sitä ihan samalla tavalla kuin oletin...
Vielä lopussa tuli yksi hypyn ohitus, mun moka. Tällä kertaa todella jätin ohjaamatta, Riesa hämmentyneenä kyselee, että mihinkä tästä jatkettaisiin. Muuten ihan ok. Rata olisi ollut aivan täysin tehtävissä, mutta tuskin puolikuntoisena olisin pystynyt tuon parempaan.



Nämä kisat nyt oli jo alunperin ihan tuhoon tuomittu, olisi varmaan pitänyt tajuta jäädä kotiin... Jos normaalikuntoisena on Riesan kanssa vaikeaa pitää ohjaus päällä kaikki 20 estettä, niin tuossa kunnossa se oli liki mahdotonta :D
Nyt me vedetään hetki henkeä ja kisataan seuraavan kerran vasta marraskuun puolivälissä. Treeneihinkin tulee parin viikon tauko ja Lotan treeneistä taukoillaan tammikuun asti. Ehkä ihan hyvä mennä hetki hieman rennommalla asenteella seuran normiryhmässä.