5. syyskuuta 2010

Nuorten SM, Tampere

Olipa reissu! Demihän on tällä kaudella kisannut hirmu vähän, mutta tahkonnut nollaa ihan mukavalla prosentilla. Odotukset oli siis vähän sekavat, ja lähdettiin hakemaan pääasiassa hyviä ratoja. Toivottavasti saan ratapiirrokset ja videot ensi viikon aikana blogiin!

Kolmosten rata oli helpohko 3lk radaksi, ja nollia tulikin mukava määrä. Myös me tehtiin ihan kiva nolla! Kolme parasta pääsi finaaliin, ja me oltiin lopulta sijalla 2.
Paikalla oli paljon nopeita koirakoita, jonka takia oli varmaan ihan hyvä etten pysäyttänyt Demiä puomilla. Vapautin Demin heti, kun huomasin sen koskevan kontaktipintaa. Meidän ja kolmanneksi tulleen koirakon välissä taisikin lopulta olla vain muutama sadasosa. Voittajalle jäätiin muutama sekunti.

Finaaliin lähdettiin käänteisessä järjestyksessä, mikä tarkoitti sitä, että me startattaisiin koko kisojen toiseksi viimeisenä. Finaalirata oli helppo, melkoista nuorten aliarviointia Kari Jaloselta! Mukana oli toki myös 10-13 vuotiaita osallitujia, mutta me ollaan varmasti joskus kisattu vaikeammalla mölliradallakin... Radalla oli käytännössä mahdoton hyllyttää, muutama sujahti väärään putken päähän, tai lähti lapasesta. Nollia taisi tulla ainakin mineissä melkoinen määrä.

Makseissa taisi useammalla lennellä rimat, koska nollia tuli lopulta vain kaksi. Meille toinen näistä, ja samalla nuorten SM kultaa !
Mä en ainakaan tajunnut jännittäväni, mutta videolla olin vähän tönkkö, ja rimat oli vaarassa.. Yksi rima kolahtikin uhkaavasti, mutta ei kuitenkaan tipahtanut ! Sen jälkeen olinkin melkoisesti myöhässä, kun jäin vähän liikaa jännittämään riman kohtaloa.. Muuten ihan jees rata, loppusuoran puolessa välissä tajusin jopa juosta.. :D

Ei tässä voi oikein muuta kuin olla tyytyväinen. Demi päättii virallisen kisauransa tähän, ihan hieno lopetus mummolle. Tässä kuussa kisataaan vielä SAGIn juniori cupin finaali, jonka jälkeen treenaillaan talvi, ja osallistutaan ehkä joihinkin epiksiin.

Ensi vuonna kisat olisikin ilmeisesti Oulussa.. Se on mulle viimeinen kilpailuvuosi, ja jos Riesa olisi kisavalmis agissa ja tokossa, voisi matkaan jopa lähteä.. Ne olisikin Riesalle sitten tavallaan kotikisat :D

3 kommenttia:

  1. Paljon onnea Demille ja ohjaajalle! Tulkaahan ilman muuta ens vuonna Ouluun. :)

    VastaaPoista
  2. Vau!
    Mahtavat onnittelut teille!!

    VastaaPoista
  3. Jotain ylimääräistä tuli tuohon edelliseen viestiin..kyll on vaikeeta:)Mutta onnea kuitenkin!!

    VastaaPoista